”Kukaan ei ole totuusvelvollinen sellaisesta”

Valomerkki-lehden kolumnisti Samuli Suonpää teki poliisille ilmoituksen Teemu Selänteen Twitterissä ja blogissaan levittämästä raiskauskertomuksesta. Suonpään ajatus oli, että mahdollisesti tapahtunut vakava rikos on tutkittava. Yhdyn täysin Suonpään ajatukseen. Jos Selänteen kertomus on totta, olisi ehdottoman tärkeää, että syylliset saataisiin tuomiolle teostaan ja uhrille saataisiin tarvittavaa apua. Poliisin vastaus tehtyyn ilmoitukseen oli tyrmäävä:

”- Emme aloita varsinaista tutkintaa, koska kyse on blogikirjoituksesta. Kukaan ei ole totuusvelvollinen sellaisesta. Lisäksi asiat ovat ehdottoman salassa pidettäviä. Ne eivät ole sellaisia, joita ruoditaan julkisuudessa, Myöhänen perustelee Iltalehdelle.”

”Kukaan ei ole totuusvelvollinen sellaisesta.”

Kyllä, luitte oikein. Rikosylikonstaapeli Myöhänen antaa siunauksensa sille, että blogeissa saa kirjoitella mitä vain, syyttää ketä tahansa ihan mistä tahansa, koska ”kukaan ei ole blogikirjoituksissa totuusvelvollinen”.

Tällä logiikalla aika moni lainvoimainen tuomio pitäisi muuttaa. Tämä ei sinänsä liity tähän tapaukseen, mutta blogikirjoitteluista on nimittäin tullut monia tuomioita. Koska blogikirjoittajilla ei nyt yhtäkkiä olekaan missään asioissa totuusvelvoitetta Myöhäsen tulkinnan mukaan olisi ok, jos joku blogisti syyttäisi vaikka Teemu Selännettä raiskauksesta blogikirjoituksessaan… Näinhän asia ei oikeasti käytännössä mene, mutta näin Myöhänen antaa ymmärtää. Myöhäsen kommentti on myös siinä mielessä erikoinen, että eihän Suonpää tehnyt ilmoitusta blogikirjoituksesta vaan raiskauksesta.

Sen sijaan, että rikosylikonstaapeli olisi vaikkapa muistuttanut ihan yleisesti tässä yhteydessä, että kannattaa miettiä, mitä netissä kirjoittaa ja miten kirjoittaa niin hän totesikin, että periaatteessa netissä saa muka kirjoitella aivan mitä tahansa ilman mitään totuusvelvoitteita.

”- Blogikirjoituksen vuoksi tutkintaa ei aloiteta. Siihen taas poliisi ei ota kantaa, pitääkö blogikirjoituksessa kerrottu asia paikkansa. Tällaiset asiat ovat ehdottoman salassa pidettäviä. Tässä pyritään suojelemaan ihmisiä, jotka ovat kokeneet tai eivät ole kokeneet jotain asiaa, Myöhänen sanoo.”

Oli asiaa koettu tai ei niin näin se koetaan. Siis hetkinen. Ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet vaikkapa raiskausta pitää suojella, jotta kukaan ei tiedä, ettei heitä ole raiskattu vai mitä ihmettä tässä yritetään sanoa?

Uhrin suojeleminen ei yhä edelleenkään tarkoita, eikä voikaan tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa syyttää ketä tahansa ihan mistä tahansa, eikä mitään asiaa saa kukaan selvitellä. Kuten jo aikaisemmassa aiheeseen liittyvässä kirjoituksessani mainitsinkin on eri asia ruotia itse uhria julkisuudessa kuin tarkistaa asioiden todenperäisyyttä. Esimerkiksi toimittajien työhön kuuluu tarkistaa asioiden todenperäisyys ja näin pitää ollakin.

Mielenkiintoista onkin kuinka paljon kiekkolegendan asema vaikuttaa siihen, mitä poliisi julkisuuteen asioista sanoo? Toki poliisi ei ole selvittänyt (tai ainakaan Suonpään tekemän ilmoituksen perusteella heidän ei pitänyt selvittää) sinänsä Selänteen kirjoitusten todenperäisyyttä vaan nimenomaan sitä onko väitettyä raiskausta tapahtunut. Jos poliisi olisi kuitenkin oikeasti epäillyt raiskauksen tapahtuneen poliisin olisi ollut asia tutkittava. Voimme siis kysyä onko poliisi tutkinut asiaa sen verran, että on todennut ettei rikosta ole tapahtunut? Jos asia on näin, miksi sitä ei julkisesti voida sanoa? Kiekkolegendan aseman ei tulisi taata tällaisissa asioissa erityistä ”suojelua”. Arvoitukseksi jäi se yritettiinkö Selännettä edes kuulla asiassa vai mistä poliisi sai sen verran tietoja, että he tekivät johtopäätöksen, ettei rikosta ole tapahtunut?

