Mitä teemme päättäjällä, joka ei uskalla päättää?

Perussuomalaisten Arja Juvonen jäi pois lakivaliokunnan tasa-arvoista avioliittolakia käsittelevästä äänestyksestä keskiviikkona. Juvosen poissaoloa ihmeteltiin, koska Juvonen on aikaisemmin profiloitunut lakialoitteen kannattajaksi. Nyt Juvosen korvaajana äänesti perussuomalaisten Mika Niikko, jonka kantaa ei varmasti edes enää tarvitse mainita. Media yritti tavoitella Juvosta kertomaan poissaolonsa syistä, ja Juvonen onkin käsitellyt asiaa blogissaan.

 ”Omaa poissaoloani äänestyksestä on kyselty. Lakivaliokuntaan viedään puolueen linja ja kanta. Perussuomalaisen puolueen kanta tasaarvoiseen avioliittoon on kielteinen. Koska kanta on erilainen kuin omani, en kyennyt viemään sitä lakivaliokuntaan.

Juuri tämän vuoksi paikalla oli varamies, joka osallistui äänestykseen ja vei valiokuntaan puolueen kannan koska itse en tähän kyennyt.”

Ensimmäisenä mieleeni nousi kysymys, että missä on määrätty, että edustajan on vietävä lakivaliokuntaan puolueensa kanta? Kokoomuksen linja tasa-arvoiseen avioliittolakiin on ollut myönteinen, mutta lakivaliokunnassa suurin osa kokoomuslaisista äänesti aloitetta vastaan. Kokoomuksessa annettiin edustajille tilaa äänestää omantuntonsa mukaan. Perussuomalaisissa sen sijaan Soinin ukaasit näyttävät hallitsevan kaikkia.

Toinen kysymys on se, että mitä me teemme kansanedustajalla, joka ei uskalla äänestää oman mielipiteensä mukaisesti kun tosipaikka tulee? Moni äänestäjä katsoo tarkasti myös ehdokkaan kantoja, ja toivoisi varmasti ehdokkaan toimivan sen mukaan, mitä kantoja ehdokas on ilmoittanut edustavansa. Mielestäni on jokseenkin omituista vetäytyä siitä tilanteessa, kun sillä omalla kannalla olisi oikeasti merkitystä. Tällöin sitä voi käytännössä puhua täysin eri tavoin kuin miten toimii. Tällöin äänestäjä ei voi tietää kuinka vakaumuksella ehdokas oikeasti tulee asioita ajamaan. Onko tällainen kovin rehellistä äänestäjiä kohtaan? Minulle jäi avoimeksi, miten Juvonen sitten siellä suuressa salissa asiasta äänestää?

”Oma kantani tasaarvoiseen avioliittolakiin on selkeä ja toivon, että ihmiset voivat ymmärtää toistensa erilaiset mielipiteet asiaan. Toivon myös, että kun asiaa käsitellään suuressa salissa, niin jokainen kansanedustaja voi ja rohkenee äänestää omantuntonsa mukaisesti.”

Miten Juvonen tosiaan itse sitten toimii, jos perussuomalaisissa valitsee näin kova puoluekuri? Voiko hän äänestää puolueensa kantaa vastaan? Uskaltaako hän äänestää puolueensa kantaa vastaan? Toki aina äänestyksen voi jättää välistä, jolloin pääsee pälkähästä…

Melkeinpä sanoisin, että itseäni ärsyttää näitä konservatiiveja enemmän ihminen, joka ei tositilanteessa uskalla äänestää oman mielipiteensä mukaan. Mikä olisi ollut pahinta mitä olisi tapahtunut, jos Juvonen olisi äänestänyt oman kantansa mukaan? Soini olisi saanut itkupotkuraivarit? Eihän tässä voi siltäkään välttyä, että mieleen nousee kysymys siitä kannattaako Juvonen ihan tosissaan tätä lakialoitetta?

Koomista on, että Juvonen itse toi ilmi, miksi jäi äänestyksestä pois. Oras Tynkkynen sitten kehtasi ottaa asiaan kantaa, ja siitähän Juvonen ei tykännyt. Alkoi surkuttelu Facebookissa.

”Olen pitänyt Oras Tynkkystä fiksuna, mutta nyt kyllä pisteet laski ja pahasti. Tynkkysen lausunnot kolahtavat hänen omaan nilkkaansa. Kannataisi olla hiljaa, eikä jatkaa tuota jossittelua ja veikkailua. Huh, huh.”

Jossittelua ja veikkailua? Ei kai siinä veikkailla tai jossitella tarvitse, kun Juvonen itse kertoi, miten asia on? Tynkkynen perusti näkemyksensä Juvosen itse kertomiin asiohin. Omasta mielestäni Juvosen toimintamalli on ollut hyvin merkillinen, joten mielestäni ihan syystä Tynkkynen asiaa kummasteli. Kukakohan se tässä on jossittelija, jos ei uskalla edes äänestyksessä ääntään antaa?

”Tynkkynen muistuttaa, että Juvonen kertoi ennen eduskuntavaaleja kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia.

– Tämä on demokratian kannalta surullinen tilanne. Surullista erityisesti kaikkien niiden äänestäjien kannalta, jotka ovat Arja Juvosta äänestäessään luulleet saaneensa eduskuntaan tasa-arvojen kannattajan.”

On jokseenkin erikoista, että Soini puhuu kansasta totuuden äänitorvena, mutta mitäpä jos edustajan äänestäjät kannattavat lakialoitetta? Voiko näiden kansalaisten tahdon yli kävellä? Eikö edustaja edes teoriassa saa kuunnella omia äänestäjiään? Kyllä kansa tietää, paitsi silloin kun se on väärässä. Soinin logiikan mukaan ilmeisesti perussuomalaisen äänestäjä ei voi kannattaa tasa-arvoa. Itse ainakin tunnen ihmisiä, jotka ovat äänestäneet perussuomalaisia, mutta kannattavat myös tasa-arvoista avioliittolakia. Soini nyt tosin ei ole koskaan ollut mielipiteissään kovin johdonmukainen.

”Tynkkynen pitää koko episodia outona.

– Tämä on tosi erikoinen näytelmä.”

Amen! Omituista ja halpamaista pelleilyä äänestäjien kustannuksella. Kun yrittää tällä tavoin julkisesti miellyttää kaikkia, pyllistää lopulta kaikille mukaan lukien omalle uskottavuudelleen.

Poliittinen kannanotto vai henkilökohtainen kannanotto?

Niin kutsutuissa ”homokeskusteluissa” vilahtaa usein sellaisia sanoja kuten arvot ja perhearvot. Omasta mielestään kovasti perhearvoja puolustavat kannattavat avoimesti syrjintää ja vihaa, siksi koska he eivät yksinkertaisesti pidä homoista, eivätkä hyväksy heitä. ”Kun se tasa-arvoinen avioliittolaki loukkaa heteroita” ”Kun se tasa-arvoinen avioliittolaki loukkaa kristittyjä”. Ensinnäkin ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista ei todellakaan loukkaa kaikki heteroita tai kristittyjä. Itselleni on ylipäänsä täysin käsittämätöntä, että miten ajatus tasa-arvosta voi loukata jotakuta? Epätasa-arvo ei siis ilmeisesti heidän mielestään ole loukkaavaa, mutta tasa-arvo on?

