Säästöjen hinta

Helsingin Sanomat kertoo, että lastensuojelun asiakkaiden määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti koko 2000-luvun. Helsingissä jo 14 prosenttia 15-16-vuotiaista nuorista on lastensuojelun asikkaita. Edellisessä lamassa Suomi teki päätöksiä, joilla on ollut kallis hinta. Ennaltaehkäisevistä palveluista karsittiin, ja näitä palveluita ei ole palautettu taloustilanteen kohentuessa. Nyt olemme jälleen uudessa talouskriisissä. Ihme ja kumma, säästöjen kohteet näyttävät jälleen suuntautuvan palveluihin, joiden ylläpitäminen ja jopa parantaminen olisi todellista säästöä. Maksamme vielä pitkään vanhojen väärien päätösten veroja, mutta mikä kumma tauti saa meidät syyllistymään jälleen aivan samojen virheiden tekemiseen?

Resurssipula tunkee vastaan nykyään jokaisesta akkunasta. Tämä maaginen sana on aina selitys sille, miksi tälläkään kertaa et pääse ajoissa lääkäriin, tai miksi sosiaalityöntekijällä ei tälläkään kerralla ole aikaa sinulle. Nyt pitäisi vielä höylän käydä lisää ja lisää. Palvelujen laatu kuulemma laskee, mutta ei sentään paljoa. Erittäin lohdullista… Köyhyyden, sairauksien ja kurjuuden kierre on periytyvää. Yhteiskunta ei tarjoa riittäviä apukeinoja tämän kierteen katkaisemiseen ajoissa. Pahimmillaan ihminen jää täysin yksin, ja syrjäytyy lopullisesti. Kaikilla ei ole ystäviä, jotka auttavat, ja aina ne ystävät eivät ole kykeneviä auttamaan tällaisissa tilanteissa.

Ovatko terveys- ja sosiaalipalvelut todella ne, jotka aiheuttavat kunnille vastikkeettomia kuluja? Enemmän kuluja aiheuttaa ihminen, joka syrjäytyy jo teini-iässä, ei ehkä koskaan ole kykynevä työelämään, ja ajautuu mahdollisesti elättämään itsensä rikoksen polulla. Meillä on paljon masentuneita ja mielenterveysongelmaisia, joiden omaiset sairastuvat itse yrittäessään tarjota yhteiskunnan taholta puuttuvaa apua. Jälleen yhteiskunta saa maksettavakseen lisää kuluja. Yhteiskunnan huonossa taloustilanteessa pahin mahdollinen temppu on tehdä ratkaisuja, jotka aiheuttavat pitkäkestoisia ongelmia. Säästöjä tarvitaan, mutta kuka laskee säästöjen todellisen hinnan?

Valituksia ja selityksiä

Muistan kuinka lapsena odotin aina innolla sitä, että tulen täysi-ikäiseksi, ja pääsen itse rustaamaan äänestyslippuun itse valitsemani ehdokkaan numeron. Minä olin innoissani aina mukana, kun isäni ja äitini menivät äänestämään. Istuin pulkassa monena häikäsevän kirkkaana talvipäivänä, ja vaalipäivä oli aina jotenkin taianomainen. Jo pienen lapsen silmin maailmaa katsellessani vaalipäivässä kiteytyi se, kuinka hienoa on asua vapaassa Suomessa, jossa meillä on oikeus äänestää ketä haluamme.

Vuonna 2012 kunnallisvaalien äänestysprosentti oli surullisen alhainen. Kunnallisvaaleissa äänesti 2 505 518 henkilöä, mikä on 58,2 prosenttia äänioikeutettujen määrästä (4 303 064). Ennakkoon äänesti 1 062 219 henkilöä (24,7%) ja vaalipäivänä 1 443 299 henkilöä (33,5%). Näinkö me suomalaiset kunnioitamme vapaata Suomea? Meillä on suuri etuoikeus, jota 41,8 prosenttia äänioikeutetuistamme ei käyttänyt. Tälle laiskuudelle ei ole mitään tekosyytä. Milloin suomalaisista tuli kahvipöytä-valittajia? Milloin meistä tuli tällaisia säälittäviä vellihousuja, jotka eivät saa potkittua persustaan ylös penkistä sen vertaa, että kirjoittaisivat lappuun sen yhden numeron? Milloin meistä tuli tällaisia rasittavia urputtajia, jotka eivät ole valmiita ottamaan vastuuta edes sen numeron raapustamisen verran? Suomalainen sisu taitaa nykyään pitkälti jäädä siihen talvisodan muisteluun.

