Kun normaalista asioiden erottamisesta tuli hyysäämistä

Eräässä Facebookin sateenkaariryhmässä on nyt ollut käynnissä hyvin mielenkiintoinen ”keskustelu”. Homma lähti siitä kun ryhmään linkattiin blogikirjoitus ”Homot, jotka vihaavat homoja”. Kirjoituksessa oli kerätty homoseksuaalien homoseksuaaleihin kohdistamia rikoksia ja kirjoitettu siitä, mihin epähyväksyvä ympäristö ja itsensä kieltäminen voi pahimmillaan johtaa.

Alkoi keskustelu, jossa alettiin muutaman ihmisen toimesta kylvää eripuraa ja muslimipelkoa. Keskustelun alkusysäyksestä on jo aikaa, mutta vääntö on jatkunut ja kaikki samanlaisissa keskusteluissa lukemattomia kertoja nähdyt kliseet on käyty läpi.

-Kaikki muslimit ovat samanlaisia, koska islam

-Kun muslimi tekee veriteon, syy on aina islamin

-Länsimainen kulttuuri on vain niin paljon parempi

-Lukutaidottomien kamelikuskien patjana toiminen

-Länsimainen kulttuuri on yksi ja ainoa länsimainen kulttuuri ja islamilainen kulttuuri on vain yksi islamilainen kulttuuri, eikä moninaisuutta tai vaihtelevuutta ole

-Islamisaatio

-Äärioikeiston nousu on liberaalien syytä

-Muslimeja hyysätään

-Koska islamilaisissa valtioissa ovat naisten, lasten, homojen oikeudet huonommin kuin meillä niin muslimit ovat paskoja

-Islam nyt vaan tuomitsee homouden ja täten kaikki muslimit tuomitsevat homouden

-Islamilaiset valtiot ovat monokulttuurisia

Koska ryhmä, jossa keskustelua on käyty on suljettu ryhmä, niin kirjoitan asiasta vain sanallisesti.

Ottaen huomioon sen, että keskustelussa juuri me ”länsimaiset” väännämme keskenämme, niin oli melko koomista niputtaa länsimaat yhdeksi nipuksi ja islamilaiset maat toiseksi nipuksi, kun todellisuudessa molemmissa ryhmissä on ryhmien sisäisiä eroavaisuuksia.

Todellisuudessa myös länsimainen kulttuuri on hyvin kirjava. Lähtökohtaisesti hyvin monikulttuurisessa fuusiokulttuurissahan me tässä itse elämme ja tämän fuusiokulttuurin yksi keskeinen arvo on moninaisuuden hyväksyminen. Ei eri kulttuurien välillä käydä mitään kilpailua yhtään sen kummemmin kuin seksuaalisten suuntautumisten tai sukupuoli-identiteettienkään välillä. Moni fiksu ja järkevä muslimihan pakenee juuri sitä fundamentalismia.

Joillakin ihmisillä tuntuu myös olevan ajatus, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen ja muslimina oleminen sulkevat toisensa pois. On kuitenkin homomuslimeita, ja transmuslimeita ja he ovat yhtälailla islamilaisen kulttuurin kasvoja ja ihan oikeita muslimeita. Juuri taannoin luin Instagramista transsukupuolisen muslimin tarinan. Luuleeko joku muslimeiden pahuudesta saarnaava, että vaikkapa transsukupuolinen muslimi on tyytyväinen fundamentalistien ääri-islamistien toteuttamaan politiikkaan? Se, että jossakin maassa on tietynlainen politiikka, ei määritä jokaista kyseisessä maassa asuvaa yksilöä.

Epäkohta on epäkohta oli se sitten missä kulttuurissa tai maassa tahansa ja oikeutetaan sitä sitten millä verukkeella tahansa. Se, että meillä käperrytään sisäänpäin ja lietsotaan ennakkoluuloja ei auta ketään. Se, että ei hyväksy kaikkien muslimeiden leimaamista ei tarkoita, että hyväksyisi fundamentalistien toimia tai edelleenkään hyysäisi yhtään ketään. Jos ajatellaan Mateenin olleen homoseksuaali, niin onko LGBT-yhteisö vastuussa hänen teostaan? No ei tietenkään ole. Mateenilla oli mielenterveysongelmia, joten ovatko kaikki mielenterveyspotilaat vastuussa hänen teostaan? No eivät tietenkään ole. Yhtään sen kummemmin kukaan järkevä muslimi ei ole vastuussa siitä, että osa on päästään pimahtaneita fundamentalisteja.

Määre islamistiset valtiot on äärimmäisen epämääräinen ja todellisuudessa niin laaja käsite, että tällaista ei ole kovin mielekästä käyttää tällaisissa keskusteluissa. Epämääräisiä määreitä on kuitenkin helppo käyttää perusteettoman vihan, pelon ja ennakkoluulojen lietsomiseen joko tahattomasti tai tahallisesti. Epämääräisillä määreillä on helppo maalata ties minkälaisia mielikuvia. Näin on helppoa luoda mielikuvaa yhtenevästä ja pelottavasta vihollisesta. Ihan siinä, missä ääri-islamisti luo mielikuvaa ”länsimaisesta vihollisesta ja rappiosta” luovat nämä muslimikammoiset samaa muslimeista.

Toki tällainen yleistäminen ja asioiden pilkkomatta jättäminen on myös hirvittävän helppo tapa käsitellä maailmaa, mutta harvoin noin yksiviivainen tapa muodostaa mielikuvia on totta. En myöskään ymmärrä, miksi osana länsimaista kulttuuria oleminen tekisi minusta automaattisesti paremman ihmisen? Se mitä ympärilläni on ennen syntymääni niin sanotusti rakennettu tai purettu tai mitä jotkut muut ovat rakentaneet tai purkaneet eivät kuulu minun saavutuksiini hyvässä tai pahassa, eivätkä nämä määrittele minua yksilönä.

Vastaavasti osana ”islamilaista kulttuuria” oleminen ei tee ihmisestä parempaa tai huonompaa. Ihmisen teot määrittävät sen, keitä me olemme. Se onko ihminen musta, valkoinen, punatukkainen, blondi, brunetti, kristitty, ateisti, muslimi, homo, hetero, bi, pan, trans tai cis tai mitä ikinä oletkaan ei määritä ketään meistä ihmisenä. Tekomme määrittävät meidät ihmisenä. Ihan yhtään sen kummemmin länsimaisuus tai kristinusko kuin islamin uskokaan ei tee ihmisestä automaattisesti parempaa. Itsensä nostaminen paremmaksi länsimaisuuden avulla ei eroa mitenkään itsensä nostamisesta paremmaksi uskonnon avulla. Kuten tästäkin huomaamme kaikkia asioita voi käyttää toisten tuomitsemiseen ja leimaamiseen.

Muistutan myös jälleen kerran, että islam ei ole elävä olento. Islam ei suvaitse tai ole suvaitsematta. Ihmiset päättävät, miten he islamia tai mitä tahansa muuta uskontoa käyttävät. Melkein jokaista asiaa voi käyttää hyvään tai pahaan. Valinta on ihmisen oma.

Yhtälailla jokainen meistä voi halutessaan valita niin Koraanista kuin Raamatusta pätkiä, jotka tukevat käsitystä pelätä kaikkia itseään uskovaisiksi kutsuvia. Vanhat kirjat ovat vanhoja kirjoja ja aikansa kuvia. Toki vanhoja tekstejä voi tulkita kirjaimellisesti, mutta järkeä siinä ei ole.

On todella ikävää, että Orlandon joukkosurmaa käytetään nyt hyväksi muslimivihan, eripuran ja pelon lietsomiseen LGBT-yhteisössä. Jos kerran rasismiin puuttuminen tekee meistä ”liberaaleista” syyllisiä äärioikeiston nousuun, niin onkohan työnantajan harjoittama työntekijän riistäminen minun syytäni, koska minä ilmoitin aikoinaan erään yrityksen epäasiallisesta puuhastelusta ammattiliitolle? Normaali asioiden erottelu näyttää nykyään hyvin monessa keskustelussa muuttuvan hyysäämiseksi.

Enkeleitä onko heitä?

Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui Demokraatin haastattelussa hyvin turvapaikanhakijoista ja heihin kohdistuvista odotuksista.

”Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan, että myös Suomessa maahanmuuttokriittinen ja epäluulon sävyttämä puhetapa alkaa olla yhä hyväksytympää. Ihmisten mieliin pesiytyy vaivihkaa ajatus, että yhteen ihmisryhmään kuuluukin suhtautua niin.

Muisti eurooppalaisen historian tapahtumista tuntuu olevan lyhyt. Hän kritisoi sitä, että jotain ihmisryhmää olisi syytä pitää jo lähtökohtaisesti epäilyttävänä.

