Jussi Halla-aho ja ”heikkolaatuiset eduskuntavaaliehdokkaat”

Jussi Halla-aho kirjoitti Facebookiin päivityksen, jossa hän kutsui ”mamuehdokkaita” toteemiolennoiksi, koristeiksi, sirkushahmoiksi ja heikkolaatuisiksi. Maahanmuuttajataustainen vihreiden Ozan Yanar tarjoutui todistamaan Halla-aholle millainen ehdokas hän itse on ja haastoi Halla-ahon väittelyyn mistä tahansa poliittisesta lohkosta. Yanar olisi antanut Halla-ahon valita aiheen.

Halla-aholla ei ollut pokkaa lähteä todistamaan väitteitään. Hän taitaa kuitenkin älykkäänä miehenä tietää, etteivät hänen väitteensä ole totta. Halla-aho vastasi, että ei halua antaa Yanarille huomiota enempää ja antoi ymmärtää, ettei hänellä ei ole tällaiselle hömpötykselle aikaa kalenterissaan. Halla-aho ja Yanar vaihtoivat asiasta Facebookissa kommentteja Yanarin seinällä, ja Halla-aho kirjoitti Facebook-seinälleen seuraavan päivityksen:

”Prrr.
– Obamalla, Barack puhelimessa.
– Moro, täällä on Halla-ahon Jussi. Heitin sulle just haasteen blogissani. Tulepa Suomeen väittelemään kanssani Lähi-Idän politiikasta tai mistä tahansa aiheesta!
– Nyt on kyllä vähän hankalaa kalenterin kanssa…
– Et uskalla ottaa haastetta vastaan?”

Halla-aho yritti nolata Yanarin yrittämällä esittää, että kiireiselle, suurelle ja mahtavalle europarlamentaarikolle on aivan naurettavaa edes ehdotella moista väittelyä. ”Huonolaatuiset maahanmuuttajaehdokkaat” pysyköön lestissään ja olkoon hiljaa kyseenalaistamatta europarlamentaarikkoa. Jälkikäteen Halla-aho yritti sitten selitellä, että hänen mielestään moinen väittely ei toisi mitään lisäarvoa keskusteluun, koska siellä ei saisi rauhassa miettiä sanomisiaan.

”Mitä lisäarvoa nopeatempoinen ja ajallisesti hyvin rajoittunut keskustelu ”kasvokkain” tuo suhteessa esimerkiksi tällaiseen keskusteluun, jossa kummallakin on aikaa rauhassa miettiä sanomisiaan? Minun mielestäni ei juuri mitään.”

Tuskin siellä Brysselissäkään voidaan kaikkia asioita hoitaa netin tai somen kautta. Sielläkin voi joutua joskus reagoimaan nopeatempoisesti ja aikaakin on usein rajoitetusti. Joskus poliitikkokin joutuu liikkumaan myös sinne omalle epämukavuusalueelleen.

Kuitenkin kiireisellä europarlamentaarikolla on kuitenkin ollut aikaa kirjoitella Facebookiin aiheesta ja samalla hän on kuittaillut Yanarille siitä, ettei tämä istu 24/7 Facebookissa.

 ”Eikö se nyt ole jo tullut selväksi, että en? Ei ole mitään tarvetta, eikä sellainen tilaisuus palvelisi keskustelua millään tavalla. Ozanin vaalikampanjaa varmasti kyllä.

Tässähän Ozanillakin olisi koko illan ollut hyvä tilaisuus keskustella kanssani, mutta ei näy kiinnostavan.”

Halla-ahollahan olisi nyt tilaisuus todistaa, ettei ”mamujatyrkkyjä ja nevöhööd somaleja” kuitenkaan kukaan äänestä. Halla-aho antoi jo mamutaustaisille ehdokkaille näkyvyyttä aloittamalla keskustelun mamutaustaisten ehdokkaiden pätevyydestä. Voisihan Halla-aho nyt testata teoriaansa käytännössä. Jos kerran kukaan ei kuitenkaan uskalla mamutaustaisia äänestää, niin eihän näkyvyyden heidän vaalikampanjoilleen pitäisi olla ”uhka” Halla-aholle ja hänen teorialleen.

”En muistaakseni ole missään kohdassa arvostellut maahanmuuttajaehdokkaiden osaamista tai työhistoriaa. Sen sijaan olen arvostellut substanssin köyhyyttä, siis muun kuin oman toiseuden ja yleisen rasismikitinän.”

Ehdokkaita kutsutaan heikkolaatuisiksi, mutta heidän osaamistaan ei muka arvostella? Luomansa mielikuvan mukaan Halla-ahon pitäisi pestä helposti tällaiset ”heikkolaatuiset noviisit” väittelyssä. Aikaakin olisi rajoitetusti, joten homman pitäisi siis olla helppo ja nopea nakki Halla-aholle…

”Katja: Ei yhden (tai kahden) asian politikoinnissa sinänsä ole mitään vikaa, jos ne asiat ovat sellaisia, joita suuri joukko äänestäjiä pitää yhteiskunnallisesti tärkeinä. Omasta mielestäni, samoin kuin kaiketi äänestäjieni mielestä, maahanmuuton ongelmat ovat tällaisia asioita.

Monella mamuehdokkaalla, jos kohta myös monella suomalaisella, ainoa sisältö tuntuu olevan se, että persut ovat rasisteja ja puhuvat maahanmuutosta väärällä tavalla. Se, ovatko persut rasisteja vai eivät, ei selvästikään ole niin painava asia, että sillä pääsisi eduskuntaan. Ei myöskään oman maahanmuuttajuuden hehkuttaminen.

Kaikkien vaalien alla toki on niitä, jotka tällä reseptillä yrittävät, mutta menestys on ollut heikkoa.”

Kun kyseessä on Halla-ahon ihmisten alhaisimmilla tunteilla ratsastava, tällä hetkellä pitkälti maailman huonon taloustilanteen takia suosittu agenda on ok olla ”yhden asian ehdokas”, mutta jos kyseessä onkin asia, jolla ei heti saa suurta äänestäjäjoukkoa ei yhden agendan ehdokkaana oleminen olekaan enää ok. Haiskahtaa vahvasti kaksoisstandardilta. Ei sillä rasismillakaan ole aina päästy eduskuntaan. Tosin ne maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat, joiden seuraajana tai kaverina olen itse Facebookissa kirjoittelevat kyllä muustakin kuin maahanmuuttajuudestaan tai rasismin vastustamisesta, joten en pysty allekirjoittamaan heidän kohdallaan yhden agendan väitettä.

Jos maahanmuuton ongelmakohdista keskustellaan esimerkiksi ihmiset eläimiksi leimaten, niin se ei ole mitään asioita edistävää keskustelua. On käsittämätöntä, että Halla-aho itse puhuu ihmisjoukoista kuin he eivät olisi ihmisiä lainkaan ja sitten hän enemmän tai vähemmän tosissaan ihmettelee, kun joku älähtää. Maahanmuuton ongelmakohdista voidaan keskustella joko ratkaisukeskeisesti tai rasismilähtöisesti. Jälkimmäisen ei tulisi kuulua valistuneen maailman politiikkaan.