Itse olen niin kyllästynyt kuuntelemaan kaikenmaailman tekosyitä äänestämättömyydelle. ”En jaksanut käydä tenttaamassa ehdokkaita” No käytä jumalauta vaalikoneita hyvä ihminen! ”Ei siitä mitään hyötyä kuitenkaan ole…” No onko siitä sitten haittaa vai häh?! ”Kun vaalipäivänä on kuitenkin niin kylmäkin…” Ennakkoäänestä kauppareissun yhteydessä! ”En löytänyt hyvää ehdokasta millään…” No josko menisit sitten seuraavan kerran, vaikka itse ehdolle, ja lopettaisit tuon turhan lätinän?! ”Mutku politiikka on tylsää ja en tiedä siitä mitään…” No jukolauta sentään, ei sitä itseään tarvitse valtiotieteiden maisteriksi lukea, että voi äänestää! ”Olen kyllästynyt päättäjien valehteluun, ja kun siellä on kuitenkin aina ne samat nassut…” No äänestä uutta nassua niiden vanhojen nassujen tilalle! Tälläkin kerralla oli uusia naamoja tarjolla vaikka kuinka. ”Olen vain läpikulkumatkalla paikkakunnalla…” No herranen aika sentään. En minäkään tiedä asunko koko loppuelämääni Ylöjärvellä. Ei se estä minua osallistumasta politiikkaan tai äänestämästä. Se kunta jää edelleen paikalleen, vaikka minä muuttaisin pois, joten eihän siitä nyt haittaa ole, jos se on hitusen parempi. ”Muutama päättäjä on ollut ihan paska, en äänestä ikinä ketään…” Ja tilanteeseen auttaa miten se, että sitä et äänestä häh?

Millä suomalaiset saisi läpsittyä ylös tästä apatiasta? Tämänkö vuoksi menneet sukupolvet hommasivat äänioikeuden meille kaikille, että me voimme olla käyttämättä sitä ja valittaa? Omasta äänestämisestään, ja omasta valinnastaan ei voi vastuuttaa ketään muuta kuin itseään. Sinun äänestämättä jättämisesi ei ole sen vanhan valtuustossa tai eduskunnassa istuvan patun vika. Haluatko antaa sen naapurin tottumus-äänestäjän päättää puolestasi? Ilmeisesti haluat. Älä sitten urputa ja valita! Jos haluat vaikuttaa, tee se! Auta armias, että meillä on vielä pokkaa syyttää poliitikoita selittelystä…

Peruspolitiikkaa

Keskustan Risto Räty aukoi päätään ruotsinkielisen yläasteen S:t Olofsskolanin vaalipaneelissa Turussa. Räty rinnasti homouden eläimiin sekaantumiseen. Taannoisiin politiikan kohuihin verrattuna tässä huomioitavaa on keskusta-puolueen reaktio Rätyn kommenttiin. Keskusta on ilmoittanut, että tuomitsee Rätyn lausunnot yksiselitteisesti, ja vaatii Rätyä esittämään anteeksipyynnön.

Toinen käynnissä olevan viikon politiikkakohu on perussuomalaisten ehdokkaan Rauno Hautamäen mainonnallaan aikaansaama. Hautamäen Nokian Uutisissa julkaistussa mainoksessa Hautamäki ilmoittaa, että äänestäjä on mukana arvonnassa lähettäessään kännykkäkameralla ottamansa kuvan äänestylipukkeestaan, jossa seisoo Hautamäen äänestysnumero. Hautamäki lupaa, että arvonnassa voi voittaa jotakin valtavaa. Arvailun varaan jää mitä mikä tämä valtava asia on. Uusi uljas Nokian kaupunki vai tukku rahaa.

Keskusvaalilautakunta on tehnyt ilmoituksesta tutkintapyynnön poliisille, ja poliisi tutkii asiaa vaalilahjontana. On Hautamäki sitten ollut tosissaan tai ei, niin selvää on, että mainoksessa luvataan vastinetta äänestäjän äänestä. Vaalimainonnassa on säännöt, ja jos niitä ei yksinkertaisesti ymmärrä, niin sitten olisi ehkä parempi olla ryhtymättä ehdokkaaksi ollenkaan. Toisaalta onhan meillä myös ehdokkaita, jotka eivät tiedä mitkä vaalit ovat kyseessä.

