”Työkyvytön työnhakija tässä päivää!”

Jostakin syystä työttömyysluvuista puhuttaessa unohtuvat usein kokonaan minun kaltaiseni ihmiset. Ihmiset, jotka ovat työkyvyttömiä, mutta ovat pakosta joutuneet roikkumaan työttömyystilastoissa työttöminä työnhakijoina saadakseen työttömyysetuutta. Vaikka olisit kuinka työkyvytön et näet välttämättä saa sairauspäivärahan jälkeen työkyvyttömälle kuuluvaa kuntoutustukea. Voidaan kysyä, ketä tällainen järjestelmä hyödyttää? En todellakaan ole ainoa joka on vastaavassa tilanteessa. Jos huonosti käy, olen taas muutaman kuukauden kuluttua työkyvytön työtön työnhakija.

Ei työkyvyttömästä tule työkykyistä sillä, että hänelle ei myönnetä kuntoutusrahaa. Joskus kyllä tuntuu, että ajatuksena on se, että kun tarpeeksi ihmistä pompotellaan luukulta toiselle, niin työkyky maagisesti palautuu jossakin vaiheessa. Väistämätä ihminen alkaa kokea jossakin vaiheessa, että häntä pidetään pummina, eikä häntä oteta tosissaan.

Ydinkysymys onkin kuinka moni työttömyystilastoissa roikkuva on oikeasti edes käytännössä työmarkkinoiden käytettävissä? Onko mielekästä listata työkyvyttömiä työttömyystilastoihin vain koska turha byrokratia? Todennäköisesti tämä on tapa kaunistella työkyvyttömyyseläketilastoja. Kuntoutusrahan saaja kun toiselta nimeltään työkyvyttömyyseläkeläinen. Eihän se nyt sovi, että väärän ikäisiä ihmisiä on liikaa työkyvyttömyyseläkkeellä, vaikka he kuinka olisivat työkyvyttömiä. Tilastokaunistelu suuntaan ja toiseen on kuitenkin täysin hyödytöntä peliä. Siinä ei voita kukaan, mutta turhan byrokratian rattaisiin joutuvat ihmiset kärsivät ja rahaa palaa.

Tämäkin ongelma ratkeaisi perustulolla. Nykyinen sosiaaliturvamalli on ylipäänsä tehty pitkien ja vakituisten työsuhteiden aikaan. Jyrki Kasvi käytti eräässä Facebook-keskustelussa taannoin loistavaa termiä ”silpputyö”. Elämä on ylipäänsä muuttunut melkoisen vaihtelevaksi ja silppuisaksi. Moni opiskelee vielä myöhemmällä iällä itselleen uuden ammatin. Monella on elämänsä aikana kymmeniä työsuhteita. Ihmisen tulee sopeutua jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin. Tulisiko myös yhteiskunnan vastata uuden ajan haasteisiin uusilla ajattelumalleilla?

Nykyiset tukimallit voidaan nähdä passivoivina, mutta ei siinä mielessä kuin tätä termiä yleensä käytetään. Ihmiset eivät uskalla tehdä, koska he joutuvat pelkäämään perustoimeentulon menettämistä. Ihmiset eivät voi parantaa omaa elämänlaatuaan, eivätkä he voi hankkia lisätuloja, koska saman tien pitäisi pystyä kokonaan elättämään itsensä kokonaan. ”Silppuyhteiskunnassa” se on yllättävän hankalaa terveellekin puhumattakaan vajaakuntoisista. On paljon pätkätöitä ja osa-aikaisia työsuhteita. Pätkätöissä ja osa-aikaisuudessa voi olla myös uusia mahdollisuuksia ihmisille, jos heidän vain annettaisiin päästä niihin kiinni.

”Silppuyhteiskuntaa” ei välttämättä tarvitse nähdä uhkana, vaan se voidaan nähdä myös mahdollisuutena, jos kehitämme politiikkaa yhdessä kehittyvän yhteiskunnan kanssa sen sijaan, että jäisimme junnaamaan vanhaan. Jotkut väittävät, että aika on ajanut universalistisen hyvinvointiyhteiskunnan ohi, mutta itse olen eri mieltä. Universalistinen hyvinvointiyhteiskunta ei ole vanhentunut, mutta sitä on aika kehittää paremmaksi ja uusiin haasteisiin sopivammaksi. Nyt tarvitaan rohkeutta siirtyä uudenlaiseen sosiaaliturvamalliin.

Toisaalta jos hyvinvointivaltion haasteiden pohtiminen tuntuu jollekulle ylivoimaisen vaikealta voimme myös soveltaa kansanedustajaehdokas Ilkka Sysimetsän ohjetta:

”Frederikin mielestä Suomesta kyllä löytyy töitä niitä etsiville. Useammat eivät vain viitsi hakea.

– Menkää töihin siitä, vaikka risumetsään perkele! Frederik laukoo.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *