”Riviveronmaksajan” harha

Joskus sitä miettii, miksi ”kykypuolue” kokoomus on Suomessa niin suuressa suosiossa? Nettipalstoja lukemalla huomaa, että moni itseään ”kunnollisena veronmaksajana” pitävä saarnaa ”yhteiskunnan rahoilla elävistä”. Harvoin nämä kirjoittajat vaivautuvat miettimään, mikä tekee ihmisestä yhteiskunnan rahoilla elävän? Meitä yhteiskunnan tukien avulla eläviä pidetään automaattisesti ihmisinä, jotka huvikseen oleskelemme, koska rahaa tulee yhteiskunnalta ovista ja ikkunoista. Usein näillä ihmisillä ei ole tietoa siitä millaista on todella elää yhteiskunnan tuilla. Siitä elämästä on näet rento oleilu kaukana. Ilmeisesti työttömien tai sairaiden tulisi mielummin vaikka myydä itseään kuin nostaa yhteiskunnan tukia. Tällä hetkellä onneksi yhteiskunnassamme autetaan niitäkin, jotka eivät ole nettoveronmaksajia. Ajatus hyvinvointiyhteiskunnasta tukeutuu siihen, että ketään ei jätetä.

”Kunnollisina veronmaksajina” itseään pitävät ajattelevat usein, että he ovat korvaamattomia. Heidän kohdalleen ei heidän mielestään voi osua työttömyyttä tai sairautta. He eivät uhraa ajatustakaan sille, että he kuuluvat työpaikalla usein juuri siihen ryhmään, joka on korvattavissa ilman sen kummempia ongelmia. Riviveronmaksajan elämä on usein pienestä kiinni, ja yksi pieni asia voikin muuttaa kaiken. Me tavalliset tallaajat emme ole Wahlrooseja. Meillä ei ole työpaikoilla samanlaista asemaa tai vaikutusvaltaa vaikka kuinka uskottelisimme itsellemme olevamme korvaamattomia. On hölmöä ajatella, että sairastuminen tai yt-neuvottelut eivät voi koskettaa itseä, koska ”Minä olen niin tärkeä”.

Tässä yhteydessä voi myös mainita sen ryhmän, joka mielestään ei käytä mitään yhteiskunnan palveluita. Joskus tekisi mieli kysyä, että asutko talossa, jossa on kunnallistekniikka? Käytätkö yleisiä katuja? Mikäli vastaus on kyllä, niin käytät yhteiskunnan palveluita. On hassua ajatella, että pelkkä kuukausittain tienattava summa määrittää monien mielessä ihmisen arvon.

Jokaisen meistä voi korvata työntekijänä, mutta ihmisenä meitä ei korvaa kukaan. Jokainen meistä on arvokas yhteiskunnan jäsen, vaikka ei olisikaan nettoveronmaksaja tällä hetkellä tai koskaan. Ylimielisyys on turhaa. Olen itse vajavainen, enkä ole nettoveronmaksaja, mutta ainakaan en tallo toisia jalkoihini ja tiedostan elämän haavoittuvuuden.

Taloudellisesta taantumasta henkiseen taantumaan

Usein kun mielenterveysongelmista tai alkoholismista kärsinyt ihminen kuolee alkaa saman tien nettikommentointi tyylillä ”Hyvä kun kuoli pois yhteiskunnan varoja syömästä, ei tuollaisilla saatanan loisilla mitään tee”. Luottotietoihinsa merkinnän saanut on ”vitun luuseri, jota ei kiinnosta maksaa laskujaan”. Työpaikkansa menettänyt on ”työhaluton, joka pitäisi vähän pistää orjatyöhön, jotta oppii olemaan”.

Mielenterveysongelmista, riippuvuuksista, talousvaikeuksista ja oikeastaan ihan mistä tahansa elämän vastoinkäymisistä kärsivät joutavat kuolla. Me olemme vain rasitteita. Uudeksi ja hienoksi termiksi on lanseerattu nettoveronmaksaja. Me kaikki, jotka emme ole nettoveronmaksajia olemme ylimääräistä kuonaa. Loisia, jotka pitäisi suorastaan hävittää. Universalistisen hyvinvointivaltion ajatus rappeutuu askel askeleelta. Ajatus myös heikkoja tukevasta ja auttavasta yhteiskunnasta herättää paljon jopa suoranaista vihaa.