Tuttuun tapaansa puolue on jälleen vähätellyt asiaa. Perussuomalaisia on jälleen nostettu tikun nokkaan, ja puolue ei halua sen kummemmin ottaa asiaan kantaa. Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtajan Mikko Nurmon mukaan asiasta ei ole erityisesti keskusteltu, eikä asia vaikuta hänestä niin vakavalta kuin lehdistö antaa ymmärtää. Tyypilliseen tapaansa kaikenmoisesta vastuusta luistetaan jälleen. Kukaan ei ole kiinnostunut ottamaan kantaa siihen, onko tällainen mainos puolueen yleisen linjan mukainen. Onko vastineen tarjoaminen äänestä puolueen mielestä hyväksytty tapa kerätä itselleen ääniä? Tutkinta on vasta alussa, mutta toki puolueen olisi hyvä jo tässä vaiheessa ottaa kantaa, onko tällainen mainos heidän linjansa mukainen.

Perussuomalaisten olisi syytä ottaa mallia keskustan tavasta hoitaa ehdokkaiden kömmähdykset. Kuten useaan otteeseen kaikki olemme varmasti huomanneet, joka puolueeseen sopii kaikenlaista hiihtäjää. Niinkään huolestuttavaa ei ole se, että jonkun puolueen ehdokas tyrii, tätä valitettavasti sattuu. Huolestuttavaa on se, jos puolue suhtautuu asiaan yliolkaisesti, väheksyen ja loputtomiin toisia syyttäen. Oman puolueen ehdokkaan asiattomat kommentit tai äänestäjää lahjova mainostaminen eivät ole kenenkään toisen syytä. Ne ovat yksilön syytä, mutta valitettavasti myös puolue joutuu ottamaan tälläisissa tilanteissa kantaa asioihin. Se on sitä peruspolitiikkaa.

Sinun äänesi on sinun asiasi

Miten sinä teet äänestyvalintasi? Äänestätkö sinun ajatuksiasi ja arvomaailmaasi peilaavaa ehdokasta, vai seuraatko viimeiseen hetkeen asti galluppeja miettien kuka korjaa potin kotiin ja teet valintasi tämän perusteella? Itselleni tuli viime talven presidentinvaaleissa vaalimökillä seisoskellessani yllätyksenä kuinka yleinen kysymys oli: ”Mitäs gallupit sanovat tänään? Ketäs kannattaisi äänestää?”. Näitä kysymyksiä esitettiin täysin tosissaan. ”Voisinhan mä muuten äänestää tuota, mutta kun se ei ole gallup-kunkku…” Yllättävän yleinen tunne tuntuu olevan pelko siitä, että en olekaan voittajan puolella. Ikäänkuin kuin ihmiset kokisivat, että jos ehdokkaani ei ole galluppien kuningas, hänellä ei ole edes mahdollisuuksia, ja oma ääni menee jotenkin hukkaan. ”Eihän sitä kannata äänestää, kun ei sitä kukaan muukaan sitä äänestä.”

Äänestämisen ei pitäisi olla mitään peliä. Ei voi äänestää väärin, mutta jos seuraa vain galluppeja, niin eihän ihminen silloin välttämättä äänestä omasta mielestään hyvää ehdokasta, vaan valmiiksi potentiaalista voittajaa. Kun kaikki ajattelevat näin on medialla erittäin suuri valta, ja ennestään tunnetuilla poliitikoilla on suuri etulyöntiasema vaaleissa. Miksi me emme kaikki rohkeasti irtisanoudu tästä pelistä? Kenenkään ääni ei voi mennä hukkaan.

En kirjoita tätä siksi, että sinun valintasi tulisi olla sama kuin minun, vaan kannustan nimenomaan siihen, että sinun valintasi tulee olla juurikin sinun oma valintasi. Mahdollisuutemme vaikuttaa murenee, jos hyppäämme aina voittajan kelkkaan vain siksi, koska meillä on mielikuva siitä, että kukaan muu ei voi pärjätä tai koska emme jaksa ottaa selvää ehdokkaiden ajatuksista. Meillä on oikeus äänestää. Moni tuntuu tuskailevan äänestyspäätöksen kanssa. Ketä äänestäisin? Ehdokkaita on paljon, ei jaksaisi ottaa selvää asioista. Tämä hämmentää minua vuodesta toiseen. Meillä on suuri oikeus ottaa asioista selvää. Meillä on suuri oikeus tehdä oma valintamme, ja meillä on monia ehdokkaita, joista voimme valita. Näinkö me käytämme sitä mahdollisuutta?

