Ihminen, älä suotta pelkää omia pelkojasi!

Jos olet keskustellut maahanmuuttokriittisten kanssa olet luultavasti törmännyt vastaaviin argumentteihin:

”Mä tunnen pari mamua, en mä voi olla rasisti”

”Mun lapsen puoliso on mamu, en mä hei voi olla rasisti”

”Siis mä oon käyny Afrikassa, mä en voi olla rasisti”. 

Jos olet seurannut sosiaalisten hankkeiden vastustamista, olet saattanut kuulla seuraavanlaista:

”Siis mun sukulaisella on kehitysvammainen lapsi, enhän mä siis tietenkään vammaisia vihaa.”

”Siis mun kaveri on koditon, eihän mulla voikaan olla mitään kodittomia vastaan”.

Jos olet lueskellut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia koskevia keskusteluja olet luultavasti lukenut seuraavanlaisia kommentteja:

”Siis mä en voi olla homokammoinen. Mähän tunnen useampia homoja ja lesboja”

”Homotusta on joka puolella, mutta siis onhan munkin serkku homo. Eihän mulla siis mitään homoja vastaan oo”.

Henkilökohtaisesta näkökulmastani tällainen logiikka on aina ollut äärimmäisen outo. Kuten kaikissa muissakin asioissa ihmiset ovat tässäkin asiassa yksilöitä. Ne sukulaiset, tutut, lapsen puolisot tai matkustelut eivät määrittele sitä onko yksilöllä itsellään syrjivää ajattelua jotakin ihmisryhmää kohtaan. Ihminen ei voi paeta vastuusta omista sanomisistaan vetoamalla sukulaisiin, tuttaviin ystäviin tai matkusteluunsa.

Kuva: http://cdn.meme.am/instances/500x/61054323.jpg

Kuva: http://cdn.meme.am/instances/500x/61054323.jpg

Toteamalla, että ”Eihän mulla voikaan olla mitään tätä ja tätä ryhmää vastaan, koska serkku on/kaveri on/tyttärellä on…” ohitetaan suurpiirteisesti se vastapuolen huoli syrjinnästä. ”Eihän mulla voikaan olla mitään tätä ja tätä ryhmää vastaan” on lausahdus, jolla yritetään saada toinen osapuoli lisäkysymyksineen näyttämään jopa vähäsen naurettavalta.

”Eihän mulla siis mitään sitä ja tätä ryhmää vastaan ole, mutta…”

Tällaiset perusteluthan ovat hyvin tuttuja nimby-ilmiön tiimoilta.   Harva haluaa tunnustautua avoimesti vaikkapa rasistiksi, vammaisia pelkääväksi tai homokammoiseksi, mutta ajatuksia voidaan oikeuttaa ulospäin (ja usein myös itselleen) milloin milläkin verukkeella. Toiset käyttävät keppihevosena taloutta ja toiset vaikkapa sitä, että milloin jokin ryhmä tuottaa muka rauhattomuutta ympäristöönsä ja pelottaa lapsia. Toiset sanovat, että jokin ryhmä ei muka oikeasti tarvitse apua. Usein vedotaan yleensä ryhmän jäseniltä kysymättä ja heidän mielipiteitään tietämättä siihen, etteivät ryhmän jäsenet halua tätä tai että päätös ei ole kyseisen ryhmän jäsenille edukas.

I`amnotaracistbut

Kuva: http://www.quickmeme.com/img/d4/d4c3b89954cad6e329b1f60e162819afb12233ed8067f01661ad8498f2c7de5e.jpg

Moni toki myös tietää, että avoimesti tiettyä ihmisryhmiä vihaavana on haastavaa kerätä kannatusta ajatuksilleen. Siksi pyritään aina löytämään se ”mutta”, mihin voidaan vedota oli sille sitten perusteita tai ei. Monille tällainen retoriikka on vain strateginen veto. Mietin kuitenkin usein noita juttuja lukiessani, että onko joidenkin ihmisten sitten parempi olla, kun he oikeuttavat itselleenkin pelkoihin ja ennakkoluuloihin perustuvaa inhoa jopa suoranaista vihaa äkkiseltään ehkä jollakin joidenkin mielestä järkevältä kuulostavalla syyllä? Tuntevatko he itsensä nukkumaan käydessään paremmiksi ihmisiksi, kun ovat oikeuttaneet toisten ihmisten alentamista, eri arvoisuutta ja jopa pilkkaamista vaikkapa taloudella tai turvallisuudella?

Tuntuuko se paremmalta olla ”maahanmuuttokriitikko”, kun kovasti selittää itselleen vaikkapa, että pakolaiset ovat kaikki ”dollaripakolaisia” tai ”iPhonemiehiä”? Tuntuuko se paremmalta vastustaa vammaisten tukiasuntolaa, kun vetoaa kaavoitukseen ja sanoo, että vammaisten olisi parempi heidän itsensä kannalta olla poissa omakotialueilta? Tuntuuko se paremmalta vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, kun vetoaa ”perhearvoihin”?

”Mutta” vaihtuu, mutta ajatus taustalla ei vaihdu.

”Nuo ovat huonompia kuin minä/me”

”Minä en/me emme halua noita tänne”

”Pysykööt poissa ihmisten ilmoilta”

”Menkööt muualle”

”Pysykööt omassa maassaan”

”Ne ovat kaikki rikollisia tai vähintään häiriöksi”

Pelot ja ennakkoluulot ovat ihmiselle todellisuutta olivat ne perusteltuja tai eivät. Ennakkoluulot ja pelot ovat normaali osa ihmisyyttä, mutta ihminen kykenee valitsemaan, miten niitä käsittelee. Olisi rehellistä ja suoraselkäistä myöntää pelkonsa ja ennakkoluulonsa ja opetella käsittelemään niitä muuten kuin turvautumalla ihmisvihaan ja toisten sortamiseen.

”Ovat persoja makeille ja vaihtavat pillereitä karamelleihin. Tuovat epäsosiaalista joukkoa perässään”

-Marjaniemeläinen nainen kehitysvammaisista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *