Kiusaaminen ei ole kansalaisoikeus

Vammautunut liikuntakykynsä menettänyt ihminen kertoo siitä, miten korujen tekeminen auttaa häntä mielenterveyden hoidossa. Äkkiseltään ajattelisi, että kenellekään ei olisi tällaisesta jutusta negatiivista sanottavaa. Kommenttiosio todistaa kuitenkin toisin.

Erja1

Erja2

Erja3

Mikä olisikaan kommentoijien oma reaktio, jos he olisivat pudonneet kuudennesta kerroksesta ja vammautuneet vaikeasti ja pysyvästi? Kenelle tulee mieleen kirjoittaa moisia törkykomentteja itsemurhaa harkinneelle ihmiselle? Mutta hei onhan ihmisiltähän oikeus sanoa ja kirjoittaa ihan kaikki mitä sylki suuhun tuo, eikä vastaan saa sanoa, koska ”sananvapaus”. Miten niinkin tärkeä arvo kuin sananvapaus onkin oikein saatu valjastettua tällaiseen käyttöön? Kiusaaminen ei todellakaan ole mikään kansalaisoikeus, vaikka nykyään monet tuntuvat näin ajattelevankin. Kiusaamisella ei ole myöskään mitään tekemistä sananvapauden kanssa, vaikka näinkin tuntuvat monet ajattelevan.

Vaikeasti vammautuneen Erja Mattlinin pilkkaaminen ei ole lajissaan ainoa tapaus, mutta on yksi hyvä esimerkki siitä, mihin keskustelukulttuuri on kehittynyt. Niin 11-vuotiasta kohtaamastaan rasismista kertonutta Valtteria kuin turvapaikanhakijan avustajakseen ottanutta Linneaa on pilkattu mitä ala-arvoisimmilla tavoilla. Perussuomalaisten Terhi Kiemunki puolestaan pilkkasi virpovia muslimilapsia Facebookissa.

Vastenmielisintä ilmiössä se, että usein kiusaajat tekevätkin itsestään uhrin, kun heidän toimiaan ei vain hiljaisesti hyväksytä. Näin toimi myös Terhi Kiemunki.

TerhiKiemunkivirpominen

Ei Kiemunki, sinä et ole uhri. Sinä et ole kiusattu. Sinä olet lasten kiusaaja. Hävetä saisit, jos vain osaisit. Sinä olet manipuloiva kiusaaja, joka raukkamaisesti itkee ja uhriutuu kun kiusaamiseesi puututaan.

Miten on mennyt Timo Soini noin niinku omasta mielestä? Kyllä näen, että sinä rasismiin, syrjintään ja törkykielenkäyttöön lepsusti suhtautuvana ja jopa näitä epäsuorasti puoltavana ulkoministerinämme ja hallituspuolueen pomona olet aika isossa vastuussa tästä hommasta. Sinä olet populismisi takia antanut tilaa mölinälle ja laukonut muun muassa seuraavaa

”Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi.”

Vaikka vatuloisit kuinka ei totuus muutu ja totuus on, että sinä olet antanut puolueessasi ja politiikassa kasvutilaa tällaiselle paskalle. Aina löytyy ääliöitä, mutta toinen kysymys onkin pitääkö näille ääliöille tieten tahtoen antaa tilaa lietsoa muita mukaan? Jotkut vain ikävä kyllä ajattelevat, että ”tuokin tekee mitä vain, niin minäkin voin”. Rukoilepa arvoisa ulkoministerimme vaikka seuraavaksi rukousaamiaisella itsellesi selkärankaa, jotta sinussa olisi miestä toimimaan oikein.

Suomi 2016 ja näin meillä keskustellaan 11-vuotiaasta lapsesta.

Valtteri

Sananvapautta huudetaan, mutta mitä tapahtuu, jos sanot rasistisia mielipiteitä esittänyttä rasistiksi? Silloin kipitetään poliisilaitokselle itkemään. 

”- Lähden hakemaan ennakkotapausta rasistikorttien tuhoamiseksi, sillä pelistä on tullut liian julmaa.

Hänen mielestään yhteiskunnallisen keskustelun käymisestä on tullut raskasta, koska maahanmuuttokriittiset ihmiset yritetään vaientaa rinnastamalla heidät rasismin ajattelumaailmaan.”

Ahaa, että on pelistä tullut julmaa. Oksettavalla kaksinaismoralistisella jeesustelulla ei todellakaan ole rajoja. Tekisi mieli vähän kirjoittaa rumasti, mutta sen sijaan lainaan tähän Sakari Timosen bloggausta sananvapaudesta ja uhriutumisesta.