– Katupartiot herättävät minussa sen kaltaisia reaktioita, että näin lisäämme turvattomuutta emmekä turvallisuutta, Mäkinen sanoo Demokraatin haastattelussa.”

Itseäni keskusteluissa on jo pitkään ottanut päähän se, että monet eivät tunnu näkevän turvapaikanhakijoita lainkaan ihmisinä oikein millään tasolla. Turvapaikanhakija ja ylipäänsä maahanmuuttaja alennetaan usein olennoksi, jolla ei saa olla normaaleja inhimillisiä tunteita. ”Vääränlainen” ihminen ei saa koskaan esimerkiksi turhautua.

Kun valkoinenkristittyheterokantis menettää hermonsa vaikkapa siellä Kelassa, hänen toimintaansa saatetaan jopa ihailla. Ajatellaan, että oikeuksistaan pitää pitää huolta. Sen mielletään olevan oikein. Kun valkoinenkristittyheterokantis vastustaa vaikkapa puoli-ilmaiseksi teetettävää kuntouttavaa työtoimintaa terveille hän toimii monien mielestä oikein, koska kyllähän ihmisten pitää tehdystä työstä palkka saada. Jos se ”vääränlainen” tekee samaa, saattaa hän samojen ihmisten mielestä ollakin laiska ja kiittämätön. ”Vääränlaisen” pitäisi ilolla vaikka syödä ruokaa, joka vetää vatsan sekaisin. ”Vääränlaisen” pitäisi mukisematta tyytyä virikkeettömään elämään. ”Vääränlaisen” pitäisi olla superkiitollinen siitä, että on saanut edes jotakin ihmisoikeuksia ja pitäisi ymmärtää olla vaatimatta tasa-arvoisia oikeuksia. ”Vääränlaisen” pitäisi ilmeisesti olla tyytyväinen ja kiitollinen jopa siitä, että joku sylkee päälle.

Jokaiselle meistä lienee tuttu tilanne, että jokin pieni asia katkaisee kuormittavassa tilanteessa sen kamelin selän. Jokin pienempi asiakin saattaa olla silloin tunnetasolla liikaa. ”Vääränlaisen” kohdalla tällaista käytöstä ei kuitenkaan ymmärretä. Ei pystytä ollenkaan astumaan niihin toisten kenkiin tai ei ehkä edes haluta, koska ”vääränlaisia” ei mielletä edes ihmisiksi. Täten heillä ei myöskään ole oikeutta normaaleihin ihmisyyteen kuuluviin tunnereaktioihin.

”Vääränlaisten” pitäisi todellakin olla niitä enkeleitä. Epäihmisiä, jotka ovat suurin piirtein kiitollisia siitäkin, että joku yritti polttaa rakennuksen, jossa asut. Normaali ihminen-myytin tavoin luodaan myös myytti yhdestä ainoasta oikeasta turvapaikanhakijasta/maahanmuuttajasta/mamutaustaisesta. Tämä myytti on joustamaton, eikä siihen mahdu elävä ihmisyys. Todellisuudessa tällaisia myyttejä täyttäviä ihmisiä ei ole olemassa.

Maahantulijoiden pitäisi pystyä heti elättämään itsensä, mutta he eivät saisi kuitenkaan ”viedä kantis-Peran töitä”. Maahantulijoiden pitäisi pystyä heti toimimaan uudessa ympäristössä, mutta he eivät saisi kuitenkaan olla osallistuvia, eivätkä tuoda itseään esille, koska tällöin he ovat muka vaativia ja kiittämättömiä. Pitäisi sopeutua ja käyttäytyä suomalaiseen muottiin sopivasti, mutta turvapaikanhakija ei kuitenkaan saisi käydä esimerkiksi baarissa. Toisaalta myös hiljaisena ja vetäytyvänä oleminen on sekin ”väärin” ja ”epäilyttävää”. Sen sijaan, että pyrittäisiin näkemään se, että turvapaikanhakijatkin (kuten kaikki vähemmistöt) ovat ihmisiä halutaan nähdä kaikessa arkisessakin pelkkiä ongelmia. Oikein etsitään niitä ja jos ei tarpeeksi löydetä, niitä keksitään.

Sama kaava toistuu kaikissa keskusteluissa, jotka koskevat vähemmistöjä. Pitäisi tyytyä vähempään kuin ”normaalit” ihmiset. Pitäisi olla epäinhimillisen kiltti ja alistuva. Kun vähemmistöön näkyvästi kuuluva käyttäytyy samoin kuin normaalin ihmisen myyttiin näennäisesti istuva ihminen, muuttuu monien mielessä toiminnan luonne täysin päinvastaiseksi. Jos et suostu olemaan alistuja, oletkin muka kiittämätön paskiainen. Jos et suostu alistumaan loukkaatkin muka niitä, jotka kokevat oman epävarmuutensa ja pelkojensa takia tarvetta olla ylempänä.

Raivostuttavan kaksinaismoralistista. Toisia alentavat ovat lähes aina täysin sokeita kaksinaismoralismilleen ja itsensä ylentämiselle. Tämän mahdollistaa juuri se muiden epäinhimillistäminen. Kun ”kohde” kerran ei muka ole ihminen laisinkaan, niin miksi ihmeessä häntä täytyisi kohdellakaan kuin ihmistä? Miksi toisen kuitenkaan pitäisi tyytyä huonompaan kohteluun ja alentamiseen, kun et itsekään siihen tyytyisi?

Moni on kauhistellut esimerkiksi pientä vastaanottorahaa tai sitä, että turvapaikanhakijat haluaisivat itse tehdä ruokaa. No, mitä me suomalaiset köyhyysrajan alapuolella elävät teemme? Moni meistä keskustelee paljon siitä, miltä tuntuu elää ilman rahaa. Miltä tuntuu elää almuilla. Tällaista ei pidetä enää nykymittapuulla inhimillisenä, eikä oikeana vaan alentavana, syrjäyttävänä ja ihmisen minäkuvaa rikkovana.

Turvapaikanhakijoiden kohdalla asia on kuitenkin yllättäen aivan toisenlainen. Jos siis itse itket somessa köyhyyttäsi, niin älä myöskään tuomitse turvapaikanhakijaa, joka haluaisi käydä itse marketissa ja tehdä itse sitä ruokaa.

Keskusteluissa tasa-arvoisesta avioliittolaista, äitiyslaista tai translaista on tullut aina esille se, että ”Mitä ne vielä vaativat, kun niillähän on jo vähän oikeuksia?”. Toiveet, unelmat, itsemääräämisoikeus, halu arvostavaan ja tasa-arvoiseen kohteluun ja normaaliin arkeen. Nämä asiat eivät enää olekaan hyväksyttäviä kun kyseessä on ihminen, joka ei sovi tiettyyn muottiin. Täysistä ihmisoikeuksista haaveilukin on ”normaaleja” loukkaavaa, jos olet jotenkin ”erilainen”. Esimerkiksi turvapaikanhakijoilla, ulkomaalaiseen rakastuneilla ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvilla ei saisi joidenkin mielestä olla oikeutta edes perheeseensä.

Kukaan meistä ei todellakaan ole enkeli ja huonompaankin asemaan joutuneella ja keskivertonormaalin myytistä tavalla tai toisella poikkeavalla ihmisellä on oikeus tunteisiin, tasavertaiseen kohteluun ja myös oikeus yrittää vaikuttaa asioihin.

Kuva: http://www.funnyjunk.com/funny_pictures/4240516/Double+standards+at+their+best

Kuva: http://www.funnyjunk.com/funny_pictures/4240516/Double+standards+at+their+best

”Mutta minähän olen uskovainen!”

Veikkaan, että jokainen meistä on kohdannut joskus ihmistyypin, jolla on hihassaan niin sanotusti kortti, joka tekee hänestä omasta mielestään aina hyvän ihmisen. Aika usein tämä kortti on uskonto. Näiden ihmisten maailmassa logiikka toimii jokseenkin niin, että kun pari kertaa päivässä muistaa sanoa olevansa uskovainen niin on ihan sama, miten käytännössä elämässään toimii ja miten toisia kohtelee. Kun päivän lopuksi muistaa todeta ”Halleluja! Aamen!”, niin seuraavana päivänä voi jatkaa samaan malliin.

