Baby on board

Kiinteistökuningatar Kaisa Liski on raskaana, ja hänen suunnitelmansa vauvan suhteen puhuttavat kovasti kansaa. Kaisa on kertonut Me Naiset-lehden haastattelussa, että ei aio pitää äitiyslomaa tai imettää. Tämä on saanut monet naiset kerrassaan kauhistumaan. Toiset kritisoivat päätöstä olla imettämättä, ja toiset kritisoivat päätöstä olla pitämättä äitiyslomaa. Itse arvostan suunnattomasti lasten kotihoitoa, mutta en oikein ymmärrä tätä kauhistelua ja kritisointia. Monelta näyttää yhä edelleen unohtuvan se, että ihmisiä, tilanteita ja perheitä on erilaisia. Erilaiset ratkaisut toimivat erilaisille ihmisille, eikä ole mitään yhtä oikeaa mallia toimia tällaisissa asioissa. Olen niin hirveän sydämetön ihminen, että minusta jokaisella on oikeus olla imettämättä, syitä ei tarvitse sen kummemmin eritellä. Imettäminen ei ole mikään rakkauden tai välittämisen mittari, kuten ei ole se alakautta synnyttäminenkään.

Vanhempien hyvinvointi kuten myös pahoinvointi heijastuu lapseen hyvin nopeasti. Jos esimerkiksi äidin ja isän psyyken kannalta on parempi ratkaisu, että äiti menee töihin ja isä hoitaa lasta kotona, niin on täysin älytöntä toimia toisin vain siksi, koska ”niin pitää tehdä”. Myös ihmisten erilaisia elämäntilanteita on hyvä miettiä, esimerkiksi pienyrittäjällä ei välttämättä ole oikeasti mahdollista pitää äitiyslomaa. Syyllistäminen ei tässä tilanteessa auta yhtään mitään, päin vastoin. Toimintamallikäsitykset istuvat yllättävän tiukassa. Yhä edelleen monen mielestä juuri äidin tulisi olla se, joka pitää äitysloman. Ei ole mitään järjellistä syytä miksi myös isä ei voisi tätä hommaa hoitaa, jos se kyseiselle perheelle näin päin paremmin sopii. Itse ajattelen, että kun lasta rakastetaan ja vanhemmilla on hyvä olo, niin tämä näkyy myös lapsen elämässä. Sen sijaan jos vanhemmilla on paha olla, koska on pakko sopeutua tiettyyn oppikirjamalliin, niin lapsellakaan ei ole kohta enää hyvä olla. Itse miellän myös perheen kokonaisuudeksi, jossa yhden pahoinvointi vaikuttaa lopulta koko perheeseen. Äidin, isän tai lapsen hyvinvoinnin sijaan tulisikin mielestäni puhua tässä yhteydessä myös perheen hyvinvoinnista. Tällä tavalla ehkä selvennettäisiin sitä, että se äidin töihin lähtöpäätös tai imettämättä jättämispäätös ei ole välttämättä pelkkää itsekyyttä, vaan se voi olla päätös, joka vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti koko perhen hyvinvointiin. Jos äiti tai isä yrittävät väkisin istuttaa itseään, toisiaan tai perhettä perinteisiin ja hyväksyttävään muottiin, sen pelossa, että muuten heidät tuomitaan, niin koko perhe kärsii lopulta tästä. Vanhemmuuden ei kuulu olla kilpailu, jossa ihmisten kuuluu hinnalla millä hyvänsä saada mahdollisimman uhrautuvan ja sopeutuvan ihmisen maine.

Toiset näkivät myös Kaisan kommentin siitä, että hän ei halua sitoa vauvaa liikaa itseensä täysin kamalana. Totta kai vauva sitoo, sehän nyt on itsestään selvää, ja omalla tavallaan vauva on vanhempien koko elämä, mutta silti näen tässä myös totuuden siementä. Välillä on hyvä osata irrottautua vauvasta, tietysti siksi että vanhemmat saavat omaa aikaa, mutta myös siksi että lapsen kasvaessa joidenkin vanhempien voi olla vaikea hyväksyä sitä, että lapsi kasvaa, jos vauvassa on ollut kiinni 24/7 vuosien ajan joka ikinen päivä. Jos ei ole ollut mitään muuta elämää kuin vauva, niin elämään voi lapsen kasvaessa tulla tyhjiö, jota jotkut eivät välttämättä pysty koskaan täyttämään.

