Pitääkö äärioikeistolaisille puhujille antaa tilaa kaikilla areenoilla tasapuolisuuden vuoksi?

Meillä on unelma-mielenosoituksen jälkilöylyissä on arvosteltu niin perussuomalaisten Matias Turkkilan puhujana oloa tapahtumassa kuin hänelle buuanneitakin. Mielenkiintoisinta keskustelussa on se, että jotkut pitävät tiukasti kiinni siitä, että järjestäjällä on ollut ikäänkuin velvollisuus kutsua vastakkaisen mielipiteen edustaja paikalle, koska ”ei ihmisten suita saa tukkia” ja ”vastakkaisten mielipiteiden edustajat pitää saada dialogiin”. Näissä sinänsä hyvissä ajatuksissa on pari muttaa. Jos vaikka FDL järjestää mielenosoituksen islamia vastaan, niin lienee selvää, ettei sinne kutsuta meidän punavihermädättäjien puolelta edustajaa. Jos jotakuta kiinnostaa niin Kunnollisvaalit-blogista löytyy hieman tietoa siitä, millainen mies Matias Turkkila on.

Onko kaiken maailman kauniisti sanottuna hurupuhujille annettava tilaa pitää monologejaan joka paikassa? Yhtä hyvin voidaan kysyä pitääkö koulun biologian tunnille roudata joku uskovainen kertomaan kreationismista? Pitääkö sellaisen kanssa jaksaa loputtomiin keskustella, joka valistamisesta huolimatta on sitkeästi esimerkiksi sitä mieltä, että evoluution pitäisi toimia niin, että pöytä muuttuu hevoseksi? Ei kukaan estä hurupuhujia ilmaisemasta mielipiteitään, mutta kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta tarjota heille areenaa.

Kutsuuko hevikonsertin järjestäjä Westboron baptistikirkon jäsenen paikalle kertomaan, miten yleisö ja artistit joutuvat helvettiin? Hevikonsertti ei ole saarnapaikka, eikä antirasistinen mielenosoitus ole natsien kokous. En mollaa mielenosoituksen järjestäjiä päätöksestä kutsua paikalle perussuomalainen, vaikka en itse ratkaisua allekirjoitakaan. Mielenosoitus kasattiin nopeasti ja haluttiin varmasti antaa juuri sitä mielikuvaa, ettei ketään suljeta ulkopuolelle. Siihen, että järjestäjät päätyivät tuollaiseen ratkaisuus on ymmärrettävä syy. Jos toisen osapuolen kanssa voisi todellakin keskustella olisi vastakkaisen osapuolen kutsuminen paikalle ollut toimiva ajatus. Ehkä myös Turkkilalle teki hyvää liikkua myös oman viiteryhmänsä ulkopuolella ja nähdä, että kaikki eivät niele ihan mitä tahansa.

Kolme tai neljä vuotta sitten olin itse kovasti sillanrakennus-linjalla. Äärioikeisto inhotti, mutta uskoin, että sinne haksahtaneet eivät ole toivottomia tapauksia. Yritin kovasti pyrkiä siihen dialogiin. Yritin aikani kohtuullisen sinnikkäästi ja lopulta jouduin toteamaan, että jo radikalisoitunut ei kuuntele järkipuhetta, eikä faktoja. Se on kuin yhden sanan oppineen papukaijan kanssa keskustelisi. Vaikka olet juuri selittänyt asian todella rautalangasta, niin seuraava päivänä virsi on taas sama samoine perättömine ”argumentteineen”. Tämä sama kun on sen pari vuotta toistunut samojen ihmisten kanssa ilman mitään edistystä, niin voidaan mielestäni todeta tällaisen olevan ajanhukkaa. Jos asiaa halutaan puuttua se on tehtävä ennen radikalisoitumista.

