Naisviha – tuonti- vai vientitavaraa?

Raiskausepäilyjen herättämä nettiraivo on ollut taas käsin kosketeltavaa. Kaikkien turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien päitä on vaadittu jälleen kerran vadille. On kerrottu, että huhujen kiistäminen tai tietojen epävarmuuden myöntäminen on salailua. Millaisen vastaanoton sitten sai raiskauksen uhri, joka kertoi siitä, että raiskauksesta voi päästä yli?

14-vuotiaana raiskatuksi joutunut nainen kirjoitti Twitteriin pitävänsä vastuuttomana sellaisen mielikuvan luomista, että raiskauksesta ei voi selvitä. Kuten monet ovat jo huomanneet ei tarvitse kuin mainita sana raiskaus, niin mamukriittiset ovat paikalla. Mamukriittiset tulevat kertomaan, miten raiskattu on ihminen, jolla ei ikinä tule olemaan mitään elämää. Ihan kuin raiskattu ymmärtäisi vasta sitten, miltä raiskatusta tuntuu, kun hän joutuisi ”kehitysmaalaisten joukkoraiskaamaksi” (Toim. huom. Tästä tulee hyvin myös esille se vastenmielinen ajatus, että jos kotimaan ”tuote” raiskaa ei se ole läheskään yhtä paha asia kuin ”kehitysmaalaisen” tekemä rikos.) Onhan se nyt selvää, että mamukriittinen ymmärtää toki raiskauksen aiheuttamia tunnetiloja paljon paremmin kuin raiskattu nainen itse, koska mitäpä naiset ylipäänsä mistään tietävät. Jos nainen kehtaa sanoa selvinneensä raiskauksesta, niin sellainen nainen pitää toki haukkua. Sellaisen naisen tulee suorastaan hävetä. Pahimmillaan näkee keskusteluja, joissa kerrotaan ”ruman tai läskin” raiskattavan pilaavan raiskaajansa elämän.

”Naistensa” puolesta netissä barrikaadeille nousevat tietävät aina paremmin kuin naiset itse, koska nainenhan on ylipäänsä näiden öyhöttäjien ihmisten mielestä alempi olento, joka on tarkoitettu vain miesten leluksi ja työkaluksi. Kirjoituksista on huomattavissa, että näiden logiikan mukaan suomalaiset miehet omistavat suomalaiset naiset. Tämä kertoo sen miksi kyseiset ihmiset kokevat oikeutetuksi käyttää naisten oikeuksia keppihevosena, mutta silti voivat toisessa keskustelussa fantasioida raiskauksilla. Karkeasti tiivistettynä: Suomipoika saa siis kyllä raiskata omaa omaisuuttaan, kunhan kukaan ”ulkomaan elävä” ei tule sitä hänen omaisuuttaan pilaamaan. Nämä ihmiset eivät edes kykene näkemään ajattelumallissaan mitään vikaa, koska heille nainen vain yksinkertaisesti ei näyttäydy tasa-arvoisena ihmisenä heidän kanssaan. Naisviha on naisvihaa riippumatta siitä, kuka sitä harjoittaa.

Kunhan mistään mitään tietämätön akka pysyy kotona, hoitaa lapset ja kodin, on samaa mieltä ja antaa pillua (mamukriittisten rakastamaa sanaa käyttääkseni), niin nainen täyttää tehtävänsä. Nämä samat ihmiset toki sitten kauhistelevat kuinka ne ”ulkomaalaiset eläimet” kohtelevat naisia niin hirveän barbaarisesti. Olen sanonut sen ennenkin ja sanon sen taas: Nämä meuhkaajat eivät välitä naisten oikeuksista, eivätkä raiskausten uhreista pätkän vertaa. Nainen on heille politiikassakin vain työkalu. Uhreilla voidaan kyllä ratsastaa, mutta uhrit tai heidän selviytymisensä tukeminen eivät oikeasti kiinnosta näitä ihmisiä missään määrin.