Minä olen siis ehdottomasti sen kannalla, että niin vauvan kuin jo isommankin lapsen kanssa tulee viettää aikaa, ja monet nykyvanhemmat tietävät aivan liian vähän lastensa tekemisistä, ja viettävät liian vähän aikaa lasten kanssa. Toisaalta näen tämän laajamittaisesti myös yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ongelmana. Moni vanhemmista painaa pitkää päivää töissä pystyäkseen maksamaan pakolliset menot. En myöskään sano sitä, että kaikille olisi pahaksi vaikka olla viemättä lasta ikinä hoitoon, tämänkin malli voi sopia jollekin perheelle, mutta se ei välttämättä sovi kaikille. Kaikista tärkeintä on muistaa se, että tilanteet vaihtelevat, ihmiset ovat erilaisia. Erilaiset tavat hoitaa käytännön asiat (vauvan syöttäminen imettämällä tai pullosta, isä jää kotiin äidin sijasta) eivät ole rakkauden eivätkä välittämisen mittareita missään määrin. Itselleni on tässä jossakin vaiheessa tarkoitus ottaa työn alle Piritta Lumouksen kirjoittama Roadkill, Piritta on siis pienten lasten äiti, autistipojan äiti, ja rock-yhtye Manzanan solisti.

Kuinka moni perhe ottaa suotta kamalat paineet siitä, että heidän pitää toimia perinteisesti, vaikka arki sujuisi paljon paremmin kun rohkeasti lähtisi muuttamaan omalla kohdallaan perinteitä, jotka eivät vain kyseisen perheen kohdalla toimi. Vanhemmuus on rakkautta lapseen, kasvattamista, rajojen asettamista ja välittämistä lapsesta. Vanhemmuus ei ole uhrautuvuus- ja perinteiden noudattamiskilpailu. Vanhemmuuden ylipäänsä ei pitäisi olla mikään kilpailu, jossa tavoitellaan kirkkainta kruunua uhrautumisesta itselleen toisten silmissä. Tärkeintä on, että ihminen itse näkee sen kruunun itsellään, ja vaikka se olisikin elämän tiellä muuttunut vähän vähemmän kirkkaaksi (sen se varmasti tekee meillä kaikilla, sillä elämän tie ei ole tasainen ja pölytön), niin se kruunu voi symboloida sitä, että ihminen voi luottaa omaan päätöksen tekokykyynsä vanhemmuudessa, ja antaa arvostelijoiden kritiikin mennä toisesta korvasta ulos.

Koko kansa oli verolle pantava

Tämä päivä alkoi seuraavien epätodellisten uutisten parissa: Hallituksemme päätti nostaa arvonlisäveroa ja asettaa yli 100 000 euroa vuodessa tienaaville solidaarisuusveron. Ei siis mitään uutta auringon alla, veropolitiikan suhteen jatketaan linjalla persus edellä puuhun. Tällähän linjalla olemmekin aikaisemminkin menneet, ja huomanneet miten huonosti se toimii. Joten ei muuta kuin jatkamaan samalla linjalla! Solidaarisuusveron kohdalla eniten itseäni suorastaan nauratti se, että vero on väliaikainen. Mitä Suomessa on tapahtunut ”väliaikaisiksi suunnitelluille” veroille? Ne ovat jääneet pysyviksi. Kansa toki riemuitsee solidaarisuusverosta, vihdoinkin herrat pannaan kuriin! Kateus ja herranpelko ovat Suomessa edelleen monella niin kovia, että nämä estävät järjenkäytön kokonaan. Nykyinen veropolitiikka tekee esimerkiksi yrityksen perustamisen ulkomaille koko ajan houkuttelevammaksi. Luodaanko tällä työpaikkoja Suomeen?

Solidaarisuusverosta huudettaessa kansa nielee helpommin myös täysin järjettömän arvolisäveron noston. Poliitikkojen ajatusmallia arvonlisäveron suhteen voisi oikeastaan verrata lapsen ajatusmaailmaan: Rahaa tulee seinästä loputtomasti kun sitä Otto-automaatista nostaa. Arvonlisäveron nostaminen ei kuitenkaan lisää kansalaisten ostovoimaa. Jos kansalaisen on karsittava ostoksiaan arvonlisäveron korotuksen vuoksi, niin tuoko tämä toimenpide oikeasti paljonkin rahaa valtion kirstuun?

Progressiivinen veromalli on markkinoitu suomalaisille erittäin hyvin, suurin osa ei edes oikeasti näytä havainnollistavan mistä tasaverossa olisi kysymys. Suurin osa ei edes näytä havainnollistavan mikä on prosentti! Progressiivinen malli on hyvä, koska se on hyvä, muista malleista ei edes sovi puhua, puhumattakaan että progressiivista mallia tulisi jotenkin perustella. Samaan aikaan moni köyhäksi luettava kansalainen puhuu sen puolesta, että köyhimmille tulisi saada verovapaus, joka monessa tasaveromallissa toteutuisi. Nykyinen progressiivinen malli on todella lyhynäköinen. Miksi rikkaat haluaisivat enää maksaa verojaan Suomeen tai pistää yrityksiä pystyyn Suomeen, kun varallisuudesta automaattisesta rankaistaan suuremmalla veroprosetilla? Miksi kukaan haluaisi enää laittaa yritystä pystyyn Suomeen? Moni duunari kannattaa äänekkäästi nykyistä veropolitiikkaa, ja kaivaa samalla omaa kuoppaansa. Jos ei ole ”herroja” ja johtajia, ei ole yrityksiä. Jos ei ole yrityksiä, ei ole duunarille töitä.