Sysirasistiksi jo päätynyt on sellainen, että vaikka hän kohtaisi 5000 mukavaa mamua, niin hänestä vääränlaiset ihmiset ovat edelleen vääränlaisia. Joillekin se henkilökohtainen herääminen tapahtuu, mutta ikävä kyllä aika harvoille ja siihen ei vaikuta se, vaikka suvakki yrittäisi kuinka jutella natsin kanssa ja olla hänelle mukava. Ovatko kaikki jo unohtaneet Eskin ja Mustan Barbaarin? Eskin piti olla niin ihku ja mukava kerrassaan symppis mies, mutta kuinkas sitten kävikään…

Mikäli jo radikalisoitunut ei itse tajua sitä, että oikeastaan hänen kannattamansa touhu on aivan sairasta, ei kukaan voi häntä saada sitä ”väkisin” tajuamaan. Tämä on oikeastaan sama asia kuin vaikka alkoholismissa. Asia pitää itse tajuta ja apua pitää haluta. On joka kerta puuduttavaa huomata kuinka moni ajattelee, että kukaan meistä vihervasemmistolaisista ei ole muka edes yrittänyt keskustella toisen osapuolen kanssa. Ei siinä, ettenkö minä toivoisi täydestä sydämestäni, että rasistit muuttuisivat, mutta se on vain äärettömän epätodennäköistä. Jos halutaan vaikuttaa yhteiskunnallisesti kannattaa todellakin keskittyä siihen väkeen, joka ei ole radikalisoitunut. Heihin faktat ja järkipuhe vielä voivat vaikuttaa.

On toki kaunis ajatus, että jutellaan, halitaan ja annetaan rasistille mahdollisuus kertoa murheitaan. Annetaan ehkä vielä kukka käteen ja toivotaan parasta. Jos kuitenkin joku kehottaisi sinua juttelemaan ja rakentamaan siltoja vaikka sen ääri-islamistiterroristin kanssa olisiko se sinusta hyvä idea? Vai pitäisitkö ehkä ideaa täysin hulluna? Jostakin syystä idea ei enää olekaan hullu, kun edessä seisoo kotomaan tuote, joka on ihan yhtä ”pihalla”… Jokainen voi itse miettiä kuinka monta vuotta olisi valmis yrittämään sitä järkevää keskustelua ihmisen kanssa, joka on ilmoittanut, että sinunlaisesi ihmiset ovat parhaita kuolleina?

Vaikka koen kuuluvani suvakkeihin ei minulla tai kenellekään muullakaan ole velvollisuutta suvaita pelkkään väkivallan ihannointiin ja ihmisvihaan perustuvia ideologioita. Koska joku ottaa kuitenkin esille väitteen, että islam on vahingollinen ideologia, niin kumotaan tämä ajatus heti kättelyssä. Tein joskus postauksen, jossa olin poiminut eri uskonnoista periaatteessa saman sanoman siitä, miten toista pitää kohdella kuten itseäänkin toivoisi kohdeltavan. Pyhät kirjat ovat aikansa kuvia ja tulkintavaihtoehtoja on lukemattomia. Esimerkiksi muslimit, kristityt tai ateistit eivät kaikki todellakaan halua lähtökohtaisesti tuhota itsestään poikkeavia ihmisiä. Äärioikeistolainen sen sijaan haluaa jo lähtökohtaisesti poistaa kaikki mielestään vääränlaiset yleensä keinoja kaihtamatta. Äärioikeistolainen ei halua sopua erilaisten kanssa, vaan hän haluaa heidät pois. Äärioikeistolainen ei halua edistää esimerkiksi maahanmuuttajien sopeutumista, vaan hän haluaa heidät pois.

Äärioikeistolaisen on turha jeesustella ideologioista, jotka ovat heidän mielestään barbaarisia ja väkivaltaisia, koska heidän oma ideologiansa on juuri tällainen. Ääriajattelu on aina lähtökohtaisesti ehdotonta. Äärioikeistolaisissa ja muslimeissa on ryhminä tarkasteltuna yksi olennainen ero. Kaikki muslimit eivät ole äärimuslimeja, mutta jokainen äärioikeistolainen on äärioikeistolainen.

Millainen olisi ei-monikulttuurinen yhteiskunta?

Kansanedustaja Olli ”Itäkeskus tutkimusmatkailija” Immonen jatkaa pyhää sotaansa monikulttuurisuutta vastaan. Immosen uusimpia aatoksia lukiessani aloin jälleen kerran mietiskellä, että millainen se maahanmuuttokriitikoiden mielestä ihana ja mahtava yhden kulttuurin yhteiskunta sitten olisi ja miten se toteutettaisiin?

