Sirkushuveja hinnalla millä hyvänsä

”Olet muka niin masentunut että ystäväsi joutuu ulkoiluttaa koirasi, pestä pyykkisi ja kyyditä sua. Et muka pääse sängystä ylös. Mutta kyllä solariumiin ja baareihin jaksat lyllertää! Olet kuvottava hyväksikäyttäjä!!!!!”

Masennuksella tuntuu yleisen käsityksen mukaan olevan jokin tietty kaava. Ne ihmiset, jotka eivät ole kohdanneet masennusta itse tai läheisillään, muodostavat ahkerasti käsityksiä siitä miten masennus näkyy ihmisessä, ja millasen kaavan mukaan masentuneen arki etenee. Masentunut ei hymyile tai laittaudu. Masentunut ei lähde ovesta ulos. Masentunut ei myöskään saisi hetkellisesti piristyä kauheista kaupallisista asioista kuten vaikkapa uudesta veskasta. Tämähän on moraalitonta. Masentuneen suorastaan kuuluu näyttää kurjalta ja surkealta aamusta iltaan. Jos erehdyt hymyilemään, niin kyllä joku heristää sormea, että ei näin sovi tehdä tai sitten olet maagisesti parantunut. Ihmiset, jotka eivät tiedä asiasta mitään esittävät mielellään asiantuntijaa.

”Kai ne ny ihmettelee kun olet tollainen koko kansan klovni, oikein synonyymi sanoille friikki tai tyhmä.”

Tosiasiassa jokaisen masennus- ja mielenterveystie on uniikki. Mitään yhtä ”oikeaa” kaavaa masennuksen ilmenemiseen tai sairastamiseen ei ole. Minä olen itse sairastanut vakavaa masennusta noin 7 vuotta, ja osan tästä ajasta olen käynyt aivan ”normaalisti” töissä. Kun astun ulos asunnostani olen laittauttunut ja siisti. Kukaan ulkopuolinen ei osaisi sanoa, että olen pitkän tien mielenterveyspotilas. Tämä ei kuitenkaan pyyhi totuutta pois. Nykyään olen kuitenkin avoimesti erilainen. Olen ”friikki”, ja olen ylpeä siitä.

Minä piristyn siitä, että pääsen vaikkapa pienelle matkalle tai saan uusia meikkejä. Tämä ei tarkoita, että masennukseni paranisi meikeillä tai matkoilla. Kuten ihan ”tavallinen” ihminenkin, moni masentunutkin tykkää joskus käydä vaikka ostoksilla, ja saattaa pitää siitä. Tässä ei ole mitään moraalitonta, eikä tämäkään pyyhi sairautta pois. Mielenterveysongelmainenkin saa elää, ja nauttiakin joskus elämästään. Se ei ole moraalitonta. Joskus sitä kysyy itseltään, että onko niillä tervettä esittävillä niin paha olla, että he kokevat pahana sen, että masentunut tai mielenterveysongelmainen iloitsee jostakin?

”Kun ystävä oli kusettanut rakit, pessyt pyykit ja syöttänyt sut, niin jaksoit ängetä sängystä ylös ja lyllertää solariumiin? Eikä masentanut enää ollenkaan? Olet hyväntahtoisten ihmisten hyväksikäyttäjä!”

Mielenterveyden ongelmista tai alkoholismista kärsivien pilkkaaminen tuntuu olevan tällä hetkellä vähän pop-juttu. Mielenterveysongelmaiselle tai alkoholistille nauraminen on hienoa, ja kaikki muutkin tekevät sitä, joten tämähän on sosiaalisesti hyväksyttyä. Omat tekemiset mitoitetaan siis toisten tekemisten kautta. Eikä niillä hulluilla ja spurguilla sitä paitsi mitään todellisia ongelmia ole, kunhan teeskentelevät ja pummivat kaikkea… Saavathan autolta kauppaan kävelevät invaliditeetin omaavatkin kuraa niskaansa, koska he näyttävät ihmisten mielestä ”ihan normaaleilta”. Heidän inva-parkkilupansa on siis pakko-olla väärennetty. Jotkut sairaudet eivät välillä näy ulospäin. Tämä ei ole sen ihmisen vika, joka on sairauteen sairastunut.

”Jos me ollaan koulukiusaajia niin mikä sä olet?”

Ihmiset tuntevat kai jotenkin itsensä paremmaksi, kun he seuraavat esimerkiksi mielenterveysongelmaisen vaikeaa elämää. He tuntevat itsensä hyviksi, koska heillä on työ, lapsia, auto, kesämökki ja koira, eivätkä he ryyppää kuin ainoastaan kerran viikossa. He pesevät pyykkinsä ja tiskaavat tiskinsä aina ajallaan. Heistä on hauskaa, kun toinen kokee vastoinkäymisiä. He tuntevat onnistuneensa omassa elämässään, kun toinen ei onnistukaan kaikessa, ja perusasiatkin saattavat olla hänelle vaikeita. Mielenterveysongelmaisella tai alkoholistilla ei ole ihmisarvoa, heille saa nauraa. Se totuus, että kukaan meistä ei tiedä kuka meistä on tulevaisuudessa alkoholisti, mielenterveyspotilas tai rikollinen, unohtuu täysin.