Jos satut rahaa saamaan, niin se taatusti viedään korkeamman veroprosentin ja lisäverojen muodossa. Suurin osa suomalaisista itkee perintöverosta, ymmärtämättä sitä että sama logiikka on näillä rikkaillakin. Ei kukaan halua maksaa kohtuuttomia summia asioista, ei myöskään verotuksen muodossa. Tavallisen tallaajan ajatusmalli ei tosiasiassa poikkea siitä rikkaan ajatusmallista, verot ovat hyvä juttu, kunhan joku muu maksaa ne. Auta armias, jos suomalainen duunari rikastuu, eipä huvittaisi enää maksaa sitä solidaarisuusveroa. Tämä ajatusmalli on täysin luonnollinen, se mikä minua ärsyttää on, että ihmiset eivät halua tunnustaa tätä ajatusmallia itsessään, ja eivät täten pysty näkemään mihin suuntaan verotusta pitäisi viedä. Ei pitäisi purra kättä, jonka haluaa ruokkivan.

Jos me suomalaiset haluamme, että yrityselämämme pysyy vireänä, syntyy uusia yrityksiä ja että kaikki rikkaat eivät karkaa Suomesta ulkomaille, on välttämätöntä kohtuullistaa veropolitiikkaa. Jos me tahdomme näiltä rikkailta Suomelle verorahoja, valtion on unohdettava oma ahneutensa ja tyydyttävä kohtuuteen. Kateus rikkaita kohtaan, ei saa sokaista meitä tavallisia kansalaisia kannattamaan vastuutonta ja lyhytnäköistä veropolitiikkaa. Itse näen myös tärkeänä, että köyhimmän kansanosan ostovoimaa kasvatetaan siten, että veroa joutuu maksamaan vasta tietyn osan ylittävästä osuudesta. Hallituksemme askartelee veronkorotusten parissa samalla kun nykyisiä verorahoja käytetään täysin vastuuttomasti ja järjen vastaisesti. Itse tyrmistyin suunnattomasti kun näin, että Tampereen Kela oli saanut uudet valomainokset. Tämä on pieni asia, mutta hyvä esimerkki siitä mitä ei tarvitsisi tällaisessa taloustilanteessa tehdä. Kun meillä on paljon näitä pieniä asioita niistä muodostuu lopulta todella iso summa rahaa.

Mietitäänpä vielä tähän loppuun tavallista duunaria. Kuinka moni meistä tavallisista duunareista on valittanut, että kun palkka nousee nousee verokin, ja että palkankorotus oli yhtä tyhjän kanssa. Jos käytössä olisi tasavero, prosentti pysyisi samana, valtio saisi lisää veroa, mutta myös duunari saisi oikeasti sen palkankorotuksensa.

 

Syyllinen vaikka toisin todistetaan

Mtv3:n uutisotsikko kirkuu ”Tamperelaisnuori ostaa lääkkeensä kadulta”. Nuori nainen oli päätynyt tällaiseen ratkaisuun, koska häneltä oli evätty lääke, joka oli ainoana auttanut hänen paniikkioireisiinsa. Lääke oli evätty, koska suurin osa tästä lääkkeestä menee väärinkäyttöön. Kukaan ei ollut kuullut nuoren naisen hätähuutoa oikean lääkityksen puolesta. Kukaan ei ollut kuullut, koska he eivät halunneet kuunnella. Kaikessa ammattiylpeydessään A-klinikan henkilökunta ei pystynyt avaamaan korviaan ja mieltään kuuntelemaan. He käännyttivät pois nuoren naisen, joka olisi ollut halukas hoitoon. Nainen päätyi ostamaan lääkkeensä kadulta, koska hänelle ei niitä enää suostuttu kirjoittamaan. Lääke oli ainoa joka auttoi paniikkioireisiin. Kadulta lääkkeitä ostaessaan nuori nainen ajautui myös Subutex-koukkuun. Nainen tahtoisi mennä vieroitukseen, mutta ei uskalla enää mennä A-klinikalle, koska pelkää jälleen saavansa vain nöyryyttävää ja alentavaa kohtelua. Huumeita saa käyttää, mutta ei saa käyttää lääkettä, joka auttaa paniikkioireisiin. Kukaan ei kuuntele, eikä kukaan jaksa loputtomiin huutaa tyhjyyteen.

Tämä nuoren naisen tarina muistuttaa minua omasta elämästäni. Minulta evättiin toimiva lääke samoin perustein paikallisessa mielenterveyskeskuksessa. ”Suurin osa menee katukauppaan ja väärinkäyttöön, tätä ei kirjoiteta kenellekään!”. Olin käyttänyt tätä lääkettä vuosia samalla pienellä annostuksella, ja minulla oli reseptein todistaa kuinka vähän olen lääkettä käyttänyt, ja että en käytä sitä todellakaan säännöllisesti. Tämä ei auttanut. Sen sijaan minulle kerrottiin, että päivisin voin ottaa minulla aikaisemmin vain iltakäytössä ollutta lääkettä pahan olon yllättäessä. Yritin selittää, että tämä lääke tekee minusta niin tokkuraisen, että olen toimintakyvytön monta tuntia. Ei auttanut. Kaiken lisäksi tämän lääkkeen annostusta pienennettiin minulle edes asiasta kertomatta.

