by

Love must go on!

Kaikki on loppu, Euroviisutkin menivät aivan homosteluksi koko touhu. Jopa jotkut suomalaisetkin ovat näin 2013 sydämistyneet siitä, että Euroviisuissa oikein tuplahomoiltiin. Krista Siegfridsin “lesbopusun” lisäksi röyhkeät ruotsalaiset järjestivät sketsiohjelmaa, ja auta armias sentään siihenkin piti tunkea “homopusuttelua”. Ruotsalaiset kehtaavat tehdä oman maansa strereotypioista huumoria. Lailla pitäisi suorastaan kieltää moinen!

Ihmisten muisti tuntuu olevan kovin lyhyt joten palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Vuonna 1998 Euroviisut voitti israelilainen transsukupuolinen laulajatar Dana International kappaleella Diva. Laulajatteren transsukupuolisuus herätti kohua, ja muistanpa Suomessakin keskustelut siitä, että onko neitonen täti vai setä. Vuonna 2003 venäläinen tyttöduo t.A.T.u osallistui Euroviisuihin kappaleella Ne Ver’, Ne Boysia (Don’t trust, don’t fear). Tyttöduon musiikkivideoilla hyvin suuressa roolissa ovat olleet homoseksuaaliset kohtaukset, ja ovatpa videot muistakin syistä keränneet k-18-leimojakin. Yhtyeen toinen jäsen Julija Volkova on avoimesti biseksuaali.

Vuonna 2007 lavalla esiintyi The Ark kappaleella The Worrying kind. Kyseinen yhtye on levyttänyt muun muassa singlen The Father of a son, jossa otetaan voimakkaasti kantaa homoadoption ja normien kaatamisen puolesta. Yhtyeen vokalisti ja lauluntekijä Ola Salo ei ole koskaan peitellyt biseksuaalisuuttaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät siis ole todellakaan uusi asia Euroviisujen lavalla. Ovatpa monet jopa pitäneet Euroviisuja varsinaisena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen juhlaparaatina jo kauan ennen vuotta 2013.

Jos haluaa vaikuttaa ja antaa viestiä, niin miksi jättää Euroviisu-tilaisuus käyttämättä? Siksikö, että joku vetää edelleen 2013 herneen nenään yhdestä suudelmasta? Itselleni minkään sortin suudelma ei ole iso juttu, mutta onpahan sitä kuullut haikailua “vanhaan hyvään aikaan, jolloin Viisuissa merkitsi musiikki, eikä jokin homostelu tai ylipäänsä jokin typerä show”. Kysehän ei oikeasti ole siitä, että se show pistäisi ne aivot kiehumaan, vaan tämä hirmuinen “homopropaganda” vetää toisilla levyn välittömästi kuutoselle. Mutta tässä vaiheessa voisin kai kertoa, että jos haluat musiikkitapahtuman, jossa show ei ole suuressa roolissa, niin Euroviisut kannattaa jättää välistä beibi. Love must go on!

by

Valmiiksi tehty valinta

Uskonnon opetus kouluissa on ollut yksi päivän polttavista puheenaiheista jo pitkään, joten ajattelinpa tähänkin soppaan oman lusikkani tunkea. Puhutaan, että meillä ei enää ole tunnustuksellista uskonnon opetusta, mutta kuitenkin oppilaalle opetetaan hänen oman uskontonsa mukaista opetusta ja uskontokuntiin kuulumattomille opetetaan elämänkatsomustietoa. Toki äkkiseltään on helppoa sanoa, että koska vaihtoehtona on elämänkatsomustieto ja eri uskontoja niin meillä ei ole minkäänlaista “pakkouskontoa”. Tosi asiassa kuitenkin lapsen vanhemmat ja heidän uskontonsa määrittävät sen mitä uskontoa lapsi koulussa opiskelee. Lapsi laitetaan siis opiskelemaan yhtä tiettyä uskontoa, vaikka hän ei edes tiedä uskonnon sisältöä. Koulun tehtävä ei mielestäni ole opettaa oppilaille tiettyä uskontoa, vaan koulun tehtävä on opettaa perustiedot eri uskonnoista. Uskonnot ovat tärkeä osa sekä historiaa, että nykypäivää joten sivuuttaa niitä ei voi jo ihan yleissivistyksen kannalta.

Oma ratkaisuni nykyisen uskonnon opetuksen tilalle olisi uskontotieto. Oppiaine, jossa oppilaille opetettaisiin perusasiat jokaisen uskonnon historiasta ja jokaisesta uskonnosta maailmassamme ja yhteiskunnassamme. Uskontotiedossa opetettaisiin mihin eri uskonnoissa uskotaan ja korostettaisiin sitä, että joka uskontokuntaan mahtuu asioita erilailla tulkitsevia, ja erilaisia uskontoja tulee kunnioittaa. Uskontotiedossa opetettaisiin myös, että uskonnon varjolla ei voi vahingoittaa toisia ihmisiä. Uskontoja lähestyttäisiin siis neutraalista ja jopa “tieteellisestä” näkökulmasta. Nykyisessä monikulttuurisessa ympäristössä uskontotieto olisi ylipäänsä mielestäni tarpeellinen oppiaine. Kyseessä olisi siis oppiaine, jossa mikään uskonto ei saisi minkäänlaista erityisasemaa.

Itseäni harmitti suunnattomasti se, että en voinut koulussa valita elämänkatsomustietoa, koska kuuluin kirkkoon. En todellakaan vastusta uskontoja, vaan minusta jokaisella on oikeus omaan näkemykseensä sekä valintaansa ja kunnioitan sitä. Toivon vain, että lapsille ei koulun taholta valmiiksi valita heille sopivaa uskontoa siksi, että heidän vanhempansa ovat liittäneet lapsen tiettyyn uskontokuntaan. Lapsella tulee koulussa olla oikeus saada tietoa, jossa ei ole taka-ajatuksena “opettaa lapselle tiettyä uskontoa.” Eivät kommunistitkaan valitse lapselleen historian tunneille pelkkää kommunismia opetettavaksi. Tällainen ei tulisi kysymykseenkään. Miksi siis uskontojen kohdalla käytäntö on täysin erilainen? En näe tähän mitään järjellistä perustetta. Toki puhutaan, että uskonnossa on tarkoitus käydä läpi kaikkia uskontoja, ja tarkoitus on nimenomaan tuoda oppilaille tietoa, mutta totuus on kuitenkin, että yksi uskonto saa erityisaseman verrattuna muihin. Suunnittelua uskontotiedon toteuttaminen oppiaineena vielä vaatii. Pitäisikö sitten uskontotieto ja elämänkatsomustieto yhdistää yhdeksi oppiaineeksi? Tähän minulla ei vielä ole selkeää visiota. Uskontotieto-ajatus elää vasta ideatasolla, mutta muutoksia tilanteeseen tarvitaan tulevaisuudessa, tämä on mielestäni selvää.

Vastoin yleensä tehtyä oletusta en itse ole ateisti. Oma hengellinen näkemykseni ei liity mihinkään kirjaan tai uskonnoksi kirjattuun uskontoon, vaan se on aivan itse muodostamani käsitys. Näkemykseni ei liity poliittisiin mielipiteisiini tai maallisiin asioihin. Mielestäni laissa tulee taata uskonnonvapaus, ja jokaisella tulee olla oikeus harjoittaa omaa uskontoaan tai olla harjoittamatta mitään uskontoa muita vahingoittamatta. Muutoin uskonto ja politiikka ovat toisistaan erillisiä asioita myös koulutuspolitiikassa. Mielestäni yksilön uskonnonvapaus ja tasapuolisuus ei toteudu mikäli vanhempien näkemys käytännössä määrää lapsen aseman koulussa.

by

Myötä- ja vastamäessä

Eilen illalla istuessani Acutan päivytystyksessä mieheni kanssa lähellä istui toinen pariskunta. Mies piti koko ajan suojelevasti ja rakastavasti kättään naisen hartioilla. Jotenkin heti kun katsahdin pariskuntaan näin, että heistä huokui tyyneys ja suunnaton kiintymys. Ei heihin voinut olla kiinnittämättä huomiota. Nainen oli kovin hentoinen ja välillä melko väsyneen oloinen, mutta mies ei hetkeksikään poistunut vaimonsa rinnalta.

Pariskunnalle tuttu jalkansa loukannut nainen istahti lähelle heitä, ja he alkoivat vaihtaa kuulumisia. Paljastui, että vaimo sairasti vatsasyöpää. Hän kertoi pariskunnan tuttavalle diagnoosin tekemisestä, leikkauksesta ja sytostaattihoidoista. Nainen heitti nauraen muun muassa kommentin, että mikäli syöpä ei tapa niin hoidot tappavat. Parinkunta oli tullut ensiapuun naisen kuumeen vuoksi. Nainen mietti, että miten flunssaan sairastuminen muuttaisi hoitosuunnitelmaa, kun sytostaatteja ei voi antaa flunssaiselle. Hän kertoi pariskunnan ystävälle siitä miten hän oli hiusten lähtiessä sytostaattien vuoksi tehnyt päätöksen siitä, että hän ei koskaan laita peruukkia päähänsä vaan hän on ylpeästi kalju sillä sairaudessa ei ole mitään hävettävää tai piiloteltavaa. Nainen kertoi, että hänellä oli aina ollut pitkät hiukset, ja hän ei koskaan halua lyhyttä peruukkia päähänsä laittaa. Hän ei madaltanut ääntään vaan hän puhui niin, että muutkin pystyivät kuulemaan hänen tarinansa. Hän ei häpeillyt eikä pelännyt. Vaikka hoidot hallitsivatkin tällä hetkellä pitkälti pariskunnan elämää, he eivät antaneet syövälle valtaa. Nainen hymyili ja nauroi, ja jutteli tulevasta miehensä kanssa. He puhuivat juhannuksen vietosta maalla ja joulusta aivan kuin sairautta ei olisi ollutkaan. He juttelivat koiransa pentuajoista, siitä miten koira piti kantaa ulos pissalle, kun koira ei halunnut mennä ovesta ulos.

Pariskunnan odotus venyi ja venyi. Jossakin vaiheessa mies totesi tarttuen vaimoaan kädestä, että hän jaksaa kyllä odottaa niin kauan kuin on tarpeen. Mies hymyili tuttavanaiselle ja kertoi, että kun hän vie ensimmäisen potilaan kotiin yöllä, niin hän vie aamulla toisen potilaan lääkäriin. Kyseessä oli pariskunnan koira. Mies kertoi ottavansa koiran työpaikalle mukaan hetkeksi aamulla, ja vievänsä hänet sitten lääkäriin.

Ihmiset kysyvät mitä on rakkaus? Tätä on rakkaus. Rakkaus ei katso tukan putoamista eikä laihtumista. Rakkaus ei katso syöpää eikä ensiavussa istumista. En todennäköisesti koskaan saa tietää miten tämän rohkean naisen käy, mutta halusin vain jakaa tämän minut lumonneen arjen hetken teidän kanssanne muistutuksena siitä, että kovien vastoinkäymistenkin hetkellä todellinen rakkaus on vahva.

by

“Kukaan ei voi kertoa minulle mitä minä haluan, mutta minä voin kertoa muille mitä he haluavat!”

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on tehnyt lakialoitteen burka- ja niqab-huntujen kieltämisestä julkisilla paikoilla. Hänen mielestään ne eivät sovi länsimaiseen ihmiskäsitykseen ja uhkaavat sukupuolten tasa-arvon turvaamista. Olen käsitellyt kerran aiemminkin aihetta hunnut länsimaisessa yhteiskunnassa, mutta otetaanpa tämä aihe esille vielä uudelleen.

“Miksi Suomessa ei voi olla kasvotpeittävää huvikiletoa,kun esim.Iranissa esim suomalaisen pitää peittää pää samoin monessa muussakin paikassa..Miksi suomessa pitäisi olla asiat muiden tahtomalla tavalla,eikä niin että täälä ollaan meidän tavoilla.”*

Miksi Suomen pitäisi edetä taaksepäin ihmisoikeusasioissa ja riistää toisilta valinnan vapaus siksi, että jossakin muuallakin tehdään niin? Miksi Suomessa pitäisi alistaa ja pakottaa naisia, koska jossakin muuallakin tehdään niin? Mikään ei koskaan kehity eikä muutu tuollaisella asenteella. Jos sillä musliminaisella on huntu, niin se ei poista mitään minun vapauksistani, ja minulla ei ole mitään intressejä riistää hänen vapauttaan valita. Muistutan jälleen, että pakottaessamme lailla naiset luopumaan vaatteistaan, me toimimme ihan samalla tavalla kuin sellaiset muslimimiehet, jotka alistavat naisia. Me alistamme naisia, jotka haluavat omasta tahdostaan pitää kasvot peittävää huntua. Emme pysty sanomaan lonkalta, että kuka käyttää huntua pakosta, ja kuka käyttää sitä vapaaehtoisesti. Mitä tapahtui uskonnonvapaudelle? Mitä tapahtui oikealle valinnan vapaudelle? Vielä kerran tasa-arvo ei ole tasapäistämistä. Tasa-arvo on yhtälaista vapautta valita ja yhtäläisia mahdollisuuksia. Nämä voidaan taata laissa, ja näistä oikeuksista pitää levittää tietoa kaikille. 

Nykyään puhutaan kovasti länsimaisesta ja suomalaisesta kulttuurista, ja näiden puolustamisesta. Ikään kuin olisimme jossakin suuressa aatteiden sodassa, jossa on pakko olla voittaja ja häviäjä. Länsimainen kulttuuri on sekalainen kokoelma erilaisia vaikutteita, halusi sitä myöntää tai ei. Suuri osa meillä Suomessa palvoo Jumalaa, johon meidät on miekalla käännytetty. Moni meidän nykyisistä tavoistamme on tuotu tänne täysin muualta, jopa muutoin kuin rauhanomaisin keinoin. Niitä tapoja nyt hampaat irvessä puolustetaan, vaikka kyseessä ovat lähes aina asiat, jotka eivät liity muuhun kuin sen toisen yksilön omaan valintaan. 

Onko muuten ylipäänsä jokin yhtenäinen suomalaisten tapa miten asiat tehdään? Eikö meillä Suomessa ole erilaisia ihmisiä? On se nyt kumma, jos ei tänne ihmisten kirjoon muutamaa kasvonsa huivilla peittävää naista sovi. Se, että meillä on uskonnonvapaus, ei tarkoita että meillä on huomenna Suomessa sharia-laki. Minun länsimaalaiseen yhteiskunta- ja ihmiskäsitykseeni kuuluu vapaus valita henkilökohtaiseen elämäänsä kuten pukeutumiseensa liittyvät asiat. Mikä siinä toisen ihmisen erilaisessa vaatetuksessa on niin pelottavaa ja ahdistavaa? Moni on valmis riistämään toiselta valinnanvapauden, jotta hänen oma valinnanvapautensa säilyisi, vaikka tosi asiassa se ei edes ole uhattuna millään tavalla. Vapaus on tärkeä asia monelle, mutta sen ei haluta koskevan toisia, eikä varsinkaan eri tavalla eläviä ihmisiä.

Jotkut ovat kirjoitelleet jopa naamioitumiskiellosta. Tässä vaiheessa tietysti täytyisi muistaa, että se koskee myös “suomalaisia” eli ei enää kasvojen suojaksi huivia talvella tai se on sakkojen paikka. Millaisena ylipäänsä tällainen naamioitumiskielto lakiin kirjattaisiin? Roudattaisiinko vappuna tai halloweenina naamariin pukeutuneet lapset maijan takapenkille ja putkaan? Entäs vahvan meikin tai peruukkien käyttö? Niillähän voi muuttaa ulkonäkönsä kokonaan, joten kai nämäkin laskettaisiin naamioitumiseksi. Jokaisen ihmisen tulee toki kyetä todistamaan henkilöllisyytensä tarvittaessa. Burkan ja niqabin kieltämisen perusteleminen sillä, että niillä naamioidutaan vaikkapa ryöstöjä varten on täysin naurettavaa. Pitääkö sukkahousut ja hiihtomaskit kieltää? Ryöstäjä ei varmasti kysele lupia naamioitumiseen tai katso naamioitumisvälineen luvallisuutta kuten eivät terroristitkaan. Vai onko oletuksena kenties, että huntua käyttävät musliminaiset ovat kaikki rikollisia, ja haluavat vain salata henkilöllisyytensä? Minulle esitettiin myös kysymys, että kuinka usein muka olen talvisin nähnyt suomalaisia pipolla ja huivilla kasvonsa peittäneitä. No helvetin paljon useammin kuin burkaan tai niqabiin pukeutuneita musliminaisia. Burkaan tai niqabiin pukeutuneita naisia en ole kovin montaa kertaa nähnyt, sen sijaan “naamioituneita suomalaisia” bongaa tuolla jokaisena kylmänä pakkaspäivänä.

Mitä burka- ja niqabkiellosta seuraisi niiden oikeasti alistettujen naisten kannalta? He eivät varmasti enää liikkuisi ulkona senkään vertaa kuin nykyään. Olisi mielenkiintoista tietää miten Saarakkala suhtautuu musliminaisten omiin mielipiteisiin huntujen käytöstä vai eikö niillä ole merkitystä? Eikö naisilta tarvitse kysyä, koska he ovat kuitenkin kaikki aivopestyjä ja alistettuja? Jos nainen sanoo haluavansa pukeutua huntuun niin eihän hän voi oikeasti olla sitä mieltä. “Kukaan ei voi kertoa minulle mitä minä haluan, mutta minä voin kertoa muille mitä he haluavat!”

 “Burkat ja niqabit ovat naisen alistamisen symboleita, joiden käyttö on perua sellaisilta alueilta, joissa yhtään “antavammassa” asussa kulkeminen on altistanut naiset kivityksille ja lievimmilläänkin huonon naisen maineelle (joka on kunniakulttuureissa vähän vakavampi juttu kuin täällä). En ymmärrä, mitä junttimaista, rasistista tai naurettavaa on olla sitä mieltä, että länsimaiseen tasa-arvokäsitykseen tällaisen asusteen suosiminen ei oikein sovi.”*

Milloin länsimaalaisesta kulttuurista on tullut ainoa oikea kulttuuri? Miksi oletamme, että kaikki musliminaiset ovat alistettuja? Koska he eivät pukeudu samalla tavalla kuin me? Ylipäänsä olen aina miettinyt tätä, että kun jotkut sanovat vastustavansa islamia, niin mitä he sillä tarkoittavat? Itse vastustan kyllä uskonnon varjolla tehtyä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kuten vastustan kaikkea muutakin väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, mutta toisen henkilökohtaisen uskonnon vastustaminen on yhtä loogista kuin minä alkaisin vastustaa aamulla paskalla käymistä. Kaikkien tulee käydä paskalla illalla, koska minä sanon niin! Islam on helppo nähdä yksipuolisesti. On helppoa luoda yksi vihollinen, joka on syypää kaikkiin ongelmiin ja yksiselitteisesti paha. Naisen pitäminen miestä heikompana ei ole kuitenkaan mikään islamin “yksinoikeus”. Onko todellakin vain tiettyyn malliin sopiva nainen vapaa nainen?

http://yliopisto-lehti.helsinki.fi/?article=6429

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58791-uusi-lakialoite-burka-ja-niqab-hunnut-kiellettava-yleisella-paikalla

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/L%C3%A4nsimainen+naiskuva+ei+ole+ainoa+oikea/1135258988075

*Blogi-kirjoituksen lainaukset ovat Facebook-kommentteja. En näe merkitystä kommentoijien nimillä, joten en niitä julkaise. 

by

Souri ja Supersiskot

Katariina Souri ja Supersiskot-kampanjan mainos on kuumentanut tunteita netissä suuntaan jos toiseenkin. Souri siis esiintyi kampanjan mainoksissa, ja osapuolet olivat sopineet, että mainoksen yhteydessä mainitaan, että mainoksen tarina hyväksikäytöstä ei ole Katariina Sourin tarina. Joidenkin toimesta Souri on leimattu julkisuuden kipeäksi. Itse rohkenen kuitenkin olla hieman eri mieltä. Jos nyt ihan rehellinen olen, niin kukaan tuskin pitää hyväksikäytetyn leimasta, ei edes silloin kun kyseessä on oikea uhri. Asiasta puhuminen vaatii suunnatonta rohkeutta, koska leimautuminen on helppoa. En sano, että Sourin käyttämät sanakäänteet asiasta eivät olisi olleet hiukan liioiteltuja, mutta jos jotakin on sovittu niin mielestäni se kyllä tulisi pitää. 

“Maria Drockila on myöhemmin tiistaina myöntänyt, että ilmoituksen viimeinen versio ei ollut Katariina Sourin hyväksymä.”

Helposti keskustelu lähtee lapasesta ja siirtyy Sourin persoonan arvostelemiseen. Itse täytyy sanoa, että en tunne henkilöä, joten en pysty sanomaan hänen persoonastaan yhtään mitään. Julkisuuden henkilön kommentit tällaisesta asiasta päätyvät usein julkisuuteen vei niitä itse sinne suoraan tai ei. Se on yksi julkisuuden varjopuoli. Media kiinnostuu tällaisesta väistämättä, jos se jostakin vihiä asiasta saa. En myöskään oikein hoksaa miksi Sourin olisi pitänyt olla tästä hiljaa? Kuitenkin Souri on oikeassa siinä, että kyseessä on nyt kerrottujen tietojen perusteella sopimusrikkomus. Monesti olen väitellyt ihmisten kanssa myös siitä pyhittääkö tarkoitus keinot, ja olen aina sanonut, että ei pyhitä ja pitäydyn kannassani edelleen. Suhtaudun itse vähän skeptisesti siihen, että maininta siitä, että kyseessä ei ole Katariina Sourin oma tarina, olisi jäänyt vahingossa pois mainoksesta. En toki tiedä asiaa, enkä lähde mitään suuntaan tai toiseen totuutena väittämään. Ehkä aika sitten näyttää totuuden. 

“Myös Zonta International Piiri 20:n puheenjohtaja Marja Koivula vahvistaa Ilta-Sanomissa, että tarina ei ole Sourin oma, vaikka onkin tositarina. Samalla hän myöntää avoimesti, että tarkoituskin oli tuoda tarina esiin taustoja mainitsematta ja huomiota herättävästi.”

Jos lähdetään sille tielle, että ajatelkaa hyväksikäytettyjä tyttöjä, niin mitäköhän mieltä ne hyväksikäytetyt tytöt olisivat siitä, että Supersiskot-kampanjan mainoksissa esitetään uhreina ihmisiä, jotka eivät uhreja ole? Sopimusrikkomuksen lisäksi näen asiassa muitakin näkökulmia, eikä mielestäni Souria voida pitää itsekeskeisenä idioottina sen vuoksi, että asia nyt tuli esille. Keskustelu Sourista on jo tuonut mieleeni välillä Kimmo Sasin ja kommentit työttömien turkistarhaajien lapsista. Eikö kukaan ajattele hyväksikäytettyjä tyttöjä? No minä ainakin ajattelen, ja siksi minusta ei olekaan oikein tietoisesti esittää hyväksikäytettyinä luonnollisia henkilöitä, jotka eivät hyväksikäytettyjä oikeasti ole. Hyväksikäyttö on vakava asia, ja kuka tahansa ei voi mainokampanjan vuoksi “ryhtyä hyväksikäytetyksi”, ja tuskin kukaan näin haluaakaan tehdä. 

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58711-raivostunut-katariina-souri-minua-ei-ole-koskaan-raiskattu-mutta-nyt-tuntuu-silta

by

“Ei tukkapölly tapa ja luunappiin ei huku!”

Jyrki Lehtiniemi käsitteli maanantaina 29.4.2013 Nokian Uutisten kolumnissa ”Kadotettu vanhemmuus” lasten kasvatusta ja fyysistä kontaktia kasvatuksessa.

”Idealismi on kaunista, se ei vaan aina toimi arkipäivän elämässä. Lapset ovat yksilöitä, samoin aikuiset. Kaikki lapset eivät koskaan voi olla herttaisia kullannuppuja, eivät myöskään kaikki aikuset kasvatustieteen luontaisia lahjakkuuksia. On outoa, että nykyisenä individualismin aikana kaikki lapset ja nuoret ahdetaan samaan muottiin, kaikkien odotetaan toimivan samalla kaavalla ja kaikille sopii samat kasvatusmenetelmät.” 

Jos se, että ajattelee kaikkien lasten ansaitsevan ja tarvitsevan ympäristön, jossa heitä ei kasvateta pelon avulla on typerää idealismia, niin minä olen typerä idealisti ja todella ylpeä siitä. Koen kuitenkin olevani myös realisti. Onko se todellakin samaan muottiin ahtamista, että ei hyväksy väkivaltaa/epämieluisaa fyysistä kosketusta kasvatusvälineenä? Ketkä tässä ahdetaan samaan muotiin? Lapset ja nuoret? Vanhemmat? Vielä tänäkin päivänä ihmisistä karkotetaan demoneita kiduttamalla. Joidenkin mielestä sekin varmasti toimii ihan hyvin. Eihän nyt toki ihmisiä voi asettaa samaan muottiin. Jos joku uskoo esimerkiksi mielenterveysongelmien sijasta demoneihin, niin eihän heitä nyt voi pakottaa samaan muottiin muiden kanssa.

”Mutta kun poikani 2-vuotiaana löi, tai heitti leluauton, otin peukalo-etusormi-otteella tukasta kiinni ja kielsin. Muutaman kerran jälkeen oppi meni perille, sen koomin ei ole tarvinnut näin toimia. Kyllä, otin tukasta kiinni, soittakaa poliisi! Nykyään on olevinaan vain kaksi vaihtoehtoa, täydellinen koskemattomuus tai pahoinpitely. Mielestäni tukistaminen on eri asia kuin tukkapölly, remmistä puhumattakaan. Fyysinen kontakti niin, että se tuntuu hieman epämiellyttävältä, ei ole väkivaltaa.”

Uhmaiän aikana lapselle alkaa kehittyä oma tahto, ja tämä on lapsen kehityksen kannalta hyvin olennainen asia. Oma tahto ja tilan antaminen sen kehittymiselle ei tarkoita sitä, että vanhemman tulisi antaa kaikki periksi ja antaa lapsen hajottaa paikat. Lienee selvää, että suhteessa aikuisiin Lehtiniemen maailmassa ei päde sääntö, että epämiellyttävä fyysinen kontakti on sallittua. Mielenkiintoista olisi myös tietää, että koskeeko oikeus epämiellyttävän fyysisen kontaktin käyttöön suhteessa lapsiin Lehtiniemen mielestä kaikkia aikuisia vaiko ainoastaan lapsen omia vanhempia. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, jos lapselle annetaan viestiä, että epämiellyttävä fyysinen kontakti häneen on sallittua. Oppiiko lapsi erottamaan esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön, jos epämiellyttävä fyysinen kosketus tulee hyväksyä osana normaalia arkea? “sen koomin ei ole tarvinnut näin toimia.” kuvaa mielestäni sitä, että kirjoittaja kokee, että hänellä ei ollut vaihtoehtoa. Hänen oli mielestään pakkoturvautua tukkapöllyyn. Hän perustelee käytöstään ja yrittää selittää, että se on selkeästi toiminut ja ollut hyvä ratkaisu tilanteeseen. 

”Jossain on menty metsään, jos poliisi on ensimmäinen, joka saa koskea. Silloin on liian myöhäistä. Lasten kasvatus ei ole poliisin ja tuomioistuimen asia.”

Eli epämiellyttävä fyysinen kosketus on todellakin kirjoittajan mielestä kasvattamista. Täysin normaalia ja arkipäiväistä kasvattamista. Kunnon kansalaisia ei kehity ellei kasvatuksessa käytetä tätä “epämiellyttävää fyysistä kosketusta”. Tämä pätkä mielestäni kertoo sen, että Lehtiniemen mielestä ne vanhemmat, jotka eivät hyväksy fyysistä kajoamista lapseen, eivät joko halua tai pysty asettamaan lapselleen mitään rajoja. Samalla kun pakkokeinojen käyttöä esimerkiksi autistien hoidossa yritetään saada kuriin, ja Unicef käy kampanjoita lapsiväkivaltaa vastaan, niin meillä kirjoitellaan tällaisia lehdissä. Lasta ei ole pakko tarttua tukasta, kun pieni lapsi heittää leluauton maahan tai yrittää motata äitiä tai isää. Kyseessä on täysin normaali tilanne uhmaikäisen lapsen kanssa. Jos jo tällaisissa tilanteissa täytyy turvautua tukkapöllyyn, niin mitä tapahtuisikaan oikeasti todella hankalan lapsen kanssa?

”Kun kielen kehitys on kesken, lapsi ei välttämättä edes ymmärrä kieltoa, tai varsinkaan sen perusteluita. Eri asia on, jos vanhemmat eivät uskalla edes kieltää mitään, ettei lapselle tule paha mieli. Vanhemmat pelkäävät lapsen itkua.” 

On totta, että lapsi ei pienenä ymmärrä kaikkea sanallisesti, mutta siksi vanhemmalta vaaditaankin hitosti kärsivällisyyttä. Joka kerta kun lapsen uhma suututtaa ei voi fyysisesti koskea lapseen, ja opettaa lapselle sitä, että epämieluisasta teosta seuraa kipua tai Lehtiniemen sanoin sitä epämiellyttävää fyysistä kosketusta. Lasta ei voi ehdollistaa tällaiseen. Kärsivällisyys on helpommin sanottu kuin tehty, mutta siitä huolimatta minusta on erikoista, että vanhemmat oikeuttavat lapsen fyysistä satuttamista. Jos itse satuttaisin ihan ketä tahansa, niin olisin itsestäni huolissani. En yrittäisi oikeuttaa tekoani.

Riippumatta siitä tartuttiinko tukkaan kahdella vai viidellä sormella, se on rajan ylittämistä. Tämä logiikka menee samaan sarjaan sen kanssa, että kuristin vain yhdellä kädellä, eihän tässä oikeastaan mitään tapahtunut eikä tämä missään nimessä ollut väkivaltaa. Tämä oli vain epämiellyttävää fyysistä kontaktia. Omaa toimintaa ei voi oikeuttaa sillä, että toinen osapuoli ei ymmärrä minua sanallisesti. Ihminen voi toki hermostua ja mennä rajan yli, mutta miksi se pitäisi oikeuttaa? Miksi sen pitäisi olla hyväksyttävää? Jotta voi jatkaa vastaavanlaista käytöstä tietenkin. Jotta voi itse hyväksyä oman käytöksensä. Ihminen löytää aina käytökseensä oikeutuksen jos haluaa, ja jälleen menevät sekaisin teon ymmärtäminen ja hyväksyminen. Jos rajan yli meneminen tapahtuu, se pitäisi itse ottaa vakavasti sen sijaan, että sitä alkaa vähätellä.

Lapsen itkua ja raivoamista ei pidä pelätä, tässä olen täysin samaa mieltä Lehtiniemen kanssa. Lapsen normaalia uhmaa ja normaalia vihareaktiota pelätään ja pidetään epätoivottuina, jopa epänormaaleina. Tällöin vanhempi ehkä kokee, että tilannetta ei voi hallita ilman fyysisiä keinoja. 

 ”Olen opettanut, että väkivalta on väärin, että toista ihmistä on kunnioitettava, mielipiteineen kaikkineen.”

Hyvä opetus, mutta sen pitäisi näkyä omassakin esimerkissä. Kaikki meistä ajattelevat välillä, että jos tuo ei nyt ole hiljaa, niin pamautan. Toinen asia on edetä ajatuksista tekoihin.

”Lapsi oppii, että päätään aukomalla saa aina tahtonsa läpi. Tällaisen kasvatuksen jälkiä seuraamme mediassa. Mitä tapahtuu, kun jatkaa päänsä aukomista nakkikiskan jonossa? Todellisuus iskee päin näköä.”

Kännisten tappeluitahan ei toki ollut vanhaan hyvään aikaan. Näin siinä käy kun aika heittää kultaa muistojen päälle, ja samalla unohdetaan se, että median toimintamallit ja median merkitys ihmisten arjessa on muuttunut. Ennen vanhaan, silloin “hyvään aikaan”, kylän kännisten tappeluista ei tiedetty toisella puolella Suomea. Se, että joku aukoo päätänsä ja on rasittava ei oikeuta lyömään. Tukkapölly ei välttämättä tapa eikä luunappiin huku, mutta siitä huolimatta jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. 

by

Sasin sammakko

“Ajatelkaa niitä pieniä itkeviä lapsia työttömien turkistarhaajien kodeissa.” -Kimmo Sasi

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu turkistarhauksen kieltävästä kansalaislakialoitteesta. Historian ensimmäisestä kansalaislakialoitteesta Suomessa. Veteraanit ja lapset vedettiin odotetusti mukaan keskusteluun. Someone think of the children-veto oli Sasilta melkoisen halpamainen. Mistä Sasi voi ylipäänsä päätellä, että kaikissa työttömien perheissä itketään? Pidän tekoturkisvaatteista, mutta en ymmärrä miksi luontokappaleita pitäisi kasvattaa kurjissa ja täysin ala-arvoisissa oloissa turkin vuoksi ja sen vuoksi, että ihminen saa pötyä pöytään. Elinkeinoon vetoaminen on melkoisen kyseenalaista. Elinkeinona voidaan tosiaan harjoittaa myös ihmis- ja elinkauppaa, palkkamurhaamista sekä huume- ja asekauppaa.

