Maahanmuuttokriittisten häikäilemätön raiskausretoriikka

Tjasuvakitmuoks

Järkevän ihmisen korvaan kuulostaa absurdilta, että aikuinen useamman lapsen äiti kykenee tosissaan yhdistämään raiskauksen ja seksin toisiinsa. Maahanmuuttokriitikko kuitenkin kykenee. Me suvakit ja naisaktivistit siis kirjoittajan mukaan haalimme Suomeen maahanmuuttajia, koska olemme niin rumia koppeloita, että emme kelpaa edes raiskaajille. En tiennytkään, että ”raiskaajille kelpaamisesta” on tullut jokin meriitti… Meidän pitäisi kuulemma tutustua seksikauppoihin sen sijaan, että ”haalimme tänne karvaranteita meidät raiskaamaan”. Maahanmuuttokriitikko siis ajattelee, että meidät saa raiskata, koska mehän olemme kyseisen kirjoittajan usein käyttämään termiä lainaten vain ”munan puutteessa”. Maahanmuuttokriittisten teorian mukaan me siis suorastaan haluamme tulla raiskatuiksi.

Ei ole kerta ensimmäinen, eikä taatusti viimeinen kun maahanmuuttokriittinen käyttää tällaista raiskausretoriikkaa. Facebookissa hekumoitiin Jyväskylän kirjastopuukotuksen oikeudenkäynnin jälkeen sillä, miten Li Andersson pitäisi sitoa puuhun ja raiskata heteroksi. Taannoin eräälle sometutulleni lähetettiin viestejä, joissa toivottiin hänen raiskaamistaan.

Näiden ihmisten ajatukset tuntuvat pyörivän pääosin seksin ja väkivallan ympärillä. Tappaminen, raiskaaminen, kiduttaminen ja ysimillinen Burana ovat ratkaisuna kaikkeen. Ajatusmaailma on hyvin keskenkasvuinen ja joka asiassa on olemassa vain musta ja valkoinen. Asioiden taustasyiden miettiminen ja kehittävien ratkaisujen esittäminen on kiellettyä ”hyysäämistä”. Samat ihmiset, jotka kauhistelevat raiskauksia mehustelevat hetken kuluttua itse seksuaalisella väkivallalla ja ovat jopa avoimesti sitä mieltä, että seksuaalinen väkivalta on oikein, kun se vain kohdistetaan ”oikeaan ihmiseen”. Mielestään tällaiset ihmiset vielä omaavat kovin korkean moraalin. He ovat olevinaan suuria ja rohkeita ”hyvien arvojen” puolesta taisteluvia sotureita. Kukin toki tulkitsee tavallaan, mutta kaksinaismoralistinen ajattelu on kyllä aivan eri asia kuin korkea moraali.

Meillä länsimaissa yleinen suuntaus on, että raiskauksen ja seksin yhdistäminen on tuomittavaa ja moista retoriikkaa yleensä paheksutaan voimakkaasti. Maahanmuuttokriittinen sen sijaan hyväksyy surutta tällaisenkin ajattelumallin, jos se vain palvelee hänen pyhää tavoitettaan lisätä vihaa ”vääränlaisia” ihmisiä kohtaan. Toki ajattelumalli hyväksytään nimenomaan valikoivasti eli vain tietyt ihmiset saa raiskata. Ne ihmiset, joista ei itse pidetä. Jos noudatetaan näiden maahanmuuttokriittisten omaa ”logiikkaa”, niin voisi kysyä, että haluaako maahanmuuttokriittinen siis tulla raiskatuksi vain valkoisen ”isänmaallisen” kantasuomalaisen toimesta? Heidän oma logiikkaansa toki lakkaa heidän mielestään pätemästä, kun se kohdistuukin heihin itseensä. Maahanmuuttokriittiset ovat kovia ratsastamaan sillä, miten toiset ovat jo kulttuurinsa perusteella barbaareja. Yksilöitä ei haluta nähdä. He ovat itse ”länsimaisen valistuksen” parissa kasvaneita, miten ihmeessä heistä on tullut tällaisia barbaareita, jos kerran kulttuuri määrittää kaikki yksilöt aina kehdosta hautaan saakka?