Järkyttävintä on ollut huomata, että terveydenhuollon ammattilaisten asenne on tämä ”Jos ei palvelu miellytä, osta pillerisi katukaupasta!”. Tässä vaiheessa jopa minä olin hetken aikaa sanaton. Potilaan palaute ja se, että potilas kertoo rehellisesti tuntemuksistaan koetaan siis ammattitaidon aliarviointina ja varpaille astumisena. Ei ole kerta ensimmäinen kun tällaisen asenteen kohtaan, mutta ensimmäisen kerran kuulin tämän ilmaistuna näillä sanoilla. Mitä ammattiylpeyttä on se, että ei pysty hyväksymään sitä, että esimerkiksi lääkkeiden vaikutukset ovat jokaisella yksilökohtaisia? Mitä ammattiylpeyttä on se, että näistä vaikutuksista ei saisi puhua? Mitä ammattiylpeyttä on se, että lähtökohtana on, että potilas on automaattisesti syyllinen lääkkeiden väärinkäyttöön, vaikka alunperin näitä lääkkeitä ovat lääkärit määränneet ja niitä on asiallisesti käytetty? Millaista hoitoa voi saada kun kukaan ei kuuntele? Millaisia terveydenhuoltoalan ihmisiä meille koulutetaan, jos lähtökohtaisesti opetetaan, että esimerkiksi psykiatrinen potilas lähtökohtaisesti vain manipuloi ja valehtelee?

On totta, että esimerkiksi psykiatrisen potilaan tilan määrittäminen on vaikeaa. Tosi asiassa kaikki mitä me tiedämme on kuitenkin se mitä potilas kertoo. Jos ei ole mitään järjellistä ja perusteltua syytä epäillä potilaan puheita, näin ei tule tehdä. Esimerkiksi lääkkeiden väärinkäytöstä ei tule koskaan syyttää ilman perusteluja ja todisteita (esimerkiksi liian tiuhaan uusittu resepti). Hoitaja tai lääkäri ei voi tietää mitä potilas tuntee, eivätkä he voi kieltää potilaan tunteita tai sitä miten lääke potilaaseen vaikuttaa. Ainoa tapa ottaa tästä selvää on kuunnella. Kun kuuntelet tarkasti voit kuulla paljon. Miten psykiatrisia potilaita voidaan lainkaan hoitaa, jos kaikki he ovat automaattisesti manipuloivia valehtelijoita, ja kaikki mitä he sanovat on valhetta? Jos kokee saavansa huonoa hoitoa tai asiatonta kohtelua, on syy kuulemma potilaan. Potilas on tullut hakemaan apua, ja yrittää kertoa asioita. Potilaalle määrätään lääkitys joka ei ole sopiva, koska periaatteesta kenellekään ei kirjoiteta lääkettä y, koska jossakin joku viisas on sanonut, että ”Kaikki ne tätä väärinkäyttävät!”. Miten tämä on potilaan syytä? Jokaista lääkettä voi käyttää väärin, tämä ei tarkoita että jokainen käyttää lääkkeitä väärin.

Olen tähän asti pitkälti ajatellut, että syy on vain resurssipulassa, yksittäiset hoitajat ja lääkärit kyllä tarkoittavat hyvää, mutta mitä enemmän kohtaan terveydenhuoltoalan ihmisiä, joiden asenne on ”Painu muualle, jos ei miellytä. Potilaan syytä kaikki!” olen alkanut kysymään itseltäni onko vika myös asenteissa? Olen ajatellut, että yksittäinen lääkäri tai hoitaja kyllä välittää potilaastaan. Taisin olla täysin väärässä? Millaista on terveydenhuoltoalan koulutus, jos asenne on lähtökohtaisesti tällainen? Mistä tällaiset asenteet tulevat? Kuka niitä opettaa? Miksi pelätään myöntää, että ei tiedetä kaikkea? Heijastuuko resurssipula todellakin jo näin pahasti, että terveydenhoitoalalla työskentelevät ovat jo niin stressaantuneita, että he eivät pysty keskustelemaan alastaan muutoin kuin, että lähtökohta on agressiivinen puolustuskanta? Onko tarkoitus helpottaa resurssipulaa sillä, että ajetaan ihmisiä pois hoidosta kohtelemalla heitä huonosti? Pidetään huoli siitä, että he eivät enää haluakaan hakea apua.

