Mikä meihin fiksuihin aikuisiin menee Facebookissa?

Kaverilistojen siivoaminen on ilmiö, jota olen miettinyt jo pidemmän aikaa. Kuultuja syitä kaverilistan siivoamiselle ovat muun muassa: Minulla on liikaa Facebook-kavereita, haluan päästä epämieluisista ihmisistä eroon, en jaksa jonkun status-päivityksiä, Yotube-linkkejä ja milloin mitäkin, joku päivittää liikaa, joku päivittää liian vähän, joku päivittää liian arkisia asioita, joku päivittää liian epä-arkisia asioita. Joka kerta törmätessäni tähän ilmiöön olen kysynyt itseltäni: Mikä meihin fiksuihin aikuisiin ihmisiin oikein menee Facebookissa?

Jokaista Jormaa ja Mahmudia ei ensinnäkään tarvitse hyväksyä tai pyytää Facebook-kaveriksi. Mieti ennen kuin hyväksyt kaveripyynnön tai pyydät toista kaveriksesi. Tässä vaiheessa joku esittää kysymyksen miksi? Koska myös niin sosiaalisessa mediassa kuin muuallakin internetissä olisi yhtä tärkeää säilyttää se harkintakyky, itsehillintä, normaalit käytöstavat ja järki päässä kuin muuallakin elämässä. Tuskin kukaan meistä tuolla lähikaupan kulmallakaan jakelee puhelinnumeroaan tai osoitettaan jokaiselle vastaantulijalle. Usein ylipäänsä internet tuntuu hävittävän ihan kaiken harkintakyvyn, käytöstavat, itsehillinnän rippeet ja kaiken järjen aikuisilta ihan fiksuilta ihmisiltä. Tuskin monikaan näistä, jotka kirjoittelevat tappouhkauksia internetissä tai kiusaavat ja haukkuvat toisia, käyttäytyvät ihan tällä tavoin ihan normaalisti arjeessaan. Miksi fiksu aikuinen sitten muuttuu internetissä aivan toisenlaiseksi? Kaipaako aikuinen ihminen paikkaa, jossa voi heittää sosiaaliset käytössäännöt nurkkaan, ja olla kuin pikkulapsi jälleen? Kuinka me aikuiset voimme opastaa lapsia internetin käytössä, jos me emme itsekään oikeasti hallitse internetin sosiaalista puolta?

Eihän kukaan meistä nyt oikeassakaan elämässään pidä jokaiseen tuttuunsa, ystäväänsä ja sukulaiseensa juuri saman verran  ja samoilla tavoin yhteyttä. Mistä tällainen paine tulee Facebookissa näin suureksi? Miksi kaveri pitäisi poistaa kaverilistalta, jos et puoleen vuoteen ole pitänyt häneen yhteyttä? Kokeeko ihminen noloksi, että ei ole itse ottanut yhteyttä vai kokeeko hän, että tämä kaveri ei välitä minusta, kun hän ei ole ottanut yhteyttä? Minullakin on tosielämässä paljon hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa en keskustele syntyjä syviä, en vältämättä tee muuta kuin tervehdi heitä. En minä silti koe tarvetta deletoida heitä elämästäni. Sosiaalisia suhteita on erilaisia, kaikki sosiaaliset suhteemme eivät ole niin syviä, ja se on täysin normaalia ja ilmenee myös elämässämme internetin ulkopuolellakin. Miksi se ei siis saisi ilmetä internetissä? Ylipäänsä minua jotenkin karmii ajatus, että napin painalluksella deletoidaan ihmisiä kaverilistalta esimerkiksi vain siksi, että kaveri on laittanut liikaa Youtube-linkkejä. Toistetaanko tätä samaa käytösmallia jossakin määrin muussakin elämässä? Haluaisivatko ihmiset, että meillä olisi myös internetin ulkopuolella mahdollisuus lopullisesti deletoida klikkauksella elämästämme ihmiset, jotka eivät meitä juuri nyt  meitä jostakin pienestä syystä miellytä? En  sano etteikö tämä usein olisi helpompaa, mutta onko se kehittävää? Onko se loppu peleissä hyväksi ihmiselle ja ihmisen kehitykselle?