”Puolueita taas olen arvostellut siitä, että ne ottavat tällaisia hahmoja listalleen imagosyistä. Uskon, että tämä ei lisää pätevienkään mamuehdokkaiden mahdollisuuksia vaan pikemminkin heikentää niitä.”

Vaikka Halla-aho ei Ozan Yanaria nimeltä alkuperäisessä kirjoituksessa maininnutkaan Halla-aho kuitenkin väitti, että ei ole päteviä maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita kutsumalla ehdokkaita heikkolaatuisiksi. Ilmeisesti Halla-aho on mielestään ollut aikanaan itse pätevä ehdokas. Millainen maahanmuuttajataustainen ehdokas sitten olisi Halla-ahon mielestä pätevä? Kysyin asiaa Halla-aholta Yanarin seinällä olevassa keskusteluketjussa, mutta hän ei ole vielä vastannut. Jos esimerkiksi Ozan Yanar ei ole pätevä ehdokas, mutta Jussi Halla-aho on mielestään ollut, niin voidaanko tästä tulkita, että maahanmuuttajataustaisilla ehdokkailla tulisi olla Halla-ahon mielestä tiukemmat pätevyyskriteerit kansanedustajaehdokkuuteen kuin kantasuomalaisilla?

Jos joku ei näe ehdokasta kuin ehdokkaan etnisenä taustana, niin se on totta kai väärin. Itse olen useaan otteeseen todennut olevani kiintiöiden vastustaja, koska ne eivät mielestäni edistä aitoa tasa-arvoa. Jos ihmistä kohdellaan minkään ominaisuutensa takia ”kiintiöhahmona” tai ”ei-vakavasti-otettavana söpönä pehmoleluna”, niin tämä on erittäin väärin. Se, jos ihminen saa muilta tällaista kohtelua ei välttämättä tee hänestä epäpätevää ehdokasta. Muutaman kerran jatkokeskustelussa on jo tulkittu, että Halla-ahon ajatukseen kriittisesti suhtautuminen kiistää maahanmuuttajien ”kiintiökokemukset”. Ei, ei kiistä. On erittäin valitettavaa jos tällaisia kokemuksia on ja niistä tulee totta kai keskustella, mutta ei leimaamalla kaikki maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat epäpäteviksi mahdollisen saadun epäsopivan kohtelun takia.

Totta kai maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita tulee puolueisiin lisää sitä mukaan kun maahanmuuttajataustaisten määrä yhteiskunnassamme lisääntyy. Täten myös maahanmuuttajataustaisia tulee ehdolle vaaleihin. Lopulta heitä menee myös läpi. Luulisi Halla-ahon korkeakoulutettuna miehenä lukeneen sen verran historiaa, että hän tietäisi hieman, miten tällainen prosessi yhteiskunnallisesti toimii. Vähemmistöjen tie vaikuttaviin elimiin on ikävä kyllä usein pitkä. Ottakaamme huomioon, että Suomi sai vasta 2011 ensimmäisen tummaihoisen kansanedustajan. Toki voimme myös kiistellä siitä, miten määritellään ”mamuedustaja”?

Ylipäänsä Halla-aholla tuntuu olevan ajatus siitä, että meillä Halla-ahon sanoin ”monikulttuuriuskoisilla” on jokin universaali yhteinen mieli. Meidänkin joukossamme ihmisillä on erilaisia motiiveja ja kriteerejä ehdokasta valitessamme. On outoa ajatella, että rasismia vastustavan ja vähemmistöjen oikeuksia ajavan tulisi automaattisesti äänestää aina maahanmuuttajataustaista ehdokasta. Ettei Halla-aho pääse valittamaan, ettei niitä maahanmuuttajataustaisia uskalleta itsekään äänestää niin kerrottaneen, että itse olen äänestänyt maahanmuuttajataustaista. Valitsen ehdokkaani hänen ajatustensa ja arvojensa perusteella, en hänen etnisen taustansa perusteella. Mielestäni mikään nyt ehdolla olevien maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden taustoissa tai mielipiteissä ei viittaa siihen, että heitä olisi asetettu ehdolle pelkästään imagosyistä. Ehdokkaat ovat valistuneita ja esittävät asiallisia mielipiteitä. Heillä on kielitaitoa ja koulutusta/työkokemusta.

Halla-ahon johtopäätös siitä, että jos maahanmuuttajataustainen ehdokas ei pääsekään läpi, niin hän on ollut vain ”kiintiöehdokas” on kyllä minusta aika yksiviivainen ja perusteeton. Ihan samaahan voitaisiin sitten sanoa kaikista ”erilaisuutta” muodossa tai toisessa edustavista. Jos he eivät pääse läpi, he ovat olleet vain ”ö-luokan kiintiöehdokkaita”. Eihän se nyt todellisuudessa ihan näin yksiselitteistä ole. Läpipääsy on kiinni monesta asiasta.

Miten esimerkiksi kirkkoslaavin tohtori sitten on pätevä kansanedustajan tehtävään? En aliarvioi Halla-ahon koulutusta, mutta miten se Halla-ahon itsensä mielestä pätevöittää juuri kansanedustajaksi tai europarlamentaarikoksi? Vertailun vuoksi Ozan Yanar on valtiotieteiden kandidaatti. Korjaus: Ozan Yanar on siis valtiotieteiden kandidaatti. Maisterin opinnot jatkuvat vielä. ”Pätevyysvertailuun” Yanarin ja Halla-ahon välillä tämä ei kuitenkaan olennaisesti vaikuta.

Muistutetaan myös siitä, että Halla-ahon oma loukkaantumiskynnys on hyvin alhainen, vaikka hän suoltaa muista alentavaa tekstiä ja penää kovasti keskustelua. Jään odottamaan kertooko Jussi Halla-aho minulle millainen on hänen mielestään pätevä maahanmuutajataustainen ehdokas vai eikö hänellä kenties ole kiinnostusta keskusteluun?

”Työkyvytön työnhakija tässä päivää!”

Jostakin syystä työttömyysluvuista puhuttaessa unohtuvat usein kokonaan minun kaltaiseni ihmiset. Ihmiset, jotka ovat työkyvyttömiä, mutta ovat pakosta joutuneet roikkumaan työttömyystilastoissa työttöminä työnhakijoina saadakseen työttömyysetuutta. Vaikka olisit kuinka työkyvytön et näet välttämättä saa sairauspäivärahan jälkeen työkyvyttömälle kuuluvaa kuntoutustukea. Voidaan kysyä, ketä tällainen järjestelmä hyödyttää? En todellakaan ole ainoa joka on vastaavassa tilanteessa. Jos huonosti käy, olen taas muutaman kuukauden kuluttua työkyvytön työtön työnhakija.

Ei työkyvyttömästä tule työkykyistä sillä, että hänelle ei myönnetä kuntoutusrahaa. Joskus kyllä tuntuu, että ajatuksena on se, että kun tarpeeksi ihmistä pompotellaan luukulta toiselle, niin työkyky maagisesti palautuu jossakin vaiheessa. Väistämätä ihminen alkaa kokea jossakin vaiheessa, että häntä pidetään pummina, eikä häntä oteta tosissaan.