Mikä saa hakeutumaan terveydenhuoltoalalle? Itse ajattelen, että syy on halu auttaa. Olenko jälleen väärässä? Terveydenhuoltoalan ammattilainen, et voi muuttaa koko resurssipulaa, mutta voit muuttaa omaa asennettasi potilaisiin! Sinä voit olla se joka ajattelee laatikon ulkopuolelle. Voit olla se, joka ei ole pelkkä järjestelmän orja. Voit olla se joka välittää. Se joka mahdollisesti antaa toivoa potilaalle, mahdollisesti jopa pelastaa hänen henkensä. Pitkään on ollut kampanja Älä riko hoitajaasi. Kampanja on hyvällä asialla, ja voisikin aloittaa vastakampanjan Älä riko potilastasi.

Usein törmää sanontaan ”Syytön kunnes toisin todistetaan”. Potilaat sen sijaan ovat nykyisellään syyllisiä, vaikka toisin todistetaan. Todistakaa terveydenhuollon ammattilaiset, että teillä on munaa taistella tällaisia ennakkoasenteita vastaan! Todistakaa, että teillä halua auttaa ja kykyä ajatella itse! Kiitos kaikille niille ihanille hoitoalan ihmisille, jotka jaksatte kuunnella myös meitä, joilla lääkkeen vaikutus ei ole sama kuin 98 prosentilla lääkettä käyttäneillä! Kiitos kun jaksatte kuunnella myös meitä, jotka kerromme rohkeasti tunteemme! Kiitos kun ette käännytä meitä pois, vaan autatte ja kuuntelette meitä!

Leikkauslistalla

Sain juuri lukea poliisiylijohtaja Mikko Paateron kirjoittaneen blogissaan, että yksin viime vuonna poliisilla ei ollut lähettää partiota 100 000:een reagointia vaativaan tehtävään. Puheenaiheena on ollut viime aikoina, että poliisin määrärahoja tulisi entisestään supistaa. Itselleni herää jälleen kerran kysymys, miten tämä on hyvinvointivaltiossa mahdollista? Yksi hyvinvointivaltion keskeisiä pilareita on poliisi. Kansalaisen pitää voida luottaa, että kun hän tarvitsee apua, hän saa sitä. Tähän emme voi luottaa enää edes nykyään, millaiseksi tilanne menee jos poliisin määrärahoja entisestään supistetaan?

Millaisessa hyvinvointivaltiossa me elämme, kun poliisilla ei ole lähettää partiota apua tarvitsevalle? Millaisessa hyvinvointivaltiossa me elämme, kun akuutti lääkäriaika on kolmen kuukauden kuluttua? Millaisessa hyvinvointivaltiossa me elämme, kun ambulanssi ei pääse sairaskohtauksen saaneen luo, koska kunnalla ei ole enää varaa maksaa auraajille ylitöistä? Me elämme entisessä hyvinvointivaltiossa. Joskus Suomi oli oikeasti hyvinvointivaltio hetken aikaa, tehtiin kovasti töitä, jotta palvelut saatiin kaikkien ihmisten ulottuville. Kehitys on jatkunut, mutta palvelut eivät ole pysyneet siinä mukana. Nyt palvelujen kehittämisen sijaan, aletaan kaikkea entisestään leikata. Esimerkiksi poliisin määrärahojen supistaminen koskee muitakin kuin huono-osaisia, tämä muutos koskee ihan jokaista Suomessa olevaa ihmistä, jokaista kansalaista, jokaista turistia. Tällä hetkellä me maksamme universalistisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluista saamatta niitä. Mitä tapahtui? Ihmiset usein kysyvät kunnan tai valtion tehdessä kyseenalaisia hankintoja, tätäkö tehdään minun verorahoillani? Olen alkanut nykyään kysymään itseltäni päivittäin, miksi minun tulee maksaa palveluista, joita minä en saa?

Miksi on varaa ostaa ohjuksia pölyttymään varastoon, mutta ei ole rahaa kustantaa 20-vuotiaalle autistille henkilökohtaista avustajaa? Kuinka monta henkilökohtaista avustajaa saisimme 180 miljoonalla eurolla? Kuinka monta poliisia kouluttaisimme 180 miljoonalla eurolla? Leikkauslistoja tehdessä puhutaan aina priorisoinnista. Minä priorisoisin esimerkiksi terveydenhuollon tai poliisin tärkeämmäksi kuin hyödyttömät ohjukset, nähtävästi valtio on tästä asiasta eri mieltä kanssani. Tässä vaiheessa mielestäni voisimme jo lopettaa puhumisen hyvinvointivaltiosta. Hyvinvointivaltiota mitataan muullakin kuin bruttokansantuotteella.

Koomisinta tässä kaiken keskellä on seurata miten mediassa yritetään tehokkaasti ylläpitää kuvaa siitä, että oikeasti ruoka Suomessa on halpaa, palvelut ovat hyvät , verotkin ovat oikeasti todella pienet ja verorahat käytetään todella vastuullisesti. Olisiko jo aika lopettaa tämä naurettava pelleily ja puhua ihan julkisesti siitä missä oikeasti mennään?

