Kun siivoojan ”kevennetty työ” on moppaus…

Polvensa hajottaneelle siivoojalle tarjotaan kevennettyä työtä mopin varressa. Kuulostaako erikoiselta?

”Aina on ollut niitä tunnollisia työntekijöitä, jotka pakertavat työpaikassa puolikuntoisina, mutta yhä useammin aloite palkallisen sairausloman korvaamiseen työnteolla tulee työnantajalta.” 

”Polvivammainen Varsala teki kevennettyä työtä päivän ja lähti lääkäriin. Jalka kuvattiin ja edessä oli leikkaus sekä palkallinen sairausloma. Hänellä on kevennetystä työstä raskaan kuuloinen mielipide.

-Se on kusetusta, hän toistelee.

-Ei siivoojille ole mitään kevyttä työtä. Siivoojat ovat jalkojen päällä ja tekevät käsipelillä.”

Näin kerrotaan Palvelualojen ammattiliiton lehdessä 9/2014. Kyseessä on siis kiinteistöpalveluyritys SOL. Kuulemma katsotaan tapauskohtaisesti onko työntekijällä oikeutta kieltäytyä esitetystä kevennetystä työstä. Viime kädessä työntekijää ei määrätä työtehtäviin, jotka voisivat estää parantumista.

”SOLin henkilöstöjohtaja Timo Sairanen sanoo, että työnantaja saa ohjata työntekijän niihin työsopimuksen mukaisiin töihin, joihin työntekijän kunto riittää. Hän kertoo, että jalka paketissa olevalle siivoojalle kevennetty työ voi monipalveluyrityksessä tarkoittaa vaikka aulapalvelutyötä tai koulutukseen osallistumista.”

Miten ihmeessä se moppaaminen sitten on kevennettyä siivoustyötä? Jutun mukaan SOLissa työterveyslääkäri arvioi työntekijän vaivan ja kunnon, ja antaa suosituksen siitä voisiko työntekijä mahdollisesti tehdä jotakin muuta kuin hänen ensisijaista omaa työtään. Sairauslomaa annetaan vain päiväksi ja lopun ajasta vajaakuntoinen tekee esimiehensä hänelle osoittamaa ”kevennettyä/korvaavaa työtä”.

”Flunssaan tai vatsataudin kaltaisiin tarttuviin tauteihin työntekoa ei tarjota lääkkeeksi, mutta ajatukseen kuuluu, että jos jalka on kipeä niin kädet toimivat.”

Ajatushan on jopa äkkiseltään ihan kaunis. Vajaakuntoisetkin saavat mahdollisuuden tehdä työtä ja heidänkin työpanostaan arvostetaan. Yhtälailla kärjistettynä voitaisiin kai kuitenkin sanoa, että jos mieli on kipeä niin kroppa toimii. Tällainen malli antaa työnantajalle melko yksipuolisen vallan määritellä, mikä on työntekijälle ”parasta” terveyden kannalta. Jos joku vapaaehtoisesti tällaiseen suostuu niin eihän se suoranaisesti keneltäkään pois ole, mutta voidaanko tällaiseen velvoittaa?

Ylipäänsä itselleni herää myös se näkökulma, että miten jakautuu vastuu? Mitä jos korvaava tai ”kevennetty” työ hidastaakin työntekijän toipumista tai jopa estää sen pidemmäksi aikaa? Kuka on tällöin vastuussa? Työterveyslääkäri? Esimies? Minä olen ollut sairaana työssä omalla vastuullani, enkä täten olisi voinut syyttää työnantajaani, mutta miten tällaisissa tapauksissa mahtaakaan vastuu jakautua?

Tavoitteena on tietenkin hillitä sairauspoissaoloista syntyviä kustannuksia. Valitettavasti ihmiset kuitenkin sairastavat joskus. Työnantajan taholta mielestäni parhaat tavat kustannusten hillitsemiseen ovat hyvä työturvallisuus, huolehtiminen hyvästä työilmapiiristä ja ergonomia.

Tuntuu jotenkin aika jännältä, että meillä on iso satsi terveitä työttömiä, ja silti on kova into pitää sairaita väkisin töissä… Totta on otettava huomioon esimerkiksi se onko tarjolla sopivan koulutuksen omaavia ihmisiä. Ei asia ole yksinkertainen eikä mustavalkoinen. Siitä huolimatta tuntuu omituiselta, että sairaat pitäisi käytännössä pakottaa väkisin työhön. Onko kohta enää mitään sairautta, joka oikeuttaisi sairauslomaan?

Jos korvaavan ja kevennetyn työn malli olisikin oikeasti vapaaehtoinen, tulee vastaan se ongelmakysymys millaiseksi leimataan työntekijä, joka kokee sairauslomalle olevan tarvetta sairastumistilanteessa? Jos työntekijän tilanne vajaakuntoisena on pitkäaikainen, ja hän on kykenemätön työhönsä niin ymmärrän toki, että neuvotellaan voisiko työntekijä siirtyä joihinkin muihin tehtäviin yrityksessä. Tämä on kaikkien kannalta järkevää.

Kysyn kuitenkin, että jos työntekijää joudutaan vaikka kouluttamaan tähän kevennettyyn ja korvaavaan työhön, sairausloman keston ollessa vaikka 2 viikkoa, onko tämä kannattavaa toimintaa? Jonkun pitää kuitenkin tehdä kyseisen työntekijän normaalit työtehtävät ja kouluttaminen/perehdyttäminen uusiin tehtäviin vie aina sekin resursseja. Säästö paperilla ei välttämättä edes olekaan säästö loppupeleissä, kun kaikki välilliset kustannukset ja vaiva huomioidaan. Kannattaa myös miettiä, että mistä on todella järkevää säästää? Ainakin on täysin selvää, että moppaus ei ole siivoojalle mitään kevennettyä työtä.

Kun byrokratia pistää pään sekaisin

Kuulinpa tässä sellaisen väittämän, että Kela voi hylätä sairauspäivärahan, jos Kelan lääkäri on sitä mieltä, että potilas on työkykyinen tai osittain työkykyinen vaikka lääkäri olisi hänet työkyvyttömäksi todennutkin. En ole koskaan aikaisemmin törmännyt tällaiseen tilanteeseen, joten suoritin klassisen KVG-toiminnon. KVG-toiminnolla selvisi, että Kela voi todellakin evätä sairauspäivärahan ja tällaisiakin tapauksia löytyy.

Millainen sen kirjoitetun lääkärinlausunnon sitten pitää olla, että sairauspäiväraha evätään? Paskoja lausuntoja olen minäkin saanut, mutta luojan kiitos sentään sairauspäivärahaa ei ole koskaan evätty. Sairausloman saamisessa työkyvyttömänä ja sairauspäivärahaan oikeutettuna sen sijaan on ollut ongelmia. Jos sairauspäivärahakin voidaan kuitenkin työkyvyttömältä evätä niin millaisessa yhteiskunnassa me elämme? Voidaanko tällaisia asioita tulkita täysin mielivaltaisesti? Onko sellainen yhteiskunta hyvinvointiyhteiskunta, missä sairastuneelta viedään viimeisetkin toimeentulon rippeet alta? Haluaisin kuulla kyllä perustelut miten tällainen toiminta auttaa sairasta ihmistä, ja miten tällaisella esimerkiksi ehkäistään masennukseen sairastumista, masennuksen pahemista tai syrjäytymistä? Miten esimerkiksi sen vakavasti masentuneen tulisi kyetä hoitamaan tällainen paperisota?

Itse sain kuulla, että jos lausunnossa lukee fibromyalgia (joka on ihan todellinen fyysinen sairaus) niin sairauspäiväraha voidaan evätä. Siis sairauspäiväraha voidaan evätä, koska ihmisellä on sairaus? Koen itse, että kyseinen sairaus on invalidisoiva, vaikka osa tahoista mieltää, että sairaus on ”vain päässä”. Jokseenkin koomista on myös se, että aikanaan kun hain kuntoutusrahaa niin kuntoutusrahahakemuksesta tuli hylky. Toimitettuani lausunnon fibromyalgiasta Kelalle ja korostettuani sen aiheuttamia oireita niin päätös oikaistiinkin myönteiseksi. Myös TE-toimistossa fibromyalgia on otettu aina suhteellisen vakavasti. Terveydenhuollossa ollaan kuitenkin sitä mieltä, että parempi on olla edes mainitsematta sitä, koska se aiheuttaa hylkypäätöksiä.

On suunnattoman turhauttavaa saada jatkuvasti terveydenhuollon taholta viestiä, että fyysinen sairaus onkin ”vain päässä”. Sen jälkeen kun minua eräässä lausunnossa tituleerattiin luulotautiseksi niin en ole ymmärrettävästikään oikein pystynyt luottamaan hoitotiimiini.

Kun jokainen taho sanoo eri asiaa niin miten tässä pitäisi oikeasti tietää, mikä on järkevää tai etuni mukaista? Jokaisen tahon edustaja puhuu toki omista lähtökohdistaan ja yrittää esimerkiksi silotella niitä asioita, joissa on mahdollisesti toimittu väärin. Potilaan kannalta tällainen tilanne on aivan järkyttävä. Ei ole ihme jos pää menee tässä lopullisesti sekaisin, kun ei enää tiedä ketä uskoa. Onko ihme jos potilas alkaa suhtautua epäluuloisesti yhteiskuntaan, viranomaistahoihin ja toisiin ihmisiin? Olen tottunut lukemaan lakipykäliä ja tarkistamaan asioita itse. Joskus sitä on vain niin kovin väsynyt, eikä jaksaisi jatkuvasti käydä taistelua perusoikeuksistaan. Loppua tälle taistolle ei ole näkyvissä. Väliaikaisen tilanteen kestäisi vaikka aidan seipäänä, mutta kun muutosta parempaan ei ole näköpiirissä. Se on hyvin kuluttavaa, syrjäyttävää ja masentavaa.

Olen suunnitellut kirjoittavani taas eduskuntaan, että nyt pitäisi kiiruusti puuttua siihen, jotta kaikki sairastuneet saavat ihmisarvoisen elämän oli sairaus sitten yleinen, harvinainen, lyhytkestoinen tai pitkäkestoinen. Pitäisi myös puuttua siihen, että olemassaolevia sairauksia ei täysin laillisesti ja hyväksytysti voisi aliarvioida, kun ne kerran ihmisen kuntoon vaikuttavat. Olen myös suunnitellut joskus leiriytyväni eduskuntatalon portaille ja sanon, että en lähde tästä ennen kuin ongelmat sairaiden kohtelussa tiedostetaan ja otetaan todellakin työn alle. Mystisintä tässä hommassa on oikeasti se, että hyvinkin selkeisiin kysymyksiin saa kymmenen eri vastausta. Miten tässä todella enää tietää miten toimia? Kenen etua tällaisella ajetaan?

Kun kaikki on vaikeampaa

Työ- ja elinkeinotoimisto on vihdoinkin uudistanut toimintaansa. Kun astelen sisään toimistoon näen koppirivin sijaan lapun. jossa ystävällisesti kerrotaan, että minun ei olisi tarvinnut poiketa paikan päällä lainkaan, koska nykyään asiat hoituvat 2000-luvun tyyliin internetissä! Hetken kuluttua selkäni taakse hiipii sen yhden kopin uumenista TE-toimiston työntekijä, jolle ihmetten sitä, että miksi minut neuvottiin Kelasta tänne TE-toimistoon eikä kerrottu, että voin hoitaa kaikki asiat netissä? Kuulemma asiakkaiden pitää tulla TE-toimistoon kuulemaan tämä ohjeistus. Mikä ohjeistus? No se, että voit tehdä tämän netissä. Epäselväksi jäi se, että miten ilmoittautuu esimerkiksi ihminen, jolla ei ole verkkopankkitunnuksia. Miten hän voi asioida TE-toimistossa, jossa ilman pankkitunnuksia ei pystytä edes päivää sanomaan? Koomisintahan tässä kaikessa on, että olen jo ilmoittautunut työkyvyttömäksi työttömäksi työnhakijaksi vuonna 2011, ja työnhakuni on edelleen voimassa. Minun ei olisi siis tarvinnut ilmoittautua työnhakijaksi, vaan saada se perkeleen lausunto! Lausuntoa ei voi enää kuulemma työnhakija pyytää vaan Kela pyytää sitä. No Kelassa minun ei annattu täyttää edes hakemusta, kun lausuntoa ei ollut heille tullut. Lausuntoa en minä voi nettipalvelussa pyytää, joten kuitenkin virkailija joutui alistumaan kirjoittamaan paperiinsa tilannettani. Tällä hetkellä pähkäilen, että pitäisikö sitä hakea sitten työmarkkinatukea vaiko työttömyyspäivärahaa. Ehkä minun täytyy jälleen mennä käymään Kelassa, ja olematonta rahaa kuluu.

Palveluun kirjauduttuani huomasin nopeasti, että perusperiaate halvalla saimme toteutui jälleen. Palvelu näet muistuttaa lähinnä yli kymmenen vuotta sitten nähtyjä nettisivuja. Toimivuudelle ei edes kehtaisi arvosanaa antaa, koska alinkin arvosana olisi liian hyvä. Eli suomeksi, joudut kuitenkin asioimaan sen koppiinsa piiloutuneen TE-toimiston virkailijan kanssa. Nettipalvelu näyttää käytännössä olevan lähinnä osoite- ja nimitietojen muuttamista varten. Tällä hetkellä tarvitsisin siis sellaisen yksinkertaisen lappusen kuin työvoimapoliittisen lausunnon Kelaa varten. Työnhakuni työkyvyttömänä työnhakijana on ollut voimassa vuodesta keppi ja kives lähtien (nettipalvelun mukaan työnhakuni pitää uusia vuonna 2030), mutta lausunnon saaminen on silti työn ja tuskan takana. TE-toimiston sitruunoita aamupalaksi syönyt virkailija ilmoittaa, että he ehkä soittavat minulle TE-toimistosta vielä asian tiimoilta tai ehkä eivät. Ei kai heillä mitään kysyttävää pitäisi olla, mutta ehkä he silti soittavat. Ehkä heillä on tylsää töissä, kuka tietää. Toisen kerran huomautan ystävällisesti puhelinfobiastani. Vastaukseksi saan, että ”No kai se asia sitten jotenkin hoituu, jos et halua ottaa vastaan puheluita…” Viimeistään tässä vaiheessa dinosauruksilla ja avaruusolennoilla on jomotusta aikaan saava matsi päänupissani. Eli suomeksi tiedustelen asiaa kahden viikon kuluttua, ja se ei ole edennyt mihinkään, koska kaikki TE-toimistossa ovat ajatelleet, että kyllä halpa nettipalvelu hoitaa, ja me voimme istua ja näyttää kyllästyneiltä.

”Kyllä me jossakin vaiheessa kaikki joudumme byrokratian uhreiksi…” Jotkut ovat käyttäneet viimeiset viisi vuotta paperisotaan ja byrokratiaan, ja meinanneet välillä mennä narun jatkoksi jatkuvan perusasioiden menettämisen pelon vuoksi. Onhan tässä tullut vuosien varrella jo sosiaali- ja terveysministerillekin laitettua postia. Vastausta en tosin koskaan saanut. Luultavasti joku avustaja siirsi postini roskakoriin, mutta tulipahan ainakin lähetettyä postia.

