Onko viharetoriikka jo arkea?

Viime vuoden sisään on tullut useamman kerran vastaan tilanne, jossa olen joutunut miettimään pitäisikö internetiin kirjoitetusta viestistä tehdä ilmoitus poliisille? Olen jo useampaan kertaan klikannut nettipoliisien profiileja auki. Minulla on ollut viestin kirjoitusikkuna edessäni avoinna. Olen jopa alkanut jo kirjoittaa. Sitten olen painanut ruksia. Viestit, joiden ilmoittamisesta poliisille olen harkinnut eivät ole olleet mitään kevyttä kamaa minun maailmassani, mutta silti en ole saanut kirjoitettua viestiä loppuun. Tämä pistää miettimään, että missä vaiheessa uhkailusta, vihapuheesta ja omankädenoikeudesta tulee arkea? Pitääkö tappamisella ja kiduttamisella fantasioinnin vakavassa keskustelussa olla hyväksyttävää? Pitääkö omankädenoikeudella uhoaminen hyväksyä? Keskustelu maahanmuuttajista tai pedofiileistä ei ole fiktiota, eikä viihdettä vaan todellista elämää. Keskusteluissa keskustellaan oikeiden henkilöiden pahoinpitelemisestä, kiduttamisesta jopa tappamisesta oikeuden varjolla.

Kun surffailemme internetissä törmäämme päivittäin kaikenlaiseen törkyyn. Itse en osaa turtua esimerkiksi tappouhkauksiin, tuhopolttosuunnitelmiin tai kidutusfantasioihin. Silti minunkin kynnykseni ottaa yhteyttä nettipoliisiin on aika korkea. Moni ei kuitenkaan tällaisia lukiessaan enää olkaansa kohauta. Se on arkea. Todellisen, elävän ihmisen pahoipitelemisestä, tappamisesta ja kiduttamisesta keskusteleminen on jo osittain arkea, jonka yli joko rullataan surutta tai sitten siihen mennään mukaan, koska sananvapaus.

Mieleen tulee myös, että poliisihan näkee kaikenlaista, ei kai heitä nyt tällainen kiinnosta? Muutamana iltana olen istunut pitkään pöydän ääressä hyvin vakavissa mietteissä. Entä jos tuo kirjoittaja tekeekin jotakin? Entä jos se ei olekaan vain vitsiä? Miltä minusta tuntuisi, kun en olisikaan ilmoittanut asiasta poliisille? Olen miettinyt, mitä yhteiskunnasta tulee, kun ihmisten satuttamisella fantasioinnista tulee normi? Onko siitä tullut jo? Poliisilla on resurssipula ja esimerkiksi syytekynnyksen ylittävistä kunnianloukkauksista tulee usein syyttämättäjättämispäätös, koska raha ja aika. Mitä tälle ilmiölle siis voi tehdä? Minä en halua, että viharetoriikkaan turrutaan, ja siitä tulee osa arkea. Yritän kantaa omaa pientä korttani kekoon esimerkiksi bloggaamalla. Joskus kuitenkin iskee se neuvottomuus. Kun et lähde viharetoriikkaan, olet hyysäri. Sinutkin pitää raiskata ja tappaa.

En haluaisi uskoa, että joku kommentoisi tähän, että älä sitten lue niitä! Kysymys ei näet ole mistään minun mielipahastani, vaan ihmisten suhtautumisesta väkivaltaan ja siihen, mikä on asiallista keskustelua. Ei tällaiselta asialta voi minusta sulkea silmiä. Ihmisten tulisi kyetä keskustelemaan asioista ilman tappo- ja kidutusjuttuja. Tulisi olla itsestäänselvyys, että meillä sivistysvaltiossa poliisi ja tuomioistuimet hoitavat asiat. Kuka takaa, että seuraava pedofiilin tai raiskaajan metsästäjän uhri ei ole syytön ihminen? Mitäs sitten kun se syytön makaa vammautuneena sairaalassa? Seuraavat viestit laitoin harkinnan jälkeen eteenpäin nettipoliisi Marko ”Fobba” Forssille. Ainakaan minun ei tarvitse syyttää itseäni, jos nämä henkilöt pahoinpitelevät jonkun.