Onko tuo sitten ihme ja kumma, että me vuodesta toiseen saamme valittaa, kun asiat eivät ikinä etene, ja tuokin ehdokas ajaa ihan eri asioita kuin minä oletin hänen ajavan… Älä oleta, tiedä. Jos et tiedä, etsi tietoa. Kysyvä saa tietoa, ja etsivä löytää vastauksia. Vaikka olisit tottumuksesta aina äänestänyt sitä kokoomusta tai keskustaa tai vaikka sitä tuttua kyläpuodin pitäjää, niin josko tällä kertaa et äänestäisikään pelkästä tottumuksesta? En sano, että älä äänestä kokoomuksen tai keskustan ehdokasta tai sitä tuttua kyläpuodin pitäjää, vaan äänestä sitä, jonka ajatukset ovat edes vähän samalta planeetalta kuin omasi. Jos tällainen ehdokas on kokoomuksen tai keskustan ehdokas tai se tuttu kyläpuodin pitäjä, niin ei muuta kuin numeroa paperiin raapustamaan! On hyvä kysyä myös itseltään, miksi minä äänestäisin juuri tätä ehdokasta?

Ainoa joka voi oikeasti määrätä meitä kirjoittamaan lappuun jotakin vasten omaa tahtoamme olemme me itse. Äänestäminen ei ole mitään vedonlyöntiä eikä todennäköisyyksien määrittelyä. Äänestäminen ei ole voittajien tai häviäjien etsintää. Äänestämisellä ei tarvitse saada sosiaalista hyväksyntää toisilta. Äänestämällä valitset oman äänitorvesi seuraavan kauden ajaksi. Sinun äänesi on sinun asiasi. Sinun äänesi ei ole toimittajien eikä naapurin Jorman asia. Sinulla on ääni, käytä omaa ääntäsi! Niitä gallup-sivuja voit käyttää vaikka saunan sytykkeinä.

En urputa tässä vihreille enkä itselleni ääniä. Jos et ajattele samalla tavalla kuin minä, niin sitten et ajattele. Pohdi juuri niitä omia ajatuksiasi, ja itsellesi tärkeitä asioita. Jos ehdokkaaksesi valiutuu gallup-kunkku tai -kuningatar, niin se on hyvä. Jos ehdokkaaksesi valikoituu galluppien pohjia pyyhkivä ehdokas tai jotakin näiden kahden väliltä, niin sekin on ihan yhtä hyvä. Kunhan annat äänesi kuulua!

Rumat ja tyhmätkö?

Kuva herättää, kuva närkästyttää, kuva vakavoittaa, kuva kerää katseita, kuva huvittaa. Kuvilla on suunnaton valta, todellakin suurempi kuin tuhannella sanalla. Tämän olemme jälleen huomanneet, kun perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaiden kuvia esittelevä Per Looks on saanut suuren suosion internetin ihmemaailmassa. Jos joku ei ole asiasta vielä kuullut, niin sivustolla siis todellakin esitellään perusuomalaisten ehdokkaiden muokkaamattomia kuvia kommentoimatta niitä mitenkään. Iltalehden Ota kantaa-äänestyksessä 9.10.2012 61 prosenttia äänestäneistä lukijoista on sitä mieltä, että sivusto pilkkaa perussuomalaisia. Äänestäneitä on kello 16-29 6758 kappaletta. Itse kysyn melkoisen hämmentyneenä, miten tällainen sivusto voi pilkata? Sivusto, jossa siis julkaistaan ihmisten kuvia, muokkaamattomina ja vailla minkäälaista kommentointia. Toisaalta, kun lehdistö uutisoi pilkkasivustosta, niin kuinka moni perehtyy itse asiaan lainkaan… Omasta mielestäni sivustolla ei ole oikein mitään järkevää funktiota, siellä on vain kuvia. Kyllä olen tietoinen myös Hel Looksista, jossa esitellään yksilöllistä muotia Helsingin kaduilta. Blogissa ei siis ruodita tyylejä, joita blogin pitäjät pitäjät pitäisivät jotenkin kauhistuttavina. Tämän vuoksi minun on vaikea ymmärtää miten Per Looks voisi olla jonkun mielestä pilkkaa.

Matti Putkosen mukaan kyseessä on raukkamaista puskista huutelua, jossa perussuomalaiset leimataan tyhmiksi ja rumiksi, kun ei muuta kuulemma osata. Siis hetkinen… Missä sanottiin, että joku pitää perussuomalaisia ehdokkaita rumina tai tyhminä? Perussuomalaisen ehdokkaan kuvan julkaiseminen, jonkun muun kuin perussuomalaisen toimesta, on siis perussuomalaisten leimaamista tyhmiksi ja rumiksi vai? Tähän väliin täytyy todeta, että monissa ehdokaskuvissa on usein aika paljon parantamisen varaa. Muun muassa oma ehdokaskuvani ei todellakaan ole sieltä onnistuneimmasta päästä. Per Looks on poikinut muun muassa Vihr Looksin ja Kok Looksin, ja kyllähän niistäkin näitä vaalivalokuvauksen helmiä löytyy. Jos kuitenkin puolueen edustaja päättää esiintyä ehdokaskuvassa aurinkolasit kasvoillaan, kummallinen pitsiviritys tai stetsoni päässä (toim. huom. nämä eivät ole kaikki perussuomalaisten kuvista poimittuja asioita), niin ei kai siitä voi ketään muuta kuin itseään syyttää.

Aurinkolasit, kummalliset päähineet tai hieman epäonnistunut kuva eivät tee ihmisestä mitenkään rumaa tai tyhmää. Ei ole rumia eikä tyhmiä ihmisiä, on vain erinäköisiä ihmisiä. Ihan tavallisen näköisiä ihmisiä noissa perussuomalaistenkin ehdokaskuvissa on ihan siinä missä kokoomuksen tai vihreidenkin kuvissakin. Jokainen voi olla esimerkkinä, hyvässä sekä huonossa. Stereotypioista voi kuitenkin päästä myös eroon omalla käyttäytymisellään. Jos joku tekee kaulassa olevan suomileijonan perusteella päätelmän rasistisuudesta, niin tämän hölmön ennakkoluulon voi todistaa vääräksi helposti omalla käytöksellään. Ihan saman tyyppisiä ongelmia kohtaavat monen muun puolueen jäsenet. Vihreitä pidetään viherpiiperoina, ja kokoomuslaisia porvareina. Leimaaminen on joskus rasittavaa, mutta pitääkö siitä joka kerta niin kovasti loukkaantua? Loukkaantumisen sijaan vaikutelman voi todistaa vääräksi omalla käytöksellään, ja taas on pieni palanen stereotypiaa murrettu. Ainakin Matti Putkonen valitsi toimia stereotypian mukaisesti, ja kääntää neutraalin asian loukkaamiseksi.

Jos pioneerinä Looks-sivustoissa olisi toiminut oma puolueeni, niin olisin pitänyt erittäin hassuna mikäli joku olisi sivustosta loukkaantunut. Kerrottaneen myös, että mielestäni perussuomalaisista on myös useaan otteeseen väännetty kohua turhasta, ja esimerkiksi perussuomalaisten PerusS-hihamerkistä loukkaantuminen oli mielestäni täysin typerää ja asiatonta. Se että alunperin asiasta blogissaan kirjoittanut oli vihreä, ei vaikuta asiaan omasta näkökulmastani mitenkään. Vihreissä osataan siis olla hassuja ihan siinä missä perussuomalaisissakin. Puolueilla on ollut hihamerkkejä iät ja ajat, eikä tällä merkillä ollut mitään tekemistä Helena Erosen kirjoituksen, natsien tai rasismin kanssa. Myöskin Halla-ahon lukioaikaisten bändiviritysten tonkiminen oli jokseenkin koomista touhua. Per looksissa en kuitenkaan näe mitään asiatonta tai pillkkaavaa, kuten en Kok looksissa, Vihr looksissa tai Pir looksissakaan. Kuka siis pitää perussuomalaisia rumina ja tyhminä? Tämä viherhippi ei, Matti Putkosesta en tiedä.

 

Paluu tulevaisuuteen

”Talvirenkaiden vaihto ei vaadi räjähtävää voimaa. Se ei vaadi suurta teknistä osaamista, työkaluvyötä tai rassaushaalaria. Se ei vaadi mitään sellaista, mitä meiltä naisilta ei löytyisi.” 