Kirjoitat, että sinulle on haastavaa tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnet houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät, mutta kiellät nämä ajatukset ja toivot, että ainoastaan vihervasemmistolaiset maailmanparantajat raiskattaisiin. Itsehän suhtaudumme liian suvaitsevaisesti barbaariraiskaajiin ja sallimme heidän rynnistää neitseellisen suomineidon kimppuun. Jollain tavalla argumenttisi näyttäisi päätyvän siihen, että et edes syytä raiskauksista maahanmuuttajamiehiä, vaan niitä suvaitsevaiston naisia, jotka maahanmuuton sallivat.Mutta ethän sinä voi olla sitä mieltä, että raiskaus olisi naisen syytä? Silloinhan koko barbaariraiskaajaretoriikaltasi putoaisi pohja, vai mitä?”

Heitin kerran eräällä maahanmuuttokriittiselle ilmoille ajatuksen, että on olemassa riski, että hänen lapsestaan tuleekin suvakki. Hän vastasi tyynesti, että abortti on parempi vaihtoehto kuin suvakkilapsi.

Nyt olisi korkea aika nähdä, että näitä ihmisiä eivät kiinnosta esimerkiksi naisten oikeudet pätkääkään. Naisten oikeudet ovat keppihevonen. Heidän mielestään nainen, joka julkisesti kertoo heidän näkemyksestään poikkeavia mielipiteitä on kohde, jonka saa oikeutetusti raiskata. Ei saa ajatella, eikä kyseenalaistaa. Usein näkee keskustelua, joissa maahanmuuttokriittiset miehet kirjottelevat ”meidän naisistamme”. Tietääkseni me naiset emme ole kenenkään omaisuutta. Olen tätä kysynyt monia kertoja saamatta vastausta, mutta miten tällainen ajattelu eroaa esimerkiksi ääri-islamistin ajattelusta naisen asemasta? Kaavun ”väriä” voidaan vaihtaa, mutta se ei muuta sisältöä. Sivistys- ja tiedeviha kuuluu myös hyvin olennaisena osana maahanmuuttokriittiseen ajatteluun, joten heidän housuissaan olisin kyllä kuittailematta muiden tieteen tuntemuksesta.

Haluaisiko maahanmuuttokriittinen joutua selittämään omalle lapselleen, että sinua nyt vain kiusataan koulussa ja sinun on nyt vain hyväksyttävä se, koska valkoinen mies tappoi perheensä? Tuleeko minun valkoisena suomalaisena naisena olla vastuussa vaikkapa suomalaistaustaisen Aileen Wuornoksen tekemisistä murhista? Olemmeko me kaikki suomalaiset valkoiset naiset sarjamurhaajia, koska Wuornos? Maahanmuuttokriittisten ”logiikan” mukaan toki vain ”vääränlaisia” saa leimata…

Euroviisut ja ”erilaisuus”

Viime vuonna Conchita Wurstin euroviisuvoiton jälkeen törmäsi netissä kitinään ”Ei kukaan siitä olis tykännyt, jos se ei olis ollu parrakas nainen!”. Nyt Suomi valitsi euroviisuedustajakseen Pertti Kurikan nimipäivät-yhtyeen ja silmiin on sattunut taas samantyyppistä kitinää. ”Ei kukaan niitä olis äänestäny, jos ei ne olis vammasii!”. Vuonna 2012 presidentinvaalien aikaan kuulin itse paljon väitettä ”Et sä äänestäis sitä, etkä sen puolesta kampanjoisi, jos se ei olis homo”. Ihmiset vetävät kaikennäköisiä johtopäätöksiä edes kysymättä toiselta, miksi ihminen teki tällaisen päätöksen. Aika usein nämä oletuksiin perustuvat johtopäätökset ovat vääriä.

Ihmisten henkilökohtaisia äänestysmotiiveja asiassa kuin asiassa on mahdotonta varmaksi olettaa. On loukkaavaa, jos joku äänestää säälistä. Yhtälailla loukkaavaaja alentavaa on myös olettaa, että kun joku jotenkin erilaiseksi miellettävä vaikkapa esiintyjä, kirjailija tai poliitikko menestyy, niin hänestä pidetään vain ”koska se on sellainen erilainen”. Tuntuu, että muilla on tavallaan oikeus määrittää ihminen ja hänen uransa kokonaan sen jonkun tietyn erityisenä pidettävän asian kautta. Jälleen olisi kai aika muistuttaa, että meissä kaikissa on jotakin erityistä. Kukaan meistä ei ole normaali.

Kokisin itse aika alentavana, jos joku väittäisi ihmisten lukevan minun blogiani vain siksi, että olen sairas, syrjäytynyt ja jonkun mielestä säälittävä. Ei niillä sairauksillani tai sosiaalisella asemallani ole kirjoittamiseni kanssa mitään tekemistä. Ihminen saattaa olla tehnyt paljon työtä asian eteen. Sitten tuleekin joku joka näkee sinut vain sairaana, vammaisena tai homona ja olettaa ihmisten kohtelevan sinua kuin ”pehmolelua” sen vuoksi, että et istu siihen normaalin ihmisen myyttiin. On ihan sama oletko hyvä, pätevä ja pidetty siinä, mitä teet jos vain olet ”erilainen”, niin se leimaa sinut helposti joidenkin ihmisten silmissä. Tällaiseen kirjoitteluun sisältyy osittain myös se ikävä taustaviesti, että et voi olla ”erilaisena” koskaan yhtä hyvä kuin ”tavalliset” ihmiset. Jos menestyt, onnistut tai olet hyvä alallasi sen oletetaankin johtuvan siitä, että ihmiset säälivät sinua.

Jotkut ovat myös esittäneet näkemyksiä, joiden mukaan bändin musiikkia ei kuulemma saa arvostella, eikä siitä saa olla pitämättä, koska esiintyjät ovat vammaisia. On toki hieman eri asia arvostella bändin musiikkia kuin kirjoittaa sellaisia kommentteja, mitä Pertti Kurikan nimipäivistäkin on netissä nähty. ”Hyi vittu vammasii”-tyyliset kommentit ovat tuskin kenenkään mielestä bändin musiikin arvostelua… Joidenkin asenne on ollut juuri se, että vammaiset pitää ihan heidän itsensä vuoksi pitää pois yhteiskunnasta, että vammaisia ei saa päästää tekemään normaaleja asioita. Nämä asenteet kertovat siitä, että vielä on työtä tehtävänä.

Välillä tulee kieltämättä myös sellainen olo, että ihmisten pitäisi soittaa, laulaa ja esiintyä ja elääkin jätesäkit päällä ja paperipussit päässä, ettei vain mikään ulkomusiikillinen seikka vaikuttaisi kenenkään kokemukseen artistista… Omasta mielestäni Euroviisut on enemmänkin esiintymiskilpailu kuin varsinaisesti pelkkä musiikkikilpailu. Ylipäänsä yksiselitteisesti hyvää musiikkia on aika vaikea määritellä. Ihmiset yksinkertaisesti pitävät erilaisista asioista. Saako muuten euroviisuvoitosta olla innoissaan, jos ei fanita voittajan musiikkia? Itse ainakin olin vuonna 2006 innoissani Lordin voitosta, vaikka en liiemmin Lordin musiikista perustakaan. 

Emma Kari tiivisti asian loistavasti.

”PKN:n voiton ja “vammaissympatiaäänien” tekopyhä kauhistelu ei ole vammaisten oikeuksien puolustamista, vaan heidän sysäämistään takaisin marginaaliin. Se on vammaisten alentavaa holhoamista, jossa kukaan ei kysy, mitä nämä ihmiset itse haluavat. PKN kun halusi voittaa viisukarsinnat ja lähteä Wieniin.”