Voi haukkua toiset. Voi kiistää toisilta ihmisarvon. Voi korottaa itsensä muita korkeammalle. Voi toimia väärin, ja samalla moralisoida muita samasta toimintamallista. Voi määrätä toisia elämään omaa elämäänsä, kuten itse muka mielestään elää omaansa. Voi hekumoida kidutuksella ja tappamisella. Voi julistaa pettämisen hienoutta. Voi arvostella muiden uskontojen edustajia toisten kontrolloinnista, ja kuitenkin kontrolloida samalla itse muita omalla uskonnollaan. Voi puhua avioliiton pyhyydestä, vaikka on itse useamman kerran eronnut. Voi kokea suureksi uhaksi sen, että muut ihmiset ovat samalla viivalla ja heidätkin otetaan huomioon. Voi julistaa hienoja ohjeita somessa muille, vaikka ei itse elä lainkaan niiden mukaan. Voi huutaa itselleen ymmärrystä ja apua, mutta olla antamatta sitä muille. Kunhan vain muistaa mainita olevansa uskovainen. Uskovainenhan ei voi tehdä väärin, uskovainen ei voi koskaan olla itsekäs, eikä uskovaisen tarvitse tutkailla omaa toimintaansa, sillä emmehän me tekojen kautta pelastu, vaan armon kautta. Tätä voidaan sitten suvereenisti hyväksikäyttää aina kun itselle vain sopii.

 

Soinijakatolilaisuus

 

Näiden ihmisten mielestä vain heidän oma uskontonsa voi taata ihmiselle riittävän arvopohjan, moraalin ja epäitsekkään luonteen. Muut ihmiset ovat huonoja ja moraalittomia. Usein nämä ihmiset kuitenkin ovat itse niitä itsekkyyden perikuvia. Sokeus omia toimia kohtaan estää ihmisen kehittymisen. Eihän sitä tarvitse kehittyä, koska ei ole mitään kehitettävää. Minähän olen näet uskovainen! Ei minun tarvitse kehittyä, eikä tehdä itse mitään, koska Jumalahan sellaiset hommat puolestani hoitaa. Usein tähän ihmisryhmään kuuluvien kanssa väitellessäni ole ajatellut, että menenköhän minäkin mielipuolen määritelmään? Toisaalta en oikeastaan odota enää näiden kanssa erilaista lopputulosta, joten ehkä olen vielä jotenkin järjissäni. Yhtä kehittävää olisi hakea tuolta pihalta kivi, ja yrittää keskustella sen kanssa.

Pyhät kirjat ovat siitä käteviä, että ne eivät sano vastaan. Niiden tulkintaa voi loputtomiin muovata palvelemaan vaikka minkälaisia tarkoituksia. Ihmisiä saattaa taas olla vaikeampi hyväksikäyttää, koska hehän eivät välttämättä toimikaan kuten tällainen ihminen haluaisi heidän toimivan. Siitähän sitten se helvetti repeää. Ei ole olemassa sitä korttia, joka tekee ihmisestä automaattisesti niin sanotun hyvän ihmisen. Miettivätköhän nämä ihmiset koskaan, että arvostaako se heidän Jumalansa tällaista toimintaa? Muutama kristityksi itseään kutsuva nettituttu on aina kovasti mukana leimaamassa esimerkiksi muslimeita. Seuraavaa voisi ajatella jokainen uskonnosta tai elämänkatsomuksesta riippumatta.

”Islam: Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen. (Profeetta Muhammed)

Kristinusko:Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Jeesus Vuorisaarnassa)

Juutalaisuus: Älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.

Zarathustralaisuus: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi.

Brahmalaisuus: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa.

Buddhalaisuus: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.

Kungfutselaisuus: Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.

Taolaisuus:  Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi.”

Sivistyneet ja fiksut ihmiset eivät arvosta itsensä ylentämis- ja toisten alentamisajattelua, vaan katsovat maailmaa ja ihmisyyttä laajemmin. He eivät käytä uskontoaan tai uskonnottomuuttaan hyväkseen, eivätkä koe erilaisuutta uhkana. Heille uskonto tai uskonnottomuus on muutakin kuin oman edun tavoittelua.

Diagnoosin pelko – kun diagnoosista tuli kirosana

Viime aikoina mediassa on noussut koko ajan etenevässä määrin puheenaiheeksi ylidiagnosointi. Diagnosoidaanko ihmisiä liikaa? Lääkitäänkö ihmisiä liikaa? Hoidetaanko ihmisiä liikaa?

”Ylidiagnosointiin liittyy se, että yhä useampi tavallinen vaiva, kuten hiustenlähtö, ylivilkkaus tai vanhempien naisten virtsankarkailu määritellään hoitoa vaativaksi sairaudeksi.

Oma lukunsa ovat terveille ihmisille tehtävät seulonnat, joiden avulla pyritään löytämään vakavia sairauksia ajoissa. Pasternack ei ole vakuuttunut niiden eduista.”