Kun tällainen teksti päivästä toiseen putkahtaa minunkin uutisvirtaani, niin pikku hiljaa alkaa savu nousemaan päästä. Tämä teksti ensinnäkin antaa minusta ymmärtää, että meillä naisilla ei voi mitenkään olla suurta teknistä osaamista, työkaluvyötä tai rassaushaalaria. Toiseksi, onko tällainen melkoisen hölmö ja leimaava itsetunnon pönkittäminen nyt sitä tasa-arvoa? Miksi me naiset emme nyt oikeasti voi nousta sieltä huonosta itsetunnostamme ja epävarmuudestamme? Miehen ei tarvitse silittää pyykkejä eikä naisen vaihtaa renkaita, jotta saavutamme tasa-arvoisen ihmisyyden. Me naikkoset haluamme kovasti korostaa riippumattomuuttamme miehistä. No miksi sitä tarvitsee korostaa? Eivät kai nuo hirvittävät miehet nyt mitään vihollisiamme ole. Auta armias sentään, meillä on ennenkin ollut naispariskuntia, jotka ovat pärjänneet hyvin keskenään. Kuten myös miespariskuntia, jotka ovat pärjänneet arjessaan hyvin ilman naista. Saattaapa meillä jopa olla sellaisiakin kuin sinkkuja, ja ehkä jopa yksinhuoltajiakin (toim.huom. jopa miehiä).

Toiset ihmiset eivät halua vaihtaa renkaita, ja toiset haluavat, tämä ei ole sukupuolesta kiinni. Todellinen tasa-arvo ja sukupuolirajojen ylittäminen on nimenomaan vapautta valita. Se ei ole sitä, että jokaisen naisen olisi pakko vaihtaa renkaat ja opiskella sähköasentajaksi, eikä sitä että jokaisen miehen olisi pakko silittää pyykit ja opiskella hoitajaksi. Meidän taloudessamme muuten kumpikaan ei silitä pyykkejä. Jos me siirtyisimme sinne oikeaan tasa-arvon aikaan, ja lopettaisimme tällaisen naurettavan pelleilyn. On loistavaa, että miehellä on mahdollisuus opiskella hoitajaksi, ja että naisen ei tarvitse enää hoitaa lapsia kotona, se on tasa-arvoa.

Asennemuureja on ihan tarpeeksi maailmassa muutenkin ilman, että me naiset alamme korostamaan sitä kuinka me olemme muka niin kädettömiä, että on ihme että osaamme edes renkaat autoomme vaihtaa. Eiköhän aika ole jo ajanut tällaisen hölmöilyn ohi. Elämme 2000-lukua. Sukupuoli on rajoite niin kauan kuin me teemme siitä rajoitteen. Nainen: Jos vaihdat renkaat niin vaihda ne. Ei se sen kummempaa etukäteisuhoamista vaadi.

En voi kuin lainata erästä viisasta miestä: ”Meillä miehet tekevät 100% kotitöistä.”

Sarvia ja hampaita

Julkisen terveydenhuollon saralta on jälleen kerran varsinainen tehokkuus-tarina kerrottavana. Syyskuussa 2011 ilmoittauduin hammashuoltojonoon. Paikan päällä mitään aikoja ei ollut tietenkään edes mahdollista varata vaan saattoi ilmoittautua ainoastaan jonoon. Varatessani kerroin, että en ole melkein seitsemään vuoteen käynyt hammaslääkärissä, ja aikaa ei pitäisi hirveän pitkään enää lykätä, koska sairastan reumasairautta. Nämä asiat tuntuivat menevän kyllästyneen näköiseltä vastaanoton tätöseltä kokonaan ohitse. Maaliskuussa 2012 minulle vihdosta viimein lähetettiin aika suuhygienistille, joka ei paljoa maksanut, mutta ei myöskään paljoa antanut. Kerran hän kurkisti hajamielisen näköisenä suuhuni, ja totesi että hyvässä kunnossahan nuo hampaat ovat. Lääkärille kuulemma tulee aika, jos tulee, kun ei heidän lääkärinsä välttämättä noille mitään edes tee.

Heinäkuussa leipää mussuttaessani huomasin yllättäen leivän joukossa jotakin kovaa, ja hampaan palanenhan se pirulainen oli. Takahampaasta irtosi puoli hammasta, ja minä ehdin jo pelätä, että saako hammasta enää edes korjattua. Manasin julkisen puolen suuhygienistin ja hänen asenteensa alimpaan hornaan. Reiät kun olivat kuitenkin olleet jo keväällä selkeästi silmin nähtäviä. Suuntasin yksityiselle, ja lääkäri hoiti kolmella hoitokerralla kaikki olemassa olevat reiät kuntoon. Yhdessä hampaassa oli juurihoidon riski, mutta tämän kävi hyvä tuuri, ja hammas rauhoittui paikan alle laitettavalla lääkkeellä. Puolikkaan hampaan paikkaaminen kustansi alle kuusikymppiä. Julkisen puolen suuhygienistille maksoin 14 euroa siitä, että hän ei edes puhdistanut hampaita.

