Kiekkolegendallakin on vastuu kirjoituksistaan

Suomen kansallissankari jääkiekkolegenda Teemu Selänne otti tammikuussa Twitterissä kantaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Twiiteissään Selänne kertoi ystävänsä turvapaikanhakijoiden joukkoraiskaamasta alaikäisestä tyttärestä. Twiittien herättämästä keskustelusta Selänne kirjoitti blogikirjoituksen, johon asian kommentoimisen piti Selänteen taholta loppuakin. Sittemmin Yle kuitenkin selvitti, että Selänteen kirjoittamaan kuvaukseen täsmäävää rikosta ei ole tutkinnassa Suomessa. On totta, että Selänne ei mainninut, missä maassa mahdollinen rikos olisi tapahtunut, mutta koska kommentointi koski nimenomaan Suomea on toki oletettu ja ollut perusteltuakin olettaa, että tapaus olisi sattunut Suomessa.

Ilmeisesti tähän selvitykseen ärsyytyneenä Selänne kommentoi asiaa jälleen Twitterissä. Nyt Selänne onkin yllättäen huolissaan uhrin yksityisyyden suojasta, vaikka hän itse kyseisen tapauksen äänekäästi julkisuuteen nosti. Ihmettelen, miten vuosien varrella noinkin paljon julkisuuden kanssa tekemissä ollut henkilö ei vieläkään ole hoksannut, miten julkisuus toimii ja miten esimerkiksi julkisuuden henkilön kirjoituksia ja sanomisia noteerataan?

Vai olettiko Selänne kenties, että hänen julki tuomaansa tarinaa ei aleta lainkaan penkoa, koska hänellä on tietynlainen asema? Ei se media Selänne hyvä toimi sivistysmaassa ihan tällä tavalla. Ei kukaan ole vaatinutkaan, että uhria pitäisi mitenkään julkisuudessa riepotella. On eri asia riepotella tai selvittää onko väitetty asia totta. Halutessaan Selänne olisi voinut ottaa asiaan kantaa myös vetämättä muita mukaan. Kukaan ei ole pakottanut Selännettä kertomaan toisten tarinoita. Oli tarina sitten totta ei, niin Selänne on se joka mokasi. On totta kai helpompaa iskeä tunteisiin kuin keskustella niin sanotusti ”kylmällä” asiatasolla.

Sen sijaan, että Selänne ottaisi nyt vastuuta kirjoituksistaan hän kääntää itse katseita koko ajan enemmän ja enemmän uhriin. Jos uhri on todellinen, Selänteen lähestymistapa ei suojele häntä. Jos uhri on kuvitteellinen, kiinnostus tarinaa kohtaan kasvaa entistä enemmän noiden Selänteen reaktioiden myötä. Tuskin Selänne jälkimmäisessä vaihtoehdossa siis pääsee kuin koira veräjästä vetoamalla nyt yhtäkkiä uhrin yksityisyyteen. Selvennän, että mikäli tarina on kuvitteellinen, en usko Selänteen sitä itse keksineen. Jos tarina ei olisi totta uskon, että joku tarjosi Selänteelle syötin ja hän nappasi sen. Jos näin olisi käynyt, niin tämäkin olisi toki fiksua myöntää.

Olisi suotavaa, että herra Selänne nyt istahtaisi alas ja hetken miettisi millainen olisikaan yhteiskunta, jossa medialla ei olisi oikeutta tarkistaa mitään asioita? Miettisi nyt hetken omaa toimintaansa tässä kohussa. Selänne voisi kysyä nyt itseltään, että miten homma meni noin niinku omasta mielestä?

Mielestäni on aika selkärangatonta Selänteen asemassa olevalta kommentoida laajalti kohua herättänyttä asiaa vain ylimielisillä päivityksillä Twitter-tilin kautta tai tiedottajien välityksellä. Jos Selänne on todella itse vastuussa kirjoituksistaan hän on toki myös velvollinen setvimään sotkunsa. On naurettavaa hermostua siitä, että ihmiset ihmettelevät ja toimittajat selvittelevät onko kerrotussa tarinassa perää. Toimittajien tehtävään kuuluu asioiden tarkistaminen. Katsos kun Selänne hyvä: Ihmiset voivat puhua höpöhöpöjä joko tietoisesti tai sitten tietämättään siinä uskossa, että puhuvat totta.

Onko Selänne nyt oikeasti sitä mieltä, että mitä tahansa tarinoita voi levitellä, eikä kenellekään ole oikeutta kysyä ovatko ne totta? Olemme varmasti kaikki samaa mieltä Selänteen kanssa siitä, että raiskaukset ovat erittäin tuomittavia ja järkyttävän julmia rikoksia ja jokainen raiskaus on liikaa. Siinä missä jokainen raiskaus myös jokainen keksitty tarina on liikaa. Vaikka puhutaankin vakavista rikoksista ja uhrin yksityisyyden suoja on erittäin tärkeä asia ei se ole asia, johon voi vedota silloin kun haluaa vältellä vastuuta omista kirjoituksistaan.

Jos jutut eivät ole Selänteen itsensä kirjoittamia, hänen olisi nyt aika myöntää se. Jos ne ovat Selänteen kirjoittamia, olisi hänen nyt korkea aika selvittää, mistä hän on asian kuullut. Ikävää, jos yleisesti noinkin arvostettu mies suhtautuu asiaan niin, että hänen ei tarvitse kantaa sanomisistaan mitään vastuuta, koska eihän nyt kiekkolegendalta saa edes asioita kysyä. Toimittajilla ei ole kuitenkaan velvollisuutta pokkuroida kiekkolegendaa. Noin laajalti tunnetulla julkisuuden henkilöllä aina mahdollisuus olla mielipidevaikuttaja. Onkin sääli, että Selänne on nähtävästi päättänyt mennä siitä, missä aita on matalin.

Näin asiat koetaan – Näin propaganda toimii ja näin sen luomiseen tarjotaan työkaluja

Sauli Niinistön valtiopäivien avajaispuhe on herättänyt laajaa keskustelua siitä, miten asioita voidaan tulkita, kun käytetään epämääräisiä ilmaisuja ja jätetään ne selventämättä. Asiat alkavat internetissä elää salaman nopeasti omaa elämäänsä, ja sen jälkeen asioita on enää käytännössä mahdotonta lopullisesti oikaista.

On mahdotonta kontrolloida sitä, mitä materiaalia kansalaiset tuottavat someen, blogeihin ja keskustelupalstoille. Median, poliitikkojen ja muidenkin näkyvien tahojen rooli nousee kuitenkin jälleen esiin hyvin keskeisenä.

Daily Mail uutisoi saksalaisten miesten ahdistelleen belgialaista televisiotoimittajaa kesken suoran lähetyksen Kölnin karnevaaleilla. On pelätty, että kyseisillä Kölnin karnevaaleilla toistuisi Kölnissä uutena vuotena tapahtuneiden ahdisteluiden kaltainen toiminta.

”But while the New Year’s Eve assaults have been largely blamed on a mob of young migrant men, the assault on Ms Labye was carried out by Germans.”

Väärinkäsitysten välttämiseksi Daily Mail siis teki selväksi, että toimittajan ahdistelijat olivat saksalaisia. Mutta miten uutisoi suomaismedia?

Kölninkarnevaalitahdistelu

Jutussa kirjoitetaan Kölnin uudenvuoden tapahtumista, sekä niiden ja terroriuhan vuoksi korotutuista Kölnin karnevaalien turvatoimista. Jutussa ei kuitenkaan mainita juontajan ahdistelijoiden olleen saksalaisia. Millainen mielikuva jutusta siis jää? Onko ihme, jos lukija tämän luettuaan olettaa toimittajan ahdistelijoiden olleen turvapaikanhakijoita tai ulkomaalaistaustaisia?

Itselleni ahdistelijan tausta ei ole olennainen asia, koska tiedostan sen totuuden, että ahdistelu on ikävä kyllä globaali-ilmiö. Elämme kuitenkin nyt aikaa, jossa muukalaisviha on kasvanut. Moniin peloissaan oleviin epävarmuuden tunnetta kokeviin ihmisiin on helppo vaikuttaa. He tulkitsevat uutisia pelkojensa pohjalta. He levittävät informaatiota pelkojensa pohjalta ottamatta huomioon, onko heidän tulkintansa asioista oikea. Tähän propagandan tekijät luottavat.

On surullista, että tällä hetkellä elämme tilanteessa, jossa vaikkapa tätä esimerkiksi Iltalehden ja Keskisuomalaisen verkkosivuilla jaettua artikkelia saatetaan helposti käyttää ulkomaalaisvastaisen propagandan luomiseen. Tämän vuoksi median edustajien tulisi olla nykyistä tarkempia. Aikaisemmin mainitsin, että ymmärrän paineen tuottaa sisältöä nopeasti, mutta siitä huolimatta ei tulisi tarjota fanaattikoille noin selkeitä välineitä propagandan tuottamiseen.