Ydinkysymys onkin kuinka moni työttömyystilastoissa roikkuva on oikeasti edes käytännössä työmarkkinoiden käytettävissä? Onko mielekästä listata työkyvyttömiä työttömyystilastoihin vain koska turha byrokratia? Todennäköisesti tämä on tapa kaunistella työkyvyttömyyseläketilastoja. Kuntoutusrahan saaja kun toiselta nimeltään työkyvyttömyyseläkeläinen. Eihän se nyt sovi, että väärän ikäisiä ihmisiä on liikaa työkyvyttömyyseläkkeellä, vaikka he kuinka olisivat työkyvyttömiä. Tilastokaunistelu suuntaan ja toiseen on kuitenkin täysin hyödytöntä peliä. Siinä ei voita kukaan, mutta turhan byrokratian rattaisiin joutuvat ihmiset kärsivät ja rahaa palaa.

Tämäkin ongelma ratkeaisi perustulolla. Nykyinen sosiaaliturvamalli on ylipäänsä tehty pitkien ja vakituisten työsuhteiden aikaan. Jyrki Kasvi käytti eräässä Facebook-keskustelussa taannoin loistavaa termiä ”silpputyö”. Elämä on ylipäänsä muuttunut melkoisen vaihtelevaksi ja silppuisaksi. Moni opiskelee vielä myöhemmällä iällä itselleen uuden ammatin. Monella on elämänsä aikana kymmeniä työsuhteita. Ihmisen tulee sopeutua jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin. Tulisiko myös yhteiskunnan vastata uuden ajan haasteisiin uusilla ajattelumalleilla?

Nykyiset tukimallit voidaan nähdä passivoivina, mutta ei siinä mielessä kuin tätä termiä yleensä käytetään. Ihmiset eivät uskalla tehdä, koska he joutuvat pelkäämään perustoimeentulon menettämistä. Ihmiset eivät voi parantaa omaa elämänlaatuaan, eivätkä he voi hankkia lisätuloja, koska saman tien pitäisi pystyä kokonaan elättämään itsensä kokonaan. ”Silppuyhteiskunnassa” se on yllättävän hankalaa terveellekin puhumattakaan vajaakuntoisista. On paljon pätkätöitä ja osa-aikaisia työsuhteita. Pätkätöissä ja osa-aikaisuudessa voi olla myös uusia mahdollisuuksia ihmisille, jos heidän vain annettaisiin päästä niihin kiinni.

”Silppuyhteiskuntaa” ei välttämättä tarvitse nähdä uhkana, vaan se voidaan nähdä myös mahdollisuutena, jos kehitämme politiikkaa yhdessä kehittyvän yhteiskunnan kanssa sen sijaan, että jäisimme junnaamaan vanhaan. Jotkut väittävät, että aika on ajanut universalistisen hyvinvointiyhteiskunnan ohi, mutta itse olen eri mieltä. Universalistinen hyvinvointiyhteiskunta ei ole vanhentunut, mutta sitä on aika kehittää paremmaksi ja uusiin haasteisiin sopivammaksi. Nyt tarvitaan rohkeutta siirtyä uudenlaiseen sosiaaliturvamalliin.

Toisaalta jos hyvinvointivaltion haasteiden pohtiminen tuntuu jollekulle ylivoimaisen vaikealta voimme myös soveltaa kansanedustajaehdokas Ilkka Sysimetsän ohjetta:

”Frederikin mielestä Suomesta kyllä löytyy töitä niitä etsiville. Useammat eivät vain viitsi hakea.

- Menkää töihin siitä, vaikka risumetsään perkele! Frederik laukoo.”

”Mutta minähän olen uskovainen!”

Veikkaan, että jokainen meistä on kohdannut joskus ihmistyypin, jolla on hihassaan niin sanotusti kortti, joka tekee hänestä omasta mielestään aina hyvän ihmisen. Aika usein tämä kortti on uskonto. Näiden ihmisten maailmassa logiikka toimii jokseenkin niin, että kun pari kertaa päivässä muistaa sanoa olevansa uskovainen niin on ihan sama, miten käytännössä elämässään toimii ja miten toisia kohtelee. Kun päivän lopuksi muistaa todeta ”Halleluja! Aamen!”, niin seuraavana päivänä voi jatkaa samaan malliin.

Voi haukkua toiset. Voi kiistää toisilta ihmisarvon. Voi korottaa itsensä muita korkeammalle. Voi toimia väärin, ja samalla moralisoida muita samasta toimintamallista. Voi määrätä toisia elämään omaa elämäänsä, kuten itse muka mielestään elää omaansa. Voi hekumoida kidutuksella ja tappamisella. Voi julistaa pettämisen hienoutta. Voi arvostella muiden uskontojen edustajia toisten kontrolloinnista, ja kuitenkin kontrolloida samalla itse muita omalla uskonnollaan. Voi puhua avioliiton pyhyydestä, vaikka on itse useamman kerran eronnut. Voi kokea suureksi uhaksi sen, että muut ihmiset ovat samalla viivalla ja heidätkin otetaan huomioon. Voi julistaa hienoja ohjeita somessa muille, vaikka ei itse elä lainkaan niiden mukaan. Voi huutaa itselleen ymmärrystä ja apua, mutta olla antamatta sitä muille. Kunhan vain muistaa mainita olevansa uskovainen. Uskovainenhan ei voi tehdä väärin, uskovainen ei voi koskaan olla itsekäs, eikä uskovaisen tarvitse tutkailla omaa toimintaansa, sillä emmehän me tekojen kautta pelastu, vaan armon kautta. Tätä voidaan sitten suvereenisti hyväksikäyttää aina kun itselle vain sopii.

 

Soinijakatolilaisuus

 

Näiden ihmisten mielestä vain heidän oma uskontonsa voi taata ihmiselle riittävän arvopohjan, moraalin ja epäitsekkään luonteen. Muut ihmiset ovat huonoja ja moraalittomia. Usein nämä ihmiset kuitenkin ovat itse niitä itsekkyyden perikuvia. Sokeus omia toimia kohtaan estää ihmisen kehittymisen. Eihän sitä tarvitse kehittyä, koska ei ole mitään kehitettävää. Minähän olen näet uskovainen! Ei minun tarvitse kehittyä, eikä tehdä itse mitään, koska Jumalahan sellaiset hommat puolestani hoitaa. Usein tähän ihmisryhmään kuuluvien kanssa väitellessäni ole ajatellut, että menenköhän minäkin mielipuolen määritelmään? Toisaalta en oikeastaan odota enää näiden kanssa erilaista lopputulosta, joten ehkä olen vielä jotenkin järjissäni. Yhtä kehittävää olisi hakea tuolta pihalta kivi, ja yrittää keskustella sen kanssa.

Pyhät kirjat ovat siitä käteviä, että ne eivät sano vastaan. Niiden tulkintaa voi loputtomiin muovata palvelemaan vaikka minkälaisia tarkoituksia. Ihmisiä saattaa taas olla vaikeampi hyväksikäyttää, koska hehän eivät välttämättä toimikaan kuten tällainen ihminen haluaisi heidän toimivan. Siitähän sitten se helvetti repeää. Ei ole olemassa sitä korttia, joka tekee ihmisestä automaattisesti niin sanotun hyvän ihmisen. Miettivätköhän nämä ihmiset koskaan, että arvostaako se heidän Jumalansa tällaista toimintaa? Muutama kristityksi itseään kutsuva nettituttu on aina kovasti mukana leimaamassa esimerkiksi muslimeita. Seuraavaa voisi ajatella jokainen uskonnosta tai elämänkatsomuksesta riippumatta.

”Islam: Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen. (Profeetta Muhammed)

Kristinusko:Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Jeesus Vuorisaarnassa)

Juutalaisuus: Älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.

Zarathustralaisuus: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi.

Brahmalaisuus: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa.

Buddhalaisuus: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.

Kungfutselaisuus: Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.

Taolaisuus:  Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi.”

Sivistyneet ja fiksut ihmiset eivät arvosta itsensä ylentämis- ja toisten alentamisajattelua, vaan katsovat maailmaa ja ihmisyyttä laajemmin. He eivät käytä uskontoaan tai uskonnottomuuttaan hyväkseen, eivätkä koe erilaisuutta uhkana. Heille uskonto tai uskonnottomuus on muutakin kuin oman edun tavoittelua.

Diagnoosin pelko – kun diagnoosista tuli kirosana

Viime aikoina mediassa on noussut koko ajan etenevässä määrin puheenaiheeksi ylidiagnosointi. Diagnosoidaanko ihmisiä liikaa? Lääkitäänkö ihmisiä liikaa? Hoidetaanko ihmisiä liikaa?

”Ylidiagnosointiin liittyy se, että yhä useampi tavallinen vaiva, kuten hiustenlähtö, ylivilkkaus tai vanhempien naisten virtsankarkailu määritellään hoitoa vaativaksi sairaudeksi.

Oma lukunsa ovat terveille ihmisille tehtävät seulonnat, joiden avulla pyritään löytämään vakavia sairauksia ajoissa. Pasternack ei ole vakuuttunut niiden eduista.”

Kyllä, varmasti joissakin tapauksissa tapahtuu ylilääkintää ja joissakin taas alilääkintää. On varmasti ylihoidettuja potilaita ja alihoidettuja potilaita. Vaikea kysymys onkin, missä suhteessa nämä asiat ovat ja miten asiaan voitaisiin saada parannusta käytännössä? Lääkäritkään kun eivät ole jumalia. Ylipäänsä mielestäni yksi hyvä kysymys on onko kukaan terve ja ideaali ihminen? Tarvitseeko ihmisen olla terveen kirjoissa? Kun ihminen saa diagnoosin, ei aina kamalinta ole se diagnoosi vaan se, miten ympäristö suhtautuu ja leimaa. Asetelman terve ja sairas = normaali ja epänormaali pitäisi murtua.

Yhteiskunnassamme ei katsota hyvällä erilaisuutta, joka syö esimerkiksi tehokkuutta. Ylipäänsä sairaudet ja erilaisuus kuitenkin kuuluvat elämään. Suurin osa sairastaa elämänsä aikana. Pitääkö ihmisen olla terve vai voiko sairaanakin elää ihan hyvää elämää? Jos myönnät olevasi sairaana sinut itsesi kanssa ja tyytyväinen, niin saat kummastelevia katseita. Diagnoosi voi olla sekä hyvä, että huono asia. Usein diagnoosi antaa sen nimen asialle, jolloin ihminen voi opetella ymmärtämään sekä tilannetta, että itseään paremmin. Ympäröivät asenteet voivat kuitenkin kääntää diagnoosin huonoksi asiaksi yllättävän helposti.

Jos se virtsankarkailu tai ylivilkkaus ei vaivaa ihmistä itseään, niin silloin sille ei tarvitse tehdä mitään. Toinen kysymys onkin sitten, miten sosiaalisesti suhtaudutaan virtsankarkailuun tai ylivilkkauteen?

Iris Pasternackin asenteesta olin vähän haistelevinani sitä Jani Kokki-asennetta – kun ei tutkita, eikä tiedetä niin kaikki on varmasti kunnossa. En näe säännöllisiä terveystarkastuksia tai seulontoja pahoina asioina, koska on myös salakavalia sairauksia ja vaikka eläisit kuinka terveellisesti voit sairastua. Ei se tarkoita, että ihmisiin pitäisi lietsoa jotakin hysteriaa. Terveydenhuolto on normaali osa elämää. En ole koskaan ollut panikoijatyyppiä terveyden suhteen, ja suosittelen panikoimisesta luopumista kaikille. Totta kai kävin silti lääkärissä, kun kainaloni oli pitkään kipuillut rinnan vierestä. Totta kai helpotuin kun sain tietää, että rinnassa ei ole mitään huolta herättävää. Jokainen on joskus huolestunut terveydestään, ja sekin on täysin normaalia.

Usein pienet kivut ja oireet ovat harmittomia, mutta varmuus harmittomuudesta pidempään jatkuneen oireen kohdalla antaa mielenrauhan. Jos sen sijaan taas on oikeasti syytä lähettää potilas tutkimuksiin, niin ei sitä toki voida jättää tekemättä siksi, että potilas ei huolestuisi asiasta. Diagnosoimatta jättäminen ei sekään ole ratkaisu asioihin. Jostakin syystä sanasta diagnoosi on tullut leimaava kirosana, vaikka jokainen meistä saa elämänsä aikana jos jonkinlaisia diagnooseja nimenomaan siksi, koska sairaudet ja erilaisuuskin kuuluvat elämään. Erilaisuus, koska jotkut asiat kulkevat diagnoosi sanan alla olematta sen kummemmin mitään kamalia ja hirveitä sairauksia. Diagnoosi sanaa on alettu jostakin syystä ihan turhaan pelätä. Eikä sen ”hirveän ja kamalan” sairaudenkaan tarvitse leimata ihmistä, jos me päätämme murtaa ne leimat.

Voidaanko ihmisen elinvuodelle sitten laskea hintaa on oikeastaan jo ihan oma kysymyksensä? Omasta mielestäni elämää ei ylipäänsä voi hinnoitella. Totta kai esimerkiksi hoidoissa pitää uskaltaa siirtyä myös uusille alueille, joskus esimerkiksi lääkkeiden suhteen tätä on tosin tunnuttu toteuttavan hieman liiankin tehokkaasti huomioimatta sitä, että vanhemmatkin valmisteet sopivat toisille potilaille uusia paremmin. Toki kuten jo mainitsinkin lääkärit eivät ole jumalia, eivätkä tietenkään voi ennakoida kaikkea.

Toinen asiaa sivuava kirjoitus oli Miika Pettersonin Onko ADHD uusi homo? Sinänsä kirjoituksessa oli hyvää pointtia, mutta jos nyt siirrytään kokonaan mielen puolelle, niin se ensimmäisen oppitunti asiansa tuntevan hyvän psykologin luona on nimenomaan se, että sinussa ei ole mitään vikaa. Ikävä kyllä huonojakin psykologeja ja myös psykiatreja mahtuu joukkoon, ja he alkavat myös nopeasti leimata koko ammattikuntaa. Diagnoosi, erilaisuus ja tunteet eivät tarkoita, että ihmisessä on mitään vikaa. Ei se, että asioista puhutaan niiden nimillä tarvitse olla leimaavaa. Se leimataanko ihmistä riippuu tosiaan aivan muista asioista kuin siitä, että asialle tulee nimi.