Pieni tiivistyspähkinän kuoressa omasta tukiviidakostani, pienet käänteet välistä jättäen. Sairauspäivärahalta epäonnistuneeseen kuntoutusprojektiin. Kuntoutusrahalta sairauspäivärahalle. Sairauspäivärahalta epäonnistuneeseen kuntoutustuki hakemukseen. Epäonnistuneesta kuntoutustuki-yrityksestä ammattiliiton ansiosidonnaiselle. Ansiosidonnaisen jälkeen ehkä Kelan työttömyyspäivärahalle tai työmarkkinatuelle, ehkä sairauspäivärahalle. Olisi ollut jo pitkään oikeutettu jälleen sairauspäivärahaan (jolloin ansiosidonnaista olisi jäänyt jäljelle), mutta lääkärini ei ole kirjoittanut tarvittavaa lausuntoa, vaikka moni lääkäri on minut työkyvyttömäksi todennutkin ja tutkimuksissa olen ravannut. Lääkärini vuoksi söin ansaitsemani ansiosidonnaisen tavallaan turhaan, koska muita vaihtoehtoja minulla ei tällöin ollut. Lienee ihan tervettä olla hiukan turhautunut ja epäluuloinen. En valita enkä voivottele, kunhan mietin miten paljon pienemmillä kustannuksilla tämä minunkin sairasteluni olisi voitu rahoittaa? Kuinka paljon potilaan mielenterveyttä olisi voitu säästää? On melko ristiriitaista, että ihminen on sairauslomalla, ja silti pitää pystyä käymään jatkuvasti aikaa ja voimia vieviä paperisotia. Kuinka moni jää kaiken ulkopuolelle?

Edellisen kerran, kun kävin TE-toimistossa minulle valehdeltiin suoraan päin naamaa siitä, että miten asiassa kannattaa toimia, koska virkailijan aivot olivat ilmeisesti jääneet kahvihuoneeseen, jos niitä oli koskaan päässä ollutkaan. Olisi hauska tietää paljonko tämä mahtava ja mullistava uudistus on tällä kertaa kustantanut. Tästä olisi voitu saada toimiva ja monen arkea helpottava, mutta sen sijaan asiat ovat vain monimutkaistuneet. Itselleni on aika käsittämätön myös se ajatus, että paikan päältä ei enää saakaan palvelua. Keneltä nyt kysytään, kun tulee vaikeuksia tai tilanne, jonka toimintamallia ei ole nettisivuilla? Ennen ”työtön” sai työvoimapoliittisen lausunnon sillä, että marssi toimistoon ja kertoi olevansa työtön. Ennen lääkäriajankin sai varattua sillä, että marssi oman alueensa ilmoittautumistiskille. Nykyään täytyy soittaa omahoitajalleen, ja vain ja ainoastaan oma hoitajalleen, koska muut toki eivät osaa katsoa koneelta asiakkaan tietoja, ja varata hänelle aikaa. Julkisella sektorilla kaikki on vaikeampaa, ja hyvätkin ideat saadaan taatusti ryssittyä kunnolla, ja rahaa palaa ja palvelu kärsii. Onko tämä sitten ihmeellistä, kun julkisella sektorilla palvelujen oikeasta tehokkuudesta ja toimivuudesta kiinnostuminen ei tunnu kuuluvan oikein kenenkään työhön… Erilaisten palvelumuotojen tulisi täydentää toisiaan. Netti- tai puhelinpalvelu ei voi sulkea pois kasvokkain tarjottua palvelua, eikä myöskään päinvastoin.

Näin meillä TE-toimistossa.

http://reichsbieber.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110454-porin-seudun-te-toimisto-rikkoo-lakia-reichsbieber-laajentaa-reviiri%C3%A4%C3%A4n

 

porityönhaku