”Monet perussuomalaiset poliitikot ovat tuoneet politiikkaan suhteellisen sananvapauden ja sen puolesta uhriutumisen. He itse saavat sanoa musliminaisia jätesäkeiksi, turvapaikanhakijamiehiä raiskaajiksi ja laillista menoa ja ihmistapoja vaativia suvakkihuoriksi. Se on heidän käsityksensä sananvapaudesta. Kun heitä itseään sanoo rasistiksi, niin sananvapaus loppuu siihen paikkaan. Nyt on loukattu kunniaa ja estetty sananvapautta. Poliisin ja oikeuslaitoksen on heti tultava apuun turvaamaan oma sananvapaus ja rajoittamaan sitä muilta.

Tynkkynen itse on käyttänyt omaa sananvapauttaan tehokkaasti. Viime kesänä hän seurasi kaupungilla ”säkkiin puettua naista”, valokuvasi häntä ja julkaisi kuvat ivallisesti kommentoiden. Hän on osallistunut puhujana rasistisiin mielenosoituksiin. Kun Soldiers of Odin aloitti katupartioinnin, oli Tynkkynen ensimmäisenä ylistämässä toimintaa Tanskan yleisradiota myöten.”

Muutettaneen siis Soinin lausuntoa hänen alamaistensa ajatusmaailmaan sopivammaksi: Mielipide ei voi olla väärä paitsi siinä tapauksessa kun se on esimerkiksi suvakkihuoran, muslimin, ateistin, ei-valkoisen, ei-heteron, ei-cis-sukupuolisen, ei-kristityn, vääränvärisen tai vääräuskoisen lapsen, vääränlaisen avustajan ottaneen vanhuksen, väärinpukeutuvan tai ei-lihaa syövän mielipide. Toki syytä olisi erottaa myös faktat ja mielipiteet toisistaan, mutta sehän nyt menisi aivan liian monimutkaiseksi…

 

Minun sukupuoleni, minun asiani!

Perussuomalaiset Nuoret ovat suuressa viisaudessaan tulleet siihen tulokseen, että nyt tarvitaan #tyttö_poika-sukupuolikampanja, jossa kerrotaan, kuinka on hyvä, että olemme erilaisia, mutta tyttö on tyttö, koska vagina ja kromosomit ja poika on poika, koska penis ja kromosomit. Erilaisuus on positiivista, kunhan olet erilainen sillä tavalla kuin Perussuomalaiset Nuoret sanoo. Jos olet erilainen tästä kaavasta poikkeavalla tavalla oletkin Perussuomalaisten Nuorten mielestä vääränlainen.

Tällöin olet sukupuolineutraalin hapatuksen uhri ja selkeästi vain hämmentynyt. Jokainen nyt siten vain kakistaa ulos onko tyttö vai poika ja pukee lippalakin päähänsä. Halusit tai et asia on nyt määriteltävä, koska Perussuomalaiset Nuoret näin sanoo! Ja se on määriteltävä kuten Perussuomalaiset Nuoret sanoo. Halusit tai et nyt on näytettävä ulospäin selkeästi oletko tyttö vai poika. Ehkä Sebastian Tynkkynen järjestää kohta eheytyskursseja meille kaikille tavalla tai toisella ”hämmentyneille”. Erilaisuus on hyvä, kunhan olet kuten Sebastian Tynkkynen.

Kuva: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153566578332987&set=p.10153566578332987&type=3&theater

Kuva: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153566578332987&set=p.10153566578332987&type=3&theater

”Perussuomalaisten nuorisojärjestö pitää sukupuolineutraalin yhteiskunnan perusajatusta valheena. Järjestön mukaan sen ideana on korostaa sitä, ettei sukupuolten välillä olisi eroja ja kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita samoista asioista.”

Tätäkin asiaa on jankattu kyllästymiseen asti, mutta tietyt tahot eivät ilmeisesti haluakaan ymmärtää, mitä sukupuolineutraaliajattelu tarkoittaa. Tyttö saa halutessaan olla vaikka kuinka ”perinteinen tyttö” ja poika saa halutessaan olla vaikka kuinka ”perinteinen poika”. Pointti on, että niin halutessaan saa olla myös muuta ja kaikki vaihtoehdot ovat tasavertaisia, eikä yksilöitä arvoteta sukupuolensa tai sukupuoli-identiteettinsä perusteella, eikä sen perusteella miten ihminen ilmaisee sukupuoltaan.

Sukupuolineutraaliajattelu ei ole uuden normin luomista vanhan tilalle, vaan normijärjestelmän purkamista. Perussuomalaisten Nuorten viesti taas on se, että vain tiettyihin normeihin sopiva hyväksytään.