Kyllä, varmasti joissakin tapauksissa tapahtuu ylilääkintää ja joissakin taas alilääkintää. On varmasti ylihoidettuja potilaita ja alihoidettuja potilaita. Vaikea kysymys onkin, missä suhteessa nämä asiat ovat ja miten asiaan voitaisiin saada parannusta käytännössä? Lääkäritkään kun eivät ole jumalia. Ylipäänsä mielestäni yksi hyvä kysymys on onko kukaan terve ja ideaali ihminen? Tarvitseeko ihmisen olla terveen kirjoissa? Kun ihminen saa diagnoosin, ei aina kamalinta ole se diagnoosi vaan se, miten ympäristö suhtautuu ja leimaa. Asetelman terve ja sairas = normaali ja epänormaali pitäisi murtua.

Yhteiskunnassamme ei katsota hyvällä erilaisuutta, joka syö esimerkiksi tehokkuutta. Ylipäänsä sairaudet ja erilaisuus kuitenkin kuuluvat elämään. Suurin osa sairastaa elämänsä aikana. Pitääkö ihmisen olla terve vai voiko sairaanakin elää ihan hyvää elämää? Jos myönnät olevasi sairaana sinut itsesi kanssa ja tyytyväinen, niin saat kummastelevia katseita. Diagnoosi voi olla sekä hyvä, että huono asia. Usein diagnoosi antaa sen nimen asialle, jolloin ihminen voi opetella ymmärtämään sekä tilannetta, että itseään paremmin. Ympäröivät asenteet voivat kuitenkin kääntää diagnoosin huonoksi asiaksi yllättävän helposti.

Jos se virtsankarkailu tai ylivilkkaus ei vaivaa ihmistä itseään, niin silloin sille ei tarvitse tehdä mitään. Toinen kysymys onkin sitten, miten sosiaalisesti suhtaudutaan virtsankarkailuun tai ylivilkkauteen?

Iris Pasternackin asenteesta olin vähän haistelevinani sitä Jani Kokki-asennetta – kun ei tutkita, eikä tiedetä niin kaikki on varmasti kunnossa. En näe säännöllisiä terveystarkastuksia tai seulontoja pahoina asioina, koska on myös salakavalia sairauksia ja vaikka eläisit kuinka terveellisesti voit sairastua. Ei se tarkoita, että ihmisiin pitäisi lietsoa jotakin hysteriaa. Terveydenhuolto on normaali osa elämää. En ole koskaan ollut panikoijatyyppiä terveyden suhteen, ja suosittelen panikoimisesta luopumista kaikille. Totta kai kävin silti lääkärissä, kun kainaloni oli pitkään kipuillut rinnan vierestä. Totta kai helpotuin kun sain tietää, että rinnassa ei ole mitään huolta herättävää. Jokainen on joskus huolestunut terveydestään, ja sekin on täysin normaalia.

Usein pienet kivut ja oireet ovat harmittomia, mutta varmuus harmittomuudesta pidempään jatkuneen oireen kohdalla antaa mielenrauhan. Jos sen sijaan taas on oikeasti syytä lähettää potilas tutkimuksiin, niin ei sitä toki voida jättää tekemättä siksi, että potilas ei huolestuisi asiasta. Diagnosoimatta jättäminen ei sekään ole ratkaisu asioihin. Jostakin syystä sanasta diagnoosi on tullut leimaava kirosana, vaikka jokainen meistä saa elämänsä aikana jos jonkinlaisia diagnooseja nimenomaan siksi, koska sairaudet ja erilaisuuskin kuuluvat elämään. Erilaisuus, koska jotkut asiat kulkevat diagnoosi sanan alla olematta sen kummemmin mitään kamalia ja hirveitä sairauksia. Diagnoosi sanaa on alettu jostakin syystä ihan turhaan pelätä. Eikä sen ”hirveän ja kamalan” sairaudenkaan tarvitse leimata ihmistä, jos me päätämme murtaa ne leimat.

Voidaanko ihmisen elinvuodelle sitten laskea hintaa on oikeastaan jo ihan oma kysymyksensä? Omasta mielestäni elämää ei ylipäänsä voi hinnoitella. Totta kai esimerkiksi hoidoissa pitää uskaltaa siirtyä myös uusille alueille, joskus esimerkiksi lääkkeiden suhteen tätä on tosin tunnuttu toteuttavan hieman liiankin tehokkaasti huomioimatta sitä, että vanhemmatkin valmisteet sopivat toisille potilaille uusia paremmin. Toki kuten jo mainitsinkin lääkärit eivät ole jumalia, eivätkä tietenkään voi ennakoida kaikkea.