Ihan kuten se leimataanko homoseksuaalia ihmisenä riippuu ihan muista asioista kuin siitä, että ihminen sanoo ääneen olevansa homo. Ihminen on satoja muita asioita sen lisäksi, että hän on homo, ADHD, masentunut, ohitusleikattu tai syöpää sairastava. Diagnoosin tai minkään termin ei tarvitse tarkoittaa sitä, että viesti on ”Sinä olet huono ihminen, ja jos sinua ei voida ”korjata” olet täysin kelvoton”, eikä se psykologilla käyminen tarkoita sitä, että ihmisessä olisi jotakin korjattavaa.

Jos leimoista puhutaan, niin myöskään psykologilla tai psykiatrilla käymiseen ei pitäisi tosiaan lyödä sitä leimaa. Psykologilla voi myös käydä, vaikka ei olisi mitenkään sairas. Aina itse sanon, että jokaisen ihmisen olisi syytä käydä elämässään psykologilla, nimenomaan hyvällä sellaisella. Sanon myös aina, että kukaan ei ole terve ja ajattelen, että ”normaali ihminen” on helvetin rasittava myytti. Ei ihmisen pitäisi joutua kokemaan, että diagnoosi on merkki epänormaaliudesta.

Nämä ovat yhden, monta diagnoosia (jotka allekirjoitan myös itse) saaneen, psykologilla säännöllisesti käyvän ihmisen ajatuksia. Eivät lääkäreiden, lääketehtaiden edustajien tai ”tehokkuusmaniasta” kärsivien poliitikkojen ajatuksia. Minä syön mielialalääkkeitä, enkä tällä hetkellä pärjäisi ilman niitä. Siitä huolimatta olen mielestäni ihan loistava ihminen juuri omana itsenäni. Minä olen minä, eivätkä diagnoosit ole koko minuuteni. Ne ovat osa minua ihan siinä, missä vaikka sekin, että tykkään tatuoinneista tai eläimistä ja luonnosta. Ihmisyys on aina moniulotteinen. Mielenterveyden hoidon ja itsetuntemuksen kehittämisen tulisi olla osa jokaisen ihmisen arkea sen sijaan, että se löisi ihmiseen huonouden leimaa.

”Vaahteramäen Eemeli” on kyllä kieltämättä jokseenkin romanttinen ja kiva ajatus, mutta oliko se vanha kunnon entisaika nyt ihan oikeasti sellaista jos tarkemmin mietitään?

Onko viharetoriikka jo arkea?

Viime vuoden sisään on tullut useamman kerran vastaan tilanne, jossa olen joutunut miettimään pitäisikö internetiin kirjoitetusta viestistä tehdä ilmoitus poliisille? Olen jo useampaan kertaan klikannut nettipoliisien profiileja auki. Minulla on ollut viestin kirjoitusikkuna edessäni avoinna. Olen jopa alkanut jo kirjoittaa. Sitten olen painanut ruksia. Viestit, joiden ilmoittamisesta poliisille olen harkinnut eivät ole olleet mitään kevyttä kamaa minun maailmassani, mutta silti en ole saanut kirjoitettua viestiä loppuun. Tämä pistää miettimään, että missä vaiheessa uhkailusta, vihapuheesta ja omankädenoikeudesta tulee arkea? Pitääkö tappamisella ja kiduttamisella fantasioinnin vakavassa keskustelussa olla hyväksyttävää? Pitääkö omankädenoikeudella uhoaminen hyväksyä? Keskustelu maahanmuuttajista tai pedofiileistä ei ole fiktiota, eikä viihdettä vaan todellista elämää. Keskusteluissa keskustellaan oikeiden henkilöiden pahoinpitelemisestä, kiduttamisesta jopa tappamisesta oikeuden varjolla.

Kun surffailemme internetissä törmäämme päivittäin kaikenlaiseen törkyyn. Itse en osaa turtua esimerkiksi tappouhkauksiin, tuhopolttosuunnitelmiin tai kidutusfantasioihin. Silti minunkin kynnykseni ottaa yhteyttä nettipoliisiin on aika korkea. Moni ei kuitenkaan tällaisia lukiessaan enää olkaansa kohauta. Se on arkea. Todellisen, elävän ihmisen pahoipitelemisestä, tappamisesta ja kiduttamisesta keskusteleminen on jo osittain arkea, jonka yli joko rullataan surutta tai sitten siihen mennään mukaan, koska sananvapaus.

Mieleen tulee myös, että poliisihan näkee kaikenlaista, ei kai heitä nyt tällainen kiinnosta? Muutamana iltana olen istunut pitkään pöydän ääressä hyvin vakavissa mietteissä. Entä jos tuo kirjoittaja tekeekin jotakin? Entä jos se ei olekaan vain vitsiä? Miltä minusta tuntuisi, kun en olisikaan ilmoittanut asiasta poliisille? Olen miettinyt, mitä yhteiskunnasta tulee, kun ihmisten satuttamisella fantasioinnista tulee normi? Onko siitä tullut jo? Poliisilla on resurssipula ja esimerkiksi syytekynnyksen ylittävistä kunnianloukkauksista tulee usein syyttämättäjättämispäätös, koska raha ja aika. Mitä tälle ilmiölle siis voi tehdä? Minä en halua, että viharetoriikkaan turrutaan, ja siitä tulee osa arkea. Yritän kantaa omaa pientä korttani kekoon esimerkiksi bloggaamalla. Joskus kuitenkin iskee se neuvottomuus. Kun et lähde viharetoriikkaan, olet hyysäri. Sinutkin pitää raiskata ja tappaa.

En haluaisi uskoa, että joku kommentoisi tähän, että älä sitten lue niitä! Kysymys ei näet ole mistään minun mielipahastani, vaan ihmisten suhtautumisesta väkivaltaan ja siihen, mikä on asiallista keskustelua. Ei tällaiselta asialta voi minusta sulkea silmiä. Ihmisten tulisi kyetä keskustelemaan asioista ilman tappo- ja kidutusjuttuja. Tulisi olla itsestäänselvyys, että meillä sivistysvaltiossa poliisi ja tuomioistuimet hoitavat asiat. Kuka takaa, että seuraava pedofiilin tai raiskaajan metsästäjän uhri ei ole syytön ihminen? Mitäs sitten kun se syytön makaa vammautuneena sairaalassa? Seuraavat viestit laitoin harkinnan jälkeen eteenpäin nettipoliisi Marko ”Fobba” Forssille. Ainakaan minun ei tarvitse syyttää itseäni, jos nämä henkilöt pahoinpitelevät jonkun.

”Ootte varmasti lukenu niistä lasten raiskaajista? Yks niistä ainaki asuu Mikkelissä ja jos se menee mun ansaan ni se ihminen saa kärsiä. Toivottavasti saa myös linnassa pesäpallomailaa perseeseen.”

”Olen ollut yhteydessä yhteen näistä miehistä ja pyytänyt ulos. Loput voitte arvata. Ja turha pelätä mun puolesta, koska olen tehnyt tätä ennenkin. Mä olen pelkkä syötti.”

Kyseisessä tapauksessa jutun miehet ovat vankilassa odottamassa tuomion lainvoimaisuutta. En tiedä ketä sitten on ”houkuteltu ansaan”? Johonkin muuhun tekoon syyllistynyttä? Syytöntä? Mielestäni tällaiseen ei pidäkään tottua.