Minua ei ole koskaan raiskattu. Tunteita minulle on sen sijaan yritetty väkisin syöttää. Minulle on useamman kerran erilaisissa vaikeissa tilanteissa kerrottu, miten elämäni on tapahtuman x seurauksena pilalla ja miten minä en koskaan pysty elämään hyvää elämää, koska tapahtuma x määrittää minun ihmisyyteni. Oli asia sitten mikä tahansa kipeä asia, niin on helvetin väärin kertoa ihmiselle, että sinä olet nyt käytännössä henkisesti kuollut ali-ihminen koko loppuelämäsi, koska jouduit uhriksi tai koit muuten jotakin erittäin vaikeaa ja tuskallista.

Se, mitä terapioissa pyritään ”korjaamaan” yritetään tehokkaasti vesittää näiden ”olet ikuinen uhri, pysy roolissasi ja pidä turpasi kiinni”-tyyppien toimesta. Terapiahoidotkin näet keskittyvät siihen, että kipeätkin asiat kohdataan, vaikka se helvetisti sattuukin ja niistä päästään jatkamaan elämää ja voidaan elää ihan hyvää elämää kamalien tapahtumien jälkeenkin. Se, että uhri määritellään loppuelämäksi muiden toimesta ”pilalla menneeksi” uhriksi ei ole uhrin auttamista ja tukemista missään määrin.

Yrittäkää nyt ensinnäkin ymmärtää, että toisen ihmisen koskemattomuuteen kajoaminen sattuu uhriin yhtälailla riippumatta tekijän etnisestä taustasta. Psyykkistä käsittelyprosessia ja sen kestoa ei määritä tekijän uskonto tai nahanväri. Lukemattomat kerrat on tullut vastaan myös sitä, että mamukriittinen yhdistää sairaalla tavalla seksin ja raiskauksen. On tullut vastaan paljon kommentteja, joissa me suvakkihuorat kuulemma kerjäämme tulla raiskatuksi. On kerrottu, että olemme niin rumia, ettei ”meitä kukaan halua edes raiskata”. Emme kuulemma saa munaa (vaikka olemmekin kaikki lesbokukkahattutätejä) ja siksi haluamme tänne ”yliseksuaalisia eläimiä”. Jokainen voi itseltään kysyä kirjoitteleeko tasapainoinen ihminen tosissaan moisia ja miten tällaisten kirjoittelijat kehtaavat vielä käyttää naisia ja naisten oikeuksia keppihevosena tehdessään politiikkaa?

Ihmiselle, joka ei sen kummemmin politiikkaa ja siihen liittyvää keskustelua seuraa mamukriittisten toiminta raiskausepäilyjen yhteydessä saattaa ehkä näyttäytyä viattomana huolena turvallisuudesta. Jälleen kerran sitä siis jaksaisi toivoa, että ihmiset perehtyisivät asioihin ennen mielipiteiden muodostamista. Jos ei ole aikaa tai kiinnostusta perehtyä, niin ei ole pakko, mutta miksi ottaa hyvin voimakkaasti kantaa asiaan ja sitten myöntää keskustelun lopuksi, ettei oikeastaan tiedä asiasta mitään?

Lainaan tähän pätkän Emma Karin asiallisesta Facebook-päivityksestä: Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Joka kolmas suomalainen nainen on joutunut puolisonsa fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi.”

Jos mamukriittisten omaa logiikkaa noudatetaan, niin nettireaktioiden perusteella voisi kysyä ovatko suomalaiset naisvihaajia? Onko siis syytä kysyä onko kulttuurimme naisvihamielinen? Onko siis syytä kysyä ovatko geenimme kerrassaan mätiä vai missä mättää, kun koulutettuun kansaan mahtuu näinkin paljon ihmisiä, joiden mielestä nainen ei ole ihminen? Jos haluat uskoa esimerkin voimaan, niin maahanmuuttokriittisten naisvihaajien esimerkki ei ehkä ole se, jota haluat maahantulijoille välittää?