Toinen asiaa sivuava kirjoitus oli Miika Pettersonin Onko ADHD uusi homo? Sinänsä kirjoituksessa oli hyvää pointtia, mutta jos nyt siirrytään kokonaan mielen puolelle, niin se ensimmäisen oppitunti asiansa tuntevan hyvän psykologin luona on nimenomaan se, että sinussa ei ole mitään vikaa. Ikävä kyllä huonojakin psykologeja ja myös psykiatreja mahtuu joukkoon, ja he alkavat myös nopeasti leimata koko ammattikuntaa. Diagnoosi, erilaisuus ja tunteet eivät tarkoita, että ihmisessä on mitään vikaa. Ei se, että asioista puhutaan niiden nimillä tarvitse olla leimaavaa. Se leimataanko ihmistä riippuu tosiaan aivan muista asioista kuin siitä, että asialle tulee nimi.

Ihan kuten se leimataanko homoseksuaalia ihmisenä riippuu ihan muista asioista kuin siitä, että ihminen sanoo ääneen olevansa homo. Ihminen on satoja muita asioita sen lisäksi, että hän on homo, ADHD, masentunut, ohitusleikattu tai syöpää sairastava. Diagnoosin tai minkään termin ei tarvitse tarkoittaa sitä, että viesti on ”Sinä olet huono ihminen, ja jos sinua ei voida ”korjata” olet täysin kelvoton”, eikä se psykologilla käyminen tarkoita sitä, että ihmisessä olisi jotakin korjattavaa.

Jos leimoista puhutaan, niin myöskään psykologilla tai psykiatrilla käymiseen ei pitäisi tosiaan lyödä sitä leimaa. Psykologilla voi myös käydä, vaikka ei olisi mitenkään sairas. Aina itse sanon, että jokaisen ihmisen olisi syytä käydä elämässään psykologilla, nimenomaan hyvällä sellaisella. Sanon myös aina, että kukaan ei ole terve ja ajattelen, että ”normaali ihminen” on helvetin rasittava myytti. Ei ihmisen pitäisi joutua kokemaan, että diagnoosi on merkki epänormaaliudesta.

Nämä ovat yhden, monta diagnoosia (jotka allekirjoitan myös itse) saaneen, psykologilla säännöllisesti käyvän ihmisen ajatuksia. Eivät lääkäreiden, lääketehtaiden edustajien tai ”tehokkuusmaniasta” kärsivien poliitikkojen ajatuksia. Minä syön mielialalääkkeitä, enkä tällä hetkellä pärjäisi ilman niitä. Siitä huolimatta olen mielestäni ihan loistava ihminen juuri omana itsenäni. Minä olen minä, eivätkä diagnoosit ole koko minuuteni. Ne ovat osa minua ihan siinä, missä vaikka sekin, että tykkään tatuoinneista tai eläimistä ja luonnosta. Ihmisyys on aina moniulotteinen. Mielenterveyden hoidon ja itsetuntemuksen kehittämisen tulisi olla osa jokaisen ihmisen arkea sen sijaan, että se löisi ihmiseen huonouden leimaa.

”Vaahteramäen Eemeli” on kyllä kieltämättä jokseenkin romanttinen ja kiva ajatus, mutta oliko se vanha kunnon entisaika nyt ihan oikeasti sellaista jos tarkemmin mietitään?

Taloudellisesta taantumasta henkiseen taantumaan

Usein kun mielenterveysongelmista tai alkoholismista kärsinyt ihminen kuolee alkaa saman tien nettikommentointi tyylillä ”Hyvä kun kuoli pois yhteiskunnan varoja syömästä, ei tuollaisilla saatanan loisilla mitään tee”. Luottotietoihinsa merkinnän saanut on ”vitun luuseri, jota ei kiinnosta maksaa laskujaan”. Työpaikkansa menettänyt on ”työhaluton, joka pitäisi vähän pistää orjatyöhön, jotta oppii olemaan”.

Mielenterveysongelmista, riippuvuuksista, talousvaikeuksista ja oikeastaan ihan mistä tahansa elämän vastoinkäymisistä kärsivät joutavat kuolla. Me olemme vain rasitteita. Uudeksi ja hienoksi termiksi on lanseerattu nettoveronmaksaja. Me kaikki, jotka emme ole nettoveronmaksajia olemme ylimääräistä kuonaa. Loisia, jotka pitäisi suorastaan hävittää. Universalistisen hyvinvointivaltion ajatus rappeutuu askel askeleelta. Ajatus myös heikkoja tukevasta ja auttavasta yhteiskunnasta herättää paljon jopa suoranaista vihaa.

