Katujen jalot ihmisoikeustaistelijat

Jos sitä tulee joskus sellainen tunne, että kaiken olet nähnyt ja kuullut, niin ei hätää voin näet lämpimästi suositella roskalehtien keskustelupalstoja. Sananvapauden ritareiden saralla luulin jo nähneeni kaikki pohjanoteeraukset, mutta olin väärässä. Menin hölmönä akkana toteamaan erään roskalehden keskustelupalstalla, että onko järkeä tunkea itseään kuvaamaan humalaista baarista ulos heitettyä kohujulkkista? Ihmettelin, että eikö ihmisillä ole lainkaan itsesuojeluvaistoa? Mietin kirjoituksessani, että onko se juoru, julkkiksen kuvaaminen tai hetken nettijulkisuus sen arvoista, että saadaan turpaan? Mietin myös sitä, onko jopa tavoitteena päästä itse julkisuuteen ”julkkiksen hakkaamana”? Mainitsin kommentissani hyvin selkeällä Suomen kielellä, että mikään tilanne ei oikeuta esimerkiksi toisen pahoinpitelemistä. Ei edes se, että toinen ärsyttää sinua kameran kanssa. Alustetaan tässä nyt vielä, että kannatan hyvin laajaa sanan- ja mielipiteenvapautta. Mielestäni yksilön oikeudet ovat hyvin tärkeä asia, ja omista oikeuksistaan pitää pitää huolta, ja niistä olisi syytä olla mahdollisimman tietoinen.

Roskapalsta-kirjoitukseni pointti oli lyhyesti, että kannattaa miettiä, onko asia todella sen arvoinen, että saattaa saada turpaansa? Onko joku kohujulkkiksen kuva sen arvoinen? Kannattaako esimerkiksi sekakäyttäjää tai silminnähden oudosti käyttäyttyvää ihmistä alkaa kuvata? Miksi heitä pitäisi kuvata? No pointtiahan ei laisinkaan ymmärretty. Näin 2014 Suomessa suurimpana ongelmana näet nähdään, että meillä on alkoholisoituneita kohujulkkuja, jotka ”hakkaavat ihmisiä ihan työkseen”. Ne, jotka uskaltavat vetää kännykän kotelosta ja napsaista kuvauksen päälle kohujulkkiksen toikkaroidessa kadulla tai narkkarin istuessa bussipysäkillä ovat uusimpia sananvapauden sankareita. Koska ”Vittu Suomessahan ei alistuta tällaisille vitun Tunkeille ja narkeille.” Seuraavaksi päästiinkin tähän, että no nykyään vain kuvataan kaikkia taviksiakin ja siihen on oikeus. Mistäköhän rautalangasta sen vääntämisen aloittaisi? Ei kukaan kiistä oikeutta kuvata julkisella paikalla. Täysin toinen kysymys onkin, onko se ihan joka tilanteessa järkevää saati asiallista käytöstä? Koska ”suur-rikollisille” ei alistuta niin olisi varmaan minunkin pitänyt kieltäytyä antamasta rahoja, kun niitä minulta veitsen kanssa pyydettiin. Olisin voinut vain nätisti sanoa, että ”Katsos ryöstö on rikos, niin et sinä voi ryöstää minua”. Annoin sillä hetkellä kuitenkin mielummin ne rahat kuin otin puukosta. Mutta olisihan minulla ollut oikeus ottaa puukosta. Olisihan siinä päässyt uhriutumaan… Oikeutensa saa ja pitää tuntea, mutta ei sitä nyt tietoisesti ihan imbesilli tarvitse olla. Niin hassulta kuin se kuulostaakin julkkisten, hassusti käyttäytyvien ihmisten, narkkareiden, alkoholistien ynnä muiden kuvaamisesta kadulla tilanteessa kuin tilanteessa on tullut suuri ja vähemmän eeppinen ihmisoikeustaistelu.

Sain myös karvaasti huomata, että olen vanha kalkkis siinä, että minusta joka helvetin tilanteessa ei tarvitse kuvata. Ihminen on kännissä, ihminen saa sydänkohtauksen, ihminen paskoo housuunsa, ihminen on kuollut onnettomuudessa. Pitääkö joka helvetin asia saada sinne You Tubeen, koska sinulla on oikeus kuvata?

Ajatella, että meillä Suomessakin on aivan oikeita ongelmia. Äkkiseltään ei näet uskoisi, kun tätä ihmisten kommunikointia seuraa. Jos nyt välttämättä haluat saada turpaasi jonkin asia vuoksi niin luulisi, että Suomessa olisi tärkeämpiäkin asioita kuin ”oikeus kuvata kännissä olevaa ihmistä”… Eikö oikeudella ole jo tarpeeksi ruuhkaa muutenkin? Tuskin sinne kaivataan tällaisia sananvapauden sankareita julistamaan oikeuttaan kuvata joka saatanan turhaa tilannetta? Olette varmasti todella kovia jätkiä, kun kuvaatte sitä alkoholistia kadulla, joka sitten hermostuu ja läpsäisee teitä poskille. Menkääpä kuvaamaan seuraavaksi vaikkapa Ukrainan kaduille. Siellä näette, mitä tarkoittaa se kun vapauttanne toimia oikeasti rajoitetaan.

Kyllä sinulla on oikeus vaikka mennä jutustelemaan sarjamurhaajalle, jos näet hänet kadulla. Miksi soittaa poliisille, kun voit jutella ja ottaa vaikka pari yhteisfotoa Facebookiin? Onko moinen sitten sitä järkevää on aivan toinen kysymys? Ai niin, mutta kun Suomessa on se oikeus jutella sarjamurhaajalle kadulla! Minulla on oikeus! Minulla on oikeus! No se oikeus varmasti lohduttaa siinä vaiheessa, kun olet palasina kaatopaikalla. ”Minulla on oikeus”-maailmassa mitään pahaa ei tapahdu, koska sehän on kiellettyä! Oikeastaan nämä kaverit tuntuvat seuraavan niin sanottua Päivi Räsäsen logiikkaa, jossa kiellettyjä asioita ei yksinkertaisesti kukaan tee. Eihän se minulta ole mitenkään pois, jos joku saa turpaansa kuvatessaan sitä sekakäyttäjää tai sekavassa tilassa olevaa kohujulkkista, koska hänellä on oikeus. Siitä vain. Mielestäni tämä on vain täysin järjetöntä käytöstä. Emme koskaan tule elämään maailmassa, jossa ihminen ei ikinä joudu miettimään onko tällainen käytös nyt asiallista tai järkevää. Meillä tulee valitettavasti aina olemaan rikollisia ja sekäkäyttäjiä. Tällä en tarkoita, etteikö näihin ongelmiin pitäisi mahdollisimman tehokkaasti puuttua. Yhteiskunta ei kuitenkaan pysty suojelemaan ihmisiä ihan kaikelta. Yhteiskunta ei voi hoitaa asioita niin, että sitä omaa järkeä ei tarvitse ikinä missään tilanteessa käyttää. Miettikää myös millainen maailma olisi, jos kaikki todellakin toimisivat joka tilanteessa miettimättä käytöstään? Jännä, että nuo samat ihmiset ovat kyllä hyvin tarkkoja siitä, mitä heidän inhokkinsa julkaisevat netissä. Jos se inhottu kohujulkkis kuvaa julkisella paikalla niin valitetaan, että onko tähän nyt ollut lupa? Nämä samat ihmiset syyttävät myös toisia ihmisiä oikeuden resurssien tuhlaamisesta… Omat oikeudet tiedostetaan tarkasti, mutta muille niitä samoja oikeuksia ei anneta.

Uhri on aina uhri, mutta ei sitä silti tarvitse joka jannun ihan tarkoituksella tyhmäksi heittäytyä, koska siihen nyt on oikeus. Sananvapauden ritaria on todellakin helppo esittää kuitenkin siinä loppupeleissä hyvin turvatussa tilanteessa. Järki ja hyvät käytöstavat tuntuvat hävinneen ”Mulla on oikeus”-linjan myötä. Kyllä, jokaisella on oikeus olla hölmö, mutta siitäkin voi tulla niitä seurauksia. Jos tunget sen kamerasi kiinni jokaiseen känniseen ja narkkariin kadulla, niin kyllä sinulla on siihen täysi oikeus. Sinulla on myös täysi oikeus kertoa Hymyn kannessa siitä, miten se saatana otti ja löi. Saahan tälläkin tavoin sen 15 minuuttia julkisuutta. Sitä odotellessa, että koska joku näistä sananvapauden sankareista kuvaa minun paniikkikohtaukseni ja lättää sen You Tubeen, koska ”minulla on oikeus, ja hassusti käyttäytyvillä ihmisillä on viihdearvoa!”.