 

Naisviha – tuonti- vai vientitavaraa?

Raiskausepäilyjen herättämä nettiraivo on ollut taas käsin kosketeltavaa. Kaikkien turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien päitä on vaadittu jälleen kerran vadille. On kerrottu, että huhujen kiistäminen tai tietojen epävarmuuden myöntäminen on salailua. Millaisen vastaanoton sitten sai raiskauksen uhri, joka kertoi siitä, että raiskauksesta voi päästä yli?

14-vuotiaana raiskatuksi joutunut nainen kirjoitti Twitteriin pitävänsä vastuuttomana sellaisen mielikuvan luomista, että raiskauksesta ei voi selvitä. Kuten monet ovat jo huomanneet ei tarvitse kuin mainita sana raiskaus, niin mamukriittiset ovat paikalla. Mamukriittiset tulevat kertomaan, miten raiskattu on ihminen, jolla ei ikinä tule olemaan mitään elämää. Ihan kuin raiskattu ymmärtäisi vasta sitten, miltä raiskatusta tuntuu, kun hän joutuisi ”kehitysmaalaisten joukkoraiskaamaksi” (Toim. huom. Tästä tulee hyvin myös esille se vastenmielinen ajatus, että jos kotimaan ”tuote” raiskaa ei se ole läheskään yhtä paha asia kuin ”kehitysmaalaisen” tekemä rikos.) Onhan se nyt selvää, että mamukriittinen ymmärtää toki raiskauksen aiheuttamia tunnetiloja paljon paremmin kuin raiskattu nainen itse, koska mitäpä naiset ylipäänsä mistään tietävät. Jos nainen kehtaa sanoa selvinneensä raiskauksesta, niin sellainen nainen pitää toki haukkua. Sellaisen naisen tulee suorastaan hävetä. Pahimmillaan näkee keskusteluja, joissa kerrotaan ”ruman tai läskin” raiskattavan pilaavan raiskaajansa elämän.

”Naistensa” puolesta netissä barrikaadeille nousevat tietävät aina paremmin kuin naiset itse, koska nainenhan on ylipäänsä näiden öyhöttäjien ihmisten mielestä alempi olento, joka on tarkoitettu vain miesten leluksi ja työkaluksi. Kirjoituksista on huomattavissa, että näiden logiikan mukaan suomalaiset miehet omistavat suomalaiset naiset. Tämä kertoo sen miksi kyseiset ihmiset kokevat oikeutetuksi käyttää naisten oikeuksia keppihevosena, mutta silti voivat toisessa keskustelussa fantasioida raiskauksilla. Karkeasti tiivistettynä: Suomipoika saa siis kyllä raiskata omaa omaisuuttaan, kunhan kukaan ”ulkomaan elävä” ei tule sitä hänen omaisuuttaan pilaamaan. Nämä ihmiset eivät edes kykene näkemään ajattelumallissaan mitään vikaa, koska heille nainen vain yksinkertaisesti ei näyttäydy tasa-arvoisena ihmisenä heidän kanssaan. Naisviha on naisvihaa riippumatta siitä, kuka sitä harjoittaa.

Kunhan mistään mitään tietämätön akka pysyy kotona, hoitaa lapset ja kodin, on samaa mieltä ja antaa pillua (mamukriittisten rakastamaa sanaa käyttääkseni), niin nainen täyttää tehtävänsä. Nämä samat ihmiset toki sitten kauhistelevat kuinka ne ”ulkomaalaiset eläimet” kohtelevat naisia niin hirveän barbaarisesti. Olen sanonut sen ennenkin ja sanon sen taas: Nämä meuhkaajat eivät välitä naisten oikeuksista, eivätkä raiskausten uhreista pätkän vertaa. Nainen on heille politiikassakin vain työkalu. Uhreilla voidaan kyllä ratsastaa, mutta uhrit tai heidän selviytymisensä tukeminen eivät oikeasti kiinnosta näitä ihmisiä missään määrin.