Ai niin, mutta eihän nykyisessä tilanteessa ole mitään epätasa-arvoa, koska Timo Soini The Plokissaan kertoilee seuraavaa Avioliittolaki on tasa-arvoinen niiden kesken, jotka sen voivat solmia. Nykyistä avioliittoa ei ole mitään syytä muuttaa.”. Muka vitsikkäästi kansankielelle väännetty The Plokihan on se juurikin se taivaallinen totuus! Sujuvasti Plokia siteeraavat unohtavat, että Soinin toteamushan on kerrassaan järjetön. Olen aikaisemminkin esittänyt vastaavia vertauksia, mutta ehkä asiasta on syytä jälleen muistuttaa. Yhtä loogista olisi todeta, että kuuroja syrjivä avioliittolaki on tasa-arvoinen kuulevien ihmisten kesken eli niiden kesken, jotka voivat sen avioliiton solmia. Soinin logiikalla mitään epätasa-arvoa ei ikinä ole olemassa. Tasa-arvohan näet on olemassa niiden kesken, joiden kesken se nyt on, ja muut eivät sitä tarvitsekaan! Tämähän on kerrassaan yksinkertaista. Ala-arvoista älyllistä epärehellisyyttä sanoisin minä, mutta näkemyksensä kullakin. 

Itse olen usein miettinyt, että eikö homofoobikkojen pää jo tilttaa tuosta kaikesta epäloogisuuden määrästä? Kovasti murehditaan sitä, millaista se homojen perhe- ja seksielämä on, vaikka asia muka onkin niin vastenmielinen…

Eräs nimeltä mainitsematon sankari on tehnyt johtopäätöksiä siitä, että jos tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi, niin peräsuolisairaudet tulevat lisääntymään, koska tunnetustihan kaikki homot harrastavat joka päivästä bilettämistä ja loputtomia orgioita! Itseltäni meni ohi se, että kieltääkö nykyinen avioliittolaki anaaliseksin vai miten se avioliittolain muutos korreloisi anaaliseksin määrän kanssa? Eipähän näiden höpinöistä sitä logiikkaa ole ennenkään löytynyt.

”Ei ne homppelit tartte multa mitään hyväksyntää. Eläkööt miten elävät. Ei kiinnosta!” Silti näet oikeudeksesi kieltää heiltä samat oikeudet kuin itseltäsi, vaikka asia ei kiinnosta…

Pentti Oinonen on tunnettu homovastaisuudestaan, ja Oinonenhan ei arastele tuutata typeriäkään mielipiteitään ilmoille.

”Pelottavatko vai inhottavatko homot teitä?

– Ei kumpikaan, mutta en hyväksy heidän tapojaan. Minuakaan kaikki eivät hyväksy, jos sanon negatiivisesti homoista. Minunkin mielipiteitäni pitäisi suvaita. Siksi olen vihainen, kun he eivät hyväksy minun mielipiteitäni. Koen, että minua syrjitään.”

En minäkään hyväksy esimerkiksi sitä, että Pentti Oinonen on mahdollisesti opettanut lapsilleen näitä syrjiviä näkemyksiä. En silti voi vaatia lailla tällaista kiellettäväksi. Minä siis suvaitsen sen miten Pentti Oinonen elää, vaikka en sitä henkilökohtaisesti hyväksykään. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin Pentti Oinosen tapoja sivistymättöminä. En kuitenkaan ymmärrä, miten toisille voi olla niin vaikeaa erottaa henkilökohtaiset tunteensa lainsäädännöstä. Minäkin voin olla henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jotkut ihmiset eivät saisi lisääntyä, mutta en voi tosissani ehdottaa tällaista lakimuutosta. 

Vaikka tunteeni yksilön elämäntapaa kohtaan olisivat millaisia tahansa, niin olen kuitenkin tasa-arvoisten oikeuksien kannattaja. Koen, että minun on oltava tässä johdonmukainen. Henkilökohtaiset tunteeni yksilön valintoja kohtaan eivät voi säädellä poliittisia kannanottojani, eivätkä sitä millaisia lakimuutoksia kannatan. Se, että en näe perusteita lainsäädännöllisesti kieltää Oinosen valitsemia tapoja ei tarkoita, että minun olisi huomenna elettävä itse niin. Surkeaahan tässä on se, että nämä ihmiset eivät edes osaa ajatella, että joku voisi haluta äänestää heidänkin oikeuksistaan ihan tosissaan. Sehän olisi väärin ja syrjivää vai mitä… Eikä sitä nyt ”normaaleja” ihmisiä saa syrjiä! Homoja saa syrjiä, valkoinenkristittyheteromieslihansyöjä Oinosta sen sijaan ei, koska syrjintä on väärin vai miten se nyt menikään? Minulle viha ja syrjintä eivät ole perhearvoja, mutta jollekulle ne voivat olla. Syrjintä, viha, henkilökohtainen inho tai uskonto eivät kuitenkaan voi olla lainsäätämisen perusteita.

Kohublondin stalkkerit ja mamukriitikot

Mitä pitäisi sanoa, kun näkee Johanna Tukiaista tosissaan verrattavan Jammu Siltavuoreen? Joskus Facebookissa kummastelin sitä, että miten Johanna Tukiaisen terveystiedot päätyvät melkeinpä reaaliaikaisesti nettiin. Nytkin lokapalsta Suomi24:lla pohditaan Tukiaisen verikokeiden tuloksia. Kyseiseltä palstalta voi myös bongata ihmisten suunnitelmia kytätä Tukiaisen asunnon ulkopuolella, ja seurata Tukiasta. Tavoitteena on ollut selvittää, missä nainen suorittaa yhdyskuntapalveluaan. Suunnitelmissa on myös soluttaa ihmisiä Tukiaisen kavereihin mahdollisimman mehevien juorujen nappaamiseksi. Stalkkaajat suunnittelevat maksavansa Tukiaisen ruoat ja juomat, jotta saataisiin stooria kehiin. Palstan juoruilijat raivostuvat saman tien, jos joku tulee paikalle ihmettelemään heidän touhujaan. Jeesustelijoita ei kuulemma kaivata. Jos joku yrittää rakentavasti pohtia, mitä Tukiaiselle on tapahtunut elämässä niin saa välittömästi paskan viskonta-kerhon kimppuunsa.

”En tiedä millä optikolla käyt, mutta ipä todellakaan ole koskaan ollut erittäinen hyvän näköinen.

Ei tuota sun surkeaa vuodatusta jaksa lukea kukaan. Mene lässyttämään vaikka psykiatrille, sillä olet sen tarpeessa.Tunkii haluaa olla kännissä ja pilleripäissään, siitä kaikki johtuu, ei muusta.”

”Nimimerkki ”Helena Rapakontaka” kertoi hymy-näätien palstalla seuraavaa (23.6.):

”Kakkosesta poimittua: Bnäätylit, sen siitä saa kun juo viinaa. 
Tuksulla maksa-arvot 544, rasvamaksa diagnosoitu. 
Tutkimukset jatkuvat huomenna. Luottonäätäpikkulintu lauleli.””

Pohdin aikanani tuossa Facebook-statuksessani, että vuodetaanko esimerkiksi Tukiaisen terveystietoja, koska luotetaan siihen, että Tukiainen ei jaksa viedä asiaa eteenpäin? En ole varma siitä miten asian laita on, mutta ainakin tiedot päätyvät todella nopeasti nettiin. Tämä on herättänyt ainakin minussa epäilyksiä. Aina voidaan myös vedota siihen, että Tukiainen itse niitä kertoilee eikä vain muista. Ylipäänsä tähän vetoaminen tuntuu olevan melko yleistä alkoholistin/mielenterveysongelmaisen kohdalla. Puhumattakaan sitten kun kyse on vielä ”julkisuushakuisesta” ihmisestä. On selvää, että moraali ja etiikka tässä juoruilussa on unohdettu jo ajat sitten. On unohdettu se, että kritiikki on eri asia kuin kiusaaminen ja vainoaminen. Jokaisen kannattaa kuitenkin muistaa, että tietyissä tapauksissa Tukiaisen asioiden juoruaminen eteenpäin voi olla rikos, vaikka se saattaa ”harmittomalta” tuntuakin. Se, että Tukiainen on julkisuuteen hakeutunut ei oikeuta puolta Suomea toimimaan ihan miten vain. Tämäkin on taas mamukriittisiltä tuttu ajatusketju. Itse saadaan tehdä mitä vain samalla kauhistellen toisten käytöstä.