Toki vaikka kuinka vääntäisi ratakiskosta, jotkut toki haluavat tulkita väärin. Tästä huolimatta tulkinnanvara pitäisi niin poliittikojen kuin median edustajien puheissa ja kirjoituksissa pyrkiä minimoimaan mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi tässä toimittajan ahdistelua käsittelevässä jutussa näin ei todellakaan ole tehty.

”– Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.”

Moni varmasti muistaa kyseisen lausahduksen viime vuoden puolelta. Ikävä kyllä, kun asia on kerran koettu tietyllä tavalla mielikuvaa saattaa olla jopa mahdotonta muuttaa, vaikka kuinka osoittaisit, että alkuperäinen mielikuva ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Johanna Vehkoo kirjoittaa mainiosti tiedotusvälineiden toiminnasta journalisti.fi:ssä. 

”Osittain syynä on uusi uutiskriteeri ”tästä puhutaan somessa, tästä meillekin”. Se aiheuttaa paniikinomaisia reaktioita. Jos jostain puhutaan, kohistaan jopa, siitä täytyy tehdä juttua.

Toisaalta kyse on siitä, että keskustelukulttuurin kärjistyminen on Suomessa niin uusi ja yllättävä ilmiö, että toimittajat ovat niin sanotusti käsi päässä sen edessä.”

Jussi Korhonen käsitteli propagandan luomista kirjoituksessaan ”Näin meitä huijataan”. Esimerkiksi ulkomaalaisvastaista tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistövastaista propagandaa luovat hyödyntävät surutta asioita, jotka eivät liity näihin ihmisryhmiin mitenkään. He yhdistelevät mielivaltaisesti ja tietoisesti asioita, kuvia ja videoita toisiinsa saadakseen aikaiseksi materiaalia, joka tukee aukottomasti heidän omaa agendaansa. He tekevät johtopäätöksiä, jotka eivät kestä loogista tarkastelua.

Propagandaa luovat usein tietävät, että heidän luomansa materiaali ei ole totta, mutta se ei heitä kiinnosta. He luottavat siihen, että aina löytyy hyväuskoisia, jotka uskovat luotuun propagandaan vain koska se tukee heidän maailmankuvaansa ja heidän pelkojaan, jakavat sitä ja lietsovat hysteriaa. Propagandalla, sen luomisella tai sen jakamisella ei ole mitään tekemistä kriittisen ajattelun kanssa, vaikka fanaatikot mainostavatkin aina kovasti olevansa ”kriittisiä”. Jokainen meistä saattaa joskus sortua virheellisiin johtopäätöksiin. Se on inhimillistä. Propagandaan uskova ei kuitenkaan näe edes mahdollisuutta tällaiseen, koska hänellä on sokea usko. Jokainen meistä myös joskus pelkää jotakin. Sekin on inhimillistä. Pelkojaan pitäisi kuitenkin edes yrittää analysoida järjellä.

Korhosen blogikirjoitukseen kirjoitettu kommentti kuvaa erittäin hyvin sitä, miten mutu-ajattelusta tuleekin tuosta vain faktaa, eikä omia ajatusketjuja enää lainkaan kyseenalaisteta.

Korhosenblogikommentti

Kirjoittaja on siis havainnut, että mellakoivista taksikuskeista iso osa on tummempihipiäisiä. Saattavat olla mahdollisesti muslimejakin, koska tummempihipiäinenhän on ilmeisesti kirjoittajan mielessä melkein aina muslimi. Tästä ehkä ja mahdollisesti-ajatusketjusta onkin tullut kirjoittajan päässä fakta. Taustalla on mahdollisesti havaittavissa ajatusta, että kirjoittaja pitää tummempihipiäisiä ja/tai muslimeja automaattisesti ”mellakkaherkkinä”. Mahdollisesti kirjoittaja päässään ynnää, että mellakan todelliset syyt ovatkin ihonväri, uskonto tai molemmat. Propaganda on siis toiminut. Vaikka kirjoittajalla on tiedossa, että kyseessä on video taksikuskien mellakasta, yhdistääkin hän käytännössä videon edelleen kiertoteiden kautta ihonväriin ja/tai uskontoon.

Yhtä loogista olisi tehdä vaikka suomalaisen kaupan alan väestä lakon perusteella johtopäätös, että me vaaleahipiäiset (tai kristityt, koska vaaleahipiäisethän ovat kaikki kristittyjä) olemme luonnostaan lakkoherkkiä.

Ennen kuin joku sanoo, että väheksyn ihmisten kokemuksia niin sanottaneen, että on hieman eri asia kokea vaikka pahaa mieltä siitä, jos joku haukkuu huoraksi kuin kokea kaikki ulkomaalaistaustaiset tai ”erinäköiset” seksuaalirikollisiksi tai terroristeiksi. Joka päivä meillä on paljon subjektiivisia kokemuksia, mutta se ovatko kaikki ulkomaalaistaustaiset tai muslimit seksuaalirikollisia tai terroristeja ei ole subjektiivinen kokemus.

Olen jo aikaisemmin maininnut, että en usko median tekevän noita lapsuksia tarkoituksella. Kallistun Vehkoon näkemykseen siitä, että monilla mediassa ja politiikassakin on vielä hieman epäselvyyttä siitä, mitä tämä internet- ja someaika oikein todella käytännössä tarkoittaa keskustelun ja tiedonvälityksen kannalta. Nyt pitäisi kuitenkin kiireesti juosta ne mäkeä alas syöksyvät rattaat kiinni ennen kuin ne syöksyvät alas kalliolta. Siitä huolimatta, että lapsuksia ei tehdä tarkoituksella, niitä käytetään kyllä surutta hyväksi.

Olisi korkea aika niin presidentin, poliitikkojen kuin median edustajajienkin syytä tutkailla hiukan sitä, missä mennään. Moisissa rooleissa toimivien ihmisten ei tulisi tarjota noin ilmiselviä välineitä propagandan luomiseen.

Median rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa

Mamukriittiset syyttävät aina mediaa vihervasemmiston äänitorveksi. Kuulemma media jättää asioita kertomatta ja jopa suorastaan valehtee. Puhutaan jopa valtamedian salaliitosta. Eilen Ylen aamu-tv:n vieraina olivat Rajat kiinni-liikkeen perustajiin kuuluvat Susanna Kaukinen ja Pekka Kemppainen. Areena annettiin aika totaalisesti haastateltavien haltuun. Kyllähän sitä kaikenlaisia hörhöjä tähän yhteiskuntaan sopii ja toki mielipiteitään saa ilmaista, mutta olisi toivottavaa, että haastateltavia hiukan haastettaisiin. Tätä samaa ”laiskan journalismin”-ilmiötä on ollut huomattavissa niin kaupallisessa mediassa kuin Ylelläkin.

Media ohjaa yhteiskunnallista keskustelua ja asenteita, ja jos jokainen hörhö pääsee dominoimaan keskustelua ja esittämään omat käsityksensä täytenä totuutena kyseenalaistamatta voidaan tätä pitää melko huolestuttavana ilmiönä oli syy sitten mikä tahansa. Kaukisen ja Kemppaisen mielestä oli varmasti oikein mukavaa, kun heiltä ei kysytty mitään vaikeita.

Kun haastateltavat eivät ole kaihtaneet rasististen mielipiteidensä ilmaisemista avoimilla foorumeilla, voisi heiltä myös aiheesta kysyä. Ei ole epäilystäkään siitä, millä asialla liikkeen johtohenkilöt ovat. Rasismia on turha pukea suomalaisten tai naisten puolustamisen kaapuun. Jopa avoimesti rasistinen MV-lehti on kieltäytynyt julkaisemasta Kaukisen rotuoppihöpinöitä.

En ole mikään salaliittohörhö ja uskonkin, että median edustajien saamattomuuteen on monessa tapauksessa ihan muita syitä kuin minkään sen kummemman agendan ajaminen. Digitalisaatio on vaikuttanut siihen, että sisältöä pitää tuottaa nopeasti ja paljon, ja myös median ulkopuolisten toimijoiden on helppo tuottaa itsenäisesti sisältöä. Ikävä kyllä tämä vaikuttaa tavalla tai toisella myös verorahoitteiseen Yleen. Monesti yksinkertainen syy hutilointiin voi olla kiire.

Ikävä kyllä väistämättä on joskus myös tullut sellainen olo, että välillä mennään ”tietoisestikin” siitä, mistä aita on matalin. Niin sanottu Seiska-strategia tuntuu olevan nouseva trendi muuallakin mediakentällä. Seiska näyttää bongaavan usein juttuja ilmaiseksi nettiin sisältöä tuottavilta palvelun käyttäjiltä. On helppoa tehdä juttu, kun iso osa jutun sisällöstä on jo jonkun muun valmiiksi tuottamaa.