 

Rahvas – melkein kuin Charlie Hebdo tai sitten ei

Pariisin terroriteko Charlie Hebdo lehteen sysäsi liikkeelle aallon, jossa pilapiirtäjät ympäri maailmaa korottivat äänensä sananvapauden puolesta omalla aseellaan, kynällään. Perussuomalaisten nuorten Rahvas-lehti yrittää nyt seurata näiden pilapiirtäjien jälkiä ja järjestää Charlie Hebdon jälkimainingeissa pilapiirroskilpailun islamista. Sananvapautta puolustan viimeiseen hengenvetooni asti, siitä huolimatta en voi olla hämmästelemättä perussuomalaisten pokerinaamaa. Kyllä, olen kyyninen perussuomalaisia kohtaan ja sanon, että eihän tässä nyt oikeasti ole tarkoitus puolustaa mitään todellista sananvapautta. Tarkoitus on käyttää tapahtunut hyödyksi. Todennäköisesti tässä odotuksena on, että joku muslimi hermostuu, avautuu ehkä asiasta vaikka jollekin lehdelle. Tämän jälkeen tietysti päästämään levittämään käsitystä, että kaikki maailman muslimit ovat tällaisia huumorintajuttomia sananvapauden rajoittajia ja eivätkä täten tietenkään sopeudu Suomeen.

Natsikortti

Tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, että perussuomalaisilla ei ole edes yhtään pelisilmää. Jos pilapiirroskilpailun olisi järjestänyt ”kaikesta saa tehdä satiiria”-hengessä, niin tästä ei olisi paistanut persujen oma islamofobia läpi. Perussuomalaiset olisivat jopa voineet oikeasti saada tästä pisteitä. Nyt tämä näyttäytyy vain perussuomalaisten kieli pitkällä odottamana tilaisuutena pilkata islamia.

Terroristi

On olemassa satiirin tekijöitä, jotka vetävät välillä aika rankkaakin linjaa, mutta he todellakin pilkkaavat kaikkia, jotka tekevät jotakin typerää, eivätkä valitse kohteekseen vain yhtä ihmisryhmää. Suomessa omasta mielestäni loistava esimerkki on Fingerporin piirtäjä Pertti Jarla. Hän ottaa usein Fingerporissa kantaa poliittisesti kuumiin aiheisiin, ja välillä mukana vilahtaa uskontoon liittyviä asioitakin. Jarla antaa selkeästi ymmärtää, että typeryys on se, mistä tehdään satiiria eikä se, että hän inhoaisi tai haluaisi mustamaalata tiettyä ihmisryhmää. Tässä juttua Suomen ja Ranskan satiirikulttuurin eroista. Jarla tiivisti myös loistavasti sen, miten terrori-iskuun voi suhtautua järjellä ja vihaa lietsomatta. 

Ympärileikkaus

Moni perussuomalainen on kristitty, joten esimerkiksi kristinuskoahan ei saa heidän mielestään ottaa satiirin kohteeksi. Islam sen sijaan kelpaa paremmin kuin hyvin. Tämä on lähinnä surkea yritys muka ottaa osaa maailmanlaajuiseen ilmiöön. Nyt saa kerrankin tehdä pilaa pelkästään islamista niin sanotusti ”luvan kanssa”, ja sehän kyllä hyödynnetään. Muista saa tehdä satiiria, meistä ei on tunnetusti perussuomalaisten kantava periaate. Ei perussuomalaisista sankareita, eikä oikean sananvapauden puolustajia saa, vaikka mitä tekisi. Joskus on hyvä kyetä nauramaan myös itselleen. Esimerkiksi Hikipedian artikkeli vihreistä on mielestäni aivan hemmetin hauska, vaikka itse vihreä olenkin.

Jeesus

Kuvat: Fingerpori Pertti Jarla hs.fi

Pyhä sota – maahanmuuttokriitikon popcornia

Ranskassa Charlie Hebdo-satiirilehteen tehdyn 12 ihmishenkeä vaatineen terrori-iskun jälkeen maahanmuuttokriittiset oletetusti kaivoivat popcorninsa esiin. Yksikin tällainen teko ja maahanmuuttokriittiset ja islamofobit juhlivat. Heidän menestyksensä ja voittonsa oikeastaan edellyttää väkivaltaa ja hirmutekoja esimerkiksi äärimuslimeilta. Jälleen kerran nettikeskusteluissa kukoistaa logiikka, että jos et vihaa kaikkia muslimeita hyväksyt terroriteot. Jos et halua eristää muslimeita yhteiskunnasta ja pistää rajoja kiinni, niin hyväksyt terroriteot. Jos et halua syyttää syyttömiä muslimeita teosta, niin hyväksyt terroriteot.

Terrorismin tarkoitus on pelottaa, ja pelolla on tarkoitus hallita. Kun maahanmuuttokriittiset kirjoittelevat muka pelkäävänsä musulahtaajia ollaan tilanteessa, jossa terrorismi on vaikuttaa juuri halutulla tavalla. Maahanmuuttokriitikot luovat ja levittävät itse mielellään pelkoa, joten tämä on heille tuttua touhua. Mitä enemmän vihaa ja vastakkainasettelua luodaan, sitä enemmän ihmiset hakeutuvat ääriliikkeiden pariin. Tämä toimii siis sekä äärimuslimien, että maahanmuuttokriitikoiden hyväksi, jos nyt tässä ”sodassa” voi kukaan ylipäänsä oikeasti hyötyä mitään. Sammeli Heikkiseltä oli Vihreän Langan nettisivuilla mainio kirjoitus aiheesta. Kannattaa myös lukaista ajatuksen kanssa tämä Juan Colen kirjoitus, johon Heikkinenkin viittaa.

Maahanmuuttokriitikoita ei kiinnosta uhrien ja heidän omaistensa tuska yhtään sen kummemmin kuin ääri-islamistejakaan. Maahanmuuttokriitikoita kiinnostaa se, että tässä heille on taas yksi väline käytettäväksi vihan lietsomiseen. Ihmishenget ovat molemmille tässä tapauksessa vain välineitä ja kulutustavaraa. Kummallakaan ääriosapuollella ei ole halua katkaista väkivallan kierrettä, vaan väkivaltaa halutaan luoda lisää, koska se on ainoa pelinappula, joka heillä on kädessään. Maahanmuuttokriitikot haluavat terroristien tavoin saada syyttömät ihmiset kärsimään. He eivät halua rauhaa ja vakautta, vaan sitä omaa ”pyhää sotaansa”. Uskontosotaansa. Rotusotaansa. Väkivallan uhreina kuolleiden parasta kunnioittamista on pyrkiä väkivallan kierteen katkaisemiseen. Siihen, että väkivalta ei hallitse ihmisiä. Meidän tavallisten järki-ihmisten on pidettävä huolta siitä, että myös me vastustamme väkivaltaa ja uskallamme kieltäytyä väkivallan lietsomisesta, emmekä anna maailmaa näiden ääriryhmien sotakentäksi.

”Tänään on ihan popcorn-päivä. Jostakin syystä toimittajien, päivystävien dosenttien ja poliitikkojen tapa analysoida tapahtumia ei muistuta juurikaan sitä keskustelua, jota käytiin Breivikin tekojen jälkeen vuonna 2011″,

Äläpä muuta virka Jussi hyvä. Breivikin perustella ei sentään lähdetty tuomitsemaan miljardeja ihmisiä… Lienee myös syytä muistaa, että toinen surmatuista poliiseista oli muslimi. ”Väärin uskovat” tavalliset muslimit ovat siis ihan samassa asemassa kuin me ei-muslimitkin.