Tarinan varsinainen huipentuma on kuitenkin se, että elokuun lopussa Ylöjärven terveyskeskuksen hammashoitola suvaitsi lähettää minulle kirjeen, jossa he ilmoittavat, että voin varata ajan, ja minut on tämän ilmoituksen myötä poistettu jonosta. Jonoon ilmoittautuessani sekä suuhyenistillä käydessäni ilmaisin hyvin selkeästi, että tarvitsen sen ajan hammaslääkärille. Tästä huolimatta potilaalle lähetetään ilmoitus, jossa vain kerrotaan että hän voi varata ajan, jos kokee sen tarpeelliseksi…

Tässä vaiheessa sitä lähinnä alkaa kysymään, että mikä tällaisessa mallissa on kustannustehokasta? Sekö, että potilasta juoksutetaan hammashoitolassa tekemättä asialle mitään? Sekö, että potilaalle printtaillaan lappuja, jossa kerrotaan, että hän voi varata ajan? Mikä on suuhygienistin työn funktio, jos hän ei edes tee suun peruspuhdistusta? Mikään ei poista sitä tosiasiaa, että oli tyhmää olla käymättä melkein 7 vuotta hammaslääkärissä. Mikään ei myöskään poista sitä tosiasiaa, että ei ole kustannustehokasta antaa asiakkaiden hampaiden mennä hoitoja lykkäämällä niin huonoon kuntoon, että niistä ei enää hampaita saa. Juurihoitaminen on pikkuisen kalliimpaa kuin hampaan paikkaaminen, myös yhteiskunnalle. Kustannustehokasta ei ole se, että potilas ajetaan mahdollisimman pitkään kotiin. Ennaltaehkäisenä politiikka ei todellakaan tunnu olevan päivän sana.

Mystiset päättäjät

Eräs Facebookin kommentti innoitti minut jälleen kerran miettimään ihmisten asennetta poliitikkoihin. Kun kaupunginvaltuustoon tai eduskuntaan pääsee, niin ihmiset muuttuvat muutamassa sekunnissa mystisiksi päättäjiksi, jotka eivät ole huolissaan mistään muusta kuin siitä, että oma palli on turvattu. Vaikka tyyppi olisi ollut aikaisemmin kuinka vastuuntuntoinen, välittävä ja asioihin tarttuva, niin yhtäkkiä hänestä tulee päättäjä. Ketku ja ahne tyyppi, jolle kansalaisten asioiden edustaminen on vain tapa pönkittää omaa palliaan. Hän ei ole enää kansalainen tai ihminen, hän on päättäjä, joka ei edes mitenkään voi tietää mitään arjen vastoinkäymisistä tai tavallisesta elämästä ylipäänsäkään.

Näin itsekin kuntavaaliehdokkaana on hieman masentavaa lukea tällaisia kommentteja. Ihmiset eivät oikeasti tunnu ymmärtävän sitä, että niitä päätöksiä ei kukaan tee yksin. Jos kuitenkin jokin päätös menee läpi, jota äänestäjä ei ole kannattanut hän syyttää automaattisesti jokaista ”päättäjää” tästä. Hän syyttää myös päättäjää, jota hän itse äänesti, vaikka ei välttämättä edes tiedä, miten hänen ääänestämänsä edustaja tai valtuutettu äänesti kyseisestä asiasta. Vaikka se sinun äänestämäsi päättäjä olisi kuinka vilpitön, tarttuisi asioihin ja välittäisi toisista kansalaisista niin hän ei yksin voi tehdä mitään päätöksiä. Aina ei joukkokaan riitä. Tämä on tuntuu joskus ikävältä, mutta niin se edustuksellinen demokratia toimii. Valitettavasti aina ei voi saada sitä omaa tahtoaan läpi, vaikka asia olisikin hyvä ja tärkeä. Moni mystisiä päättäjiä kaikesta arvosteleva ei kuitenkaan koskaan itse lähde ehdolle vaaleihin. Jokaisella olisi tilaisuus yrittää vaikuttaa. Miksi sitä ei käytetä, kun mielenkiintoa asioihin tuntuu löytyvän?