Maahanmuuttokriittisten yksi keskeinen agenda on monikulttuurisuuden vastustaminen. Monikulttuurisuutta pidetään jopa painajaisena ja sivistyksen tuhoajana. Sen sijaan, että me suvaitsevaisemman yhteiskunnan puolesta puhuvat vain toteamme monikulttuurisuuden olevan hyvä asia olisi mielestäni myös hyvä entistä enemmän keskustella siitä, mitä sana monikulttuurisuus oikeastaan tarkoittaa? On hyvä kysyä, millainen sitten olisi se maahanmuuttokriittisten unelma? Millainen olisi ei-monikulttuurinen yhteiskunta? Miten se sitten käytännössä toimisi? Mitä kansan pitäminen täysin yhtenäisenä vaatii? Onko olemassa yhteiskuntia, jotka ovat täysin yhtänäisiä? Yksinkertaisesti ei ole. Jokaisessa yhteiskunnassa, jokaisen kulttuurin sisällä on eroavaisuuksia. Periaatteessa jokainen yksinkertainenkin yhteisö on omalla tavallaan ”monikulttuurinen”.

Monikulttuurisuus sanaa käytetään paljon maahanmuuttokriittisten propagandassa, mutta yksinkertaisestihan kyse ei ole sen kummemmasta asiasta kuin ihmisyyden moninaisuudesta. Vaikka meillä olisi virallisesti vain yksi ”kulttuuri”, jonka edustajia kaikki me olisimme ei se sulkisi pois ihmisten moninaisuutta. Tavallaan yhteiskuntamme olisi silti ”monikulttuurinen”.

Sen lisäksi, että ihminen on osa yhteiskuntaa hän on myös yksilö. Vaikutteita tulee väistämättä monesta suunnasta. Helppotajuisena esimerkkinä toimii vaikkapa käsite suomalaisuus. Olli Immonen kokee äärioikeistolaisilla väkivaltafantasioilla ja sotahöpinöillään edustavansa suomalaisuutta. Minun näkökulmastani taas äärioikeistolaisuus tai ihmisten eriarvoisuus ei kuulu suomalaisuuteen. Mitä siis on suomalaisuus? Suomalaisuus on moninaista, ”monikulttuurista”. Vaikka Olli Immosen ajatukset ovat vastenmielisiä, en silti voi sanoa hänen olevan vähemmän suomalainen kuin minunkaan.

Vaikka en voi kiistää Olli Immosen suomalaisuutta, enkä voi kieltää häntä ajattelemasta omalla vastenmielisellä tavallaan, voin silti todeta, että mielestäni moiset ajatukset eivät kuulu sivistyneessä yhteiskunnassa poliitikon suuhun. Aina löytyy niitä, joiden mielestä ne ”väärälaiset ihmiset” ovat huonompia ja syypäitä ihan kaikkeen, mutta huolestuttavaa on se, että kansa äänestää tällaisia asioista päättämään. Demokratian varjopuoli on se, että jos iso osa kansasta äänestää vaikkapa ne massamurhaajat valtaan kärsimme myös me, jotka emme ole heitä äänestäneet.

Ainoa tapa yrittää toteuttaa täysin homogeenistä yhteiskuntaa on Pohjois-Korean malli. Pelolla, pakolla, väkivallalla ja julmuudella hallitseminen. Sivistyneessä maailmassa tällaiselle on nimikin. Se on terrorismia. Kuten historia on näyttänyt tällaisella mallilla rakennettu yhteiskunta ei ole turvallinen oikeastaan kenellekään kansanosalle, eikä johda hyvinvointiin. Tällainen yhteiskunta ei myöskään ole kestävä. Pelolla ja pakkoyhtenäisyydellä hallittu kansa ei alistu loputtomiin. Kansasta ei koskaan todellisuudessa saada täysin yhtenevää ja tällaisesta utopiasta tosissaan puhuva on joko erittäin lapsellinen tai pahasti sekaisin. Toisaalta kuten historia on näyttänyt moni mieleltään järkkynyt uskoo aina katkeraan loppuun asti sairaaseen ja toteutuskelvottomaan utopiaansa.

Jos äärioikeistolaiset todella saisivat vallan, niin ei aikaakaan kun he alkaisivat riidellä siitä, mikä ryhmä uunitetaan seuraavaksi. Jos ensisijaisesti kaikkia yhdistää vaikkapa se muslimiviha, niin seuraavaksi toinen haluaisikin uunittaa romanit ja toinen homot. Koska tämä väki on usein aika kykenemätöntä kompromisseihin, he alkaisivat erittäin suurella todennäköisyydellä tappaa toisiaan. Entinen liittolainen olisikin sitten se vihollinen ja petturi, joka ei enää jaa näkemystä siitä, mikä ryhmä on se vihollinen numero yksi. Suomalaisuus tai äärioikeiston äkkiseltään näennäisesti yhtenevien mielipiteiden jakaminen ei siis takaisi tuossa tapauksessa yksilön turvallisuutta. Ihminen, joka on tuosta vain valmis verisiin ratkaisuihin, jopa nauttii niistä ei kaihda myöskään tappaa ”omiaan”. Tällaisessa yhteiskunnassako jokainen äärioikeistopoliitikkoa äänestänyt todella haluaisi elää vai eivätkö he vain ymmärrä valintansa seurauksia? Varmasti joukkoon mahtuu molempia.

Äärioikeistolaisten visio heidän ryhmänsä yhteneväisyydestä on yhtälailla utopia kuin heidän visionsa yhtenevästä suomalaisuudestakin. ”Monikulttuurisuutta”, moninaisuutta on väistämättä aina olemassa. Vaikka Immosta ja kumppaneita ajatus ahdistaakin, niin heidän äärioikeistoväkensäkin on omalla tavallaan ”monikulttuurista”, moninaista, sillä yhteisö ei ole täysin yhtenäinen, eikä siitä sellaista koskaan tulekaan. Olli Immonen tai kukaan muukaan ei pysty todellisuudessa ”monikulttuurisuutta”, moninaisuutta poistamaan, vaikka kuinka ”taistelisi”.

Mitä kaikkea saa tehdä uskonnonvapauden varjolla?

Kristillisdemokraattien Susanna Koivula pitää suorastaan pöyristyttävänä, että rippikoulussa hyväksyttäisiin kaikki nuoret sellaisina kuin he ovat ja kerrottaisiin avoimesti siitä tosi asiasta, että ihmisiä on erilaisia myös seksuaalisuuden saralla.

Evankelisluterilaisella kirkolla on oikeus kerätä veroja, eivätkä esimerkiksi yritykset voi kieltäytyä kirkollisveron maksamisesta. Siitä huolimatta jotkut kirkon väestä ajavat oikeutta harjoittaa sekä aktiivista, että passiivista syrjintää uskonnonvapauden nimessä. Seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti ei ole ideologia, jota voi opettaa. Jokaisella on oma seksuaali- ja sukupuoli-identiteettinsä, joka ei väkisin muutu, eikä sen tarvitsekaan muuttua. Koivula tai kukaan muukaan ei voi lakaista heidän normistaan poikkeavia maton alle sillä, että heidän olemassa oloaan ei käytännössä tunnusteta.

Onko se sitten syrjintää, jos vaikkapa homoseksuaalinen nuori joutuu kokemaan itsensä ja tunteensa epänormaaleiksi, koska seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ei puhuta tai kysyttäessä erilaisten tunteiden väitetään vain olevan syntiä? Jos ihminen ei saa tulla näkyväksi omana itsenään, koska hänen oma minuutensa (joka ei ketään satuta) kielletään muiden toimesta, niin kyllä se on erittäin julmaa henkistä väkivaltaa. Onko näistä ihmisistä myös uskonnonvapauden nimissä ok vaikkapa pelotella lasta Saatanalla, jos lapsi sattuu leikkimään vääränlaisella lelulla? Onko uskonnonvapauden nimissä oikeus vaikkapa hoitaa lapsensa aivokasvainta manaamalla, koska poikkeavan käyttöksen syyhän on totta kai riivaaja?

