Maa vaihtuu, mutta selitykset eivät

Taannoin törmäsin eräällä ulkomaalaisella seuraamallani Instagram-tilillä videoon, joka oli kaltaiselleni eläinystävälle raivostuttavaa katsottavaa. Videolla maassa vääntelehti käärme, jonka yli videon lataajan isä oli vahingossa ajanut ruohonleikkurilla. Osa käärmeen sisäelimistä on pullahtanut ulos ja selkeästi käärme kärsi. Vahinkoja sattuu ja videon lataaja oli nuori, joten ehkä hän ei ihan loppuun asti ajatellut, mitä teki kun kyseisen videon kuvasi ja nettiin latasi kuvaillen sitä saatesanoissa ”siistiksi”. Minunkin oli toki pakko käydä kommentoimassa videota ja asiallisesti kerroin, että eläin kärsii ja siinä ei ole mitään siistiä tai hauskaa. Kerroin hyvin asiallisesti näkemykseni siitä, miten eläin tulee lopettaa jos se kärsii, eikä sitä voi enää mitenkään auttaa.

Montaa minuuttia ei kulunut kun sain jonkun neropatin kommentoimaan, että minä ja muut eläimen kärsimyksestä kirjoittavat olemme ilkeitä videon lataaja kohtaan ja videon lataajalla on oikeus ajatella, että video on siisti. Jos meillä ei ole mitään kivaa sanottavaa, niin voisimme kuulemma olla hiljaa. Kirjoitin pitkän vastauksen kyseiselle kommentoijalle, mutta kun yritin sitä lähettää oli video jo poistettu palvelusta. Ilmeisesti lataajakin ymmärsi yskän.

Ei ole kerta ensimmäinen, kun joutuu huomaamaan, että vaikka maa, kieli ja palvelu vaihtuvat niin idioottien selitykset eivät vaihdu. Oikeutta mielipiteeseen huudetaan ja vääryyteen puuttuvat ovatkin ilkeitä pahiksia riippumatta asiasta, maasta, palvelusta tai käytetystä kielestä.

Aloin kuitenkin jälleen kerran miettiä, millainen on sellaisen ihmisen ajatusmaailma, joka näkee ilkeänä tai vääränä sen, että monet ihmiset kävivät kommentoimassa, ettei eläimen kärsimys ole siistiä tai hauskaa, mutta ei näe ilkeänä tai vääränä sitä, että elävän olennon kärsimystä pidetään siistinä? Millainen ihminen voi vääntää asian näin nurinkuriseksi?

Sinänsä on harmi, että video poistettiin noin nopeasti. Olisi nimittäin ollut mielenkiintoista vähän haastaa tuota kommentoijaa. Huomattavaa on myös, että kukaan eläimen kärsimyksestä kirjoittava ei ollut asiaton tai lynkannut videon lataajaa tai hänen isäänsä. Kommentoijat ymmärsivät kyllä sen, että vahinkoja sattuu. Kyse oli videosta ja siitä, että eläintä ei ollut ilmeisesti asianmukaisesti lopetettu vaan se oli jätetty kärsimään.

Mielipiteensä pitää saada ilmaista, mutta jos ilmaiset huolesi eläimen kärsimyksestä oletkin kamala ilkimys. Toki voidaan pohtia onko eläimen kärsimykselle naureskeleminen ylipäänsä mielipidekysymys? Olisin kysynyt kyseiseltä kommentoijalta, että vetoaako hän mielipiteen vapauteen siinäkin tapauksessa, että joku pitää eläinrääkkäystä tai kidutusta hauskana? Pitääkin ilmeisesti olla huolissaan siitä, että eläinrääkkäämisestä tai kidutuksesta nauttiva pahoittaa mielensä kun joku ilmaisee, ettei hänen toimintansa ole hyväksyttävää.

Kaltaisiani ”suvakeiksi” kutsuttuja sanotaan usein hyysäreiksi, mutta tässä vaiheessa voinee toki voinee perustellusti kysyä, ketkä sitä ”hyysäämisyhteiskuntaa” oikein kannattavat? Mahtavatko nämä ihmiset kasvattaa lapsensa siihen, että jos joku puuttuu vaikkapa siihen kiusaamiseen niin kiusaaja ei olekaan se väärin toiminut osapuoli, vaan kiusaamiseen puuttuva onkin se ilkeä ja väärin toiminut ihminen? Kuka oikein onkaan se ”kukkahattutäti”?

Toki ihmisellä on ”oikeus” ilmaista internetissä ihan millaisia ”mielipiteitä” haluaa ja ladata nettiin millaisia videoita haluaa, mutta jos lataa nettiin videon, jossa naureskelee eläimen kärsimykselle samoin kuin jos naureskelee kuolleelle lapselle niin voinee odottaa, että kaikki ihmiset eivät pidä moista asiaa siistinä tai hauskana. Mitä törkeämmin toimit sitä laajempi sanan- ja mielipiteenvapaus sinulla tulee näiden ihmisten mielestä olla.

Asioiden perusteltu kritisoiminen ei edelleenkään ole kenenkään mielipiteenvapauden kiistämistä, eikä kukaan kiistänyt henkilön oikeutta ladata video palveluun. Mutta kännissä ja läpällä on toki oikeus sanoa ja tehdä mitä vain. Kaikki kritisoijat ovatkin niitä ilkeitä pahiksia ja voi kun kärsimykselle nauranut niin kamalasti mielensä pahoitti…

Kuva: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/7b/b2/8d/7bb28db9002f245d9390bd166e09580f.jpg

Kuva: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/7b/b2/8d/7bb28db9002f245d9390bd166e09580f.jpg