”Mutta mistä kuluttaja voi tietää?”

MV-lehti on viime aikoina ollut eniten esillä mitä hörhöilyyn tulee, mutta maahanmuutto ja pakolaisuus eivät toki ole ainoita ”hörhömagneetteja”. Nyt.fi nosti esille Kemikaalitutka-blogin Facebook-sivun, jossa on julkaistu sitruunahapon valmistustapoja koskeva meemi. 

Kemikaalitutka2

Ensinnäisenä en voi olla miettimättä, että jos bioteknisesti tuotettu sitruunahappo aiheuttaisi hedelmättömyyttä, niin eikö hedelmättömyyden pitäisi olla melkoisesti nykyistä yleisempää? Sitruunahappoa nimittäin käytetään melko monissa tuotteissa. Jos kyse ei kerran ole määristä, niin hedelmättömyyden pitäisi olla todellakin paljon nykyistä yleisempää.

Kysyin Kemikaalitutkan Facebook-sivuilla, että miten ketään on huijattu, kun sitruunahapon valmistustavat ovat kuitenkin naurettavan helposti löydettävissä. Sitruunahappo valmistus googletuksella ensimmäinen vastaantuleva sivu kertoo valmistustavat. Sain vastaukseksi seuraavaa:

”Liittyy siis siihen, että suomeksi nimi ”sitruunahappo” on harhaanjohtava. Englanniksi nimi ei ole ”lemon acid”, vaan ”citric acid”. Suomeksi ei-harhaanjohtava nimi voisi olla sitraattihappo tms.”

Mutta mietitäänpä keskivertokuluttajaa seisomassa siellä kaupan hyllyn edessä. Mitä sitraattihappo kertoisi keskivertokuluttajalle? Olisiko se valmistustavan selvyyden kannalta yhtään sen informatiivisempi? Kysäisin tätäkin.

”Ei pelkkä nimi varmastikaan. Mutta ehkä kuluttaja sen perusteella etsisi herkemmin tietoa aiheesta.”

Se jäi avoimeksi, miksi juuri sitruunahaposta pitäisi nyt kaikkien etsiä tietoa? Onko sitruunahappo vaarallista? Miksi se olisi vaarallista? Ilmeisesti väitettyjen homejäämien takia. Se, että ihminen itsenäisesti yhdistää jotkut oireensa tekijään x ei vielä tarkoita tai todista yhtään mitään. Pelkkä kokemus ja tutkittu tieto pitäisi kyetä erottamaan toisistaan.

Homeyliherkkyys on nyt paljon ihmisiä puhuttava asia ja tämän vuoksi kaikki, mihin liittyy jotenkin home saa nyt helposti ihmiset panikoimaan ja levittämään kirjoituksia. Selvennyksenä, että en todellakaan väheksy esimerkiksi hometaloista sairastuneita päinvastoin. Se tässä onkin surullista, että ihmisiä suorastaan käytetään hyväksi.

Ehkä voisimme vaihtaa sitruunahapon nimeksi 2-hydroksi-1,2,3-propaanitrikarboksyylihappo, joka on sitruunahapon toinen nimi…

Tästä muistuu mieleen se, kun aikoinaan somessa mesottiin kovasti siitä, että tuotteissa on piilosokeria, jota ei paljasteta kuluttajalle. Tosin sokerin määrä, niin lisättyjen kuin luontaisesti tuotteissa esiintyvien, lukee kyllä tuoteselosteissa. Esimerkiksi se, että jossakin tuotteessa lukee ”Ei lisättyä sokeria” ei tarkoita, että tuotteessa ei olisi lainkaan sokeria. Tämä ei kuitenkaan tee merkinnästä huijausta. Sokerin käytön määrää tarkkailevana itselläni ei ole ollut mitään ongelmaa tarkistaa, missä tuotteessa on sokeria niin paljon, että en sitä halua ostaa.

Taannoin somessa levitettiin paljon myös medioiden noteeraamaa ”tietoa” siitä, että jogurtti aiheuttaa syöpää, koska se sisältää asetaldehydia. Ihmiset jättivät huomioimatta sen, että monet arkiset ruoka-aineemme sisältävät karsinogeenisia aineita, mutta käyttömäärät ratkaisevat. 

Itse ajattelen, että kun kaikki tehdään ihmiselle valmiiksi, ihminen tyhmenee ja muuttuu entistä avuttomammaksi myös ajattelun suhteen. Itsellänikin on aika tarkkaan rakennettu ruokavalio. Katson, että vastuu sen noudattamisesta, tuoteselosteiden tutkimisesta ja tuotteiden ja ainesosien taustan selvittämisestä on tietyn rajan jälkeen minulla itselläni. Aivoja saa ja pitää käyttää.

Missä siis menevät rajat? Onko kyseessä tiedon levittäminen, tietämättömän kuluttajan paapominen vai silkka ”klikkausjournalismi”? Jos joku yhdistää sitruuna-sanan automaattisesti ”luonnollisuuteen”, niin kenen syytä tämä on? Kun puhutaan vaikkapa siitä vitamiini- tai rahkapurkista, niin onko niiden valmistaminen ylipäänsä ”luonnollista”? Luonnollisuus on tällaisissa asioissa melko liukuva määritelmä.

Kyse on nähtävästi pelkistä mielikuvista, mutta millaista mielikuvaa vaihtoehtosivustot sitten itse antavat? Mielikuvillahan nämäkin sivustot nimittäin pelaavat. Vaihtoehtosivustoilla usein arkinen ja todellisuudessa vaaraton asia saadaan näyttämään kamalan pelottavalta. Vaihtoehtosivustoja yhdistää myös ”Kysyn vaan?”-mentaliteetti. Todellisuudessa kysytyt kysymykset ovat kuitenkin usein kaukana oikeasti loogisesta kritiikistä. Esitetyt kysymykset ovat usein sellaisia, että lukija voi helposti muka tuntea itsensä viisaaksi kyseenalaistajaksi.

Vaihtoehtomedioita, -blogeja ja -Facebook-sivustoja yhdistää usein se, että ne todellakin markkinoivat itseään totuuden kertojina. Kuten Kemikaalitutkankin Facebook-sivuilta on nähtävissä, niin joskus totuuskin voi tietämättömille vihjailevasti kerrottuna aiheuttaa paniikkia. Ihmiset tykkäävät siitä tunteesta, että ”joku välittää juuri minusta” miettimättä, mitä sen ”välittämisen” taustalla on? Oli sitten kyseessä MV, Magneettimedia tai Kemikaalitutka suosio perustuu ihmisten pelkojen hyväksikäyttämiseen. Sosiaalisina ja psykologisina ilmiöinä nämä sivustot ja niiden kannattajat ovatkin sinänsä mielenkiintoisia. Kun pelon siemen on istutettu, lumipallo kasvaa itsestään. Mielenkiintoisuus ei toki poista sitä, etteikö ihmisten mediakritiikin puutteesta pitäisi todellakin olla huolissaan.

Tuo sitruunahappomeenikohuun liittynyt toinen sivustolle saatesanojen kera lisätty meemi on kontekstin huomioon ottaen hieman hupaisa.

Kemikaalitutka3

”Kemikaalitutkan aiheena ovat ympäristön epäpuhtaudet. Jos tuntuu, että esimerkiksi sitruunahapon valmistustavasta lukeminen pelottaa, on paras lopettaa sivuston seuraaminen ja siirtyä katselemaan vaikka sateenkaaria kakkaavia yksisarvisia.”

Eräs kommentoija oli jo jopa palauttamassa vitamiineja kauppaan, koska ne sisältävät sitruunahappoa. Miksi ne vitamiinit pitäisi palauttaa jäi avoimeksi? En ihmettelisi, jos siitä suututtaisiin, että ”en tiennyt, miten sitruunahappoa valmistetaan” ei todennäköisesti kelpaa syyksi vitamiinien palauttamiselle.

Turhan hysterian lietsominen kyllä vituttaa, mutta ketä sitruunahapon valmistustavat pelottavat? Minua ne eivät pelota. En usko, että myöskään asiaa Nyt.fi:lle kommentoinutta elintarvikekemistiä ja Helsingin yliopiston ravinnon turvallisuuden professoria Marina Heinosta nämä valmistustavat pelottavat. Pelko löytyy kyllä jostakin ihan muualta kuin sitruunahappohysteriaa kritisoineiden joukosta.

Ympäristön epäpuhtaudet? Onko home aina ympäristön epäpuhtaus vai mitä tällä ajettiin takaa?

Syömisistäni erittäin kiinnostuneena puhun toki itsekin hyvien pakkausmerkintöjen puolesta, mutta miten selventää jokaisen yksittäisen ainesosan tausta ja tuotanto niin, että tietämättöminkin kuluttaja sen suoraan pakkausselosteesta ymmärtää? Tai vähintään niin, että se tietämättöminkin hyllyn edessä haahuilija ymmärtää alkaa juuri pakkausselosteen luettuaan etsiä tietoa niiden omien intressiensä pohjalta.

”Mutta mistä kuluttaja voi tietää?” Ei meidän oikeasti tarvitse olla toinen Jenkkilä. Ei meidän kuluttajien ole mikään pakko olla hölmöjä. Kemikaalikimaran ylläpitäjä Anja Nystén kirjoitti aiheesta hyvin. Nystén selvittää hyvin myös Kemikaalitutka- ja Safkatutka-sivustojen taustoja.

”Ennen kuin aletaan purkaa väitteitä auki, on kysyttävä olennaiset kysymykset: Kuka ja miksi?
Sivusto on Kemikaalitutka, Safkatutkan rinnakkaissivusto. Kemikaalitutkalla on useita kirjoittajia. Ei siis ole olemassa yhtenäistä Kemikaalitutka-linjaa, vaan kirjoitusten taso vaihtelee todella paljon. Sivusto on kaupallinen, se myy mainostilaa. Mitä mehevämpi juttu, sen enemmän liikennettä, kommentteja, klikkauksia ja tuloja.
Sitruunahappokirjoitusten takana on Anne Engholm. En löytänyt hänestä muuta tietoa kuin että hän pitää Porissa Magiart (Art & Wellbeing) -liikettä. Engholmin koulutus ei käy ilmi mistään. En myöskään löytänyt mitään hänen kirjoittamaansa ennen Kemikaalitutkaa.”

Nysténin kirjoituksen kommenteissa on toki jo mesoamista allergioista. Selvennykseksi vielä, että periaatteessa ihminen voi todella olla allerginen melkein mille tahansa. Onko jonkun ihmisen allergia sitten syy luoda yleistä hysteriaa vaikkapa elintarvikkeiden suhteen onkin toinen kysymys?

Onko ”tolkun ihmisyydessä” järkeä?

Viime viikkoina keskusteluissa on kyllästymiseen asti toistettu käsitettä tolkun ihmisyys. ”Tolkun ihminen” tarkoittaa siis tällä hetkellä melko passiivista ihmistä. Ihmistä, jonka mielestä ilmeisesti pitäisi yrittää dialogia siinäkin vaiheessa, kun nyrkkiä tulee nassuun.

”Tolkun ihminen” uskoo vakaasti, että ihmisten joukolla toteuttamat hirmuteot niin sanotuissa sivistysmaissa ovat automaattisesti lopullisesti historiaa. Eihän sellaisia enää voi tapahtua. ”Tolkun ihminen” ei usko esimerkiksi natseihin. Ehkä pari ”hullua” jostakin saattaa löytyä, mutta eihän kukaan nyt oikeasti mitään uuneja halua rakentaa. ”Tolkun ihminen” uskoo, että nämä ”hullut” eivät kykene järjestelmälliseen toimintaan. ”Tolkun ihminen” uskoo myös syvästi siihen, että kaikki natsit ovat syrjäytyneitä reppanoita, vaikka äärioikeistolaisia löytyy jo hallituspuolueesta asti.

”Tolkun ihmisen” mielestä ”suvakki” on vain luulotautinen kokiessaan tappouhkaukset ja raiskaustoivomukset yrityksiksi vaientaa. Eihän täällä kuulemma ketään yritetä vaientaa, vaan ääripäät ne vain meuhkaavat ja ”tolkun ihmistä” ei muka kuuntele kukaan. Vihapuheen lisääntyminen ja arkipäiväistyminen vaikuttaa jo tutkijoidenkin toimintaan, mutta siitä huolimatta on muka ihan tolkutonta olla ilmiöstä huolissaan.

”Tolkun ihminen” on tuudittautunut siihen, että kaikki tulee olemaan aina hyvin. ”Tolkun ihminen” ei ymmärrä sitä, että kun jotakin on saavutettu pitää siitä pitää myös kiinni. Jos olet saanut yrityksesi kerran toimimaan, et voi istua koko loppuelämääsi tumput suorina luottaen, että yrityksesi pyörii itsekseen. Saavutetut oikeudet ja saavutettu sivistysyhteiskunta eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jos valtaosa kansalaisista on näitä ”tolkun ihmisiä”, jotka tuudittautuvat siihen, että kerran saavutettu hyvä tilanne on pysyvä, niin tällaisten ihmisten hiljaisella suostumuksella voidaan murehtaa sivistys ja saavutetut oikeudet. Joka muuta väittää voi lukea historian kirjansa uudelleen ja tutustua ihan niiden haukuttujen tutkijoiden näkemyksiin siitä, mikä merkitys vihapuheella ja propagandalla on hirmutekojen ja kansanmurhien synnyssä. ”Tolkun ihmisten” logiikka on aikalailla samaa kuin ihmisellä, joka ei mene kivuistaan lääkäriin ja uskoo vakaasti, että kun asiaa ei tutkita, eikä vaivan nimeä tiedetä, ei sitä ole olemassakaan.

Tuskin esimerkiksi siellä Saksassakaan aluperin nämä ”tolkun ihmiset” uskoivat, mitä tulee tapahtumaan. Yhteiskunnan näennäinen sivistys ei sulje pois ihmisyyden pimeää puolta ja sitä, että osa ihmisistä valitsee sen pimeän puolensa kukin sitten mistäkin syystä. Nämä ihmiset osaavat myös houkutella muita mukaan lietsomalla ajatusta, jossa yksi ihmisryhmä muka uhkaa juuri sinun, sinun lastesi ja sinun naapurustosi turvallisuutta.

Kun yhtä valtavaa ihmisryhmää syyttä suotta hyväksytysti demonisoidaan, heistä luodaan mielikuvaa pelkkänä uhkatekijänä ja heidät alennetaan puheissa eläimiksi, loisiksi ja torakoiksi ollaan vaarallisilla linjoilla. Vihapuheella voi todellakin olla valtava voima ja on typerää lintukotoajattelua suhtautua väheksyvästi vihapuheen vaikutuksiin erityisesti tilanteen ollessa nykyisen kaltainen.

Vihapuheen arkipäiväistyminen ja ihmisten siedättyminen vihapuheelle on hyvin huolestuttavaa. Jos tämän ilmiön olemassaolon kiistää, niin täytyy olla joko tietämätön asioista tai sitten pieni vieraanpelko on jo mielen sopukoille kylvetty. Jälleen tullaan siihen, miten tietämätöntä on myös helppo jallittaa. Ihminen voi tietämättömänä toimia hyvässä uskossa vaikka miten.

Monet hirmutekoihin osallistuneet ovat olleet alunperin aivan tavallisia ihmisiä. Niitä mukavia naapureita. Kun pelkoa tarpeeksi lietsotaan alkaa osa mukavista ja niin sanotuista tavallisista ihmisistä uskoa, että on pakko tehdä jotakin radikaalia oman elämänsä jatkuvuuden ja turvallisuutensa turvaamiseksi. On ymmärettävää, että suurin osa ihmisistä on valmis puolustautumaan henkensä hädässä. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen kuvitteellisen mörön perään pitäisi lähteä puukkojen ja puntareiden kanssa.

”Niinisalon keskustassa on kiinteistö, jossa on kioski. Samasta rakennuksesta on vuokrattu tiloja vastaanottokeskuksen koulutustiloiksi. Myös Sarin miehellä Juha Niemelällä on tiloja vuokralla rakennuksesta.

– Moni asiakas ei uskalla tulla sisälle ilman, että heidät haetaan parkkipaikalta. Se vaikeuttaa yritystoimintaa, kertoo Sari Hassinen.”

Pelkoja on kaikilla. Jos Hassinen ei jauha jaskaa, niin siinä vaiheessa kun täysin irrationaaliset pelot hallitsevat elämää niin kovasti, ettei uskalla parkkipaikalta firman tiloihin kävellä ilman saattajaa, niin pitäisi tajuta hakea apua pelkojensa käsittelyyn. Nykyilmapiirin huomioon ottaen tällaista äkkiseltään vitsiltä kuulostavaa älyttömyyttä ei voikaan enää kuitata sillä, että se voi olla totta.

Kuva: http://3.bp.blogspot.com/-xtICmrsEDyg/UMTWtJXIlGI/AAAAAAAAAFA/sJwI2bMwrDo/s640/429588_1956496289070_345486974_n.jpg

Kuva: http://3.bp.blogspot.com/-xtICmrsEDyg/UMTWtJXIlGI/AAAAAAAAAFA/sJwI2bMwrDo/s640/429588_1956496289070_345486974_n.jpg