Vihan kylväminen on väkivallan ja terrorismin siemen

Brittiläinen Labour-puolueen parlamentaarikko Jo Cox menehtyi torstaina murhaajan luoteihin ja puukon iskuihin. 

Orlandon tragediasta ei ole ehtinyt kulua viikkoakaan, kun Euroopassa murhataan politiikko. Jälleen kerran ei ole tullut yllätyksenä, että tietyt piirit alkavat häikäilemättä ratsastaa tapauksella. ”Nön nön nöö. Kun muslimi tapaa ni ei oo muka tekemistä islamin ja ISISin kaa, mutku valkoinen ei-muslimi mielenterveyspotilas tappaa, niin väkisin kaivetaan esiin muka jotain äärioikeistolaista.”

Sen sadannen kerran: Muslimi ja ääri-islamisti ovat eri asioita. Muslimien tekemä väkivallanteko ei todellakaan välttämättä ole ääri-islamistin teko. Mitäs sitten jos onkin? Mitä sitten jos Orlandon viharikoksen tekijä olisikin todella ollut ISISin asialla? Sitten olisi. Tämä ei silti muuta sitä tosiasiaa, että ISIS on ääri-islamistien terroristijärjestö ja suurin osa muslimeista on ihan tavallista väkeä, joka vastustaa ISISiä ihan siinä missä minäkin. Ääri-islamistin teko ei oikeuta rasistisiin ja perusteettomiin yleistyksiin. En minä sano, etteikö olisi mahdollista, että Orlandon ampujan takana olisi ISIS. En kuitenkaan myöskään lähtökohtaisesti varmuudella luota sen kummemmin sekopäisen ampujan kuin terroristijärjestöä edustavienkaan puheisiin. 

Väännetään myös vielä kerran rautalangasta se, että ISIS on todellakin se terroristijärjestö. ISIS ei ole yhtä kuin islamin usko tai muslimit yhtään sen kummemmin kuin vaikkapa Mika Niikkokaan ei ole yhtä kuin kristinusko tai kristityt. Uskonnon nimissä voidaan tehdä politiikkaa ja väkivaltaa, mutta uskonto ei ole poliittinen aate, eikä fanaattinen ääriuskovaisuus ole peruste leimata maltillisia tavallisia ihmisiä. Maltillista äärioikeistolaista ei kuitenkaan ole, vaikka miten yrittäisitte paskaa liikkeen päältä pois kaapia. Samalla logiikalla voitaisiin siis puhua maltillisesta ISISin edustajasta. Jokainen edes alkeellisen ajattelukyvyn omaava ymmärtää, että tämä on melkoinen paradoksi. 

”BRITTIMEDIAN mukaan parlamentaarikko Jo Coxin murhasta epäillyllä miehellä on kytköksiä valkoista ylivaltaa ajaviin äärioikeistoliikkeisiin. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi perjantaina, että epäillyn kotoa olisi löytynyt natsitunnuksia.

Amerikkalainen kansalaisjärjestö The Southern Powerty Law Centre kertoo löytäneensä todisteita siitä, että epäilty olisi ollut amerikkalaisen National Alliance -järjestön kannattaja. Vuonna 2013 toimintansa lakkauttanut National Alliance oli valkoisten nationalistien antisemitistinen uusnatsijärjestö.

The Southern Powerty Law Centre kertoo epäillyn ostaneen järjestöltä lukumateriaalia sadoilla punnilla. Ostoksiin lukeutui muun muassa kirja, joka opasti aseen rakentamisessa ja kemikaalien ja räjähteiden käyttämisessä.

The Daily Telegraph ja AFP kertovat hänen tilanneen myös eteläafrikkalaista lehteä, jota julkaisi rotuerottelupolitiikkaa kannattava ja monikulttuurisuutta vastustava ryhmä.”

Ei ole tuulesta temmattua sanoa, että sadoilla punnilla äärioikeistolaisia julkaisuja ja rotuerottelupolitiikkaa kannattavaa lehteä tilanneella työväenpuolueen poliitikon murhaajalla on todennäköisesti hitusen ollut veritekoa inspiroimassa se äärioikeistolaisuus, vaikka hän onkin saattanut toimia niin sanotusti yksinäisenä sutena. 

”Kun oikeus kysyi miehen nimeä, hän vastasi ”kuolema pettureille, vapaus Britannialle”.”

Toki on ihan keksittyä, että kyseessä olisi poliittinen murha… Mielenterveysongelmat eivät myöskään sulje pois kiinnostusta politiikkaan. Mielenterveysongelma ei ole sen kummemmin Coxin kuin Orlandonkaan tapauksessa mikään kortti, jonka varjolla voidaan pestä pois muita tekijöitä, jos niitä voidaan todistetusti todeta olevan.

Mielenkiintoisin foliohattuteoria oli, että Coxin murha oli tilaustyö, jotta Orlando saataisiin painettua villaisella. En oikein päässyt perille siitä kenen tilaama murha olisi tässä tapauksessa ollut?

Tiedosto_000 (1)

Tiedosto_000

Tiedosto_001

Tiedosto_002

Melkein teki mieli käydä kirjoittamassa, että tässä on ihminen, jota sekä Orlandon tapahtumat, että Coxin kylmäverinen murha koskettivat syvästi. Minä en paina kumpaakaan villaisella, eikä näin mielestäni tulisi tehdä kenenkään muunkaan. Mielestäni on kuitenkin vastenmielistä, että järkipolitiikkaa ja inhimillisiä arvoja kannattaneen paremman maailman puolesta töitä tehneen murhaa käytetään rasistisen politiikan ja islamofobian lietsomiseen.

Yllättäen myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat alkaneet kummasti yhtäkkiä kiinnostaa monia. Sanon suoraan, että monet noista kommentoijista eivät olisi pätkääkään kiinnostuneita tapaus Orlandosta, jos tekijä olisi ollut valkoinen kristitty. Henkilökohtaisesti tämä raivostuttaa allekirjoittanutta todella paljon.

Muistutan, että mikään veljen, äidin tai naapurin sanoma ei ole mikään aukoton ”todiste”. Äiti, veli ja naapurit varmasti kertovat asian siten kun he ovat läheisensä/tuttavansa ihmisenä kokeneet, mutta ehkä joillekin tosiaan tulee yllätyksenä, että jotkut salaavat hyvin menestyksekkäästi osan elämästään muilta jopa niiltä läheisiltään. Ei ole kerta ensimmäinen kun veriteon tekijän lähipiiri on yllättynyt.

Oli tapaus kuin tapaus niin nämä ”maahanmuuttokriittisiksi” itseään kutsuvat ihmiset käyttävät väkivaltaisuuksia aseena oman vihapolitiikkansa mainostamiseen ja pyrkivät luomaan lisää vihaa. Muistutan myös, että vihan kylväminen todellakin on väkivallan ja jopa terrorismin siemen. Brutaalien väkivallan tekojen kääntäminen viattomien ihmisten leimaamiseksi on mitä suurimmassa määrin vihan kylvämistä. Jos itse osallistut tähän ilmiöön tavalla tai toisella, niin sinulla ei ole varaa kauhistella väkivaltaa.