Minä olen kerran joutunut kädenvääntöön kuvaamisesta, ja se oli paikallisessa marketissa ravustusaikana. Yritin kuvata ala-arvoisissa oloissa pidettäviä rapuja, joista osa oli jo kuollut. Tähänkin on oikeus, mutta tästä ei yleensä tykätä, ja kauppias voi poistaa kuvaajan tiloista. Joskaan jo kuvattua materiaalia hän ei voi määrätä poistettavaksi. Kauppiaan kanssa sitten tuli hiukan sanaharkkaa, enkä uskaltanut silloin alkaa isosti väittää vastaan, koska en ollut tällöin varma oikeuksistani. Harmikseni en ollut ehtinyt ottamaan vielä yhtään kuvaa, kun kauppias huomasi aikeeni. On tilanteita, joissa oikeudestaan kuvata oikeasti kannattaa pitää kiinni, jopa ”taistella”. Sekavassa tilassa olevan kohujulkkiksen tai onnettoman narkkarin kuvaaminen kadulla ei mielestäni ole siellä kärkipäässä. Mielestäni tällaisia ihmistä ei kannata lainkaan kuvata, eikä se ole asiallista käytöstä saati järkevää. Ihmisten huono olo ja sairaudet eivät ole viihdettä. Jos minä olisin diktaattori niin voisin laittaa älypuhelimille ajokortin. Minun silmissäni et ole sananvapauden sankari, etkä ihmisoikeustaistelija kuvatessasi innoissasi huonossa jamassa olevia ihmisiä. Minun silmissäni olet typerä ihminen, joka ei osaa käyttäytyä. Selvennykseksi vielä kerran, että en todellakaan hyväksy sitä väkivaltaa missään tilanteessa.

”Mutku eihän ne Jesperit ja Katriinat tiedä, että se narkki voi lyödä, eikä ne tiedä ketkä on sekaisin.” Ai että ihan randomisti kuvaat nauraen tyyppejä, jotka mielestäsi käyttäytyvät täysin normaalisti? Mahdollisesti höpötät videolle siinä samalla, että ”Vittu kun toi on sekaisin!”… Eihän tällainen selitys menisi läpi ala-astelaisillekaan.

Jos olisin Päivi Räsänen ehdottaisin myös varoitustekstiä roskalehtien sivustoille: ”Sivuston sisältö voi vahingoittaa vakavasti aivotoimintaasi”.

Sirkushuveja hinnalla millä hyvänsä

”Olet muka niin masentunut että ystäväsi joutuu ulkoiluttaa koirasi, pestä pyykkisi ja kyyditä sua. Et muka pääse sängystä ylös. Mutta kyllä solariumiin ja baareihin jaksat lyllertää! Olet kuvottava hyväksikäyttäjä!!!!!”

Masennuksella tuntuu yleisen käsityksen mukaan olevan jokin tietty kaava. Ne ihmiset, jotka eivät ole kohdanneet masennusta itse tai läheisillään, muodostavat ahkerasti käsityksiä siitä miten masennus näkyy ihmisessä, ja millasen kaavan mukaan masentuneen arki etenee. Masentunut ei hymyile tai laittaudu. Masentunut ei lähde ovesta ulos. Masentunut ei myöskään saisi hetkellisesti piristyä kauheista kaupallisista asioista kuten vaikkapa uudesta veskasta. Tämähän on moraalitonta. Masentuneen suorastaan kuuluu näyttää kurjalta ja surkealta aamusta iltaan. Jos erehdyt hymyilemään, niin kyllä joku heristää sormea, että ei näin sovi tehdä tai sitten olet maagisesti parantunut. Ihmiset, jotka eivät tiedä asiasta mitään esittävät mielellään asiantuntijaa.