Jostakin kumman syystä änkyröitä löytyy tässäkin asiassa aina, vaikka monella tieteenalalla onkin jo todistettu sukupuolen moninaisuutta. Se, että faktat hyväksytään ei tarkoita, että ”hävitettäisiin tytöt ja pojat”. Se, että kaikilla on oikeus olla olemassa ja tulla hyväksytyksi omana itsenään ei ole Perussuomalaisilta Nuorilta mitenkään pois. Tai mistä minä tiedän. Ehkä Tynkkynen tai joku muu persunuori joutuu terapiaan, jos vaikkapa minä kuljen kadulla miesten vaatteissa…

”Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ulottaa kampanjan idean myös koulumaailmaan.

”Tutkimusten mukaan pojat eivät menesty, motivoidu ja opi lukemaan yhtä hyvin nykyisen kaltaisessa peruskoulussa kuin tytöt. Kyllä, tässä juuri vertasin tyttöjä ja poikia keskenään ja totesin, että erot näkyvät peruskoulussa. Jos me myös tunnustaisimme avoimesti nämä erot, voisimme tehdä koulusta monipuolisemman oppimisympäristön, jossa huomioitaisiin paremmin myös poikien tarpeita.””

Siis hetkinen. Eikös niiden kiinnostuserojen ja täten myös menestyserojen pitänyt olla luontaisesti kiinni siitä sukupuolesta? Tällöinhän poikien huonomman koulumenestyksen tulisi myös olla aivan luonnollinen asia, eikä siihen pitäisi Tynkkysen mennä puuttumaan. Jos poikia ”ei vain koulu kiinnosta, koska he ovat poikia”…

Ihmisten muistuttaessa perussuomalaisia nuoria intersukupuolisten olemassaolosta sorruttiin selittelyyn.

”Nykyään lääkäri yhdessä vanhempien kanssa voi määrittää intersukupuoliselle lapselle sukupuolen ja lapsen sukupuoli muutetaan valitun mukaiseksi. Perussuomalaiset Nuoret ehdottaa, että tämän sijaan intersukupuoliselle lapselle määritetyn juridisen sukupuolen perään voitaisiin merkitä esimerkiksi i-kirjain, ja sukupuolta ei muuteltaisi. Tästä olisi hyötyä myös esimerkiksi terveydenhoitajalla tai terveyskeskuskäynnillä, kun ammattilainen tietäisi heti huomioida yksilölliset tarpeet paremmin. Jos intersukupuolinen myöhemmin haluaa itse leikkaukseen, häneltä poistettaisiin i-kirjain ja hän saisi ratkaisunsa mukaisen sukupuolimerkinnän.”

Ehdottaako Tynkkynen seuraavaksi kenties vaikka niitä hihamerkkejä intersukupuolisille?

Vielä vuonna 2013 Tynkkynen linjasi Vihreän langan haastattelussa seuraavasti:

”Minkälainen on sukupuolivähemmistöjen asema Suomessa?

”Siinä missä homon oikeus identiteettiinsä alkaa vihdoin olla itsestäänselvyys suurimmalle osalle suomalaisista, sukupuolivähemmistöt ovat vielä monelle iso kysymysmerkki. Kysypä, mitä eroa on transsukupuolisella, transvestiitilla tai vaikkapa transgenderillä, ja saat vastaukseksi mutinaa. Asia ei ole ollut marginaalisuutensa vuoksi paljon esillä, ja siksi liian monella on negatiivinen suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin ja varsinkin sukupuolenkorjausleikkaukseen. Se näkyy esimerkiksi työnhaussa ja kaduilla. Pitäisi olla selvää, ettei näin isoilla asioilla kukaan halua pelleillä, vaan kyse on ihan oikeasti siitä, että ihminen haluaa olla oma itsensä.””

Sebastian Tynkkysen oli joskus hieman kummissaan, että miksi sateenkaaripiireissä usein suhtaudutaan häneen hieman nuivasti. Oli kuitenkin ihan Tynkkysen oma valinta kääntää selkänsä omilleen julkisuuden ja huomion vuoksi.

En aio kysellä Tynkkyseltä tai keneltäkään muultakaan persunuorelta jatkossakaan, onko minulla oikeus ilmaista sukupuoltani muutenkin kuin vain ”jalkovälini sanelemalla” tavalla. Anteeksi vain Perussuomalaiset Nuoret, mutta minä en ole kävelevä vagina, eikä minun jalkovälini tai identiteettini ole teidän asianne.

Kuva: http://i3.cpcache.com/product/599813933/my_gender_vs_your_business_tshirt.jpg?height=300&width=300

Kuva: http://i3.cpcache.com/product/599813933/my_gender_vs_your_business_tshirt.jpg?height=300&width=300