Internet on koko olemassaolonsa ajan ollut mainio väline vihakommentointiin. Silti sanoisin, että pitkittyneen taantuman myötä myös empatiavaje on kasvanut tai ainakin nykyään naputellaan helpommin julki ajatuksia, jotka aikaisemmin jupistiin kotona kahvikupposen äärellä.

Itse mietin usein, että miksi minä olen toisten mielestä kuonaa siksi, että olen sattunut sairastumaan? Fibromyalgia, epävakaa persoonallisuushäiriö, masennus ja epäilys uupumusoireyhtymästä. Nekö tekevät minusta ihmisen, joka ei ansaitse elää? Sekö, että jatkoin opiskelujani vaikeista unihäiriöistä huolimatta aiheuttaen todennäköisesti tällä itselleni fibromyalgian aktiivisen vaiheen, tekee minusta huonon ihmisen? Oikeuttaako taloudellinen taantuma siihen, että me ”heikommat ja sortuneet” emme enää ole ihmisiä lainkaan? Sairaat, mamut, homot, alkoholistit, työttömät. Viharetoriikka toistuu kaikkien ryhmien kohdalla. Onko sellainen yhteiskunta tai ihminen vahva, joka kohtelee heikompia tai erilaisia ihmisiä kaltoin?

Nyt on taas se aika vuodesta kun puidaan ihmisten verotietoja. Samalla myös hyvintoimeentulevat päästetään ääneen kertomaan siitä, miten kurjaa on maksaa veroja. Miksi heidän tulisi kustantaa köyhien, sairaiden ja työttömien luusereiden elämää? Onhan se nyt varsin hirveää jos yli 900 000 eurosta jää käteen vain yli 615 000 euroa. Yksinkertaistetulla matematiikalla 615 000 eurosta tulisi käteen 51 250 euroa kuussa. Miten tällaisella summalla oikein mahtaakaan kukaan pärjätä… Pitäisiköhän laittaa jokin hyväntekeväisyyskampanja pystyyn reppanoiden tukemiseksi? Terveisiä vain Purson hallituksen puheenjohtaja Jari Ollilalle allekirjoittaneelta. Olisipa minullakin yhtä paljon pokkaa kuin sinulla.

”Nyyhkytarinoillaan” nämä suurituloiset tulevat joko tietoisesti tai tietämättään lietsoneeksi vihaa meitä huono-osaisempia kohtaan. Yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön nousemme jälleen me ”loiset” ja se, että me olemme ongelma. Syrjäytyminen, työttömyys, masennus ja alkoholismi ovat ongelmia, joita pitää mahdollisuuksien mukaan hoitaa. Asiat eivät muutu tai parane ihmisarvon riistävällä kohtelulla tai viharetoriikalla. Usein ennaltaehkäisy on kaikista tehokkainta, mutta sehän on nyt on turhaa ”hyysäreiden löpinää”. Surkeinta on seurata tätä ilmiötä, jossa itsekin huonossa asemassa olevat käyvät toisia huono-osasia vastaan.

Sivistyneessä yhteiskunnassa huolehditaan myös niistä, joiden elämä ei ole mennytkään putkeen. Taantuma tuo ihmisten raadolliset puolet hyvin esiin, ja paljastaa sen, että monen kohdalla sivistys on pelkkää pintaa. Kukaan ihminen ei jouda kuolla. Meillä on kaikilla ainutkertainen elämä. Jos sinulla on käsittelemättömiä vihantunteita, kehottaisin menemään psykologille sen sijaan, että oksennat niitä nettiin. Masentuneilla, päihdeongelmaisilla ja syrjäytyneilläkin on omaisia. He ehkä harvemmin ajattelevat, että heidän omaisensa sai kuolla, koska hänen elämänsä ei mennyt kuten oppikirjassa. Taantumassa meidän tulisi tukea toisiamme ja vetää yhtä köyttä pitäen huolta heikoista sen sijaan, että lietsomme vihaa eri ryhmien välille tai syyllistämme heikompia taantumasta. Henkinen taantuminen ei edistä talouskasvua, eikä sivistyneen yhteiskunnan kehittymistä.