Jos kaverin musiikkivideo- tai Iltapulu-linkit stressaavat niin kovasti, että niitä ei yksinkertaisesti kestä, niin kaverin päivitykset voi myös piilottaa. Oman stressin aiheensa voi siis poistaa paljon hienovaraisemmin ja vähäeleisemmin kuin kertomalla kaikille ystävilleen, että siivoan tänään kaverilistalta ”turhat” ihmiset pois tai nyt menivät hermot Jormaan ja Jorman linkkeihin. Oman stressin aiheensa voi poistaa nöyryyttämättä Jormaa, joka sieltä Iltapulusta uutisia joka päivä kymmeniä linkkaa. Oma tapani tosin on vain jättää lukematta sellaiset jutut, jotka eivät minua kiinnosta. Sosiaalinen media on jakamista varten, eri ihmiset ovat kiinnostuneita eri asioista ja jakavat eri asioita. Tästä tuleekin aasinsilta siihen, että sosiaalinen media ja internet ovat luoneet täysin uudet ulottuvuudet julkiselle nöyryyttämiselle, jopa tahattomalle sellaiselle.

Aikanaan minua ärsyttivät suuresti kiertostatukset, ja kirjoitinkin tästä muutaman statuksen. Myöhemmin olen tajunnut, että olin hölmö, sen sijaan että menetin hermoni olisin voinut vain opetella sietämään tätä erilaisuutta. Toki mielummin lukisin ihmisten omia päivityksiä ja mietteitä kopioitujen sijaan, mutta olisin voinut suhtautua asiaa eri tavalla sen sijaan, että statuksissani sain näyttämään hölmöiltä ihmiset, jotka laittoivat kiertostatuksia. Olisin ehkä voinutkin kirjoittaa jotakin asiasta, mutta olisin voinut tehdä sen rakentavammin kuin mitä aikaan tein.

Kaverien poistamisen suhteen eri asia on jos joku kaveri alkaa esimerkiksi kiusaamaan toista. Ei Facebook-kaveruus, kuten ei kaveruus Facebookin ulkopuolellakaan, ole mikään kiveen hakattu asia. Toki kannattaa aina pyrkiä ratkaisemaan asia muutoin, mutta joskus tämä tie on valitettavasti tulokseton, ja silloin ainoa vaihtoehto voi olla ystävyyden katkaisu. Olen edelleen itse sillä linjalla, ja kannustan toki muitakin ajattelemaan, että tämä ei ole ensisijainen vaihtoehto. En voi kuitenkaan arvostella kenenkään ratkaisua. Ihminen tekee ratkaisun omista lähtökohdistaan, pitäen sitä silloin hyvänä ja toimivana, ja se voi sitä ollakin tilanteesta riippuen. Usein sitä vain miettii, että millaisin perustein ihmiset sosiaalisia suhteitaan katkaisevat. Toinen ajatus joka tulee mieleen on, että siirtyykö tämä käytösmalli jossakin vaiheessa sellaistenkin ihmisten arkeen, jotka alun alkaen toteuttavat sitä vain Facebookissa? Onko netti kuitenkin niin uusi asia vielä meille, että kaikki meistä eivät oikein tiedä miten täällä pitäisi käyttäytyä? Sopeudummeko me tähän, vai siirtyvätkö nämä huonot nettikäytöstavat arkeemme internetin ulkopuolellakin?

Asia joka minua myös arkarruttaa on, että miksi kaverilistan siivoamisesta pitää usein ilmoittaa statuksessa? Vaikka tällaista tekisikin, miksi se pitää kirjoittaa statukseen? Mitä tällä halutaan viestittää niille, jotka jäivät listalle? Kirjoitetaanko tämä ennen siivouksen aloittamista vai siivouksen aloittamisen jälkeen? Jos ennen, mitä tällä halutaan viestittää niille, jotka listalta poistetaan? En sano ettenkö itsekin olisi syyllistynyt ylilyönteihin internetissä, suurin osa meistä on varmasti syyllistynyt tällaisiin itseni mukaan lukien. Sen vuoksi koenkin tarpeelliseksi, että itsekin runsaasti nettiä käyttävänä kykenen tutkailemaan omaa internet-käytöstäni järjen kanssa ja oppimaan siitä.