Vihan valtakunta

Sattuipa silmiini Facebookissa ryhmä nimeltään ”Ei hyssyttelyä pedofiileille-kaikki tiedot julkisiksi”, tämän ryhmän tavoitteena on aktiivisesti jäljittää tuomittuja pedofiileja, ja levittää heidän tietojaan. Asia on hyvä, mutta ensimmäinen kysymykseni on mihin tämä auttaa? Eikö lapsia ja nuoria pitäisi yleisesti ohjeistaa varovaisuuteen? Siitä että lapselle näytetään muutaman pedofiilin kuva, ja käsketään varoa näitä ihmisiä, ei ole apua. Ensinnäkin ulkonäkö on asia, jota on helppo muuttaa. Toiseksi, kaikkia ei välttämättä koskaan saada kiinni rikoksistaan, milläs näistä yksittäisista ihmisistä varoitetaan? Toinen kysymykseni on, mihin tällainen ryhmittymä oikeastaan pyrkii? Jos jokainen ryhmään kuuluvista oikeasti laittaa rehellisesti käden sydämelleen, onko tavoitteena suojella lapsia ja nuoria vai onko tavoitteena, että joku epävakaa henkilö bongaa näitä pedofiilejä sivustolta, ja päättää kenties ottaa oikeuden omiin käsiinsä? Monien kommentit ryhmässä ovat jokseenkin järkyttävää luettavaa, ihmisen kuolemasta riemuitaan avoimesti, ja toisten kuolemaa odotetaan. Minä en koe iloa enkä surua siitä, että Jammu on kuollut. Jammu oli minulle tuntematon, hirveisiin tekoihin syyllistynyt, sairas ihminen. Ei minulla ole mitään syytä iloita eikä surra hänen kuolemaansa. Kuvittevatko nämä ihmiset olevansa hyviä? Jos hyvyys on tällaista, niin minä en taida olla hyvä ihminen.

Tässä herää kysymys mitä kaikkea me ihmiset voimme oikeuttaa hyvyyden nimissä. Hyvyys ei ole sen kummempi veruke tehdä pahaa kuin uskontokaan. Melkein kaikki meistä osaavat oikeuttaa tekomme, siinä me olemme taitavia. Ryhmän kuvauksessa ei sanallakaan mainita miten ryhmän ylläpitäjät varmistavat tiedot. Ryhmän ylläpitäjien tietämättäkin joku jäsenistä voisi saada paljon pahaa aikaan levittämällä perätöntä tietoa vaikkapa inhoamastaan työkaverista ryhmän seinällä. Ryhmän seinä kun näyttää olevan täysin avoin jäsenten postauksille. Kerran kun ihminen leimataan, ihminen voi kärsiä siitä loppu elämänsä, vaikka levitetyissä tiedoissa ei olisi mitään perää. Toivottavasti ylläpitäjät ovat myös ajatelleet, että he ovat vastuussa siitä mitä ryhmän seinällä julkaistaan. Todennäköisesti minut leimattaisiin ryhmässä pedofiilien puolustajaksi, koska en ole fanaattinen, vaikka olen koko sydämelläni ja järjelläni sen takana, että lapsia ja nuoria täytyy tällaiselta suojella kaikin mahdollisin keinoin lakia tai ihmisoikeuksia rikkomatta. Tunteitakin herättävien aiheiden parissa olisi hyvä pitää järki päässä.

Ihminen ei ole kehittynyt niin paljoa, että kykenisi ajattelemaan, että vihasta huolimatta minulla ei ole oikeutta uhkailla, murtautua toisen kotiin tai surmata toista ihmistä. Kun kysymys on näin tunteita herättävästä asiasta niin joukkoon mahtuu varmasti useampi, joka olisi valmis tappamaan asiansa vuoksi, koska he näkevät se oikeutettuna. Vaikka ryhmän perustajan motiivit olisivat puhtaat, niin kannattaa muistaa että kaikkien motiivit eivät sitä ole. Tällainen ryhmä lietsoo helposti vihaa, ja vihasta ja mahdollisesti siitä seuraavista toimista, ei ole mitään apua kenellekään.

Koska joku tulee esittämään tämän kysymyksen mikä olisi minun ratkaisuni asiaan, valotan vähän sitäkin. Kemiallinen kastraatio sen hyväksyville, ne jotka eivät tätä hyväksy tulee laittaa pakkohoitoon. Väkisin kemiallista kastraatiota ei minusta voida tehdä, vaikka kyseessä onkin pedofiili, mennään silti eettisesti arveluttaville vesille, jos aletaan väkisin tällaisia toimenpiteitä tekemään. Vapaus olisi kuitenkin aika kova motiivi hyväksyä kemiallinen kastraatio. Nämä ryhmän ihmiset voisivat vaikka suunnata energiansa lakialoitteen tekemiseen näiden kuvien ja tietojen levittämisen sijaan.