”Ootte varmasti lukenu niistä lasten raiskaajista? Yks niistä ainaki asuu Mikkelissä ja jos se menee mun ansaan ni se ihminen saa kärsiä. Toivottavasti saa myös linnassa pesäpallomailaa perseeseen.”

”Olen ollut yhteydessä yhteen näistä miehistä ja pyytänyt ulos. Loput voitte arvata. Ja turha pelätä mun puolesta, koska olen tehnyt tätä ennenkin. Mä olen pelkkä syötti.”

Kyseisessä tapauksessa jutun miehet ovat vankilassa odottamassa tuomion lainvoimaisuutta. En tiedä ketä sitten on ”houkuteltu ansaan”? Johonkin muuhun tekoon syyllistynyttä? Syytöntä? Mielestäni tällaiseen ei pidäkään tottua.

 

Rahvas – melkein kuin Charlie Hebdo tai sitten ei

Pariisin terroriteko Charlie Hebdo lehteen sysäsi liikkeelle aallon, jossa pilapiirtäjät ympäri maailmaa korottivat äänensä sananvapauden puolesta omalla aseellaan, kynällään. Perussuomalaisten nuorten Rahvas-lehti yrittää nyt seurata näiden pilapiirtäjien jälkiä ja järjestää Charlie Hebdon jälkimainingeissa pilapiirroskilpailun islamista. Sananvapautta puolustan viimeiseen hengenvetooni asti, siitä huolimatta en voi olla hämmästelemättä perussuomalaisten pokerinaamaa. Kyllä, olen kyyninen perussuomalaisia kohtaan ja sanon, että eihän tässä nyt oikeasti ole tarkoitus puolustaa mitään todellista sananvapautta. Tarkoitus on käyttää tapahtunut hyödyksi. Todennäköisesti tässä odotuksena on, että joku muslimi hermostuu, avautuu ehkä asiasta vaikka jollekin lehdelle. Tämän jälkeen tietysti päästämään levittämään käsitystä, että kaikki maailman muslimit ovat tällaisia huumorintajuttomia sananvapauden rajoittajia ja eivätkä täten tietenkään sopeudu Suomeen.

Natsikortti

Tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, että perussuomalaisilla ei ole edes yhtään pelisilmää. Jos pilapiirroskilpailun olisi järjestänyt ”kaikesta saa tehdä satiiria”-hengessä, niin tästä ei olisi paistanut persujen oma islamofobia läpi. Perussuomalaiset olisivat jopa voineet oikeasti saada tästä pisteitä. Nyt tämä näyttäytyy vain perussuomalaisten kieli pitkällä odottamana tilaisuutena pilkata islamia.

Terroristi

On olemassa satiirin tekijöitä, jotka vetävät välillä aika rankkaakin linjaa, mutta he todellakin pilkkaavat kaikkia, jotka tekevät jotakin typerää, eivätkä valitse kohteekseen vain yhtä ihmisryhmää. Suomessa omasta mielestäni loistava esimerkki on Fingerporin piirtäjä Pertti Jarla. Hän ottaa usein Fingerporissa kantaa poliittisesti kuumiin aiheisiin, ja välillä mukana vilahtaa uskontoon liittyviä asioitakin. Jarla antaa selkeästi ymmärtää, että typeryys on se, mistä tehdään satiiria eikä se, että hän inhoaisi tai haluaisi mustamaalata tiettyä ihmisryhmää. Tässä juttua Suomen ja Ranskan satiirikulttuurin eroista. Jarla tiivisti myös loistavasti sen, miten terrori-iskuun voi suhtautua järjellä ja vihaa lietsomatta. 

Ympärileikkaus

Moni perussuomalainen on kristitty, joten esimerkiksi kristinuskoahan ei saa heidän mielestään ottaa satiirin kohteeksi. Islam sen sijaan kelpaa paremmin kuin hyvin. Tämä on lähinnä surkea yritys muka ottaa osaa maailmanlaajuiseen ilmiöön. Nyt saa kerrankin tehdä pilaa pelkästään islamista niin sanotusti ”luvan kanssa”, ja sehän kyllä hyödynnetään. Muista saa tehdä satiiria, meistä ei on tunnetusti perussuomalaisten kantava periaate. Ei perussuomalaisista sankareita, eikä oikean sananvapauden puolustajia saa, vaikka mitä tekisi. Joskus on hyvä kyetä nauramaan myös itselleen. Esimerkiksi Hikipedian artikkeli vihreistä on mielestäni aivan hemmetin hauska, vaikka itse vihreä olenkin.

