Tarra, tolppa ja Fobba

Oululainen freelance-valokuvaaja Ville Wallenius joutui kohun keskelle otettuaan kuvan julkiselle paikalle liimatusta tarrasta, jossa otettiin kaikki lestadiolaiset leimaavasti kantaa lestadiolaisten parissa ilmenneisiin pedofiliatapauksiin. Nettipoliisina tunnettu Marko ”Fobba” Forss pyysi Walleniusta poistamaan kuvan profiilistaan, ja Wallenius teki työtä käskettyä. Forss päätti kuitenkin valtakunnansyyttäjänvirastosta neuvoa kyseltyään tehdä Walleniuksesta rikosilmoituksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Koomisen tästä tapauksesta tekee, että sensuroimatonta kuvaa tarrasta ei ihan tuosta vain löydäkään. Median uutisoinnin yhteydessä näkemissäni kuvissa tarran teksti on sumennettu. Googlettamallakin vastaan tulee sumennettu versio. Tällainen tilanne on nykypäivänä jokseenkin erikoinen.

En itse tiedä millaisen saatetekstin kera Wallenius kuvan Facebook-profiilissaan julkaisi. Wallenius on kuitenkin itse ilmoittanut, että hänen tarkoituksensa ei ollut herjata lestadiolaisia vaan hänen tarkoituksensa oli tuoda esille tällaisten tarrojen levittämisen absurdiutta. Oletuksenani on siis, että Wallenius on tämän asian tuonut kuvan julkaisun yhteydessä ilmi. Asiasta uutisoivat muun muassa Helsingin Sanomat ja Radio City

”Oululaisesta freelancevalokuvaajasta Ville Walleniuksesta on tehty rikosilmoitus, koska hän otti kuvan herjaavasta tarrasta ja pani sen Facebook-sivulleen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Radio City verkkosivuillaan.

Tarrassa otettiin kantaa voimakkain sanoin vanhoillislestadiolaisten pedofiliatapauksiin. Kuva lähti leviämään sosiaalisessa mediassa, ja Wallenius poisti sen sivultaan nettipoliisi Marko Forssin kehotuksesta.

”Seuraavana päivänä Forss otti vielä yhteyttä ja kertoi, että valtakunnansyyttäjänvirasto on ohjeistanut häntä tekemään asiasta rikosilmoituksen. Syynä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan”, Wallenius kertoo.

Forss teki rikosilmoituksen, ja nyt Oulun poliisi harkitsee, täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit.

Wallenius itse pitää tilannetta omituisena.

”Se tarra on julkisella paikalla kaikkien nähtävillä. Sehän on vähän sama kuin ottaisin kuvan graffitista, joka sekin on laiton”, Wallenius sanoo.

”Enkä pannut sitä verkkoon herjaamistarkoituksessa, vaan kuvastamaan tarran absurdiutta.”

Wallenius kertoo, että kuvaa jaettiin lyhyessä ajassa 300 kertaa ennen kuin hän poisti sen. Syntyneen kohun myötä hän on kuullut, että vastaavansisältöisiä tarroja on liimattu julkisille paikoille eri puolilla Suomea.

Helsingin Sanomat ei tavoittanut Marko Forssia.”

Olisi eritäin mielenkiintoista kuulla miten Forss on tapauksen valtakunnansyyttäjänvirastoon kuvaillut. Yleinen käytäntö kun on tähän asti ollut se, että syytettä ei nosteta mikäli rasistista, leimaavaa tai syrjivää materiaalia levitetään selkeästi rasismin ja syrjinnän vastaisessa kontekstissa. Periaatteessa Suomen laki kyllä mahdollistaa sen, että esimerkiksi koulujen historian opettajiakin voitaisiin rangaista kiihottamisesta kansanryhmää vastaan useampaan otteeseen, mutta sivistysvaltiossa ei tietenkään voida rajoittaa sananvapautta niin, että historian tapahtumista puhuminen on rangaistavaa tai, että materiaalia ei saa edes sitä kritisoidessaan saa levittää eteenpäin.

Tämän vuoden tammikuussa ilmoitin Forssille eräästä avoimesti rasistisesta Facebook-ryhmästä. Ryhmässä oli muun muassa väännetty kuvia siitä miten somalilapsia käytetään hainsyöttinä. En valitettavasti enää muista mitä kaikkea muuta materiaalia sivulla oli, mutta sanotaan näin, että en tee kevein perustein tällaista ilmoitusta. Nyttemmin tämä ryhmä tosin onneksi on jo poistunut bittiavaruuteen. Forss vastasi minulle, että vaikka sivulla onkin rasistista materiaalia, hän ei näe mitään mistä syytekynnys voisi ylittyä. Kuitenkin tämän valokuvaajan tapauksen Forss on ottanut ”sydämen asiakseen”. Päivittäin näkee Facebookissa asioita, joissa syytekynnyksen epäilemistä ei edes tarvitse miettiä. Miksi tällainen yksittäinen valokuva syrjivästä materiaalista nyt nousee tällaiseen keskiöön? Eikö Forssin olisi ollut fiksumpaa tehdä rikosilmoituksen sijaan tutkintapyyntö, jossa hän ei olisi suoraan syyttänyt valokuvaajaa? Kohteeko nettipoliisi tasapuolisesti kaikkia? Hänhän on itsekin heittänyt esimerkiksi romani-vitsiä Twitterissä ja saanut asiasta huomautuksen.

Olenko ainoa, josta tuntuu hurjalta, että näin 2000-luvulla melkein kaikki näkemäni kuvat tästä kyseisestä tarrasta ovat sumennettuja? Tarra voi olla syrjivä ja leimaava, mutta siitä voidaan kirjoittaa ja uutisoida monessa mielessä. Jos otan festareilla miehestäni kuvan ja taustalla on henkilö, jolla syrjivällä sloganilla varustettu paita, niin pitääkö tämä henkilön paita blurrata ennen kuvan julkaisemista, ettei levitä syrjivää materiaalia? Jokaiselta meistä löydettäisiin takuuvarmasti tällä logiikalla julkaisuja, jotka täyttäisivät rikoksen tunnusmerkit.

Helsingin Sanomien mukaan poliisi päätti aloittaa tarra-episodista esitutkinnan. Tarrasta löytyi lopulta se sensuroimaton versiokin, ja siinä lukee; ”Lestadiolaisuus Reipasta lasten raiskausta jo vuodesta 1844”. Tarra itsessään on siis selvästi kiihottamista kansanryhmää vastaan. En tiedä saako tästä tarran tekstin lainaamisestakin Fobban ja syyttäjän kimppuunsa (vaikka Suomessa pitäisikin olla siteerausoikeus…), mutta pelaan edes aavistuksen varman päälle, enkä laita kuvaa tarrasta. Uskomatonta, että tällaista joutuu todellakin miettimään 2000-luvun Suomessa näin rasismia ja syrjintää vastustavana ihmisenä.

Suojelua vai sensuuria?

Viime päivinä media ja sosiaalinen media on kuhissut erilaisia kannanottoja kokoomusnuorten (KNL) tavoiteohjelmasta. Ehkä eniten esiin tullut kohta on se, että kokoomusnuoret haluaisi poistaa rikoslaista kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Jussi Halla-aho kommentoi asiaa, että hän ei lähtisi näin radikaalille linjalle, mutta hänestä laki olisi muuttamisen tarpeessa.

”- Nykyisen lain muotoilussa kriminalisoidaan jopa tiedon esillepano, jos sen voidaan katsoa solvaavan jotain etnistä ryhmää. Tämä on kaatopykälä, joka mahdollistaa minkä tahansa asian tuomitsemisen rikolliseksi, hän sanoo.” 

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/art-1288597887294.html

Ennen juun tai jaan sanomista siirrytään siihen mitä tässä lakipykälässä sitten sanotaan.

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihi rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Lähinnä tässä päästään juuri siihen ongelmalliseen kysymykseen mihin asti yhteiskunnan lakien tulee turvata yksilöiden ja ryhmien turvallisuuden tunnetta/turvallisuutta laeilla niin, että sanan- ja mielipiteenvapaus kuitenkin säilyisi mahdollisimman laajana. Paljon on tätä tullut itsekin vuosien varrella mietittyä, ja kysymys on oikeasti aika monitahoinen. Kirjoittamisesta kiinnostuneena on myös paljon tullut mietittyä tätä päätoimittajan laillinen vastuu asiaa. Jos pilkotaan ajatus aivan osiin, niin tämä voisi toimia, ja todennäköisesti toimiikin, ennakkosensuroivana tekijänä. Nykyään on tietysti internet, jossa jokainen voi julkaista mielipiteitään ilman ennakkosensuurin pelkoa. On myös selvää, että päätoimittajan vastuuta ei mitenkään voida kokonaan purkaa, koska toki medioiden on oltava myös lukijoilleen vastuussa esittämästään sisällöstä. En voi kuin esittää tämän kohdan ongelmallisuuden, ratkaisua minulla ei ole tähän päätoimittajan vastuu kysymykseen tarjota, ja tunnustan tämän.

On totta, että esimerkiksi tuomiot kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ovat melko harvinaisia, ja tällä hetkellä en ole kuullut tapauksesta, jossa tähän lakipykälään vedoten olisi esimerkiksi poistettu historiallisia kirjoja myynnistä nykypäivänä.

Katsotaanpa toista lakipykälää, joka koskee uskonrauhaa.

”Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli: julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.”

http://www.uskonnonvapaus.fi/hakusanat/jumalanpilkka.html

Muiden perusoikeuksien joukossa tulee toki olla itsestäänselvänä myös sen, että uskonnolliset tilaisuudet pitää saada järjestää rauhassa. Arveluttavaa sen sijaan on, että nykyisen kaltaisen lainsäädännön perusteella muun muassa kirjailija Hannu Salama on tuomittu jumalanpilkasta 1964. Perusteluna käytettiin kirjassa kuvattuja humalaisten repliikkejä. Juhannustanssien uusintapainokset painettiin sensuroituna aina vuoteen 1990 asti. http://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannustanssit

Periaatteessa samanlainen tuomio voitaisiin langettaa nykypäivänäkin.

Laissa tulisi tulla mahdollisimman vähän tilanteita, joissa tätä ehkä voitaisiin soveltaa tai jättää soveltamatta. Kokonaan tällaisia ei pystytä varmasti poistamaan, mutta ne tulisi minimoida mahdollisuuksien mukaan. Tällainen voidaan soveltaa tai jättää soveltamatta jättää nähdäkseni liikaa tilaa sille, että lakia voitaisiin käyttää myös mielivaltaiseen sensuuriin. Enkä nyt aja takaa mitään ”Halla-aho-linjaa”, jossa poliitikon pitää faktana saada kirjoittaa aivan mitä tahansa ilman mitään sanktion pelkoa. Yritän vain valottaa sitä, että kaikki lait nykypäivässä eivät ole ihan niin mutkattomia, kuten me tavalliset tallaajat helposti ajattelemme. Juridiikassa ei myöskään päde maalaisjärki. Jos ihan pilkun tarkasti tulkitaan niin esimerkiksi koulujen historian kirjoista löytyisi aika monta kohtaa, joissa ”saatetaan ihmisten tietoon kiihottamista kansanryhmää vastaan”. Jokainen meistä ajattelee voivansa lukea historiaa tai esittää parodiaa aroistakin aiheista ilman pelkoa siitä, että joutuu syytetyn penkille.

Ehkä ongelma olisi juuri enemmänkin näissä muotoseikoissa. Ehkä olisi oikeasti avattava enemmän keskustelua sille, että tarkennukset lakiin olisivat tarpeen. Olisi avattava keskustelua sille mitä ongelmia lain soveltamisesta voi tulla, ja miten tällaisia ongelmatilanteita voitaisiin ehkä lakia tarkentamalla välttää. Myöskään tätä keskustelua ei ole järkevää olla käymättä siinä pelossa, että rasistit ja muut syrjintää kannattavat saavat vettä myllyynsä. Tällöinhän he oikeasti tyrehdyttävät myös sen asiallisen keskustelun, ja tätä ei tulisi tapahtua. Keskustelu lakipykälien ajantasalle muuttamisesta ei voi olla tabu. Pitäisikö esimerkiksi taide, fiktio, parodia ja vastaavat erottaa selkeästi esimerkiksi siitä, että kansanedustaja kirjoittelee totuutena blogissaan kaikkien muslimien olevan terroristeja? Ehkä tämä ainakin selkeyttäisi sitä, että näitä pykäliä ei jatkossakaan käytetä väärin. Kun pykälät ovat näin laajasti tulkittavissa, niin nämä lait voivat jo oikeasti olla haitaksi ilmaisunvapaudelle. Tämä ei tarkoita, että lait itsessään olisivat huonoja tai tarpeettomia, mutta ehkä niitä olisi tarpeen hienosäätää.

Vielä kerran muistutan, että en nyt tarkoita sitä, että Halla-ahot ja Hirvisaaret saisivat vapaasti levittää totuutena blogeissaan ties mitä ilman pelkoa mistään sanktioista, vaan ilmaisuvapaudella tarkoitan nyt tässä yhteydessä taiteeksi kutsuttua huttua ja hulinaa, selkeää fiktiota, loogisestikin historiallisia kirjoja ja historian opetusta sekä selkeää parodiaa. Rajan veto on vaikeaa, mutta pitäisikö meidän kuitenkin yrittää tehdä näistä lakipykälistä järkevämpiä? Nykyisellään nämä eivät minusta kuitenkaan ole kovin ”käytännöllisiä” lakeja tällaisinaan, vaikka pesun- ja linkouksen kestävä mädättäjä olenkin aina ja iankaikkisesti. Joskus suojelu ja sensuuri voivat kuitenkin olla lähellä toisiaan. Jos laissa on porsaanreikä, niin kannattaako se jättää sinne vetoamalla siihen, että sitä ei ole näin enää ”nykyään” tulkittu? Vaikka perussuomalaiset tai kokoomusnuoret ovatkin esittääneet asiaa radikaalisti ja hölmösti ääripäähän venyen omien intressiensä mukaan, niin olisiko silti mahdollista, että sieltä taustalta voisi löytää jalostettavan, järjellisen ja täysin kiihkottoman pointin keskusteltavaksi?

books