Mediatutkija Veijo Hietala ja vihapuhetutkija Reeta Pöyhtäri ottivat taannoin kantaa Tukiaista koskeviin verkkokeskusteluihin. Heidän mielestään kyse on naisvihasta ja nettikiusaamisesta. Netissä länkyttäjät tietenkin puolustautuivat, että nämä henkilöt eivät tiedä mitä kaikkea Tukiainen ”on tehnyt”. No, esimerkiksi minä tiedän. Minä olen mielenkiinnosta tähän sosiaaliseen ilmiöön seurannut Tukiais-keskusteluja vuosia. Tiedossani on suurin piirtein jokainen pahin mahdollinen juoru ja huhu. Vaikka pahimmatkin juorut ja huhut olisivat totta, niin siitä huolimatta allekirjoitan Hietalan ja Pöyhtärin näkemyksen täysin. Olen aina sanonut, että ammatikseen Tukiaista vihaavien ja mamukriitikoiden välillä on paljonkin yhteistä. Jos tutkijan näkemys ei ole heille mieluinen, niin tutkijaa on taatusti manipuloitu. Itseäni ihmetyttää se, että nämä samat kirjoittajat pitävät Tukiaista kovin tyhmänä, mutta silti heidän mielestään hän on mestari manipuloimaan. Stalkkaajilla on myös jos jonkinnäköistä salaliittoteoriaa siitä, miten juuri Tukiainen saa tehdä mitä vain joutumatta linnaan. Viranomaisiakin perkele manipuloidaan!

Omasta mielestään nämä asunnon ulkopuolella kyykkivät, ja Tukiasta varjostavat ovat aivan normaaleja ja terveitä ihmisiä. Heidän mielestään Tukiainen on täysin luulotautinen pelätessään näitä ”näädiksi” kutsumiaan ihmisiä. Lukiessani noita keskusteluja en voi olla miettimättä, että ei ole kyllä ihme jos ihminen tuossa tilanteessa muuttuisikin vähän ”luulotautiseksi”. Miten sitä itse reagoisi tuollaisiin kirjoituksiin? Mitä sitä itse reagoisi suunnitelmiin soluttaa ihmisiä kaveripiiriin? Käsistähän tämä homma on lähtenyt jo ajat sitten, vaikka nämä stalkkaajat eivät itse näekään sitä. Hehän suuttuvat, jos heidän kanssaan yrittää asiallisesti asiasta keskustella. Sitten sitä ollaan niin sananvapausritaria, ihan kuten mamukriittisetkin. ”Mulla on oikeus!”

Nettipalstailijoiden mukaan Suomen ylivoimaisesti kamalin rikollinen on Johanna Tukiainen, ja on kuulemma järkyttävää miten oikeuslaitos ja poliisi eivät puutu tämän suur-rikollisen tekemisiin. Saattaa ehkä olla mennyt toisilta ohi, mutta poliisilla on melkoinen resurssipula, ja tuskin oikeuslaitoksellakaan noita ylimääräisiä resursseja löytyy. Ongelmista kärsivä kohublondi tuskin on siellä asialistan kärkipäässä. Taannoin Suomessakin kriminalisoitiin vainoaminen. Kysymys kuuluukin, miten puuttua vainoamiseen, jossa vainoajia on tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia? Vastaus on valitettavasti, että ei mitenkään. Kenelläkään ei ole koskaan resursseja jäljittää näitä vainoajia. Jos joku vainoaja syyllistyy rikokseen stalkkaamisensa lomassa, niin se hautautuu kaiken tämän massan alle. Edes ”normaalilla” jaksamisella varustettu ihminen ei jaksaisi perata tuota kaikkea läpi millään. Puhumattakaan sitten ihmisestä, joka kärsii masennuksesta. Ehkä tähän tosiaan luotetaankin.

Johanna Tukiainen ilmiönä kertoo minusta enemmän yhteiskunnastamme kuin Johanna Tukiaisesta itsestään. Saman viestin sisällä saatetaan kertoa vaatimuksia siitä, minkä näköinen naisen tulisi olla ja kohta kauhistellaan Tukiaisen pinnallisuutta. Naisen tulisi olla sekä pullantuoksuinen kotiäiti, että seksisymboli. Mallin mittoihin sopimattomalla naisella ei ole oikeutta esiintyä paljastavasti tai ilmaista seksuaalisuuttaan. Mallin mittoihin sopimattoman naisen tulisi verhota ja peittää itsensä. Mainosmaailma taitaa sittenkin hallita aika paljon suomalaisten mielestään luonnollista tyyliä suosivien ihmisten ajatuksia ja mielikuvia. Nainen ei saa juoda alkoholia, eikä bilettää. Äitimyytti hallitsee, mutta toisaalta pitäisi olla myös seksiobjekti. Eron huomaa helposti katsomalla keskusteluja vaikkapa Tauskista tai Matti Nykäsestä. Tauskin tai Nykäsen harjoittamaan väkivaltaan ja alkoholin juomiseen suhtaudutaan lähinnä ”No tuleepahan naisille ilmainen silmämeikki”-asenteella. Palstoilla jopa naureskellaan naisille, jotka ovat näiden miesten taholta väkivaltaa kohdanneet. Sen sijaan Tukiaisen harjoittamaan väkivaltaan suhtaudutaan hyvin tuomitsevasti. Sen kohdalla ei naureskella, eikä hoeta perinteistä ”Sitä saa, mitä tilaa”-slogania.

Ketäänhän toki Tukiainen ei kiinnosta, eikä nettikeskustelujen mukaan kukaan kohublondia tunnista kadulla. Siitä huolimatta käsitellyin aihe juorupalstoilla on Johanna Tukiainen, ja harva se päivä Tukiaista on salakuvattu kadulla.

Kohublondin stalkkaaminen on hyvinkin yhteisöllistä toimintaa. Viha kohublondia kohtaan yhdistää, ja toisaalta myös erottaa. Välillä myös yhteisöjen edustajat nujakoivat siitä kenellä on yksinoikeus mihinkin juoruun, ja kuka on bongannut mitäkin Tukiaisen tekemisiä. Stalkkaajien kesken on syntynyt jos jokinlaista hierarkiaa. Oikeastaan tässäkin Tukiaisen stalkkaajat ovat kuin mamukriitikot. Ainakin he osaavat lahjakkaasti tapella keskenään, ja riita saadaan aikaiseksi oikeastaan ihan mistä vain.

Tukiais-keskusteluista mieleeni tulee aina tämä pätkä. 