Jokainen väkivallan teko on liikaa nahanväriin tai uskontoon katsomatta. Kirjoittaessani tätä tekstiä olen pyöritellyt päässäni lukemiani viestejä, joissa naiset kirjoittavat pelosta tuoda tätä asiaa esiin. Nämä ”naisten puolustajat” käyvät naisten kimppuun, jos he uskaltavat puhua tai kirjoittaa siitä, että naisviha, väkivallan oikeuttaminen ja naisten alistaminen eivät ole ihanassa, tutussa ja turvallisessa ”suomalaisessa kulttuurissa” vuonna 2015 lainkaan vieraita ilmiöitä. Heille ei näet sovi se totuus, että naisviha ei ole kulttuuri- tai kansallisuus- tai ihonvärisidonnaista. Huorittelu-, tappouhkaus- ja raiskausviestit ovat esimerkiksi monelle naispoliitikolle arkipäivää, mutta tällaisiin ei kenenkään pitäisi tottua.

”Valtamedia on natsisika” – kriittisyyden ”inflaatio”

Tällä hetkellä näyttää siltä, että aukaisee nettisivun kuin nettisivun nousee salonkikelpoisesti sanottuna se maahanmuuttokriittinen keskustelu hetimmiten esiin. Viikonvaihteen Tamperelaista selaillessani oli taas pudisteltava päätäni. Milloin olivat taas mamujoukot ihmisiä seuranneet tai ainakin vähintään aivan täydellä varmuudella aikoneet lähteä seuraamaan. Kyllä luitte oikein aikoneet lähteä seuraamaan. Milloin taivasteltiin esimerkiksi lehtien kommentointiosioiden sulkemista (mamukriittisten törky- ja uhkausviesteillä ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa, koska mielipide ja sananvapaus), ja kuulemma rikoksen tekijöiden tuntomerkkejä pantataan. (Toim. huom. Esimerkiksi keskustelu siitä, että ulkomaalaistaustaisen näköinen ei ole mikään oikea tuntomerkki tai se, että somelevitykseen tuutattavien valheellisten tuntomerkkien levittely ei ole oikein ei tarkoita sitä, että tuntomerkkejä pitäisi pantata, jos rikollinen yritetään saada kiinni). 

Kriittisyys sanaa toistetaan yleensä näiden ”En mä rasisti ole, mutta…”-ihmisten kirjoituksissa. ”Olen vain kriittinen!” ”Pitää kyseenalaistaa valtamedia!” ”Pitää olla kriittinen!” ”Valtamedia valehtelee”

Kyllä todellakin pitäisi kyetä olemaan kriittinen. Ikävä kyllä monelle kriittisyys tuntuu nykyään tarkoittavan sitä, että sen varjolla saa nätisti ja oikeutetusti vihata milloin ketäkin syytöntä, leimata kokonaisia ihmisryhmiä ja oikeuttaa muka kriittisyys sanan varjolla niitä helposti epävalideiksi todistettavissa olevia argumentteja. Kriittisyys on myös monelle sitä, että pääasia on omaksua ”valtamedian näkemyksestä” poikkeava näkemys, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä faktojen kanssa.

Näkemystään ei tarvitse sen kummemmin perustella, eikä kukaan saa siihen perusteluja kysyäkään, koska on vain niin helvetin coolia omata se ”vaihtoehtoinen näkemys”. Aivan kuin liikkuisimme juuri varhaisteini-ikään saapuneiden parissa, joille tärkeintä muka kokea olevansa omaleimainen. Tärkeintä on kuulua ryhmään, joka mielletään omassa mielessä jotenkin kapinalliseksi ja ”ulkopuoliseksi”, jotta voidaan mieltää itsensä omaehtoisesti toimivaksi ja ajattelevaksi ”kapinalliseksi”.