”Kai ne ny ihmettelee kun olet tollainen koko kansan klovni, oikein synonyymi sanoille friikki tai tyhmä.”

Tosiasiassa jokaisen masennus- ja mielenterveystie on uniikki. Mitään yhtä ”oikeaa” kaavaa masennuksen ilmenemiseen tai sairastamiseen ei ole. Minä olen itse sairastanut vakavaa masennusta noin 7 vuotta, ja osan tästä ajasta olen käynyt aivan ”normaalisti” töissä. Kun astun ulos asunnostani olen laittauttunut ja siisti. Kukaan ulkopuolinen ei osaisi sanoa, että olen pitkän tien mielenterveyspotilas. Tämä ei kuitenkaan pyyhi totuutta pois. Nykyään olen kuitenkin avoimesti erilainen. Olen ”friikki”, ja olen ylpeä siitä.

Minä piristyn siitä, että pääsen vaikkapa pienelle matkalle tai saan uusia meikkejä. Tämä ei tarkoita, että masennukseni paranisi meikeillä tai matkoilla. Kuten ihan ”tavallinen” ihminenkin, moni masentunutkin tykkää joskus käydä vaikka ostoksilla, ja saattaa pitää siitä. Tässä ei ole mitään moraalitonta, eikä tämäkään pyyhi sairautta pois. Mielenterveysongelmainenkin saa elää, ja nauttiakin joskus elämästään. Se ei ole moraalitonta. Joskus sitä kysyy itseltään, että onko niillä tervettä esittävillä niin paha olla, että he kokevat pahana sen, että masentunut tai mielenterveysongelmainen iloitsee jostakin?

”Kun ystävä oli kusettanut rakit, pessyt pyykit ja syöttänyt sut, niin jaksoit ängetä sängystä ylös ja lyllertää solariumiin? Eikä masentanut enää ollenkaan? Olet hyväntahtoisten ihmisten hyväksikäyttäjä!”

Mielenterveyden ongelmista tai alkoholismista kärsivien pilkkaaminen tuntuu olevan tällä hetkellä vähän pop-juttu. Mielenterveysongelmaiselle tai alkoholistille nauraminen on hienoa, ja kaikki muutkin tekevät sitä, joten tämähän on sosiaalisesti hyväksyttyä. Omat tekemiset mitoitetaan siis toisten tekemisten kautta. Eikä niillä hulluilla ja spurguilla sitä paitsi mitään todellisia ongelmia ole, kunhan teeskentelevät ja pummivat kaikkea… Saavathan autolta kauppaan kävelevät invaliditeetin omaavatkin kuraa niskaansa, koska he näyttävät ihmisten mielestä ”ihan normaaleilta”. Heidän inva-parkkilupansa on siis pakko-olla väärennetty. Jotkut sairaudet eivät välillä näy ulospäin. Tämä ei ole sen ihmisen vika, joka on sairauteen sairastunut.

”Jos me ollaan koulukiusaajia niin mikä sä olet?”

Ihmiset tuntevat kai jotenkin itsensä paremmaksi, kun he seuraavat esimerkiksi mielenterveysongelmaisen vaikeaa elämää. He tuntevat itsensä hyviksi, koska heillä on työ, lapsia, auto, kesämökki ja koira, eivätkä he ryyppää kuin ainoastaan kerran viikossa. He pesevät pyykkinsä ja tiskaavat tiskinsä aina ajallaan. Heistä on hauskaa, kun toinen kokee vastoinkäymisiä. He tuntevat onnistuneensa omassa elämässään, kun toinen ei onnistukaan kaikessa, ja perusasiatkin saattavat olla hänelle vaikeita. Mielenterveysongelmaisella tai alkoholistilla ei ole ihmisarvoa, heille saa nauraa. Se totuus, että kukaan meistä ei tiedä kuka meistä on tulevaisuudessa alkoholisti, mielenterveyspotilas tai rikollinen, unohtuu täysin.

”Ruoka on ruokaa, ja jokainen syö päivittäin. On taas postauksen aihe!!! Muutenkin nämä sun kuvat ovat surkeita. Et osaa edes siis kuvata, plösäri!”

Moni mielenterveysongelmainen tai alkoholisti on vuosia teeskennellyt ”normaalia” elämää ja yrittänyt kätkeä sairautensa. Mielenterveysongelmaiset ja alkoholistit ovat tässä varsinaisia mestareita. Kätkeminen ei kuitenkaan poista ongelmaa. Toisaalta onko se ihme, että ihmiset eivät uskalla kertoa ongelmistaan, koska ilmapiiri on edelleen melko tuomitseva ja pilkkaava. Työpaikalla avoimuudesta saa todennäköisesti ongelmia niskaansa. Ensin tulevat ”Ei olisi ikinä uskonut”-kommentit, ja sitten ne vaihtuvat lopulta ”Jotakin outoahan siinä kaverissa aina oli”-kommentteihin. Ihmisiä jotenkin ahdistaa ja pelottaa se, että mielenterveys- tai alkoholiongelma ei olekaan heti tunnistettavissa ihmisestä, joten he alkavat uskotella itselleen, että ainahan se oli oikeastaan aika pirun omituinen kaiffari.

”Ihosi on kuin rupikonnalla ja yhä pahenee. ”Söpöt pisamat” ovat kamalia maksaläikkiä, sellaisia on vanhoilla ihmisillä. Tyhmän tyhjänpäiväistä elämää, arvotonta.”

Kenenkään elämä ei myöskään ole arvotonta. Tarvitaanko tämän tajuamiseen todellakin vuosien mielenterveysongelma-tausta, koska suurin osa ihmisistä ei näytä arvostavan elämää pätkääkään. Elämän arvo ei riipu ihmisen sosiaalisesta asemasta tai ihon kunnosta pätkääkään, vaan kaikilla meillä on sama ihmisarvo. Minä sairastin aikanani kaksi kertaa aknen, enkä voinut sairauden iskemistä ihonhoidolla estää. Elämän kunnioittamiseen ei sisälly vain oman elämän kunnioittaminen, vaan myös toisten elämän kunnioittaminen. Vaan ihmisten on saatava sirkushuvinsa, ja sirkuksen ”karvaiselle naiselle”, omituiselle friikille, epänormaalille on helppo nauraa. Hyvät käytöstavat ja asiallinen tapa antaa kritiikkiä ja keskustella tuntuvat tosin nykyään olevan epämuodikasta asiassa kuin asiassa. Ei ole mediaseksikästä olla hyväkäytöksinen, vaan on mediaseksikästä olla ”suora ja rehellinen” eli suomeksi juuri minun tarvitse miettiä miten minä asiani ilmaisen. Toinen osapuolihan vain väärinkäsittää suoruuteni, jos hän kummastelee asiatonta käytöstäni! Mitä enemmän ihmisten touhuja seuraan sitä varmempi olen, että Juokse tai kuole-ohjelmaformaatti saisi suuren suosion. Päivän viihdekiintiö on näet saatava täyteen hinnalla millä hyvänsä.

”Ei se onnistuisi, olisi aina väärä kuvakulma ja pitäisi photoshopata kolmoisleuat, allit ja makkarat pois”

Tässä oikeastaan pätkä, joka kertoo aika paljon tästä ajan hengestä ja ihmisten mentaliteetista:

”Jaa-a, kuule. Sylkykuppi tarjottu, niin eiköhän sitä käytetä, ei ole mitään syytä olla käyttämättä 🙂 Eihän siihen traumoja tarvita :D” 

Eli jos joku laittaa päälle ”rumat vaatteet”, niin hänhän suorastaan tarjoaa itsensä kiusattavaksi. ”Älä nyt väärinkäsitä minun suoria kommenttejani!” Haukuttavan syyhän se toki on, että häntä täytyy haukkua, jopa radiossa kuulemma sanottiin näin, joten tämähän vapauttaakin minut ihanasti kaikesta vastuusta tai sitten ei.

”Tänään tuli radiosta ohjelma, jossa mainittiin että tällä hetkellä on oikein muotia aikuisten käyttää tuota koulukiusaamissanaa, jos jonkun sanominen ei miellytä.”

Edit: Toki unohdin mainita sen itsestäänselvyyden eli tämän klassisen ”Ota nyt vain itseäsi niskasta kiinni senkin laiska luuseri!”-kommenoinnin.