Loppuun laitan vielä summauksen, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole arvostella ketään henkilökohtaisesti. Tarkoituksena ei ole leimata ketään huonoksi ihmiseksi, vaikka hän olisikin tehnyt kaverilistan siivousta tai käyttäytynyt internetissä joskus muuten käytössääntöjen vastaisesti. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on vain miettiä yleisesti tällaista Facebook-käyttäytymistä, ja internet-käyttäytymistä ylipäänsä, haastaa meidät kaikki talkoisiin paremman internet-käytöksen ja oppimisen puolesta askel kerrallaan.

Vastakkainasettelun yksiulotteisuus

Viime päivinä Facebookissa on jälleen levinnyt kuva, jossa vastakkain on aseteltu selli ja vuodeosasto. Kuvien alle on kirjoitettu seuraavat tekstit:

”Näissä asuu henkilöitä, jotka eivät piittaa vapaudesta, vievät omaistensa ja kansalaisten henkiä, tuhoavat tai anastavat muiden omaisuutta, yrittävät kaikin tavoin tuhota tätä hyvinvointivaltiota, eivät välttämättä koskaan ole tehneet töitä, aiheuttavat veronmaksajille lisäkustannuksia, pahoinpitelevät lapsiaan ja käyttävät lapsenlapsiaan hyväksi. ”

”Näissä säilytetään ihmisiä, jotka taistelivat Suomen vapauden ja itsenäisyyden puolesta, puolustivat omaistensa ja kansalaisten henkeä, suojelivat omaa ja muiden omaisuutta, rakensivat meille tätä hyvinvointivaltiota ovat tehneet pitkä työuran, ovat maksaneet veroa, ovat kasvattaneet lapsia ja ovat rakastaneet lapsenlapsiaan. ”

Hyvin nopeasti tästä voimme todeta, että vastakkainasettelu ja tiettyjen ihmisryhmien demonisointi ja toisten romantisointi elää ja voi erittäin hyvin. Ensinnäkin on täysin älytöntä ajatella, että kaikki vanhat ihmiset ovat automaattisesti hyviä. Vanhuus tuntuu usein tässä asiassa olevan kuin kuolema. Vanhuus ja kuolema tekevät ihmisestä hyvän, korottavat ihmisen jonnekin kaiken inhimillisen yläpuolelle. Suvereenisti tässä vaiheessa voimme myös ohittaa sen tosiasian, että myös jokainen rikollinen on jonakin päivänä vanha, osa vanhuksista on rikollisia tai on joskus saattanut olla rikoksen teillä parantaen tapansa. Vanha ei ole automaattisesti hyvä, vankilaan joutunut ei ole automaattisesti paha. Me kaikki olemme ihmisiä, emme ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja.

Taannoin Tamperelaisessa mielipidekirjoituksissa oli loistava kirjoitus rikosseuraamustyöntekijältä, joka kirjoitti että aina kun saamme rikoksen poluille sortuneen kuntoutettua takaisin elämään, säästymme uusien uhrien kuntouttamiselta. Vaikka ihminen ei tuntisi minkäänlaista myötätuntoa rikoksen tehnyttä kohtaan, niin tätä faktaa tuskin kukaan voi sivuuttaa. Jos halutaan mennä ongelmien syiden juurille asti, niin jo paremmalla sosiaalipolitiikalla voitaisiin vaikuttaa siihen, että meillä olisi vähemmän sosiaalisista syistä rikoksen poluille ajautuvia. Onhan täysin älytöntä ajatella, että on moraalitonta kuntouttaa vankeja, mutta on täysin moraalisesti oikein auttaa taas uusia ja uusia kärsiviä uhreja, kun sen sijaan voisimme ehkäistä uusien uhrien syntymistä ja vähentää kärsimyksen määrää monessa mielessä ennaltaehkäisevällä ja inhimillisellä politiikalla. Moni kuntoutusyritys onnistuu, kuten rikosseuraamustyöntekijä kirjoituksessaan kertoi, on harmi että näitä juttuja tuodaan todella vähän julkisuuteen. Kaikki yritykset eivät tietenkään onnistu, jotkut onnistuvat vasta toisella tai kolmannella kerralla. Sairauksien hoitamistakaan ei lopeteta siksi, että kaikki eivät parane.