Eläimellistä menoa

”Nyt nuo läähättävät ja tylsämielisesti tuijottavat ystävämme tunkeutuvat yhä syvemmälle reviirilleni. Ei riitä, että ravintoloiden kesäterasseihin köytetyt lemmikit häiritsevät syömistäni haukullaan, jatkossa ne pääsevät myös sisätiloihin.” Näillä sanoilla aloittaa Sami Turunen kirjoituksensa toisen kappaleen Palvelualojen ammattiliiton lehdessä. Turunen ei taida oikein olla perillä siitä, että vaikka vuoden alusta laki onkin sallinutkin lemmikin tuomisen ravintolaan tai kahvilaan, suurin osa ravintoloitsijoista ja kahvilan pitäjistä ei edelleenkään anna tuoda lemmikkejä ravintola- ja kahvilatiloihin. Tällaisen pätkän löytää nopealla googlettamisella ”Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry arvioi, että noin 10 prosenttia ravintoloitsijoista lähtisi kokeilemaan lemmikkien pääsyä ravintolaan.” 

Onko arvoisa herra Turunen nyt oikeasti sitä mieltä, että näistä jäljelle jäävistä ei löydy hänelle sopivaa ravintolaa tai kahvilaa vaan hän haluaisi aterioimaan nimenomaan niihin ravintoloihin ja kahviloihin, joihin mahdollisesti jossakin vaiheessa saa tuoda lemmikin mukanaan? Minun on vaikea uskoa, että näemme päivää, jolloin jokaiseen ravintolaan ja kahvilaan saa tuoda lemmikin. Eiköhän sinullekin Turunen löydy tilaa, jos sinä annat hieman toisille tilaa?

Kerron tähän taannoisen oman kokemukseni lemmikistä ravintolasta. Koira makoili sievästi isäntänsä ja emäntänsä ruokailun ajan pöydän vieressä, ja koiralle oli tuotu oma vesikuppi ravintolan taholta. Ruokailun päätyttyä koira käveli siististi pariskunnan kanssa ulos ravintolasta. Koko aikana koira ei päästänyt haukahdustakaan, eikä todellakaan kampittanut ketään. Henkilökunta ja toiset asiakkaat eivät kiinnittäneet huomiota koko koiraan, johtuen ehkä siitä, että maa ei ollut Suomi vaan Saksa, jossa on poikkeuksellista, jos koiria ei saa tuoda jonnekin. Saksalaisten hauvat ovatkin sitten kasvatettuja niin, että eivät kaupoissa ja ravintoloissa tuota omistajilleen häpeää. Esimerkiksi allergikkojen kannalta on kuitenkin hyvä, että on olemassa paikkoja, joihin ei saa tuoda lemmikkejä, ja eiköhän näitä jatkossakin Suomesta löydy. Sopu tilaa antaa. Sinun Turunen ei ole pakko aterioida koirien seurassa, voisitko sinä harkita hyväksyväsi sen, että joku voi haluta syödä lemmikkinsä seurassa siinä missä joku haluaa syödä yksin, joku kumppaninsa kanssa ja joku lastensa kanssa. Olemme erilaisia ja mahdumme kyllä kaikki tähän maailmaan.

”Minä maksukykyinen ihminen, en mahdu samaan ravintolaan kuolaavien koirien kanssa, joten toivottavasti ravintoloitsijat käyttävät oikeuttaan valita asiakkaansa.” Eikö Turunen mahtuisi siinäkään tapauksessa samaan ravintolaan kuolaavan koiran kanssa, että Turusen kumppani olisi sokea ja tarvitsisi opaskoiraa? Sinä arvoisa lahtelainen lehtityöläinen et ole maailman ainoa maksukykyinen ihminen, vaikka kirjoituksestasi lävitse paistaa, että näin välillä kuvittelet.

”Koirat ovat eläimiä, ja eläimen paikka on ihmisen alapuolella.” ”Jos lapset, nuoret ja täysi-ikäiset eivät saa mielenterveyspalveluita, miksi koiria käytetään psykologilla ja niille syötetään masennuslääkkeitä? Jos suomalaisilla tai romanikerjäläisillä on puutetta lämmöstä ja ruuasta, miksi koirille kehitetään ihmisruokaa kalliimpia niksunaksuja tai niitä pidetään karppaustakin kummallisemmilla dieeteillä? Jos lapsia haudotaan homeisissa päiväkodeissa, miksi koirilla pitää olla kylpylöitä?”  Tämän absurdia pätkää lukiessani en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Turusen kannattaisi ihan ensimmäiseksi selvittää mitkä palvelut tuotetaan verovaroin ja mitkä eivät. Koirien kylpylää ei tuoteta verovaroin. Jos julkisen sektorin palvelut ovat huonot pitkälti resurssupulasta johtuen, siitä ei voi syyttää yksityisen sektorin yrittäjiä tai ihmisten lemmikkejä. Älä siis suotta huoli Turunen sinun verorahasi eivät mene koirien kylpylään. Oletko Turunen kuullut, että myös eläimillä on ruokavalioilla hoidettavia sairauksia kuten ihmisilläkin? Voitko ihan vakavalla naamalla olla sitä mieltä, että ihmisillä ei olisi oikeutta hoitaa eläintensä sairauksia tai hemmotella eläimiään? No, pettymykseksesi niillä maksukykyisillä ihmisillä on kuitenkin onneksi edelleen oikeus, siinä missä lahtelaisella lehtityöläiselläkin, käyttää rahansa ihan mihin heitä huvittaa. Lahtelainen lehtityöläinen ei ole yhtään sen kummemmin luomakunnan kruunu kuin se koirakaan, onneksi!