 

Kestävän värin hinta

Menneellä viikolla aloin tutkia erilaisia vaihtoehtoja näille ”markettihiusväreille”, joita on tullut vuosien varrella paljon käytettyä. Mustat värit ovat näet nyt muutaman vuoden aiheuttaneet itselleni oireita. Päänahka kutiaa vielä useiden pesujen jälkeenkin. Niska, johon värjätty hius koskee turpoaa ja muuttuu kosketusaraksi useaksi päiväksi. Luin monia hyviä kirjoituksia aiheesta, ja todennäköisesti minäkin olen herkistynyt juuri tällä kuuluisalle PPD:lle eli p-Fenyleenidiamiinille. Kuuluisin pitkäaikainen ja voimakas PPD-altistus syntyy mustasta hennatatuoinnista. Hiuksia värjätessä altistuminen on yleensä lyhytaikaista, mutta poikkeuksiakin löytyy kuten on nyt itse tullut todettua.

Taannoin hiuksia pestessäni ja samalla hiusasioita miettiessäni hoksasin yllättäen, että missä olen itse joutunut pitkäaikaisen PPD-altistuksen kohteeksi. Tajusin, että oireet mustasta väristä alkoivat sen jälkeen kun olin ensimmäisen kerran värjännyt pitkät hyvin tiiviit rastani mustalla värillä. Siitä huolimatta, että värjätessäni pesin rastat kaksi kertaa shamppoolla värin poishuuhtomisen yhteydessä, rastojen sisään jäi kuitenkin valtavat määrät hiusväriä. Sitä ei vain saa pois rastojen sisältä kuin kymmenien pesujen seurauksena. Pesin rastani värjäyksen jälkeen kerran viikossa, joten voitte kuvitella miten pitkäaikainen altistus tästä rastojen sisään jääneestä hiusväristä syntyi.

Hiusvärit eivät olleet itselleni aiheuttaneet oireita, joten en osannut edes ajatella, että takkujen värjääminen voisi olla sen kummallisempi riski kuin suorien hiusten värjäyskään. Nyt kun asiaa ajattelee järjellä niin huomaa kyllä heti, että altistuksesta tulee väistämättä todella pitkäaikainen. Paljon pitkäaikaisempi kuin suoraa hiusta värjätessä. Aloitin rastojen värjäämisen suoraväreillä, ja niissä olisi pitänyt pysytelläkin. Mietin kyllä, että rastojen sisään jää jonkin verran väriä, mutta ajattelin, että kun päänahan ja rastat pyykkää huolellisesti shamppoolla niin värjääminen on suhteellisen turvallista.

Asiaa ei voi enää muuttaa. Olen altistunut PPD:lle ja altistus on loppuelämän kestävä tila. Netissä on paljon kirjoituksia hiusväreille herkistymisestä, mutta rastojen värjäämistä en vielä ole nähnyt käsiteltävän missään kirjoituksessa. Moni rastapääkin värjää säännöllisesti takkujaan kestoväreillä ja sävytteillä. Haluan tuoda esille sen, että se ei ehkä olekaan ihan sama asia kuin suoran tukan värjääminen. Toki suoran tukan värjääminenkin on aina riski. Herkistyminen voi kehittyä pikkuhiljaa tai sitten se voi iskeä täysin puun takaa. Herkistymisen etenemistä ei myöskään voi ennustaa millään tavalla. Se on aina yksilöllistä. Jos oireita tulee, altistaminen kannattaisi lopettaa saman tien. Itse olen riskillä värjännyt kohta kolmisen vuotta, ja toistaiseksi vain musta tekee oireita. Oireet ovat pysyneet samanlaisia alkamisestaan lähtien. En voi kuitenkaan suositella ketään muuta ottamaan samanlaista riskiä kuin olen itse ottanut.

Jos värit eivät ole aiheuttaneet mitään reaktioita, niin en kehota lopettamaan värjäämistä ”markettiväreillä”, mutta tilannetta kannattaa tarkkailla ja jos väri aiheuttaa kummallisia tuntemuksia värjäyksen aikana se kannattaisi heti pestä pois. Tunnustan olevani turhamainen ihminen, ja aion jatkossakin värjätä hiuksiani. Jatkossa ajattelin kuitenkin käyttää vain PPD-vapaita värjäyskeinoja, koska en halua, että päänahkani alkaa vuotaa visvaa tai naamani turpoaa. Suoravärit ovat hyvä vaihtoehto, ja jos kampaajalla on varaa käydä niin Elumeneilla moni on saanut kauniin hiusvärin. Itse hennoja ei kannata parjata. Sillä kannattaa ottaa huomioon, että musta henna, jolla tehdään hennatatuointeja sisältää sitä PPD:tä, mitä hiusten hennaamiseen tarjoitetut tuotteet tai punertava luonnonhenna eivät sisällä. Mustaa hennaa ei ole luonnossa, joten musta väri hiukseen saadaan aikaan hennalla ja indigolla. Itselleni henna ei ole kuitenkaan mikään ykkösvaihtoehto, koska haluan vaihdella väriäni silloin tällöin. Esimerkiksi tummasta hennasta vaalentaminen on suhteellisen arvaamatonta, ja usein tumma henna on vain kasvatettava pois hiuksista, jos hiukset haluaa vaaleammiksi.

Vaalentaminen on yleensä riskittömämpää kuin värjääminen esimerkiksi tummaksi tai punaiseksi, koska vaalennusaineet eivät yleensä sisällä PPD:tä. Kannattaa kuitenkin aina katsastaa, mitä tuote sisältää ennen sen päähän laittamista. Joissakin tummemmissa vaalean sävyissä kun saattaa jo sitten olla sitä PPD:tä. Joitakin värejä saatetaan jopa markkinoida PPD-vapaina, mutta ne sisältävätkin PPD:n johdannaisia, jotka ovat PPD:lle herkistyneelle yhtä paha asia. Ylipäänsä hiusvärien markkinointia seuratessa kannattaa olla tarkkana. Ekokaupasta saatava väri saattaakin olla aivan normaali kestoväri.  Ammoniakittomuus ei tarkoita samaa kuin allergikolle turvallinen hiusväri, vaikka markkinoinnissa tätä ammoniakittomuutta tehokkaasti hyödynnetääkin. Vaalennusaineet, jotka eivät sisällä PPD:tä saattavat toki ärsyyttää, mutta ne eivät herkistä.

”Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että 80 % väreistä sisältää PPD:tä tai sen johdannaisia.
Erittäin usein kaikki sävyt sisältävät jotain johdannaista, aina hunajanvaaleasta lähtien. Eri värisävyissä on erilainen koostumus. Jos haluaa varmuuden tietyn sävyn koostumuksesta, on pyydettävä joko maahantuojalta tai kampaamosta kyseisen värisävyn INCI-luettelo.”

Myös hiusvärien kotiallergiatestistä on monenlaista mielipidettä. 48 tuntia on pitkä altistuminen verrattuna siihen puoleen tuntiin.

”Hiusvärien käyttäjille suositellaan herkkyystestiä, jossa pieni määrä väriseosta levitetään iholle, esimerkiksi korvan taakse, ja annetaan seoksen vaikuttaa vähintään yön yli. Jos iho reagoi, värjäys kannattaa jättää väliin. Ennen värjäystä tehtävä testi on kiistanalainen asia. Testit itsessään saattavat altistaa allergioille, sillä ainetta pidetään iholla kauan – toisin kuin hiuksia värjättäessä. Lisäksi ohjeet testattavan aineen määrästä ovat epämääräisiä. Mikä esimerkiksi on suositeltava pieni määrä? Testi ei myöskään aina kerro totuutta. Negatiivinen testitulos ei takaa, ettei värjäyksestä saisi reaktiota.”

En suosittele ketään panikoimaan asiassa. Koska hiusten värjääminen on arkipäivää olisi kuitenkin hyvä, että tietoisuutta hiusvärien sisältämistä aineista lisättäisiin, jotta ihmiset todella tiedostaisivat, mitä he ovat päähänsä laittamassa. Esimerkiksi tuo rastojen värjääminen ja siitä seuraava suurempi altistus on asia, jota ei todellakaan äkkiseltään tule ajatelleeksi, jos ei edes tiedä mikä hiusväreissä herkistää ja miten altituminen käytännössä tapahtuu. Rastapäille en suosittele lainkaan värjäämistä PPD:tä sisältävillä väreillä rastojen aikana. Väriä ei yksinkertaisesti saa huuhdeltua pois niin hyvin kuin se pitäisi pystyä värjäyksen jälkeen huuhtelemaan. PPD-altistus jää väistämättä valtavan pitkäaikaiseksi, ja tämä lisää riskiä herkistyä PPD:lle.

”Allergiaa aiheuttavat eniten tummat, hapettavat kestovärit ja niissä esiintyvät fenyleenidiamiinit, joita EU ei ole saanut vielä kiellettyä hiusväreissä. Käyttöluvan piti päättyä jo vuonna 2004. Susitaipaleen mukaan määräaikaa on jatkettu todennnäköisesti lobbauksen takia, sillä korvaavia tuotteita ei ole saatu kehitettyä.”

Tässä loppuun vielä muutama hyvä blogikirjoitus hiusväreistä ja niille altistumisesta. Suosittelen jokaista lukemaan oli oireita ollut tai. Lainaukset ovat Kemikaalikimara-blogista.

http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2011/12/kemikaalikimaran-hiusvariopas.html

http://pupuleipomo.blogspot.fi/2014/04/hidasta-myrkkya.html

 

Kun byrokratia pistää pään sekaisin

Kuulinpa tässä sellaisen väittämän, että Kela voi hylätä sairauspäivärahan, jos Kelan lääkäri on sitä mieltä, että potilas on työkykyinen tai osittain työkykyinen vaikka lääkäri olisi hänet työkyvyttömäksi todennutkin. En ole koskaan aikaisemmin törmännyt tällaiseen tilanteeseen, joten suoritin klassisen KVG-toiminnon. KVG-toiminnolla selvisi, että Kela voi todellakin evätä sairauspäivärahan ja tällaisiakin tapauksia löytyy.

Millainen sen kirjoitetun lääkärinlausunnon sitten pitää olla, että sairauspäiväraha evätään? Paskoja lausuntoja olen minäkin saanut, mutta luojan kiitos sentään sairauspäivärahaa ei ole koskaan evätty. Sairausloman saamisessa työkyvyttömänä ja sairauspäivärahaan oikeutettuna sen sijaan on ollut ongelmia. Jos sairauspäivärahakin voidaan kuitenkin työkyvyttömältä evätä niin millaisessa yhteiskunnassa me elämme? Voidaanko tällaisia asioita tulkita täysin mielivaltaisesti? Onko sellainen yhteiskunta hyvinvointiyhteiskunta, missä sairastuneelta viedään viimeisetkin toimeentulon rippeet alta? Haluaisin kuulla kyllä perustelut miten tällainen toiminta auttaa sairasta ihmistä, ja miten tällaisella esimerkiksi ehkäistään masennukseen sairastumista, masennuksen pahemista tai syrjäytymistä? Miten esimerkiksi sen vakavasti masentuneen tulisi kyetä hoitamaan tällainen paperisota?

Itse sain kuulla, että jos lausunnossa lukee fibromyalgia (joka on ihan todellinen fyysinen sairaus) niin sairauspäiväraha voidaan evätä. Siis sairauspäiväraha voidaan evätä, koska ihmisellä on sairaus? Koen itse, että kyseinen sairaus on invalidisoiva, vaikka osa tahoista mieltää, että sairaus on ”vain päässä”. Jokseenkin koomista on myös se, että aikanaan kun hain kuntoutusrahaa niin kuntoutusrahahakemuksesta tuli hylky. Toimitettuani lausunnon fibromyalgiasta Kelalle ja korostettuani sen aiheuttamia oireita niin päätös oikaistiinkin myönteiseksi. Myös TE-toimistossa fibromyalgia on otettu aina suhteellisen vakavasti. Terveydenhuollossa ollaan kuitenkin sitä mieltä, että parempi on olla edes mainitsematta sitä, koska se aiheuttaa hylkypäätöksiä.

On suunnattoman turhauttavaa saada jatkuvasti terveydenhuollon taholta viestiä, että fyysinen sairaus onkin ”vain päässä”. Sen jälkeen kun minua eräässä lausunnossa tituleerattiin luulotautiseksi niin en ole ymmärrettävästikään oikein pystynyt luottamaan hoitotiimiini.

Kun jokainen taho sanoo eri asiaa niin miten tässä pitäisi oikeasti tietää, mikä on järkevää tai etuni mukaista? Jokaisen tahon edustaja puhuu toki omista lähtökohdistaan ja yrittää esimerkiksi silotella niitä asioita, joissa on mahdollisesti toimittu väärin. Potilaan kannalta tällainen tilanne on aivan järkyttävä. Ei ole ihme jos pää menee tässä lopullisesti sekaisin, kun ei enää tiedä ketä uskoa. Onko ihme jos potilas alkaa suhtautua epäluuloisesti yhteiskuntaan, viranomaistahoihin ja toisiin ihmisiin? Olen tottunut lukemaan lakipykäliä ja tarkistamaan asioita itse. Joskus sitä on vain niin kovin väsynyt, eikä jaksaisi jatkuvasti käydä taistelua perusoikeuksistaan. Loppua tälle taistolle ei ole näkyvissä. Väliaikaisen tilanteen kestäisi vaikka aidan seipäänä, mutta kun muutosta parempaan ei ole näköpiirissä. Se on hyvin kuluttavaa, syrjäyttävää ja masentavaa.

Olen suunnitellut kirjoittavani taas eduskuntaan, että nyt pitäisi kiiruusti puuttua siihen, jotta kaikki sairastuneet saavat ihmisarvoisen elämän oli sairaus sitten yleinen, harvinainen, lyhytkestoinen tai pitkäkestoinen. Pitäisi myös puuttua siihen, että olemassaolevia sairauksia ei täysin laillisesti ja hyväksytysti voisi aliarvioida, kun ne kerran ihmisen kuntoon vaikuttavat. Olen myös suunnitellut joskus leiriytyväni eduskuntatalon portaille ja sanon, että en lähde tästä ennen kuin ongelmat sairaiden kohtelussa tiedostetaan ja otetaan todellakin työn alle. Mystisintä tässä hommassa on oikeasti se, että hyvinkin selkeisiin kysymyksiin saa kymmenen eri vastausta. Miten tässä todella enää tietää miten toimia? Kenen etua tällaisella ajetaan?

Saako antipsykoottien haitoista puhua?

Ensimmäiseksi huomautan, että en suosittele ketään esimerkiksi lopettamaan lääkityksiään ilman lääkärin suostumusta. He ovat asiantuntijoita, minä en. Omat kokemukseni ovat omia kokemuksiani. Voisin nyt lainata Jussi Halla-ahoa ja sanoa, että tämä ei ole mikään taivaallinen totuus. Voin puhua vain omien ja ystäviltäni kuulemieni kokemusten pohjalta. Jokainen tapaus on uniikki. Jos sinulla antipsykootit toimivat, älä palauta purkkia apteekkiin minun kokemusteni takia. Jos ne sinulla toimivat niin loistava juttu. Käytä järkeä.

Sitten itse Lokakuun liikkeen sivuilla julkaistuun artikkeliin ja niihin omiin kokemuksiin: Olen samaa mieltä siitä, että antipsykootteja tungetaan jokaiseen psyyken vaivaan aina unettomuudesta ahdistuneisuuteen. Muiden ryhmien lääkkeitä saattaa olla jopa vaikea saada, vaikka ne osalla potilaista saattavat toimia paremmin ja vähemmillä sivuvaikutuksilla (esimerkiksi minulla).

Nämä ovat aina yksilöllisiä asioita, mutta liian moni tarina omani mukaan lukien tukee sitä, että en henkilökohtaisesti lähtisi innolla ensimmäisenä antipsykootteja ”pelkkään” unettomuuteen tai ahdistuneisuuteen tunkemaan. Itse olen jo monia kertoja kieltäytynyt antipsykooteista. Olen sanonut, että en halua niitä nykyisiin oireisiini enää koskaan ottaa, koska haittavaikutukset ovat liian kovia. Näen myös, että oireeni eivät vaadi antipsykootteja. Minulla ei ole psykoottisuutta, eikä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Silti taannoisella lääkärireissulla tungettiin taas uusi antipsykoottiresepti kouraan. Koin, että minua jopa painostettiin asiassa. Itselläni ne parjatut bentsodiatsepiinit toimivat pitkäaikaiskäytössäkin hyvin ilman korotustarpeita, ja pian pääsen toivottavasti tuosta viimeisestä Ketipinor-ripusta kokonaan eroon.

Antipsykooteilla on paikkansa, ja osalle niistä on paljonkin apua, mutta toivon, että potilaille ei kaunisteltaisi esimerkiksi sitä asiaa, että valtaosa käyttäjistä lihoo paljon jo pienelläkin annoksella. Toivon, että tätä lääkeryhmää ei nähtäisi pelkkänä ”taivaanlahjana”, vaan tunnustettaisiin rehellisesti näiden haittavaikutukset. Kaikissa lääkkeissä on mahdollisia haittavaikutuksia, mutta jos ne ovat näinkin yleisiä niistä olisi suotavaa puhua jo vastaanotolla. Ymmärrän, että mahdollisten haittavaikutusten listat ovat pitkiä, eikä niitä kaikkia voi käydä läpi. Näistä yleisiksi todetuista olisi kuitenkin syytä keskustella potilaan kanssa. Nämä vaikuttavat kuitenkin olennaisesti siihen, miten lääke mahdollisesti sopii kyseiselle potilaalle.

Niinhän sitä minulle tällä edellisellä lääkärireissulla Risperdalistakin sanottiin, että ”Eihän se nyt pienellä annoksella mitään lihota.” Tivattuani lukeeko painonnousu yleisissä haittavaikutuksissa vastaus oli kyllä. Sanoin, että lääke ei tule kysymykseenkään. ”Mutku ei se näin pienillä annoksilla…” Olin jo tuonut esille, että halua antipsykootteja enää käyttää, ja eikös seuraava lääke-ehdotus ollut antipsykootti… Korostan vielä: Minulla ei ole lääketieteen koulutusta. Jos lääkityksesi askarruttaa, niin käänny oman lääkärisi puoleen. Yksin tehdyt lääkemuutokset voivat olla pahimmillaan todella vaarallisia. Jos et siis oikeasti tiedä mitä teet, älä tee sitä neuvottelematta lääkärin kanssa.

 ”Ketiapiini-lääkkeiden eduiksi on mainittu, ettei se aiheuta riippuvuutta. Lievien oireiden hoitoa ketiapiinilääkkeillä perustellaan myös sillä, että lääkettä voidaan määrätä myös pieninä päiväannoksina. ” 

Omalta kohdaltani voi todeta, että bullshit! Vuosia sitten minulle tungettiin tuo Ketipinor unettomuuteen, vaikka se 10 milligrammainen Tenox oli toiminut vuosia hyvin ilman korotustarpeita. Itsehän en siis fibromyalgian takia saavuta REM-unta lainkaan, eikä uni virkistä minua kuten terveillä ihmisillä. Uni on katkonaista ja uneen on vaikea päästä. Tenoxista piti kuulemma vain päästä eroon, koska se on paha, ja kaikista Tenoxia käyttävistä tulee käytännössä narkkareita. Olin silloin liian huonossa hapessa sanoakseni, että en halua syödä Ketipinoria, koska minulla on toimiva lääke. Pelotti, että Tenox otetaan pois, jos en suostu kokeilemaan mitään muuta. Miksi toimivaa lääkettä (vuosia samalla annoksella toiminutta) pitäisi väkisin vaihtaa on minusta varsin hyvä kysymys?

Pelkkä 25 milligrammainen Ketipinor ei yksinään auttanut, ja sitten minulle annettiin lupa syödä Tenoxia ja Ketipinoria yhdessä. Sitten kävikin niin, että kun halusin Ketipinorista eroon sitä ei niin vain lopetettukaan. Mikään muu ei enää nukuttanut kuin Ketipinor. Nyt olen pikkuhiljaa aina vähentänyt annosta ja toiveissa on, että pääsen mahdollisimman pian pelkkään Tenoxiin. Ketipinorista tuli kierre, joka on ollut todella vaikea katkaista tällaisen ihmisen, joka on aikanaan pelännyt pelkkää makuuhuonetta, koska aivot ovat yhdistäneet sen unettomien öiden pahaan oloon. Minulle ajatuskin siitä, että joudun mahdollisesti kärsimään unen saantivaikeuksista on oikeasti todella pelottava, koska ensimmäiset vuodet unettomuuden kanssa olivat järkyttäviä. Yritin suoriutua opiskelu- ja työelämässä, vaikka en saanut nukuttua. Huusin ja itkin monesti koko yön läpeensä. Raavin itseäni ja kiskoin hiuksia päästäni. Mieheni piti minusta kiinni, etten olisi pahemmin vahingoittanut itseäni. Näiden pelkojen vuoksi sitä helposti murtuu uniasioihin liittyvien lääkitysten suhteen.

Omalla kohdallani Ketipinor oli siis niin voimakkaasti nupin sekaisin pistävä ja väsyttävä, että muut lääkkeet alkoivat tuntua täysin tehottomilta. Tämä on ihan henkilökohtainen näkemykseni, mutta omasta mielestäni väite, että psykoosilääkkeet eivät käytännössä edes voi aiheuttaa riippuvuutta on perusteeton. Toki ne eivät varmasti aiheuta helposti sitä perinteistä lääkeriippuvuutta, jossa ilman valmistetta ei kyetä olemaan ja koko kroppa menee sekaisin. Riippuvuutta on kuitenkin monenlaista. Alunperin söin Ketipinoria tarvittaessa myös päiväahdistukseen, mutta se väsytti niin ja veti aivot täysin seis, että minusta tuli käytännössä toimintakyvytön moneksi tunniksi. Tilalle on sittemmin otettu Atarax, joka ei vie pahaa ahdistusta niin tehokkasti pois, mutta on on kuitenkin parempi minulle, koska se ei vie toimintakykyä.

Koen, että Ketipinor aiheutti minulle jonkin asteisen syömishäiriön. Ahmiminen, jota en ole pystynyt kontrollloimaan (vedetään voita ja sokeria kaapista sellaisenaan ja muroja syödään 6 lautasellista kerralla) on aiheuttanut ajottain minussa sairasta kontrolloinnin tarvetta. Välillä olen ajatellut, etten voi syödä tätä rahkaa, koska siinä on 120 kaloria. Vaikka siis en olisi vielä kyseisenä päivänä syönyt mitään muuta. Huomionarvoista on, että minulla ei ollut minkään sortin yösyömistä ennen Ketipinoria. Minulla oli ylipainoa, ja söin niitä ”normaaleja” herkkuja (esimerkiksi sipsejä ja suklaata) masennukseeni, mutta en syönyt pelkkää voita tai sokeria, enkä koskaan öisin. Viime vuosina ovat olleet kahden käden sormilla laskettavissa ne yöt kun en ole ahminut. Ketipinor sai minut öisin tuntemaan, että olin omassa päässäni vankina, ja kroppa päätti mennä syömään. Minä vain tuijottelin sieltä päästäni, pääni sisällä itkin ja huusin, mutta se ei auttanut. Tunne oli siis todellakin sellainen, että toimin vastoin tahtoani, ja se oli todella ahdistavaa ja pahensi masennustani erittäin merkittävästi.

Tällainen käytös ja siitä johtuva painonnousu saivat aikaan voimakkaita itseinhon tunteita. Sitten sain jankata pitkään lääkärini kanssa, että josko nyt kokeiltaisiin siirtyä tästä Ketipinorista pois. Ketipinoria ”markkinoitiin” minulle niin turvallisena vaihtoehtona, että en edes aluksi osannut ajatella, että se voi todellakin tehdä tällaista. Näen erittäin kyseenalaisena, että esimerkiksi Ketipinoria kirjoitetaan potilalle, joilla on jo ylipainoa edes kertomatta, että lääke aiheuttaa painonnousua. Varmasti Ketipinor saattaa toimia hyvin esimerkiksi niillä potilailla, joilla on ruokahaluttomuutta.

Eihän tietenkään sovi unohtaa, että Ketipinorin tilalle minulle yritettiin määrätä toista antipsykoottia Truxalia, joka pisti jo entisestään välillä temppuilevan pumpun niin sekaisin, että sen kanssa ei nukuttu. Pakkausselosteessa sanotaan, että Truxalia ei saisi käyttää potilas, jolla on ollut aikaisemmin sydämen rytmihäiriöitä. Olen kyllä rytmihäiriöistäni psykiatrillenikin puhunut. Ilmeisesti hän ei joko muistanut asiaa tai sitten ei uskonut minua. Lääkeen käyttö jäi kertakokeiluun, vaikka lääkärini yrittikin suostutella minua jatkamaan sen kokeilemista.

”Hän sanoo muun muassa, että Zyprexa on tappanut yli 200 000 ihmistä maailmassa. Gøtzshen mukaanmielialalääkkeet tappavat enemmän ihmisiä kuin pelastavat.”

Tämä väite kuulostaa jo vähän liian hurjalta minun makuuni. Minä tunnustan avoimesti, että en tällä hetkellä selviä ilman mielialalääkettä. Antipsykootteihin en silti halua koskea pitkällä tikullakaan. Muitakin vaihtoehtoja on.

”Hän kyseenalaistaa lääkkeiden käytön viitaten muun muassa siihen, että ”lääkityksen tarpeessa olevien” lasten ja nuorten lukumäärä on kasvanut vuosi vuodelta: ”Jos lääkkeet todella auttaisivat, ei niiden käyttö kasvaisi.””

Mielestäni tällaista johtopäätöstä ei voi kyllä oikein perustellusti tehdä. Psyykkiset ongelmat eivät ole tarttuvia sairauksia, ja monien psyykkisten sairauksien syntymekanismitkin ovat vielä jokseenkin hämärän peitossa. Veikkaan, että aika monien sairauksien lääkintä on kasvanut vuosi vuodelta monesta syystä. Yksinkertaisesti jotkut sairaudet ovat saattaneet lisääntyä erinäköisista syistä, ja nykyään toki sairauksia diagnosoidaan ja hoidetaan koko ajan tehokkaammin. En myöskään usko mihinkään suuriin salaliittoihin lääkkeidenkään suhteen. Korruptiota varmasti on lääkäreidenkin parissa, mutta tuskin esimerkiksi kaikki minun tapaamani lääkärit täällä Suomessa ovat olleet korruptoituneita. Oma näkemykseni on, että ainakin täällä Suomessa monet psykiatrit tuntuvat kovin vilpittömästi oikeasti uskovan antipsykoottien monikäyttöisyyteen kuuntelematta sen suuremmin potilaita ja heidän kokemuksiaan. Mittava haittavaikutuslista nyt sinänsä on arkea lääkkeessä kuin lääkkeessä. Ei sitä pelkkää listaa kannattaisi pelästyä, vaan lähinnä kuunnella omaa kroppaa. Itse kaipaisin myös sitä, että psykiatrit kontrolloisivat herkemmin esimerkiksi potilaiden maksa-arvoja. Yleisesti mielialalääkkeet varsinkin pitkäaikaiskäytössä kun saattavat vaikuttaa maksan toimintaan. Jos tätä ei huomata saattaa aiheutua maksavaurio.

Kaipaisin myös enemmän rohkeutta tarttua siihen, että mitä esimerkiksi ne antipsykootit todella tekevät aivoille pitkän aikavälin käytössä? En kuitenkaan pysty allekirjoittamaan esimerkiksi sitä, että mielialalääkkeet pitäisi kieltää alle 25-vuotiailta. Mielialalääkkeet ovat luultavasti pelastaneet minun henkeni, joten en voi niitä siinä mielessä parjata. Jos laki olisi estänyt niitä määräämästä alle 25-vuotiaille en enää välttämättä olisi tässä. On totta, että ihmisaivot kehittyvät hyvin pitkään ja lääkkeiden määräämistä lapsille ja nuorille kritisoidaan pitkälti sillä perusteella, että lasten ja nuorten aivot ovat kehittyvät. Mielestäni esimerkiksi mielialalääkkeen määräämistä alle 18-vuotiaalle täytyy miettiä hyvin hyvin tarkaan. En kuitenkaan usko, että kieltämällä mielialalääkkeet alle 25-vuotiailta pelastettaisiin niitä henkiä. Koulusurmaveto oli siinä mielessä hiukan outo, että emme pysty tältä seuraukselta sanomaan kumpi oli syy ja kumpi seuraus. On aika loogista, että tällaisten tekojen tekijät ovat kamppaileet mielenterveytensä kanssa tavalla tai toisella. Myöskään turhaan pelotteluun ja paniikin lietsotaan ei kannata ryhtyä. Yleislääkäriltä minäkin ensimmäiset lääkkeeni sain. Onneksi sain.

Toki ikävää, mutta varsin tavallista on, että mieliala voi hoidon alussa laskea entisestään. En ole vielä törmännyt psyykenlääkkeeseen, jossa mahdollisena haittavaikutuksena eivät olisi itsetuhoiset ajatukset. Tämä on yksi syy, miksi lääkitykset tulisi aloittaa valvotusti. Valvotusti tarkoittaa minusta kuitenkin esimerkiksi myös sitä, että lääkkeen määränneeseen lääkäriin voi olla yhteydessä. Tässä toki peräänkuulutetaan myös sitä valppautta esimerkiksi perheenjäseniltä. Perheenjäsenen ei tarvitse olla lääkäri, mutta hän on hyvä taho havainnoimaan omaisensa mahdollisesti muuttuvaa käytöstä. Esimerkiksi Venlafaxinin pakausselosteessa todetaan seuraavaa:

 ”Tällaisia ajatuksia saattaa esiintyä tavallista herkemmin jos

• olet aiemmin ajatellut itsemurhaa tai itsesi vahingoittamista
• olet nuori aikuinen. Kliinisissä tutkimuksissa on todettu, että itsetuhoisen käyttäytymisen riski suurenee, jos nuori (alle 25-vuotias) aikuinen sairastaa jotakin psyykkistä sairautta ja käyttää masennuslääkitystä.

Jos ajattelet itsesi vahingoittamista tai itsemurhaa, ota heti yhteys lääkäriin tai mene heti sairaalaan.

Sinun voi olla hyvä kertoa jollekin sukulaiselle tai läheiselle ystävälle, että sairastat masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä, ja pyytää häntä lukemaan tämä pakkausseloste. Voit pyytää häntä kertomaan, jos hän arvelee masennuksesi tai ahdistuneisuutesi pahenevan tai on huolissaan käyttäytymisessäsi tapahtuneesta muutoksesta.”

Pakkausselosteessa tästä erilaisesta vaikutuksesta nuoriin henkilöihin puhutaan. En tiedä paljonko sitten lääkärit korostavat tätä esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa esimerkiksi alaikäisille määrätään psyykenlääkkeitä. En myöskään tiedä paljonko on tutkittu esimerkiksi jopa lapsina masennuslääkkeitä käyttäneiden aivojen kehitystä. Ainoa lääke, joka radikaalisti on pahentanut omaa masennustani huomattavan radikaalisti on ollut Mirtazapin. Sen käytön jouduin lopettamaan itsenäisesti, koska edes aika ei lievittänyt oireiden pahenemista vaan oireilu paheni koko ajan.

Itse toivon lähinnä sitä puolueetonta ja avointa suhtautumista asioihin. Fanaattisuus on tässäkin asiassa jälleen kerran pahasta. Oli sitten kyseessä lääke kuin lääke. Minusta on kuitenkin loistavaa, että antipsykoottien toistakin puolta nostetaan vihdoin esiin. Kautta psykiatrian historian on ollut näitä ”hoitotrendejä”, joista myöhemmin on löydetty huonoja puolia. Huonot puolet eivät toki silti tarkoita, että hoito olisi kelvoton, eikä voisikaan auttaa ketään. Ei niitä antipsykootteja silti kannata välttämättä joka asiaan määrätä. Psykiatrian puolellakaan tuskin hetimmiten tulee sitä ”yleispätevää hoitokeinoa”. Totuushan on, että valitettavasti näissä asiossa potilas on aina enemmän tai vähemmän ”koekaniini”, koska vaikutukset ovat niin yksilöllisiä. Vaikka tämä tuntuisi kuinka inhottavalta ajatukselta, niin hyväkään lääkäri ei ole ennustaja. Tässä on jälleen yksi syy tukea esimerkiksi sitä, että joku omainen, johon potilas luottaa kävisi psykiatrilla potilaan kanssa, ja kertoisi mahdollisista omista havainnoistaan. Tärkeää olisi myös todella kertoa lääkärille rehellisesti lääkkeen vaikutuksista.

Toki kannattaa myös muistaa se, että harva meistä on kehittynyt psyykkisesti täydelliseksi. Väittäisin, että suurimman osan psyykessä on kehitettävää. Tämä ei tarkoita, että ihmisessä olisi sen kummemmin vikaa, vaan tämä on aivan luonnollista. Itse pitäydyn näkemyksessäni, että kaikkien olisi syytä käydä elämässään psykologilla mielensä kehittämiseksi. Tämä ei tarkoita, että kaikkien täytyisi syödä jotakin lääkkeitä. Toiset kuitenkin saattavat tarvita lääkkeitä. Mieli on toki älyttämän vaikea alue hoitaa, koska kukaan ei näe toisten pään sisään. On myös vaikea mitata yksiselitteisesti psyykkisten ongelmien määrää, ja niiden mahdollista kasvua. Määrättyjen lääkkeiden määrä könttänä ei sinänsä ole luotettava mittari. Moniakin psyykenlääkkeitä näet määrätään ihan perustellusti esimerkiksi kivun hoitoon. On kuitenkin hyvin ongelmallista säätää esimerkiksi lakeja siitä, mitä lääkettä saisi määrätä minkäkin ikäisille tai saako yleislääkäri määrätä mitäkin lääkettä, koska jokainen tapaus on todellakin yksilöllinen.

Myöskään antipsykoottien kanssa ei toki kannata syyllistyä siihen samaan, mihin on syyllistytty uuden sukupolven lääkkeiden markkinoille tulon myötä. Vanhan sukupolven lääkkeet on aikanaan tehokkaasti demonisoitu, vaikka jotkut niistä saattaisivat hyvinkin sopia toisille ilman merkittäviä haittoja. Demonisointiin syyllistyminen ei hyödytä, mutta eipä se hyödytä totuuden kieltäminenkään. Antipsykooteilla on monille potilaille vakavia haittoja. Moni kokee jopa lääkkeen pilanneen elämänsä vuosiksi. Näen jokseenkin arveluttavana antipsykoottien määräämisen alaikäisille tai unettomuuteen ja ahdistukseen potilailla, joilla ei ole todettu psykoottisuutta tai kaksisuuntaista mielialahäiriöitä. Totta kai myös potilaalla, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö tai psykoottisten oireiden historiaa on oikeus sanoa ei.

Toki tässä tulee esille myös laajempi ongelma, Mitä sitten kun resurssit potilaan auttamiseen loppuvat esimerkiksi tietyissä tilanteissa, joiden potilas kokee aiheuttavan masennusta? Mitkä ovat tällöin vaihtoehdot? Mitä voidaan tehdä esimerkiksi minun kohdallani, kun fyysistä sairauttani ei oteta huomioon ja se ajaa minut jatkuvaan epävarmuuteen ja köyhyyteen? Tilanteeseen, jossa en voi vajavaisilla voimillani yrittää tehdä asioita voimieni mukaan. Mitä tehdä kuin lainsäädäntökin toimii potilaan tilannetta vastaan? Psykiatrit katsovat, että heidän eväänsä loppuvat, eivätkä he voi tehdä muuta kuin kirjoittaa oireita helpottavia lääkkeitä. Ainakaan täällä Suomessa ei voida yksiselitteisesti syyttää pelkkiä psykiatreja. Moni heistä varmasti yrittää parhaansa, mutta kun eväät loppuvat niin mistäs niitä otetaan lisää, jos jääkaappi on tyhjä ja kauppa kiinni?

Tämä antipsykoottitrendi olisi kuitenkin tärkeää ottaa nyt keskusteluun. Liian moni potilas on kärsinyt näiden lääkkeiden vaikutuksista, ja silti niitä yritetään jopa samoille potilalle määrätä uudelleen ja uudelleen. Tämä on mielestäni todella uskomatonta. Ylipäänsä se, että potilasta painostetaan lääkityksiin on hyvin kyseenalaista. Muistutan vielä siitä, että meillä potilaillakin on oikeus sanoa ei, jos jokin ei tunnu hyvältä hoitoajatukselta. Potilasta ei saisi painostaa, eikä kiristää. Ei ole tarkoituksenmukaista, että persoonamme turrutetaan ja kokonaan muutetaan lääkkeillä. Lääkkeiden pitäisi olla tuki. Myös lääkäreiden olisi nyt korkea aika herätä ongelmaan. Jokainen tapaus on todellakin ainutkertainen, eikä yksi oppikirjahoitomalli välttämättä sovellu kaikille potilalle. Kuunnelkaa potilasta. Ei pelottelua, ei demonisointia, ei fanatismia vaan keskustelua asian moninaisuudesta. Myös poliitikoille olisi paljon työtä tässä asiassa. Poliittiset paineet säätelevät aivan liikaa myös terveydenhuoltoa ihan ruohonjuuritasolla.