Minua ei ole koskaan raiskattu. Tunteita minulle on sen sijaan yritetty väkisin syöttää. Minulle on useamman kerran erilaisissa vaikeissa tilanteissa kerrottu, miten elämäni on tapahtuman x seurauksena pilalla ja miten minä en koskaan pysty elämään hyvää elämää, koska tapahtuma x määrittää minun ihmisyyteni. Oli asia sitten mikä tahansa kipeä asia, niin on helvetin väärin kertoa ihmiselle, että sinä olet nyt käytännössä henkisesti kuollut ali-ihminen koko loppuelämäsi, koska jouduit uhriksi tai koit muuten jotakin erittäin vaikeaa ja tuskallista.

Se, mitä terapioissa pyritään ”korjaamaan” yritetään tehokkaasti vesittää näiden ”olet ikuinen uhri, pysy roolissasi ja pidä turpasi kiinni”-tyyppien toimesta. Terapiahoidotkin näet keskittyvät siihen, että kipeätkin asiat kohdataan, vaikka se helvetisti sattuukin ja niistä päästään jatkamaan elämää ja voidaan elää ihan hyvää elämää kamalien tapahtumien jälkeenkin. Se, että uhri määritellään loppuelämäksi muiden toimesta ”pilalla menneeksi” uhriksi ei ole uhrin auttamista ja tukemista missään määrin.

Yrittäkää nyt ensinnäkin ymmärtää, että toisen ihmisen koskemattomuuteen kajoaminen sattuu uhriin yhtälailla riippumatta tekijän etnisestä taustasta. Psyykkistä käsittelyprosessia ja sen kestoa ei määritä tekijän uskonto tai nahanväri. Lukemattomat kerrat on tullut vastaan myös sitä, että mamukriittinen yhdistää sairaalla tavalla seksin ja raiskauksen. On tullut vastaan paljon kommentteja, joissa me suvakkihuorat kuulemma kerjäämme tulla raiskatuksi. On kerrottu, että olemme niin rumia, ettei ”meitä kukaan halua edes raiskata”. Emme kuulemma saa munaa (vaikka olemmekin kaikki lesbokukkahattutätejä) ja siksi haluamme tänne ”yliseksuaalisia eläimiä”. Jokainen voi itseltään kysyä kirjoitteleeko tasapainoinen ihminen tosissaan moisia ja miten tällaisten kirjoittelijat kehtaavat vielä käyttää naisia ja naisten oikeuksia keppihevosena tehdessään politiikkaa?

Ihmiselle, joka ei sen kummemmin politiikkaa ja siihen liittyvää keskustelua seuraa mamukriittisten toiminta raiskausepäilyjen yhteydessä saattaa ehkä näyttäytyä viattomana huolena turvallisuudesta. Jälleen kerran sitä siis jaksaisi toivoa, että ihmiset perehtyisivät asioihin ennen mielipiteiden muodostamista. Jos ei ole aikaa tai kiinnostusta perehtyä, niin ei ole pakko, mutta miksi ottaa hyvin voimakkaasti kantaa asiaan ja sitten myöntää keskustelun lopuksi, ettei oikeastaan tiedä asiasta mitään?

Lainaan tähän pätkän Emma Karin asiallisesta Facebook-päivityksestä: Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Joka kolmas suomalainen nainen on joutunut puolisonsa fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi.”

Jos mamukriittisten omaa logiikkaa noudatetaan, niin nettireaktioiden perusteella voisi kysyä ovatko suomalaiset naisvihaajia? Onko siis syytä kysyä onko kulttuurimme naisvihamielinen? Onko siis syytä kysyä ovatko geenimme kerrassaan mätiä vai missä mättää, kun koulutettuun kansaan mahtuu näinkin paljon ihmisiä, joiden mielestä nainen ei ole ihminen? Jos haluat uskoa esimerkin voimaan, niin maahanmuuttokriittisten naisvihaajien esimerkki ei ehkä ole se, jota haluat maahantulijoille välittää?

Jokainen väkivallan teko on liikaa nahanväriin tai uskontoon katsomatta. Kirjoittaessani tätä tekstiä olen pyöritellyt päässäni lukemiani viestejä, joissa naiset kirjoittavat pelosta tuoda tätä asiaa esiin. Nämä ”naisten puolustajat” käyvät naisten kimppuun, jos he uskaltavat puhua tai kirjoittaa siitä, että naisviha, väkivallan oikeuttaminen ja naisten alistaminen eivät ole ihanassa, tutussa ja turvallisessa ”suomalaisessa kulttuurissa” vuonna 2015 lainkaan vieraita ilmiöitä. Heille ei näet sovi se totuus, että naisviha ei ole kulttuuri- tai kansallisuus- tai ihonvärisidonnaista. Huorittelu-, tappouhkaus- ja raiskausviestit ovat esimerkiksi monelle naispoliitikolle arkipäivää, mutta tällaisiin ei kenenkään pitäisi tottua.