Kimmon mielestä ilmeisesti siis elinkeinon “riistäminen” on pahin mahdollinen teko kyseessä olevasta elinkeinosta ja sen seurauksista riippumatta. Tällä logiikalla tosiaan kukaan ei saa puuttua palkkamurhaajien ja huumekauppiaiden elinkeinonharjoittamiseen. Nämä ihmisethän vain yrittävät täysin rehellisesti elättää itsensä ja perheensä! Yhteiskunnassa ei toki voida huolehtia niistä työttömiksi jäävistä, vaan kaikenlaiset elinkeinot tulee sen sijaan sallia. Itse kuitenkin ehkä mielummin puhuisin sen puolesta, että yhteiskunta ei saa jättää tarhaajia, vaan heitä tulee tukea ja avustaa uuden elinkeinon löytämisessä ja toteuttamisessa. Tämän vuoksi nimenomaan on puhuttu siirtymäajasta. Tarhausta ei olisi tarkoitus lopettaa kuin seinään heti huomenna eli asiaa on kyllä mietitty myös tarhaajien kannalta. Oli kyseessä Sain kohdalta sitten joko oikea mielipide tai vain yritys mennä siitä mistä aita on matalin, niin tällaista kommenttia ei voi kyllä kuin ihmetellä. Ajatelkaa niitä itkeviä huumekauppiaan lapsia, kun isi tai äiti on pidätetty vain sen vuoksi, että hän yritti harjoittaa elinkeinoaan. Elämä on traagista vai mitä?

 

by

Ei hyssyttelyä ajattelemattomuudelle

“Sivun tarkoitus on aktiivisesti jäljittää lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituja ja julkaista langetetut tuomiot. Sivun tarkoitus ei ole loukata ketään, vaan tuoda totuus julki ja jakaa ihmisille tietoa, että voivat suojella lapsiaan.”

Ei hyssyttelyä pedofiileille-sivulla Facebookissa sivun tarkoitusta kuvataan näin. Kyseinen sivu on kerännyt 9466 tykkäystä, ja määrä kasvaa koko ajan. Oikeuden nimissä voidaan tehdä myös paljon vahinkoa. Ovatko sivun ylläpitäjät ja sivustosta tykäänneet kysyneet itseltään, että kuka suojelee uhrien tai pedofiilien perheiden identiteettiä ja elämää? Missä ovat heidän oikeutensa? Seuraavassa ylläpitäjän kommentissa näkyy hyvin miten sokeita asialle ollaan, kun kuvitellaan toimivansa oikein.

“Emme hyssyttele yhdenkään pedofiilin kohdalla sen vuoksi ,että hänellä on yleiseltä kuulostava nimi. Se ei anna suojaa pedofiilille suorittaa sairaita tekojaan -Mikko pa”

Miten huoli pedofiilin tekoihin syyttömien ihmisten elämästä voidaan kääntää pedofiilin suojelemiseksi? Onko oikeudentaju enää tässäkään vaiheessa kohdallaan? Sivuston ylläpitäjät eivät saa koskaan listattua kaikkia pedofiilejä, joten maailma ei tule olemaan kenenkään lapselle turvallisempi paikka sen vuoksi, että joidenkin pedofiilien naama ja nimet koristavat jotakin Facebook-sivua. Vaikka meillä olisi lista kaikista maailman tuomituista rikollisista, me emme olisi “turvassa”. Voiko valheellista turvallisuuden tunnetta “ostaa” ja aiheuttaa toiminnallaan haittaa viattomille ihmisille?

Pedofiilin elämään nivoutuu paljon muutakin kuin itse pedofiili ja hänen tekonsa. Pedofiilillä voi olla uhreja, hänellä voi olla sisaruksia, puoliso tai jopa lapsia. Kuinka monen tekoihin syyttömän ihmisen elämän voidaan pilata näennäisen turvallisuuden tunteen saavuttamisen vuoksi? Kuinka monen ihmisen elämä voidaan tuhota näennäisen “oikeuden” vuoksi?

Suomen kokoisessa maassa asioita ei ole monessakaan tapauksessa kovin vaikea päätellä. Tällaisen sivuston ylläpitäjä muodostaa toiminnallaan suuren riskin uhrien indentiteetin palljastumisesta. Mitä voitte kuvitella, että lapsille tehdään koulussa, kun kaikki saavat tietää, että he ovat pedofiilin uhreja? Mitä tehdään lapselle, jonka isä tai äiti on tuomittu pedofiili? Käykö kenelläkään koskaan edes mielessä, että mitä seurauksia tällaisella sivustolla voi olla pedofiilien elämään nivoutuneille ihmisille? Syyttömille ihmisille ja jopa niille pedofiilien uhreille. Jos lapsesi olisi pedofiilin uhri haluaisitko oikeasti oikeuden nimissä julistaa lastasi hyväksikäyttäneen nimeä kylällä niin, että kaikki voisivat päätellä uhrin/uhrit? Vai onko kysymys siitä, että sivustosta tykkäävä ajattelee, että asia näin pitkälle ajateltuna ei enää koskekaan häntä? Uhri ei kaipaa tällaista huomiota. Aikuisena uhri päättää itse puhuuko asiasta “julkisesti”, mutta lapsiuhrien identiteetin suojeleminen on erittäin tärkeää. Uhrilla riittää elämässään tarpeeksi traumoja ilman, että hän kaipaa siihen kiusaamista ja juoruilua.

Jos lähdetään ajattelemaan asiaa tätä yhtä sivustoa pidemmälle. Muistan kun yhteen aikaan oli varsinaisena trendi-ilmiönä levittää Facessa statuksia “namusedistä”. Kun päivityksen kirjoittajalta tai levittäjältä tiedustelisi onko poliisille ilmoitettu vastaus oli ei/en tiedä. Porukka siis levittää jonkun tuntomerkkejä netissä tietämättä onko asiasta ilmoitettu poliisille tai tietämättä onko asiassa yhtään mitään perää! Jos itse oikeasti näkisin tilanteen, jossa lasta vaikka houkutellaan autoon, puuttuisin siihen ja ilmoittaisin poliisille. Jos joku lapsi kertoisi minulle tilanteesta menisin poliisin puheille, en kirjoittaisi asiasta päivitystä sosiaaliseen mediaan. 

Kylällä ja netissä liikkuu aina juoruja ja huhuja, jotka muuttuvat kiertäessään. Lumipalloilla autoa pommittaneita lapsia sanallisesti ojentaneesta miehestä voi tulla lapsia auton kyytiin houkutellut namusetä. Kun juoru kiertää jonkin aikaa, hän voi ollakin jo täysin varmasti tunnettu ja tuomittu pedofiili. Hyvä tarkoitus ei pyhitä keinoja eikä keinosta tulevia seurauksia. Pedofiilien varalta lasten suojelemiseksi tehtävät “varotoimet”, jotka voivat vahingoittaa syyttömiä ihmisiä, eivät ole oikeutettuja. Tarpeeton yleisen hysterian luominen ei myöskään auta yhtään ketään, päinvastoin. Terve kritiikki ja tunteiden hillintä on tärkeä osa niin nettielämää kuin reaalielämääkin. Pahimmillaan juoruja voidaan levittää henkilöstä, joka ei ole koskaan tehnyt mitään rikosta. Pahimmillaan uhrin tai tekijän syyttömien läheisten elämä on entistä enemmän pilalla. Kyseisellä sivustolla tuomion saaminen tarkastetaan, mutta yleisesti ottaen netissä kuka tahansa voi levittää ihan mitä tahansa. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä levittää eteenpäin. Oikeus tietää ja oikeus levittää tietoa nousee Ei hyssyttelyä pedofiileille-sivun kommenteissa hyvin keskeisesti esille. Onhan sinulla toki oikeus olla ajattelematon mutta se ei tarkoita, että niin pitäisi tehdä. 

Itseäni myös askarruttaa se, että mitä ajattelevat nämä vanhemmat, jotka kertovat avoimesti vihjailevat, että he tappaisivat pedofiilin mielellään? Ajattelitteko kertoa lapsillenne miten hakkasitte ihmisen kuoliaaksi? Että näitte miten elämä pakeni hänestä? Tällaistako esimerkkiä haluatte antaa? Hakkaamalla ja kiduttamallako ongelmat ratkeavat, rikokset vähenevät ja mielenterveyden ongelmat paranenvat? Jokainen antaa lapselleen millaista esimerkkiä haluaa, mutta suosittelen miettimään haluatko lisätä mahdollisuuksia siihen, että lapsestasi tulee väkivaltarikollinen. Uhrit ovat kärsineet siitä, että joku teki väärin, ja sinä haluat jatkaa samaa kärsimyksen kehää. Se, että sinä hakkaat, kidutat, tapat tai levität kuvia ei hyvitä asiaa uhrille mitenkään. Ihmiset, jotka kokevat tarvetta käyttää väkivaltaa ja ratkaista ongelmia väkivallalla löytävät aina jonkun syyn siihen. Itselleen voi tietysti uskotella ihan mitä tahansa, mutta kenenkään hakkaaminen ei tee sinusta oikeudenpuolustajaa ja sankaria. Minäkin voin uskotella itselleni olevani maahinen, mutta ei se siitä totuutta tee. Jos sinua eivät kiinnosta moraali ja etiikka, niin ajattele edes itseäsi ja mahdollista lastasi. Haluatko oikeasti joutua lusimaan siksi, että hakkasit tai tapoit rikollisen? Jos ei lapselle siirtämäsi esimerkki kiinnosta, niin ajattele edes mihin lapsesi joutuu, kun sinä istut kiven sisässä. 

Varmasti se naapurintäti, joka kiikuttaa seksirikollisten nimiä kateissa olevan lapsen äidille “tarkoittaa hyvää”, mutta seuraukset voivat olla katastrofaaliset monella tavalla. Ajattele ennen kuin menet mukaan kaikkeen mihin kaveritkin! Näennäisesti hyvältä ja oikealta kuulostava asia voi olla seurauksiltaan kaikkea muuta. 

“Tietojen julkaisuun liittyy myös eettisiä kysymyksiä. Esimerkiksi sivustolla nimetyillä tekijöillä voi olla samannimisiä syyttömiä kaimoja tai tekijän nimen julkaisu voi paljastaa uhrin henkilöllisyyden.”

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-tv-pedofiilisivu-liikkuu-laillisuuden-rajalla/627580/?fb_action_ids=10151548387499763&fb_action_types=og.recommends&fb_source=other_multiline&action_object_map=%7B%2210151548387499763%22%3A132725400252513%7D&action_type_map=%7B%2210151548387499763%22%3A%22og.recommends%22%7D&action_ref_map=%5B%5D

 

Äkkiseltään voisin itsekin sanoa, että ei kai kukaan ole niin hölmö, että tekee tällaisia listoja nettiin...

 

 

 

by

Kohuotsikoita ja moralisointia

Taisin juuri päättää, että en tahdokaan poliitikoksi. Poliittisessa luottamustehtävässä toimiminen on vuosia ollut suuri haaveeni. Aloin kuitenkin miettimään, että miksi minä haluaisin tehtävään, jonka hoitamisesta saa kansalta palkkioksi paskaotsikot ja kivikuurot?

Voin jo kuvitella mitä kohuotsikoita minusta saisi aikaiseksi. Olen nimittäin tyrinyt elämässäni jos jonkin sortin asioita, joten joutuisin kuitenkin mestattavaksi, ja oma pääni ei kestäisi kaksinaismoralistista jeesustelua. Virheistä keskustelemisen asiallisesti se kestää (ja voi pojat ja tytöt niitä virheitä on tullut tehtyä), mutta jeesustelua ja faktojen vääristelyä se ei kestä. Jos tilin saldo ei olisi näin huono niin toteaisin, että heitelkää kivenne keskenänne, minä lähden vaikka Aruballe.

Siltä varalta, että joskus muutan mieleni (“Vihreiden poliitikko söi sanansa!!!”) olen tehnyt elämässäni ainakin seuraavia virheitä/moraalisesti tuomittavia asioita tai ainakin näistä saisi hyviä kohuotsikoita:

1. Olen ajanut ylinopeutta, mutta en ole jäänyt kiinni. (“Poliitikko ajoi ylinopeutta! Selvisi ilman sakkoja!”)

2. Olen aikanani asioinut firmani laskujen vuoksi ulosottomiehen kanssa. (“Kohupoliitikon laskut ulosotossa!”)

3. En ole toimittanut verottajalle firmani tietoja ajoissa. (“Kannattaa harmaata taloutta!”)

4. Olen ostanut tavaraa ilman kuittia. (“Kohupoliitikko teki pimeitä kauppoja!”)

6. Olen ajanut erääntyneiden verojen vuoksi käyttökiellossa olleella autolla. (“Kohujen keskellä elävää poliitikkoa ei kiinnosta verojen maksu!”)

7. Olen heittänyt paikallisen TE-toimiston johtajaa paperilapulla. (“Paikallisen TE-toimiston nimettömänä pysyttelevä johtohenkilö kertoo: “Kohupoliitikko kävi kimppuuni! Oli kuin raivotautinen!”")

8. Olen ottanut useamman kerran marketissa enemmän kuin yhden tai kaksi leipämaistiaista. (“Poliitikko varasti marketista leipää useita kertoja!”)

9. Yritykseni on ollut protestilistalla. (“Kohunaisen yritys nurin! Maksuvelvoitteet eivät kiinnostaneet!“)

9. Olen nostanut aikanani kuntoutustukea Kelasta muutaman kuukauden aiheetta, koska terveydentilani oli sen verran huono, että en saanut ilmoitettua opiskelujeni keskeytymisestä Kelalle, enkä saanut varattua lääkäriaikaa itselleni. (“Poliitikko huijasi tukia häikäilemättä! Lopetti opiskelut, ei kertonut Kelalle! Keplotteli itsensä kuiville takaisinmaksuvastuusta!”)

10. Olen saanut äidiltäni rahallista tukea elämässäni, en ole pärjännyt omillani. (“Poliitikko huijasi äitinsä rahat!“)

11. Olen rikkonut kynäpurkin Tiimarissa. (“Poliitikko riehui liikkeessä! Hajotti paikat! Yritti sopia tilannetta rahalla!”)

Tässä näistä olisi nyt ainakin osa. Voitte viskellä rauhassa kiviä, vaikka se ei tosin olekaan ehkä yhtä hohdokasta, koska en ole ministeri enkä edes kansanedustaja. Oletko koskaan miettinyt millaiset otsikot juuri sinusta saisi tehtyä? Paskajournalismi on hieno asia, ja kansa hoitaa ajattelemattomuudessaan loput. (“Vihreiden jäsen kritisoi blogissaan ankarasti mediaa ja äänestäjiä!”) Katsos vain, näinhän tuli vissiin tehtyä.

 

Iltapulu iskee jälleen.

by

Pienistä puroista…

Päiväni alkoi huonosti, en ollut saanut Pamista rahoja ja erääntyneiden laskujen pino odottaa pöydällä. Sitten Facebook-ystäväni kommentoi asiaan liittyvään statukseeni: “Eikä ihme, sillä edesmenneen koiramme nimi oli Pami, joka hävisi. Kenties rahojen kanssa jo yli 20 vuotta sitten.” Tämä käänsi oman suhtautumiseni tähän päivään. Aloin ajatella, että päivästä voikin tulla ihan hyvä. 

Tästä pääsemme monen aasinsillan kautta caseen opettaja Korhonen. Julkisuuteen nousee uusia tietoja ja uusia näkemyksiä asiasta jatkuvasti. Itse olen alusta lähtien välttänyt ottamasta asiassa puolta, koska en tiedä mitä on tapahtunut. Asiaan on kuitenkin nähnyt paljon jopa aggressiivista suhtautumista tyypillistä nykymenon kauhistelua unohtamatta. On kauhisteltu sitä, että oppilaat tuntevat oikeutensa, ja jopa videoivat opettajaa ruokalassa. On kauhisteltu sitä, että auktoriteetteja ei kunnioiteta.

Moni on lähestynyt asiaa pelkästään siltä kantilta, että opettajalla on auktoriteetti ja sillä hyvä. Mitäpä jos lähtisimmekin lähestymään asiaa niin, että meillä on yhteisö, jossa on jäseniä? Pelkkä auktoriteetti ei yksin rakenna toimivaa yhteisöä. Todellista auktoriteettia ei saa sillä, että sanoo olevansa auktoriteetti. Joskus tämä ehkä näennäisesti toimi, kun auktoriteettia alempana olevia hallittiin pelolla. Toimiva yhteisö perustuu kuitenkin vuorovaikutukseen. Ääritapauksissa yhteisön jäsenten kuulematta jättäminen voi johtaa jopa yksilön tai yksilöiden kuolemaan. Tässä tapauksessa ei pidetä olennaisena lapsen/nuoren näkemystä, mutta mitäpäs jos nostetaankin toisenlainen tapaus esille? Kaikki muistavat Eerika-nimisen tytön. Melkeinpä kaikki ovat voivotelleet kuinka Eerikaa ei kuunneltu, ja kuinka kukaan ei uskonut häntä.

Silti me olemme lähteneet tässä tapauksessa liikkeelle siitä, että lapsi/nuori valehtelee, ja aikuinen auktoriteetti puhuu aivan varmasti totta. Moni meistä ei ole edes halunnut miettiä, että konfliktissa on aina kaksi osapuolta. Emme voi sosiaalisen statuksen perusteella määritellä kuka valehtelee ja kuka ei. En edelleenkään ota kantaa tähän yksittäiseen tapahtumaan, mutta tämä yleinen suhtautuminen on erittäin mielenkiintoinen. Me teemme oletusten ja mielikuvien perusteella varmoja johtopäätöksiä tapahtumasta, josta emme oikeasti tiedä juuri mitään. Itsekin tähän syyllistyy usein. 

Vuorovaikutukseen palatakseni, olemmeko me todellakin siinä ääritilanteessa, että yksilöä kuunnellaan vasta kun hän on kuollut? Eikö meillä todellakaan ole aikaa kuunnella aikaisemmin? Toimiva yhteisö lähtee usein pienistä asioista ja pienistä eleistä. Yksi lause tai se, että kuuntelet toista muutaman minuutin voi olla todella merkityksellistä. Opettajilla on vaikeaa, ryhmät ovat suuria. Tilanne on sama kuin vaikkapa lääkäreilläkin. Joskus sitä miettii, että voisiko yksilö joskus tehdä jotakin pientä siitä resurssipulasta huolimatta? Toimiva vuorovaikutus ei näet aina vaadi niin suurta, pienellä on hyvä aloittaa. Terveydenhuollon puolella olen huomannut useaan otteeseen sitä, että oikeasti kiireellisissä ja haastavissa tilanteissa keskitytään hyvin jokaiseen yksilöön niillä resursseilla mitä on. Sen sijaan usein kiireettömämmissä tilanteissa olen kohdannut hyvin vihaista kohtelua. Paikalle saapuva ihminen on ylimääräinen stressaava tekijä, josta halutaan nopeasti eroon. Joskus resurssipula on valitettavasti syy olla miettimättä omaa käytöstään. Emme voi muuttaa salamana koko koulu- tai terveydenhuoltojärjestelmää. Juuri tänään emme voi taikoa resursseja lisää, mutta voimme katsoa itseämme ja omaa käytöstämme. Voimme miettiä voisimmeko me tehdä jonkin pienen asian hiukan toisin? Toisen käytöstä on helppo katsoa ja kritisoida, paljon vaikeampaa on kääntää katse itseensä. Resurssipulan helpottamiseksi pitää tehdä töitä, mutta juuri tänään voimme aloittaa itsestämme. 

Korostan edelleen, että tarkoitus on pohtia yleistä asennetta, eikä ottaa tässä yksittäisessä tapauksessa kenenkään puolta. On vain mielenkiintoista pohtia ihan omaa arkista asennettaan toisiin ihmisiin, ja sitä miten pettäviä itsestäänselviltä vaikuttavat johtopäätökset voivat joskus olla.