Maailman muuttamisesta tehdään puheissa helppoa. Julkisesta päätöksen teosta tehdään puheissa helppoa, vaikka poliittisen päätöksen tie on monesti pitkä ja hankala. Jos maailman, tai vaikkapa sen yhden lain muuttaminen, olisi sormien napsautustemppu niin Oras Tynkkynen olisi jo taatusti saanut tasa-arvoisen avioliittolain läpi. Hän on tehnyt kovasti töitä tämän lain eteen, mutta milloin tämä työ sitten palkitaan, sitä ei meistä kukaan vielä tarkalleen osaa sanoa. Lopulta se kuitenkin palkitaan.

Mystiset päättäjät ovat ihan tavallisia ihmisiä. Heitä on perushoitajasta taiteilijaan. Joukkoon sopii sinkkuja ja perheellisiä, kotinsa omistavia ja vuokralla asuvia. He tekevät puutarhatöitä tai lenkkeilevät, kukin oman elämäntyylinsä mukaan. He tekevät työtä kuten minä tein kaupan kassalla. Minun työni oli kuitenkin omalla tavallaan hyvin selkeää, asiakkaille myytiin tavaraa ja pidettiin kauppa siistinä, ja homma oli paketissa. Jos minusta tulee koskaan poliitikkoa, työni ei ole näin selkeää. Hommia ei saada näin helposti ja nopeasti pakettiin, vaikka minulla onkin tahtoa maailman muuttamiseen vaikka muille jakaa.

Vaalilupaukset, nuo armaat lapsoset, joita rakastetaan ja vihataan. Ainoa vaalilupaus, jota minä voin antaa on se, että jos minut valitaan niin yritän tehdä kovasti töitä, jotta ihan kaikki ihmisryhmät huomioidaan, ketään ei unohdeta. Ihmiset ovat pääomaa, johon ei voi sijoittaa liikaa. En kuitenkaan voi luvata, että saamme paremman terveydenhuollon tai ennaltaehkäisevällä politiikalla toimivat sosiaalipalvelut pyörimään jo huomenna. Saisimme, jos se olisi pelkästään minun tahdostani kiinni, mutta se ei ole. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä ettenkö tekisi töitä asioiden eteen. Työ palkitaan, mutta sitä ei aina palkita heti. Myös itse äänestäjänä olen aina yrittänyt muistaa realiteetit siitä huolimatta, että olenkin omalla tavallani hyvin idealistinen, enkä ole täten kasannut kohtuuttomia odotuksia ehdokkaani niskaan. Väärinkäsitysten välttämiseksi korostan vielä, että en todellakaan ole aina ”tyytyväinen” jokaisen poliitikkomme toimiin, ja en ole kaikkien kanssa aina samaa mieltä. Joskus minäkin raivostun joistakin lausunnoista, ja olen sitä mieltä, että asiat maassamme eivät ole hyvin. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan poista sitä, että arvostan poliitikkojen työtä. Ajattelen, että heidän työnsä ei ole niin helppoa mitä moni ajattelee.

Tästä voi myös vetää aasinsillan siihen, kun Jutta Urpilainen jätti kokouksen väliin päästäkseen hautaamaan isoisänsä. Muutamat kansalaiset vetivät tästä palkoja nenään. Poliitikollahan kun nyt ei tunnetusti saa olla elämää tai omaisia. Tässä olisi ollut jälleen kerran mainio tilaisuus päästää joku Urpilaisen vihaajista päiväksi valtiovarainministerin hommaa kokeilemaan. Samalla olisimme voineet laittaa pystyyn leikkimielisen vedonlyönnin siitä, kuinka nopeasti kaveri lyö hanskat tiskiin, ja lähtee lähibaariin kaljalle kun se valtiovarainministerin duuni olikin niin pirun vaikeaa ja työlästä.

Mystisten päättäjien työ ja ponnistukset jäävät monesti vaille huomiota, koska työn tulos ei näy nyt ja heti. Vaikka pyörä pyöriikin hitaasti se ei tarkoita, että se ei pyöri. Koko maailmaa ei muuteta päivässä, eikä edes sitä yhtä lakia, mutta se yksi laki on hyvä alku maailman muuttamiselle, vaikka sen valmisteluun ehkä meneekin kauemmin kuin se yksi päivä. Poliitikkoihin, siinä missä jokaiseen muuhunkin ammattikuntaan sopii kaikenlaisia ihmisiä, nimenomaan ihmisiä.