Suojelua vai sensuuria?

Viime päivinä media ja sosiaalinen media on kuhissut erilaisia kannanottoja kokoomusnuorten (KNL) tavoiteohjelmasta. Ehkä eniten esiin tullut kohta on se, että kokoomusnuoret haluaisi poistaa rikoslaista kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Jussi Halla-aho kommentoi asiaa, että hän ei lähtisi näin radikaalille linjalle, mutta hänestä laki olisi muuttamisen tarpeessa.

”- Nykyisen lain muotoilussa kriminalisoidaan jopa tiedon esillepano, jos sen voidaan katsoa solvaavan jotain etnistä ryhmää. Tämä on kaatopykälä, joka mahdollistaa minkä tahansa asian tuomitsemisen rikolliseksi, hän sanoo.” 

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/art-1288597887294.html

Ennen juun tai jaan sanomista siirrytään siihen mitä tässä lakipykälässä sitten sanotaan.

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihi rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Lähinnä tässä päästään juuri siihen ongelmalliseen kysymykseen mihin asti yhteiskunnan lakien tulee turvata yksilöiden ja ryhmien turvallisuuden tunnetta/turvallisuutta laeilla niin, että sanan- ja mielipiteenvapaus kuitenkin säilyisi mahdollisimman laajana. Paljon on tätä tullut itsekin vuosien varrella mietittyä, ja kysymys on oikeasti aika monitahoinen. Kirjoittamisesta kiinnostuneena on myös paljon tullut mietittyä tätä päätoimittajan laillinen vastuu asiaa. Jos pilkotaan ajatus aivan osiin, niin tämä voisi toimia, ja todennäköisesti toimiikin, ennakkosensuroivana tekijänä. Nykyään on tietysti internet, jossa jokainen voi julkaista mielipiteitään ilman ennakkosensuurin pelkoa. On myös selvää, että päätoimittajan vastuuta ei mitenkään voida kokonaan purkaa, koska toki medioiden on oltava myös lukijoilleen vastuussa esittämästään sisällöstä. En voi kuin esittää tämän kohdan ongelmallisuuden, ratkaisua minulla ei ole tähän päätoimittajan vastuu kysymykseen tarjota, ja tunnustan tämän.

On totta, että esimerkiksi tuomiot kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ovat melko harvinaisia, ja tällä hetkellä en ole kuullut tapauksesta, jossa tähän lakipykälään vedoten olisi esimerkiksi poistettu historiallisia kirjoja myynnistä nykypäivänä.

Katsotaanpa toista lakipykälää, joka koskee uskonrauhaa.

”Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli: julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.”

http://www.uskonnonvapaus.fi/hakusanat/jumalanpilkka.html

Muiden perusoikeuksien joukossa tulee toki olla itsestäänselvänä myös sen, että uskonnolliset tilaisuudet pitää saada järjestää rauhassa. Arveluttavaa sen sijaan on, että nykyisen kaltaisen lainsäädännön perusteella muun muassa kirjailija Hannu Salama on tuomittu jumalanpilkasta 1964. Perusteluna käytettiin kirjassa kuvattuja humalaisten repliikkejä. Juhannustanssien uusintapainokset painettiin sensuroituna aina vuoteen 1990 asti. http://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannustanssit

Periaatteessa samanlainen tuomio voitaisiin langettaa nykypäivänäkin.

Laissa tulisi tulla mahdollisimman vähän tilanteita, joissa tätä ehkä voitaisiin soveltaa tai jättää soveltamatta. Kokonaan tällaisia ei pystytä varmasti poistamaan, mutta ne tulisi minimoida mahdollisuuksien mukaan. Tällainen voidaan soveltaa tai jättää soveltamatta jättää nähdäkseni liikaa tilaa sille, että lakia voitaisiin käyttää myös mielivaltaiseen sensuuriin. Enkä nyt aja takaa mitään ”Halla-aho-linjaa”, jossa poliitikon pitää faktana saada kirjoittaa aivan mitä tahansa ilman mitään sanktion pelkoa. Yritän vain valottaa sitä, että kaikki lait nykypäivässä eivät ole ihan niin mutkattomia, kuten me tavalliset tallaajat helposti ajattelemme. Juridiikassa ei myöskään päde maalaisjärki. Jos ihan pilkun tarkasti tulkitaan niin esimerkiksi koulujen historian kirjoista löytyisi aika monta kohtaa, joissa ”saatetaan ihmisten tietoon kiihottamista kansanryhmää vastaan”. Jokainen meistä ajattelee voivansa lukea historiaa tai esittää parodiaa aroistakin aiheista ilman pelkoa siitä, että joutuu syytetyn penkille.

Ehkä ongelma olisi juuri enemmänkin näissä muotoseikoissa. Ehkä olisi oikeasti avattava enemmän keskustelua sille, että tarkennukset lakiin olisivat tarpeen. Olisi avattava keskustelua sille mitä ongelmia lain soveltamisesta voi tulla, ja miten tällaisia ongelmatilanteita voitaisiin ehkä lakia tarkentamalla välttää. Myöskään tätä keskustelua ei ole järkevää olla käymättä siinä pelossa, että rasistit ja muut syrjintää kannattavat saavat vettä myllyynsä. Tällöinhän he oikeasti tyrehdyttävät myös sen asiallisen keskustelun, ja tätä ei tulisi tapahtua. Keskustelu lakipykälien ajantasalle muuttamisesta ei voi olla tabu. Pitäisikö esimerkiksi taide, fiktio, parodia ja vastaavat erottaa selkeästi esimerkiksi siitä, että kansanedustaja kirjoittelee totuutena blogissaan kaikkien muslimien olevan terroristeja? Ehkä tämä ainakin selkeyttäisi sitä, että näitä pykäliä ei jatkossakaan käytetä väärin. Kun pykälät ovat näin laajasti tulkittavissa, niin nämä lait voivat jo oikeasti olla haitaksi ilmaisunvapaudelle. Tämä ei tarkoita, että lait itsessään olisivat huonoja tai tarpeettomia, mutta ehkä niitä olisi tarpeen hienosäätää.

Vielä kerran muistutan, että en nyt tarkoita sitä, että Halla-ahot ja Hirvisaaret saisivat vapaasti levittää totuutena blogeissaan ties mitä ilman pelkoa mistään sanktioista, vaan ilmaisuvapaudella tarkoitan nyt tässä yhteydessä taiteeksi kutsuttua huttua ja hulinaa, selkeää fiktiota, loogisestikin historiallisia kirjoja ja historian opetusta sekä selkeää parodiaa. Rajan veto on vaikeaa, mutta pitäisikö meidän kuitenkin yrittää tehdä näistä lakipykälistä järkevämpiä? Nykyisellään nämä eivät minusta kuitenkaan ole kovin ”käytännöllisiä” lakeja tällaisinaan, vaikka pesun- ja linkouksen kestävä mädättäjä olenkin aina ja iankaikkisesti. Joskus suojelu ja sensuuri voivat kuitenkin olla lähellä toisiaan. Jos laissa on porsaanreikä, niin kannattaako se jättää sinne vetoamalla siihen, että sitä ei ole näin enää ”nykyään” tulkittu? Vaikka perussuomalaiset tai kokoomusnuoret ovatkin esittääneet asiaa radikaalisti ja hölmösti ääripäähän venyen omien intressiensä mukaan, niin olisiko silti mahdollista, että sieltä taustalta voisi löytää jalostettavan, järjellisen ja täysin kiihkottoman pointin keskusteltavaksi?

books