Itsenäisyyttä, oikeudentajua ja vapautta

Aina silloin tällöin postilaatikkooni tulee valkoinen hyvin huomaamaton kirjekuori, jossa on ainoastaan nimeni, osoitteeni ja postimerkki. Koska muistini on tunnetusti hyvä, mutta vähän liian lyhyt, niin ensimmäisiä kertoja hämmästyin joka kerta, että mikä ihme tämä on? Nyt tuon mysteerikirjeen ulkonäkö on jo ajat sitten painunut alitajuntaani. Nämä eivät ole kirjeitä salaiselta ihailijalta tai uhkauksia vihamiehiltä. Nämä ovat Pirkanmaan Setan jäsenpostia.

Sen lisäksi, että opin muistamaan kuka näitä kummia kirjeitä oikein lähettää kesti minulla hetken aikaa tajuta, miksi yhdistyksen jäsenposti on pakattu näin. Jopa Sesam-lehdet, silloin kun paperiversio vielä kotiin jaettiin, tulivat pakattuina tällaisiin ”mysteerikuoriin”. Kuulun muihinkin yhdistyksiin, ja niiden jäsenposti tulee yleensä yhdistyksen logolla ja lähettäjän tiedoilla varustettuna. Mutta Setan jäsenyys ei olekaan kaikille juttu, josta uskaltaa julkisesti laulaa. Siitä voi tulla harmia. Siitä voi tulla leima. Liittyessäni Pirkanmaan Setan jäseneksi seksuaalivähemmistöistä ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista puhuttiin jo avoimesti mediassa ja politiikassa. En osannut edes ajatella, että asia on edelleen tavallaan näinkin tabu. Että Setan jäsenyys voi todellakin leimata ihmisiä. Itse en sinisilmäisenä osannut alunperin edes ajatella, että tällaiseen yhdistykseen kulumisesta voisi saada osakseen harmia. Että siihen ei ehkä uskaltaisi julkisesti kuulua. Silloin minä todella tajusin, että Suomessa 2000-luvulla pelätään. Joudutaan pelkäämään.

Olin vasta aloittanut aktiivisen bloggaamisen, ja olin silloin aika untuvikko. Nyt tiedän paremmin millaisia keskusteluita käydään, ja millaisia asenteita edelleen on voimissaan. Vuosien kuluminen ja vihapuheen lukeminen eivät ole kuitenkaan saaneet intoa tai tahtoa murtumaan. Päinvastoin. Kaikki tämä näyttää toteen sen, että töitä on vielä tehtävänä. Haluan, että koittaa päivä jolloin jokainen voi avoimesti kuulua Setaan ilman, että hänen täytyy pelätä leimaa tai hankaluuksia. Haluan, että koittaa päivä, jolloin ”homoleimalla” ei enää ole väliä, koska homous, heterous ja kaikki siltä väliltä ovat samanarvoisia. Haluan, että jäsenposti voidaan lähettää yhdistyksen nimellä ja logolla varustettuna, eikä sillä enää ole väliä.

On tärkeää, että kaikkia meitä kohdellaan tasa-arvoisesti yhteiskunnan silmissä. Yhteiskunnan pitää antaa viesti, että ketään ei saa syrjiä. Olemme edenneet jo kaksi suurta askelta juridisen homofobian nujertamiseksi. Eduskunta äänesti perjantaina 28.11 tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen puolesta äänin 105-92, ja suuri valiokunta yhtyi täysistunnon päätökseen äänin 17-8. Nämä askeleet ovat kohdanneet kiviä ja kantoja edessään, mutta lopulta ne on astuttu loppuun asti. Seuraavat askeleet ovat edessä, ja me emme aio perääntyä. Me astumme nekin loppuun asti vaikka läpi kananmunakuurojen. Tasa-arvon toteutuminen ei ole mielipidekysymys, vaan sivistyneen yhteiskunnan perusarvo. Perjantaisen äänestyksen jälkeen törky räjähti netissä käsiin. Ikävä kyllä tämä oli arvattavissa. Tasa-arvon vastustajat voivat haukkua, uhkailla ja sylkeä meidän tasa-arvon kannattajien kasvoille. Voitte yrittää halpamaisesti esittää uhria, joiden pyhään avioliittoon kosketaan. Teidän rumat sananne ja ala-arvoinen käytöksenne eivät kuitenkaan saa ihmisiä perääntymään, ja uhkauksenne eivät vaienna meitä. Voimme kompastua, mutta me emme kaadu. Tämän kirjoituksen henkimä viesti ei koske pelkästään tätä asiaa, vaan kaikkeen epätasa-arvoon on puututtava rohkeasti ja periksiantamattomasti. Sivistyneessä Suomessa ei syrjitä. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä asioita riippumatta siitä, mikä on taloudellinen tilanne tai mitä muita asioita on käsiteltävänä.

Jokainen askel kohti parempaa huomista on vaatinut päättäväisyyttä ja vahvuutta, eivätkä tasa-arvoista avioliittolakia koskevat askeleet ole olleet poikkeus. Muutokset parempaan eivät tule itsestään, eivätkä ne yleensä tule helpolla, mutta jos kaikki alistuvat huominen on synkkä. Suomi on ihmisten maa, erilaisten ihmisten maa. Suomi ei ole erilaisuutta kammoksuvien yksityistä omaisuutta. Suomen kansalaisten tulee olla kuten isänmaansa. Itsenäisiä ja vapaita. Vahva ei ole se, joka käyttää voimaa lyödäkseen pienemmän alas. Vahva on se pieni, joka kestää ne iskut ja nousee periksiantamattomana ylös. Minun suomalaisuuteni on sitä periksiantamattomuutta, oikeudentajua ja vapautta meille jokaiselle tulla näkyväksi ja tasa-arvoisesti kohdelluksi omana itsenään. Tasa-arvoisen huomisen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta askel kerrallaan. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

”Riviveronmaksajan” harha

Joskus sitä miettii, miksi ”kykypuolue” kokoomus on Suomessa niin suuressa suosiossa? Nettipalstoja lukemalla huomaa, että moni itseään ”kunnollisena veronmaksajana” pitävä saarnaa ”yhteiskunnan rahoilla elävistä”. Harvoin nämä kirjoittajat vaivautuvat miettimään, mikä tekee ihmisestä yhteiskunnan rahoilla elävän? Meitä yhteiskunnan tukien avulla eläviä pidetään automaattisesti ihmisinä, jotka huvikseen oleskelemme, koska rahaa tulee yhteiskunnalta ovista ja ikkunoista. Usein näillä ihmisillä ei ole tietoa siitä millaista on todella elää yhteiskunnan tuilla. Siitä elämästä on näet rento oleilu kaukana. Ilmeisesti työttömien tai sairaiden tulisi mielummin vaikka myydä itseään kuin nostaa yhteiskunnan tukia. Tällä hetkellä onneksi yhteiskunnassamme autetaan niitäkin, jotka eivät ole nettoveronmaksajia. Ajatus hyvinvointiyhteiskunnasta tukeutuu siihen, että ketään ei jätetä.