Tämän hetken kriittisyys on sitä, että uskotaan terveydenhuollon olevan salaliitto ja vaikkapa inkiväärin parantavan syövän, koska hei esimerkiksi solumyrkythän tappavat soluja ja sehän kuulostaa hirveän pahalta. Tämän hetken kriittisyys on sitä, että uskotaan kaikkien eriväristen olevan terroristeja, koska ne nyt vain ovat kaikki ”eläimiä” ja ”barbaareja”. Tämän hetken kriittisyys on sitä, että klikkaillaan MV-lehteä, koska ”vittu kukaan muu ei kerro totuutta, koska vihervassarimedia”. Tämän hetken kriittisyys on sitä, että ei haluta uskoa evoluutioteoriaan, koska ”eihän nyt ihminen ole apina ja mä olen akateemisesta perheestä”.

Tämän hetken kriittisyys on sitä, että jopa kaiken maailman huruhöpö on kyseenalaistamatta hyväksyttävä totuudeksi, koska perustelujen pyytäminen ja oikean keskustelu asiasta on ”kriittiseksi” itseään kutsuvan henkilön loukkaamista. Tähän nivoutuu olennaisesti myös tietyissä piireissä vallalla oleva sananvapauskäsitys, jonka mukaan huruhöpöstä kirjoittamatta jättäminen ja oikeaksi todistetun tiedon perusteella kirjoittaminen on ”kulttuurimarxismia” ja suorastaan ”loukkaus sananvapautta kohtaan”.

Muistelen enemmän ja vähemmän lämmöllä kuinka itselläni oli teini-iässä vaihe, jolloin oli kovin tärkeää muka erottua joukosta. Kun H&M:stä ostamani hieno pitkä musta hame näkyi jonkun toisen tytön päällä kadulla, niin enhän minä voinut sitä enää käyttää, koska edustinhan minä muka niin kapinnallista alakulttuuria. Nyt tämä muisto hymyilyttää. Olinhan mielestäni niin suuri kapinallinen ja kriittinen ajattelija, että minun oli pakko toimia kuten muutkin kyseisen viiteryhmän ihmiset ja ”valtavirtapukeutuminen” edes yksittäisen vaatekappaleen muodossa ei ollut missään määrin hyväksyttävää. En kuitenkaan kyennyt tuolloin olemaan oikeasti kriittinen, omilla aivoillani ajatteleva yksilö vaan seurasin sokeasti viiteryhmää, johon koin kuuluvani. Tällainen ajattelu on täysin normaalia identiteetin etsintää teiniltä ja monella meistä on ollut tällainen vaihe, mutta yleensä aika tekee tehtävänsä. En osaisi enää mitenkään kuvitella rakentavani omaa identiteettiäni noin.

Vihervassarisuvakkina olen kritisoinut monesti niin ”valtamedian” tekemiä juttuja kuin poliisin toimintaakin. Ei tuota kuitenkaan tuskaa myöntää, kun joku ”valtamedian” edustaja kirjoittaa hyvän jutun, eikä tuota tuskaa myöntää poliisin toimineen oikein, kun aihetta kiitoksiin on. On hieman absurdia lukea juttuja siitä, kuinka ”me suvakit luotamme sokeasti valtamediaan”.

Pyrin itse parhaani mukaan tutkailemaan asioita tapauskohtaisesti ja lähtökohtaisesti tärkeintä olisi, että ihmiset ajattelisivat ja selvittäisivät asioita ihan itse, eivätkä jakaisi ihan täyttä tuubaa netissä vain periaatteen vuoksi, koska ”tämä nyt on niin vitun siistiä olla kapinallinen”. ”Mä nyt luen MV-lehteä, koska valtamedia nyt vain on perseestä ja te olette vittu kaikki ihan tyhmiä huoria”. Tällaistako on suomalainen kriittinen ajattelu vuonna 2015?