”Ruoka on ruokaa, ja jokainen syö päivittäin. On taas postauksen aihe!!! Muutenkin nämä sun kuvat ovat surkeita. Et osaa edes siis kuvata, plösäri!”

Moni mielenterveysongelmainen tai alkoholisti on vuosia teeskennellyt ”normaalia” elämää ja yrittänyt kätkeä sairautensa. Mielenterveysongelmaiset ja alkoholistit ovat tässä varsinaisia mestareita. Kätkeminen ei kuitenkaan poista ongelmaa. Toisaalta onko se ihme, että ihmiset eivät uskalla kertoa ongelmistaan, koska ilmapiiri on edelleen melko tuomitseva ja pilkkaava. Työpaikalla avoimuudesta saa todennäköisesti ongelmia niskaansa. Ensin tulevat ”Ei olisi ikinä uskonut”-kommentit, ja sitten ne vaihtuvat lopulta ”Jotakin outoahan siinä kaverissa aina oli”-kommentteihin. Ihmisiä jotenkin ahdistaa ja pelottaa se, että mielenterveys- tai alkoholiongelma ei olekaan heti tunnistettavissa ihmisestä, joten he alkavat uskotella itselleen, että ainahan se oli oikeastaan aika pirun omituinen kaiffari.

”Ihosi on kuin rupikonnalla ja yhä pahenee. ”Söpöt pisamat” ovat kamalia maksaläikkiä, sellaisia on vanhoilla ihmisillä. Tyhmän tyhjänpäiväistä elämää, arvotonta.”

Kenenkään elämä ei myöskään ole arvotonta. Tarvitaanko tämän tajuamiseen todellakin vuosien mielenterveysongelma-tausta, koska suurin osa ihmisistä ei näytä arvostavan elämää pätkääkään. Elämän arvo ei riipu ihmisen sosiaalisesta asemasta tai ihon kunnosta pätkääkään, vaan kaikilla meillä on sama ihmisarvo. Minä sairastin aikanani kaksi kertaa aknen, enkä voinut sairauden iskemistä ihonhoidolla estää. Elämän kunnioittamiseen ei sisälly vain oman elämän kunnioittaminen, vaan myös toisten elämän kunnioittaminen. Vaan ihmisten on saatava sirkushuvinsa, ja sirkuksen ”karvaiselle naiselle”, omituiselle friikille, epänormaalille on helppo nauraa. Hyvät käytöstavat ja asiallinen tapa antaa kritiikkiä ja keskustella tuntuvat tosin nykyään olevan epämuodikasta asiassa kuin asiassa. Ei ole mediaseksikästä olla hyväkäytöksinen, vaan on mediaseksikästä olla ”suora ja rehellinen” eli suomeksi juuri minun tarvitse miettiä miten minä asiani ilmaisen. Toinen osapuolihan vain väärinkäsittää suoruuteni, jos hän kummastelee asiatonta käytöstäni! Mitä enemmän ihmisten touhuja seuraan sitä varmempi olen, että Juokse tai kuole-ohjelmaformaatti saisi suuren suosion. Päivän viihdekiintiö on näet saatava täyteen hinnalla millä hyvänsä.

”Ei se onnistuisi, olisi aina väärä kuvakulma ja pitäisi photoshopata kolmoisleuat, allit ja makkarat pois”

Tässä oikeastaan pätkä, joka kertoo aika paljon tästä ajan hengestä ja ihmisten mentaliteetista:

”Jaa-a, kuule. Sylkykuppi tarjottu, niin eiköhän sitä käytetä, ei ole mitään syytä olla käyttämättä 🙂 Eihän siihen traumoja tarvita :D” 

Eli jos joku laittaa päälle ”rumat vaatteet”, niin hänhän suorastaan tarjoaa itsensä kiusattavaksi. ”Älä nyt väärinkäsitä minun suoria kommenttejani!” Haukuttavan syyhän se toki on, että häntä täytyy haukkua, jopa radiossa kuulemma sanottiin näin, joten tämähän vapauttaakin minut ihanasti kaikesta vastuusta tai sitten ei.

”Tänään tuli radiosta ohjelma, jossa mainittiin että tällä hetkellä on oikein muotia aikuisten käyttää tuota koulukiusaamissanaa, jos jonkun sanominen ei miellytä.”

Edit: Toki unohdin mainita sen itsestäänselvyyden eli tämän klassisen ”Ota nyt vain itseäsi niskasta kiinni senkin laiska luuseri!”-kommenoinnin.