Milloin se tapahtuu, kun uskonnollinen hurmos menee täysin tieteen ja järjen edelle? Uskonnonvapaus ei ole kortti, jonka kautta saa vahingoittaa muita ihmisiä. Elämme kaikki uskonnosta riippumatta samassa yhteiskunnassa. Eläessämme yhteiskunnassa yhdessä meidän täytyy noudattaa tiettyjä perussääntöjä. Emme saa esimerkiksi tappaa tai pahoinpidellä ketään, mutta entä henkinen puoli? Tai periaatteessa ”saamme” tappaa ja pahoinpidellä, mutta teoista on sitten loogisestikin seurauksensa. Saako ihmisen erilaisuuden ”kiistää”? Saako ihmistä pelotella helvetillä ja Saatanalla ihan vain siksi, että ihmisellä on kädessään vääränlainen lelu? Saako ihmisen oman minuuden kokonaan ignoorata muiden toimesta? Saako täysin tervettä ihmistä ”eheyttää”? Onko se moraalisesti tai eettisesti oikein? Jos henkilön y uskonto sanoo, että ihmisiä tai eläimiä pitää uhrata päästäkseen Jumalan suosioon, niin pitääkö tämä hyväksyä, koska uskonnonvapaus? Onko murha enää murha tai syrjintä syrjintää, jos sen perustelee uskonnolla?

Otetaan isomman mittakaavan esimerkki siitä, miten tärkeää on, että myös muut tunnustavat toisen olemassaolon. Mikäli valtiota ei tunnusteta muiden toimesta sen olemassaolo muuttuu hyvin haastavaksi ja kyseenalaiseksi. Saman voidaan katsoa pätevän ihmisiin. Jos kukaan ympärillä ei tunnusta ihmisen minuutta, ihmisen on psyykkisesti erittäin haastavaa ”olla olemassa”. Moni varmasti muistaa Muumilaakson tarinoista Ninni-tytön tarinan. Vaikka Ninnin tarina onkin fiktiivinen, se kuvaa hyvin ihmisen psyykeä.

Missä määrin yhteiskunnassa siis voidaan hyväksyä aktiivista tai passiivista syrjintää tai jopa tukea tällaista uskonnonvapauden varjolla? Missä menee raja? Ainakin selkeä linja voidaan vetää siihen, että jos uskonnon omat opetukset ovat ristiriidassa lain kanssa, niin mielestäni ei ole epäselvyyttä siitä kumpaa noudatetaan. Maalliset lait ja säädökset menevät aina uskonnollisten opetusten ohi. Passiivinen syrjintä on myös syrjintää, vaikka kaikki eivät sitä syrjintänä pidäkään, eikä lakiakaan voida aina suoraan hyödyntää passiivisen syrjinnän kitkemiseen. Passiivilla syrjinnällä on kuitenkin samat seuraamukset kuin aktiivisella syrjinnällä. Kaikkea passiivista syrjintää ei voida lailla estää, mutta siitä on kuitenkin oikeus keskustella. Sanoisin, että siitä pitääkin keskustella. Uskonnolliset yhteisöt eivät voi rajata itseään yhteiskunnan ulkopuolelle ja toimia kuten heitä huvittaa. Kuten kaikki muutkin vapaudet myös uskonnonvapaus tuo mukanaan vastuuta. Uskontoonsa vedoten ei voi tehdä mitä vain. Tämä vääntöhän on sisällöllisesti aika identtistä äärioikeisto ja sananvapauden vastuu-väännön kanssa.

Mielestäni erityisesti nuorten ja lasten parissa työskenteleviltä on oikeus edellyttää, että lapsen ja nuoren omaa täysin tervettä perusnormista poikkeavaa identiteettiä ei saa tuomita vääräksi, eikä ignoorata. Jälleen on hyvä kysyä, kuka meistä ylipäänsä sopii normiin? Eipä minunkaan rippikouluaikanani enää kukaan paasannut esiaviollisen seksin olevan syntiä. Ajat siis muuttuvat, tieto lisääntyy ja järkevä ihminen ymmärtää tämän. Vaikka usko olisi ihmiselle kuinka tärkeä asia on ihmiskunnan tietomäärä kuitenkin melkoisesti karttunut niistä ajoista, kun pyhiä kirjoja kirjoitettiin. Ne kirjat on kirjoitettu sen aikaisiin käsityksiin perustuen. Eivätkä käsitykset voineet tietenkään ollakaan samoja kuin tänä päivänä, koska silloin tiedon määrä oli vähäinen.