Internet on koko olemassaolonsa ajan ollut mainio väline vihakommentointiin. Silti sanoisin, että pitkittyneen taantuman myötä myös empatiavaje on kasvanut tai ainakin nykyään naputellaan helpommin julki ajatuksia, jotka aikaisemmin jupistiin kotona kahvikupposen äärellä.

Itse mietin usein, että miksi minä olen toisten mielestä kuonaa siksi, että olen sattunut sairastumaan? Fibromyalgia, epävakaa persoonallisuushäiriö, masennus ja epäilys uupumusoireyhtymästä. Nekö tekevät minusta ihmisen, joka ei ansaitse elää? Sekö, että jatkoin opiskelujani vaikeista unihäiriöistä huolimatta aiheuttaen todennäköisesti tällä itselleni fibromyalgian aktiivisen vaiheen, tekee minusta huonon ihmisen? Oikeuttaako taloudellinen taantuma siihen, että me ”heikommat ja sortuneet” emme enää ole ihmisiä lainkaan? Sairaat, mamut, homot, alkoholistit, työttömät. Viharetoriikka toistuu kaikkien ryhmien kohdalla. Onko sellainen yhteiskunta tai ihminen vahva, joka kohtelee heikompia tai erilaisia ihmisiä kaltoin?

Nyt on taas se aika vuodesta kun puidaan ihmisten verotietoja. Samalla myös hyvintoimeentulevat päästetään ääneen kertomaan siitä, miten kurjaa on maksaa veroja. Miksi heidän tulisi kustantaa köyhien, sairaiden ja työttömien luusereiden elämää? Onhan se nyt varsin hirveää jos yli 900 000 eurosta jää käteen vain yli 615 000 euroa. Yksinkertaistetulla matematiikalla 615 000 eurosta tulisi käteen 51 250 euroa kuussa. Miten tällaisella summalla oikein mahtaakaan kukaan pärjätä… Pitäisiköhän laittaa jokin hyväntekeväisyyskampanja pystyyn reppanoiden tukemiseksi? Terveisiä vain Purson hallituksen puheenjohtaja Jari Ollilalle allekirjoittaneelta. Olisipa minullakin yhtä paljon pokkaa kuin sinulla.

”Nyyhkytarinoillaan” nämä suurituloiset tulevat joko tietoisesti tai tietämättään lietsoneeksi vihaa meitä huono-osaisempia kohtaan. Yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön nousemme jälleen me ”loiset” ja se, että me olemme ongelma. Syrjäytyminen, työttömyys, masennus ja alkoholismi ovat ongelmia, joita pitää mahdollisuuksien mukaan hoitaa. Asiat eivät muutu tai parane ihmisarvon riistävällä kohtelulla tai viharetoriikalla. Usein ennaltaehkäisy on kaikista tehokkainta, mutta sehän on nyt on turhaa ”hyysäreiden löpinää”. Surkeinta on seurata tätä ilmiötä, jossa itsekin huonossa asemassa olevat käyvät toisia huono-osasia vastaan.

Sivistyneessä yhteiskunnassa huolehditaan myös niistä, joiden elämä ei ole mennytkään putkeen. Taantuma tuo ihmisten raadolliset puolet hyvin esiin, ja paljastaa sen, että monen kohdalla sivistys on pelkkää pintaa. Kukaan ihminen ei jouda kuolla. Meillä on kaikilla ainutkertainen elämä. Jos sinulla on käsittelemättömiä vihantunteita, kehottaisin menemään psykologille sen sijaan, että oksennat niitä nettiin. Masentuneilla, päihdeongelmaisilla ja syrjäytyneilläkin on omaisia. He ehkä harvemmin ajattelevat, että heidän omaisensa sai kuolla, koska hänen elämänsä ei mennyt kuten oppikirjassa. Taantumassa meidän tulisi tukea toisiamme ja vetää yhtä köyttä pitäen huolta heikoista sen sijaan, että lietsomme vihaa eri ryhmien välille tai syyllistämme heikompia taantumasta. Henkinen taantuminen ei edistä talouskasvua, eikä sivistyneen yhteiskunnan kehittymistä.