Jeesus

Kuvat: Fingerpori Pertti Jarla hs.fi

Pyhä sota – maahanmuuttokriitikon popcornia

Ranskassa Charlie Hebdo-satiirilehteen tehdyn 12 ihmishenkeä vaatineen terrori-iskun jälkeen maahanmuuttokriittiset oletetusti kaivoivat popcorninsa esiin. Yksikin tällainen teko ja maahanmuuttokriittiset ja islamofobit juhlivat. Heidän menestyksensä ja voittonsa oikeastaan edellyttää väkivaltaa ja hirmutekoja esimerkiksi äärimuslimeilta. Jälleen kerran nettikeskusteluissa kukoistaa logiikka, että jos et vihaa kaikkia muslimeita hyväksyt terroriteot. Jos et halua eristää muslimeita yhteiskunnasta ja pistää rajoja kiinni, niin hyväksyt terroriteot. Jos et halua syyttää syyttömiä muslimeita teosta, niin hyväksyt terroriteot.

Terrorismin tarkoitus on pelottaa, ja pelolla on tarkoitus hallita. Kun maahanmuuttokriittiset kirjoittelevat muka pelkäävänsä musulahtaajia ollaan tilanteessa, jossa terrorismi on vaikuttaa juuri halutulla tavalla. Maahanmuuttokriitikot luovat ja levittävät itse mielellään pelkoa, joten tämä on heille tuttua touhua. Mitä enemmän vihaa ja vastakkainasettelua luodaan, sitä enemmän ihmiset hakeutuvat ääriliikkeiden pariin. Tämä toimii siis sekä äärimuslimien, että maahanmuuttokriitikoiden hyväksi, jos nyt tässä ”sodassa” voi kukaan ylipäänsä oikeasti hyötyä mitään. Sammeli Heikkiseltä oli Vihreän Langan nettisivuilla mainio kirjoitus aiheesta. Kannattaa myös lukaista ajatuksen kanssa tämä Juan Colen kirjoitus, johon Heikkinenkin viittaa.

Maahanmuuttokriitikoita ei kiinnosta uhrien ja heidän omaistensa tuska yhtään sen kummemmin kuin ääri-islamistejakaan. Maahanmuuttokriitikoita kiinnostaa se, että tässä heille on taas yksi väline käytettäväksi vihan lietsomiseen. Ihmishenget ovat molemmille tässä tapauksessa vain välineitä ja kulutustavaraa. Kummallakaan ääriosapuollella ei ole halua katkaista väkivallan kierrettä, vaan väkivaltaa halutaan luoda lisää, koska se on ainoa pelinappula, joka heillä on kädessään. Maahanmuuttokriitikot haluavat terroristien tavoin saada syyttömät ihmiset kärsimään. He eivät halua rauhaa ja vakautta, vaan sitä omaa ”pyhää sotaansa”. Uskontosotaansa. Rotusotaansa. Väkivallan uhreina kuolleiden parasta kunnioittamista on pyrkiä väkivallan kierteen katkaisemiseen. Siihen, että väkivalta ei hallitse ihmisiä. Meidän tavallisten järki-ihmisten on pidettävä huolta siitä, että myös me vastustamme väkivaltaa ja uskallamme kieltäytyä väkivallan lietsomisesta, emmekä anna maailmaa näiden ääriryhmien sotakentäksi.

”Tänään on ihan popcorn-päivä. Jostakin syystä toimittajien, päivystävien dosenttien ja poliitikkojen tapa analysoida tapahtumia ei muistuta juurikaan sitä keskustelua, jota käytiin Breivikin tekojen jälkeen vuonna 2011”,

Äläpä muuta virka Jussi hyvä. Breivikin perustella ei sentään lähdetty tuomitsemaan miljardeja ihmisiä… Lienee myös syytä muistaa, että toinen surmatuista poliiseista oli muslimi. ”Väärin uskovat” tavalliset muslimit ovat siis ihan samassa asemassa kuin me ei-muslimitkin.