Kunnioitan lähtökohtaisesti jokaisen oikeutta omaan uskoon. Kuitenkin kun uskonnon kanssa aletaan kävellä tieteen yli, aletaan kiistää toisten minuuden olemassaoloa ja aletaan hakea oikeutta syrjiä toisia, niin voisi kysyä miksi sitten minun pitäisi tunnustaa moisen ihmisen uskovaisuus tai kunnioittaa sitä? Mikäli alamme pelata noilla säännöillä, niin pistäisin oman pennoseni siihen, että rationaalinen ihminen osaa halutessaan olla paljon mulkumpi kuin uskonnollista fundamentalismia edustava. Jos nimittäin asiaa lähestytään rationaalisesti, niin huomauttaisin mitä kohteliaimmin, että uskovaiseksi voidaan opettaa tai uskovaisuuden voi valita, mutta se ei ole sisäsyntyinen ominaisuus. Uskovaisuus ei siis ole samanlainen ominaisuus kuin ihonväri, vamma tai seksuaalinen suuntautuminen. Lähtökohtaisesti kuitenkin myös ihmisten henkilökohtaisia valintoja tulee kunnioittaa, kunhan ne eivät satuta muita ja täten ihmistä ei saa syrjiä myöskään hänen uskontonsa perustella. Toki ihmisellä on oikeus rumasti sanottuna olla mulkku niin halutessaan, mutta ei voi odottaa kaikkien hyväksyvän sitä mukisematta.

Pääsemme jälleen pitkään paljon esillä pyörineeseen kysymykseen. Onko suvaitsematon, jos ei suvaitse suvaitsemattomuutta? Nyt.fi käsitteli viime vuoden puolella asiaa loogisesti.

”Mitä siis tarkoittaa ihminen, joka vaatii muilta oman suvaitsemattomuutensa suvaitsemista?

Hän ei vaadi vain oikeutta ajatella, olla ja elää omalla tavallaan, muita vahingoittamatta. Hän vaatii itselleen aktiivista etuoikeutta syrjiä.

Vaatimus on röyhkeä ja tekopyhä.

Suvaitsemattomuuden suvaitsemisen vaatimuksesta on tullut erilaisia äärinäkemyksiä edustavia fundamentalisteja yhdistävä uskonkappale ja omaa etua ajavan vallankäytön väline.”

Olet sitten kirkkoa vastustava ateisti persu tai fundamentalistinen uskovainen, niin teitä yhdistää sama asia. Tekopyhyys, röyhkeys ja halu käyttää omaa näkemystä muiden alistamiseen.

Sadannen kerran: Vaikka ääriuskovaisia kuinka pelottaa niin se, että seksuaalisuuden monimuotoisuudesta kerrotaan ei tee kenestäkään heterosta homoa, eikä vastaavasti pelkkä heteronormatiivisen mallin opettaminen tee homosta heteroa. Kenestäkään ei myöskään tule transsukupuolista sen takia, että ihmiset tietävät transsukupuolisuuden olemassa olosta. Yleensä olen hyvin kärsivällinen, mitä tulee ihmisten toimintamotiivien ymmärtämiseen, mutta joskus tulee niitä hetkiä, kun kuvainnollisesti ei vain jaksa kaataa vettä vuotavaan kulhoon, koska tietää etteihän se vesi siellä pysy. Lukemattomia kertoja fundamentalistien voidaan katsoa välillisesti osallistuneen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen kuolemaan. Yksi julkisuuteen nousseista tapauksista on transnuori Leelah Alcorn.

Yritin aikani käydä dialogia monenkin konservatiivin kanssa. Uskoin, että heistä löytyy empatiaa ja rakkautta ymmärtämään se, mitä tuskaa he aiheuttavat muille ihmisille. Uskomattominta on se, että nämä ihmiset mielestään omaavat kovinkin korkean moraalin ja pitävät esimerkiksi meitä suvakkeja täysin moraalittomina. Minun silmissäni he näyttävät lähinnä hieman pelokkailta ”onnenonkijoilta”, jotka kuvainnollisesti vaihtavat inhimillisyyden ”taivaspaikkaan”. Jos he eivät olisi niin ilkeitä, niin tuntisin enemmänkin sääliä kuin ärtymystä. Onko urheutta polkea heikompaansa, koska ”Jumala käskee”? Ei, on rohkeutta nostaa kätensä heikomman suojaksi. Toivottavasti Jumalan kämmenellä on tilaa jokaiselle meistä sellaisena kuin me olemme syntyneet.

”Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.”

 

Apinajakyyhky