Omassa ajatusmaailmassani jokainen meistä on ihminen, ainutkertainen, kansalainen ja arvokas. Niin arvokas, että meidän tulee ojentaa hänelle auttava käsi. Paljon tässä yhteiskunnassa pyydetään apua saamatta sitä. Ei tule yllätyksenä, että jossakin vaiheessa ihminen on liian väsynyt enää pyytämään apua, koska hän on menettänyt uskonsa siihen, että apua tulee. Suosittelen jokaiselle tällaisia kuvia levittävälle muutaman vankilassa istuvan tapaamista, ja heidän tarinoidensa kuuntelemista. Kannattaa myös miettiä, että jonakin päivänä voi tulla päivä, jolloin oma puoliso, ystävä tai sukulainen joutuu kiven sisään. Ei ole kiveen kirjoitettu ketkä meistä joutuvat vankilaan ja ketkä eivät. Elämä vie meitä jokaista, ja tiellä voi tulla joskus vastaan asioita, joita emme ole odottaneet, joihin emme ole varautuneet. Ihmisen ”titteli” ei ole jotakin mitä ansaitaan, vaikka näissä kuvien teksteissä sellaista ajatusta hyvin voimakkaasti viestitetäänkin. Jokainen meistä on ihminen, auttamisen, yrittämisen ja pelastamisen arvoinen.

Suomalaisessa vanhustenhoidossa on varmasti parantamisen varaa, mutta miksi tätä tärkeää asiaa pitää tuoda esiin vastakkainasettelulla? Vastakkainasettelu ei auta asian etenemistä millään tavalla, korkeintaan se rakentaa lisää muureja ihmisten välille, joita minusta tässä yhteiskunnassa pitäisi enemmänkin murtaa kuin rakentaa lisää. Näissä kuvissahan ensisijaisesti vedotaan ihmisten perimmäisempään ja vanhimpaan tunneasetelmaan, hyvä vastaan paha. Asetelmaan, joka on opetettu monelle meistä lapsesta lähtien koskemaan myös ihmisiä. Asetelmaan, jonka kautta on hirveän helppo nähdä ja jaotella maailma. Tämä asetelma ei kuitenkaan aina päde, etenkin kun kyse on ihmisistä. Kukaan meistä ei ole yksiulotteinen.

Oikeastaan tällainen asettelu toimii myös Björn ”Nalle” Wahlroosin legendaarisissa, mediassa laajasti näkyvyyttä saaneissa komenteissa köyhyydestä ja huono-osaisuudesta. Köyhyys ja huono-osaisuus ovat jotakin mitä Nalle ei pysty kuvittelemaan, mihin hän ei pysty samaistumaan, joten hänellä ei riitä ymmärrystä tällaiselle kansanosalle, vaan hänestä köyhyys ja huono-osaisuus on aina oma syy. Täysin sama logiikka pätee tässä ajattelussa. Kansanosalle, joka on selvästi ajattelijan tämänhetkisen oman maailman ulkopuolella, ei riitä ymmärrystä, eikä välttämättä edes halua ymmärrykseen. Nalle asettaa itsensä köyhien yläpuolelle, moni meistä asettaa itsensä vankilassa istuvan yläpuolelle. Tosiasiassa me kaikki, Nalle, minä, sinä, vanhus ja vanki, olemme kaikki vain ihmisiä. Yksikään meistä ei voi asettaa itseään inhimillisyyden toiselle puolelle. Haastetaan siis jälleen kerran kaikki oma ajatusmaailmamme, ja mietitään löytyisikö minusta puoli, joka voisi nähdä asian moniulotteisempana. Jokaisesta meistä löytyy se puoli, toinen kysymys on haluammeko me etsiä ja löytää sen. Musta-valkoisessa oppii näkemään myös harmaan sävyjä, mahdollisesti jopa värejä, jos oikein haluaa nähdä ja oppia. Se ei ole helppoa, eikä aina mukavaakaan, mutta se on hyvin palkitsevaa ja avartavaa.