”Kunnollisina veronmaksajina” itseään pitävät ajattelevat usein, että he ovat korvaamattomia. Heidän kohdalleen ei heidän mielestään voi osua työttömyyttä tai sairautta. He eivät uhraa ajatustakaan sille, että he kuuluvat työpaikalla usein juuri siihen ryhmään, joka on korvattavissa ilman sen kummempia ongelmia. Riviveronmaksajan elämä on usein pienestä kiinni, ja yksi pieni asia voikin muuttaa kaiken. Me tavalliset tallaajat emme ole Wahlrooseja. Meillä ei ole työpaikoilla samanlaista asemaa tai vaikutusvaltaa vaikka kuinka uskottelisimme itsellemme olevamme korvaamattomia. On hölmöä ajatella, että sairastuminen tai yt-neuvottelut eivät voi koskettaa itseä, koska ”Minä olen niin tärkeä”.

Tässä yhteydessä voi myös mainita sen ryhmän, joka mielestään ei käytä mitään yhteiskunnan palveluita. Joskus tekisi mieli kysyä, että asutko talossa, jossa on kunnallistekniikka? Käytätkö yleisiä katuja? Mikäli vastaus on kyllä, niin käytät yhteiskunnan palveluita. On hassua ajatella, että pelkkä kuukausittain tienattava summa määrittää monien mielessä ihmisen arvon.

Jokaisen meistä voi korvata työntekijänä, mutta ihmisenä meitä ei korvaa kukaan. Jokainen meistä on arvokas yhteiskunnan jäsen, vaikka ei olisikaan nettoveronmaksaja tällä hetkellä tai koskaan. Ylimielisyys on turhaa. Olen itse vajavainen, enkä ole nettoveronmaksaja, mutta ainakaan en tallo toisia jalkoihini ja tiedostan elämän haavoittuvuuden.

Taloudellisesta taantumasta henkiseen taantumaan

Usein kun mielenterveysongelmista tai alkoholismista kärsinyt ihminen kuolee alkaa saman tien nettikommentointi tyylillä ”Hyvä kun kuoli pois yhteiskunnan varoja syömästä, ei tuollaisilla saatanan loisilla mitään tee”. Luottotietoihinsa merkinnän saanut on ”vitun luuseri, jota ei kiinnosta maksaa laskujaan”. Työpaikkansa menettänyt on ”työhaluton, joka pitäisi vähän pistää orjatyöhön, jotta oppii olemaan”.

Mielenterveysongelmista, riippuvuuksista, talousvaikeuksista ja oikeastaan ihan mistä tahansa elämän vastoinkäymisistä kärsivät joutavat kuolla. Me olemme vain rasitteita. Uudeksi ja hienoksi termiksi on lanseerattu nettoveronmaksaja. Me kaikki, jotka emme ole nettoveronmaksajia olemme ylimääräistä kuonaa. Loisia, jotka pitäisi suorastaan hävittää. Universalistisen hyvinvointivaltion ajatus rappeutuu askel askeleelta. Ajatus myös heikkoja tukevasta ja auttavasta yhteiskunnasta herättää paljon jopa suoranaista vihaa.

Internet on koko olemassaolonsa ajan ollut mainio väline vihakommentointiin. Silti sanoisin, että pitkittyneen taantuman myötä myös empatiavaje on kasvanut tai ainakin nykyään naputellaan helpommin julki ajatuksia, jotka aikaisemmin jupistiin kotona kahvikupposen äärellä.

Itse mietin usein, että miksi minä olen toisten mielestä kuonaa siksi, että olen sattunut sairastumaan? Fibromyalgia, epävakaa persoonallisuushäiriö, masennus ja epäilys uupumusoireyhtymästä. Nekö tekevät minusta ihmisen, joka ei ansaitse elää? Sekö, että jatkoin opiskelujani vaikeista unihäiriöistä huolimatta aiheuttaen todennäköisesti tällä itselleni fibromyalgian aktiivisen vaiheen, tekee minusta huonon ihmisen? Oikeuttaako taloudellinen taantuma siihen, että me ”heikommat ja sortuneet” emme enää ole ihmisiä lainkaan? Sairaat, mamut, homot, alkoholistit, työttömät. Viharetoriikka toistuu kaikkien ryhmien kohdalla. Onko sellainen yhteiskunta tai ihminen vahva, joka kohtelee heikompia tai erilaisia ihmisiä kaltoin?

Nyt on taas se aika vuodesta kun puidaan ihmisten verotietoja. Samalla myös hyvintoimeentulevat päästetään ääneen kertomaan siitä, miten kurjaa on maksaa veroja. Miksi heidän tulisi kustantaa köyhien, sairaiden ja työttömien luusereiden elämää? Onhan se nyt varsin hirveää jos yli 900 000 eurosta jää käteen vain yli 615 000 euroa. Yksinkertaistetulla matematiikalla 615 000 eurosta tulisi käteen 51 250 euroa kuussa. Miten tällaisella summalla oikein mahtaakaan kukaan pärjätä… Pitäisiköhän laittaa jokin hyväntekeväisyyskampanja pystyyn reppanoiden tukemiseksi? Terveisiä vain Purson hallituksen puheenjohtaja Jari Ollilalle allekirjoittaneelta. Olisipa minullakin yhtä paljon pokkaa kuin sinulla.

”Nyyhkytarinoillaan” nämä suurituloiset tulevat joko tietoisesti tai tietämättään lietsoneeksi vihaa meitä huono-osaisempia kohtaan. Yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön nousemme jälleen me ”loiset” ja se, että me olemme ongelma. Syrjäytyminen, työttömyys, masennus ja alkoholismi ovat ongelmia, joita pitää mahdollisuuksien mukaan hoitaa. Asiat eivät muutu tai parane ihmisarvon riistävällä kohtelulla tai viharetoriikalla. Usein ennaltaehkäisy on kaikista tehokkainta, mutta sehän on nyt on turhaa ”hyysäreiden löpinää”. Surkeinta on seurata tätä ilmiötä, jossa itsekin huonossa asemassa olevat käyvät toisia huono-osasia vastaan.

Sivistyneessä yhteiskunnassa huolehditaan myös niistä, joiden elämä ei ole mennytkään putkeen. Taantuma tuo ihmisten raadolliset puolet hyvin esiin, ja paljastaa sen, että monen kohdalla sivistys on pelkkää pintaa. Kukaan ihminen ei jouda kuolla. Meillä on kaikilla ainutkertainen elämä. Jos sinulla on käsittelemättömiä vihantunteita, kehottaisin menemään psykologille sen sijaan, että oksennat niitä nettiin. Masentuneilla, päihdeongelmaisilla ja syrjäytyneilläkin on omaisia. He ehkä harvemmin ajattelevat, että heidän omaisensa sai kuolla, koska hänen elämänsä ei mennyt kuten oppikirjassa. Taantumassa meidän tulisi tukea toisiamme ja vetää yhtä köyttä pitäen huolta heikoista sen sijaan, että lietsomme vihaa eri ryhmien välille tai syyllistämme heikompia taantumasta. Henkinen taantuminen ei edistä talouskasvua, eikä sivistyneen yhteiskunnan kehittymistä.