Ehkä muuallakin mediassa luotetaan joskus siihen, että esimerkiksi joku blogisti kuitenkin kaivaa asioita esiin. Niistä voidaan ehkä tehdä juttua sitten myöhemmin, kun joku on jo sen niin sanotun likaisen työn tehnyt. Toisaalta, kun jättää ne taustatiedot kaivelematta, niin silläkin saa aikaiseksi keskustelua ja huomiota kyseiselle asialle. Yleensä tästä seuraa juuri se, että aktiiviset netin käyttäjät ovat yhteydessä mediaan ja lähettävät heille puuttuneet tiedot.

Jos näin toimitaan joissakin tapauksissa tarkoituksella voidaan kysyä, nostaako moinen toiminta toimittajien työn arvoa? Tiedonhaku on nykyään helppoa, mutta myös sisältöä pitäisi tosiaan tuottaa kiihtyvään tahtiin. Tässä saattaa joskus sitten ikävä kyllä vähän se journalistinen laatu kärsiä. Pitäisikö parempaan kuitenkin yrittää pyrkiä? Kyllä.

Myös me lukijat olemme isossa roolissa. Lukijat kaikkoavat, jos ei juttuja pukata ulos tarpeeksi nopeasti. Joskus kuitenkin ehkä laatu olisi määrää tärkeämpi. Kaupallisissa medioissa median merkitys yhteiskunnallisessa keskustelussa on aika erilainen kuin median merkitys siinä, kenellä julkimolla on minkälainen mekko. Näitä ”mekkouutisia” voi pukata ilmoille vähän kevyemmällä asenteella kuin poliittisiin asioihin liittyviä uutisia.  ”Mekkouutisissa” määrä voi olla jonkun mielestä laatua tärkeämpi, eikä siitä seuraa mitään kamalaa.

Jos yhteiskunnallisen keskustelun taso mediassa jopa verorahoitteisella Ylellä on näin laiskaa niin onko se sitten ihme, miten moni kansalainen kuvittelee ”Vitun ählyt”-keskustelun olevan vakavasti otettavaa ja laadukasta yhteiskunnallista keskustelua… Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Seuraava huvitti itseäni aivan suunnattomasti.

”Rajat kiinni! -kansanliikkeen mielestä olennaista on, mitä tapahtuu pitkällä aikavälillä. Liike sanoo kysyneensä muun muassa vihreiltä, demareilta ja vasemmistolaisilta, kuinka paljon Suomessa pitää olla ulkomaalaisia vuonna 2050 tai 2100.”

Tähän kysymykseen ei varmasti ole tullut vastausta, koska kysymys on kauniisti sanottuna ”hivenen typerä”. Tässä kuitenkin yhdeltä vihreältä se kaivattu vastaus: Vihreillä (tuskin demareilla ja vasemmistolaisillakaan) ei tietääkseni ole mitään ”tavoitetta” sen suhteen, kuinka paljon Suomessa ”pitää olla ulkomaalaisia” tiettyyn vuoteen mennessä. Ihmisiä me olemme kaikki, eikä ole mitään suhdetta, missä suhteessa täällä pitää mitäkin ”ryhmää” olla. Itseäni kiinnostaisi se, miten Rajat kiinni-liike määrittelee ”ulkomaalaisen”? Henkilöiden taustat huomioon ottaen kysymyksen asettelusta haiskahtaa se, että näiden mielestä ”ulkomaalaisen näköisestä” ei tule koskaan suomalaista. Kerran tänne ulkomailta tullut on siis ilmeisesti aina ”ulkomaalainen” ja heidät pitää erottaa tavalla tai toisella yhteiskunnasta.

Kaukinen puhui Soldiers of Odinin yhteydessä Minna Canthista. Siitä, miten Canthilla oli unelma, että naiset saisivat kulkea turvassa. Kaukinen ilmeisesti kokee Odinin sotilaiden puolustavan tällaista unelmaa. Olisikohan Canth unelmaan kuulunut, että minä ja kaltaiseni naiset luokitellaan samaan kastiin pedofiilien ja raiskaajien kanssa?

SoldiersofOdinsuvakit

Yle on sentään myöntänyt, että hommat eivät menneet ihan putkeen, eikä kriittisiä kysymyksiä ei kysytty. Toivottavasti tästä nyt sitten oikeasti opitaankin jotakin, eikä vain jatketa samalla kaavalla.