Kansaa edustamassa

Tänään Facebookin kautta silmiini iski moinen uutinen ”Eduskunnan pääsihteeri: Kansanedustaja voi tulla kännissä töihin”. Jutussa Seppo Tiitinen kertoo, että kansanedustajalla on toimintavapaus käyttää valtuuksiaan silloin kun itse haluaa, eikä kansaedustajaa voi estää tulemasta työpaikalleen. Tässä vaiheessa oma suuni loksahti hetkeksi auki. Onko siis todellakin näin, että jos kansanedustaja tulee töihin seinänvierustoja pitkin kävellen ja nurkkiin oksennellen, niin tätä on vain katseltava? Eikö kukaan voi oikeasti tähän puuttua? Aikaisemmin olemme saaneet lukea kuinka kansanedustajien taksimatkojen valvonta on mahdotonta. Miten eduskunnassa sellainen asia, joka on monelle yritykselle arkipäivää, voi olla mahdotonta?

Onko eduskunta oikeasti niin vapaamielinen työpaikka, että työpaikalle saa tulla änkyräkännissä, eduskunnan taksikortilla voi matkustaa vaikka Helsingistä Rovaniemelle ilman, että kukaan oikeasti edes kyseenalaistaa asiaa? Tässä lainaus Seppo Tiitisen kommentista: ”Ei virkakunta voi estää edustajaa tulemasta työpaikalle ja estää käyttämästä sitä valtakirjaa, jonka kansa on edustajalle antanut. Ei voi ajatella, että täällä puhallutetaan tai asetetaan promillerajoja. Jos eduskunnassa on äänestykset, ei täällä voida tarkastaa, mikä promillemäärä kullakin on.” 

Ensinnäkin viimeisessä lauseessa annetaan minusta sellainen kuva, että olisi hyvin tavanomaista, että kansanedustaja on humalassa töissä. Harvalla työpaikalla työntekijät puhallutetaan aina töihin tullessa, mutta jos joku selkeästi kontaa seiniä myöten, eikä ole työkunnossa niin eihän tällaista millään työpaikalla katsella. Silloin työntekijä lähetetään kotiin, ja otetaan asia puheeksi henkilön selvittyä, yritetään kartoittaa ongelmanlaatua ja sitä onko tarvetta hoidolle tai sairauslomalle. Työntekijä puhallutetaan, jos on syytä epäillä työntekijän olevan humalassa ja kykenemätön tekemään työtään. Tuskin missään työpaikassa on mietitty mitään promillerajoja, jos alkoholin käyttö vaikeuttaa työntekoa, niin silloin kyseessä on jonkin tasoinen alkoholiongelma.

Kansanedustaja ilmeisesti voi tehdä päätöksiä kännissä, ja Tiitisen kommentit minusta kertovat, että tätä asiaa edes pidetä minään. Onko tämä oikeasti arkipäivää eduskunnassa? Kiinnittäisin huomiota myös siihen, että me kansalaiset todellakin annamme edustajalle sen valtakirjan, joten josko me nyt vähän oppisimme miettimään keitä me sinne äänestämme. En ota tässä kantaa yhdenkään kansanedustajan toimintaan, mutta minusta on selvää että työnantaja ei voi suhtautua näin leväperäisesti tällaisiin asioihin. Jos valtakirjan nojalla saa kerran tehdä mitä vain, niin miksi yksityishenkilö ei sitten saa valtakirjan nojalla huijata vaikkapa isoäitinsä rahoja? Valtakirjan käyttäjähän saa itse päättää miten sitä valtakirjaa käyttää… Ei näin!

Kansanedustajien arvostus lähtee heidän käytöksestään ja toiminnastaan, mutta on syytä muistaa, että me heidät sinne äänestämme. Tässä on jälleen yksi syy hylätä lapselliset prostestiäänet, vai haluatko oikeasti, että joku saa yli 6000 euroa kuukaudessa siitä, että voi olla vaikka joka päivä kännissä töissä? Eikö tämä 6000 euroa kannattaisi maksaa ihmiselle, joka edes yrittää suhtautua työhönsä jokseenkin vakavasti. Toisten edustajien taholtahan tämä tuntuu olevan täysin pelkkää läppää koko homma, ja taitaa olla monien äänestäjienkin kohdalla… Läppää elämään löytyy kyllä hieman edullisemminkin. Toisaalta ehkä tähän voisi todeta, että sellaiset edustajat millainen kansa, toivon kuitenkin että asia ei oikeasti ole näin.