Tasa-arvoisen avioliittolain jäljillä

Maanantai-iltana tuli muutama tunti kulutettua paneelikeskustelussa, joka koski tasa-arvoista avioliittolakia. Paikalla olivat siis kansanedustaja, entinen oikeusministeri Tuija Brax, kansanedustaja Oras Tynkkynen, rovasti ja kirjailija Hilkka Olkinuora, SETA ry:n puheenjohtaja Outi Hannula, Pirkanmaan SETAn hengellisen ryhmän vetäjä Riku Karppinen sekä Amnestyn edustajana Pia Puu Oksanen. Oli ilo kuunnella loistavia puheenvuoroja, ja tulipa taas itsellenikin muutama aivan uusi perspektiivi tähän vanhaan ja tuttuun asiaan.

Itselleni aina pistää silmään, että myös maistraatissa pariskunta vihitään avioliittoon, myös kirkkoon kokonaan kuulumattomia tai eri uskontokuntia edustavia vihitään avioliittoon. Eron kristillisen toimituksen ja maallisen toimituksen välillö tekee siis oikeastaan siunaus ei vihkiminen itsessään. Kirkko ei nykyäänkään yksin vastaa vihkimisistä, joten on mielenkiintoista miten tasa-arvoinen avioliittolaki herättää kovasti tunteita ihmisissä, joiden elämää se ei koske eikä muuta millään tavalla. Vanhassa testamentissa tärkeässä osassa avioliittoa on ollut suvun jatkuminen ja miehen valta-aseman sekä omaisuuden turvaaminen. Morsiamelle, joka ei ollut neitsyt, säädettiin kuolemantuomio. Perinteet ovat hieno asia, mutta emme saa olla perinteiden orjia. On selvää, että Raamattu on todellakin aikansa kuva, emmekä me voi siirtää sen ohjeistuksia suoraan nykypäivään mitenkään.

Riku Karppinen kertoi siitä miten hän oli erään henkilön kanssa keskustellut Haaviston parisuhteesta, ja tämä henkilö oli ollut sitä mieltä, että se että poliittisiin virkoihin valitaan seksuaalivähemmistöjä, loukkaa hänen uskonnollista näkemystään.  Itselleni nousee ensimmäisenä tällaisesta mieleen kysymys, että eikö tämä kyseinen henkilö sitten ollenkaan osaa ajatella, että tällainen loukkaa seksuaalivähemmistöjä? Hän yrittää rajoittaa näkemyksellään seksuaalivähemmistöjen elämää, seksuaalivähemmistöt taas eivät pyri rajoittamaan hänen elämäänsä. Paneelikeskustelussa tuli esille myös se, miten jokaisen olisi hyvä haastaa oma ajatusmaailmaansa, eikä mennä aina helpoimman kautta. Itse pidän argumentoinnista juurikin tämän vuoksi, että pidän siitä, että oma ajatusmaailmani haastetaan, ja saan toisia näkökulmia asioihin. On tietenkin suunnattoman helppoa perustella näkemyksensä täysin valmiilla ajatuksella, jota ei ole itse tarvinnut työstää mihinkään päin. Ajatuksia työstäessään voi joutua vaikeiden ja hämmentävien kysymysten äärelle, ja se ei ole aina helppoa.

On myös erittäin hyvä peruskysymys, miksi liittoja täytyisi erotella? Miksi meillä täytyy olla avioliitto ja rekisteröity parisuhde?  Yksinkertaisesti kysymys lienee tiettyjen ihmisten erottelun halusta. Ehkä juurikin siitä pelosta, että jos tuo naapurin homoparinkin saisi kutsua liittoaan avioliitoksi, niin mehän olisimme tavallaan samalla viivalla kaikki. Sehän on pelottavaa, ja sehän ei sovi alkuunkaan. Jorma Pohjanmaalta olisi samalla viivalla homoparin kanssa? Täysin ennenkuulumatonta! Mitä tästä oikeastaan sitten seuraisi, jos Jorma Pohjanmaalta olisi samalla viivalla homoparin kanssa? Jorman näkökulmasta ei yhtään mitään. Jorma ei muutu homoksi sen vuoksi, että naapurin homoparikin on naimisissa. Kukaan ei pakota Jormaa naimisiin miehen kanssa. Jorma voi edelleen jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Homoseksuaali joutuu ”korostamaan homouttaan” monesti halusi tai ei, sillä jos elät rekisteröidyssä parisuhteessa se on virallisiin papereihin merkittävä rekisteröitynä parisuhteena.

Ennakkoluuloja ja pelkoja on paljon. Käydään muutama niistä tässä läpi. Kaikista ihmisistä ei tule homoja tasa-arvoisen avioliittolain vuoksi, ja ihmiskunta ei kuole sukupuutton tasa-arvoisen avioliittolain vuoksi. Tästä voi jokainen hakea osviittaa maista, joissa tasa-arvoinen avioliittolaki on voimassa. Lapsia syntyy edelleen. On myös älytöntä ajatella, että tämän lain hyväksyminen johtaa automaattisesti jonkin toisen lain hyväksymiseen (”Kohta ne haluavat naimisiin lampaidensa kanssa!”). Väite että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen johtaa automaattisesti moniavioisuuden ja eläinten hyväksikäytön hyväksymiseen on täysin absurdi ja vailla mitään pohjaa. Myös tätä voi tarkastella siitä näkökulmasta, että mitä on tapahtunut maissa, joissa tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty. On myös erittäin loukkaavaa verrata kahden aikuisen ihmisen suhdetta eläimiin sekaantumiseen. Vaikka tarkoitus ei ole lakialoitteen myötä loukata ketään, jolle kulle saattaa tulla paha mieli. Monelle tuli varmasti paha mieli Apartheid-järjestelmän purkamisestakin. Olisiko tämäkin järjestelmä tullut jättää voimaan?

Emmekö me voisi vihdosta viimein kaikki tunnustaa, että tästä laista ei ole kenellekään haittaa? Tasa-arvon pitäisi laillisesti olla jo itsestäänselvä asia nykypäivänä Suomen kaltaisissa maissa. Miksi se ei ole? Miksi me väännämme kättä asiasta, jonka tulisi olla itsestäänselvä? Välillä se on turhauttavaa vääntää lain vuoksi, josta ei olisi haittaa kenellekään. Te jotka vastustatte lakia, kohdatkaa pelkonne, ajatelkaa itse. Saatatte yllättyä ja huomata, että ei ollutkaan mitään pelättävää, eikä tämä oikeasti muuta teidän elämäänne mitenkään.

Seuraava haaste tasa-arvoiselle avioliittolaille on lakivaliokunta. Lakialoitteen on allekirjoittanut 76 kansanedustajaa, ja lakivaliokunta päättää päätyykö lakialoite eduskunnan äänestykseen vai ei. Tällä hetkellä 7 henkilöä lakivaliokunnasta on allekirjoittanut lakialoitteen, 10 henkilöä ei tue lakialoitetta. Äänestykseen päästäkseen lakialoite tarvitsee lakivaliokunnan enemmistön taakseen. Vaikka ei lakia kannattaisikaan, niin jo demokratian toteutumisen vuoksi olisi tärkeää saada laki äänestykseen asti. Minusta olisi erittäin tärkeää saada laki läpi jo tällä hallituskaudella, jotta pääsisimme etenemään muihinkin asioihin. Niille kansanedustajille, jotka ette ole lakialoitetta allekirjoittaneet siksi, että pelkäätte äänestäjien menetystä ja profiloitumista tähän asiaan minä sanon: Pekka Haavisto sai yli miljoona ääntä, nämä äänestäjät ovat edelleen olemassa. Suomesta löytyy suvaitsevaisuutta. Kannattaa myös muistaa, että ihmisarvon ja tasa-arvon ei tulisi koskaan olla kauppatavaraa.