Wallinheimo-gatesta ja vähän muustakin

Ulla Appelsin kirjoitti Ilta-Sanomiin mielenkiintoisen kirjoituksen kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon kohua nostattaneesta kommentista homoseksuaaleista joukkuelajeissa. Poikkeuksellisesti minun täytyy tällä kertaa sanoa, että Appelsinin kirjoituksessa oli myös monia hyviä pointteja. Muutama asia kuitenkin kaipasi mielestäni hieman jatkokommentointia.

”Mutta sitten lipsahti: Wallinheimo mainitsi loukkaantumisen. Sitäkin hänen mukaansa salaillaan vastustajalta joukkueen edun ja yhtenäisyyden nimissä.
Siitä se repesi. Wallinheimon tulkittiin tarkoittaneen, että homous olisi loukkaantumiseen rinnastettavissa oleva vamma, joka täytyisi piilottaa. Sosiaalinen media oli täynnä toinen toistaan raivostuneempaa kommentoijaa ja moni vaikuttaja tuomitsi Wallinheimon jyrkästi. Ääliöksi nimittely oli sivistyneimmästä päästä arvioita – sivistymättömämpiä ei kannata edes mainita.”

Appelsin on aivan oikeassa siinä, että nimittely on aina asiatonta. Vaikka olisi kuinka raivostunut nimittely tai muu asiaton käytös pitäisi kyetä pitämään aisoissa. Valitettavasti myöskään me suvakit emme kykene lukemaan ajatuksia, vaikka se joskus kullanarvoinen kyky olisikin. Wallinheimon kommentti oli helposti tulkittavissa siten, että hänen mielestään homoutta ei olisi joukkueen vuoksi hyvä julkistaa. En itse varsinaisesti tulkinnut, että Wallinheimo olisi rinnastanut homouden vammaan vaan enemmänkin yleisesti asiaan, joka koetaan sellaiseksi, että se pitää pitää piilossa joukkueen edun vuoksi.

”Wallinheimo yritti selittää lausuntoaan. Turhaan. Päivä ei ehtinyt iltaan asti, kun hänen oli luovutettava ja pyydettävä julkisesti kommenttejaan anteeksi.”

Wallinheimo valitsisi sanansa hassusti, ja silloin yleensä väärintulkinnan riski on suuri. Minä valitsen sanoja hassusti melkein joka päivä nettikeskusteluissa ja sitten pahoittelen huonoa sanavalintaani ja selvennän mitä ajoin takaa. Väärinkäsityksiä ja huonoja sanavalintoja voi sattua ja sattuu. Se ei ole todellakaan mikään iso juttu. Ei pahoittelu väärästä sanavalinnasta ole mitään luovuttamista. Niitä sattuu, ja se todellakin on osa normaalia kommunikointia.

”Harva Wallinheimon kimppuun käynyt taisi tietää, että ex-kiekkoilija kuuluu niihin kansanedustajiin, jotka ovat tasa-arvoisen avioliittolain kannattajia ja lakialoitteen allekirjoittajia. Hän on siis homoseksuaalien puolella mitä suurimmassa määrin.

Faktoilla ei kuitenkaan ollut kauheasti väliä. Wallinheimo leimattiin homovihaajaksi, ja siitä leimasta hän ei ihan helposti irti pääsekään.”

Omat nettiystäväni ainakin suhtautuivat anteeksipyyntöön hyvin ymmärtäväisesti, eivätkä leimanneet Wallinheimoa homovihaajaksi. Keskusteluissa jopa muistutettiin Wallinheimon allekirjoittaneen aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista, ja todettiin ettei hän voisi mitenkään olla homovihaaja. Ensireaktioiden jälkeen Wallinheimo sai ymmärrystä ja siirryttiin lähinnä keskustelemaan siitä, että minkälaisilla kommenteilla konservatiivisessa urheilumaailmassa voitaisiin asiaa edistää. Tämä on mainio esimerkki siitä, että jopa vähemmistöjä puolustava voi tehdä helposti vääriä sanavalintoja. Minä olen jo ainakin antanut Wallinheimolle anteeksi tämän inhimillisen huonon sanavalinnan. Jälkipyykissä sen sijaan on meille jokaiselle tuhannen taalan paikka oppia jotakin. Me jokainen voimme hioa kommunikaatiotaitojamme ja kukaan ei ole täydellinen.

En onnistu oikeasti kuvittelemaan tilannetta, jossa homoseksuaalisuutta voitaisiin käyttää pelissä hyväksi. Huuteluahan tapahtuu välillä, ja siihen keksitään kyllä aihe, jos kiukku saa vallan jäällä. Heteroille voidaan huutaa halventavia kommentteja, vaikka tyyliin: ”Panin siskoasi eilen!” tai yhtälailla homo voisi huutaa heterolle: ”Panin veljeäsi eilen!”. Rauhattomuutta onnistuu kyllä lietsomaan aina jotenkin. Emme voi antaa huutelijoiden määrittää sääntöjä.

Sitten päästään Antonio Floresin kommenttiin taannoisesta laivaepisodista. Flores oli kommentoinut asiaa näin: ”Minulla on latinoveri, joskus voi tulla huono reaktio asioihin”  

Appelsin olettaa kirjoituksessaan, että kaikki me suvaitsevaiset hyväksymme tämän selityksen ilmeisesti siksi, koska Antonio Flores on ulkomaalaistaustainen homo. Appelsinin oletus on kuitenkin väärä. Minusta tällainen selitys on hölmö ja vähintäänkin ajattelemattomasti ilmaistu. Aivan yhtä hölmö kuin se, että perussuomalainen sanoo olleensa kännissä tehdessään hölmöyksiä. Känni tai latinoveri eivät ole selityksiä sille, että mokaa. Väkivalta on aina tuomittavaa ja väärin eikä sitä edes voi puolustella. Hölmö ja lapsellinen selitys on hölmö ja lapsellinen selitys riippumatta siitä kuka sen antaa. Kommentti on latinot kuumaverisiksi leimaava, ja Appelsin on tässä oikeassa. Itse oman kansanryhmänsä leimaaminen on myös typerää. Appelsinin hyväksymis-oletuksen oletuksen taustalla on ilmeisesti se, että Floresin kommentti ei aiheuttanut niin sanottua some-raivoa.

”Mutta vielä ei ole näkynyt raivoa Twitterissä. Kukaan vallankäyttäjä ei ole vaatinut Floresilta anteeksipyyntöä. Eikä ole näkynyt Rkp:n nuorten lausuntoakaan, jossa arvioitaisiin Antonio Floresin tuhoavan Suomen uskottavuuden.

Todellisuudessa Flores tuskin tarkoitti sanoa,  että latinomiehet olisivat muita väkivaltaisempia. Hän oletettavasti vain muotoili ajatuksensa väärin. Mutta tuskin Wallinheimokaan halusi oikeasti loukata homoja. Miksi sitten vain toisesta nousee mekkala?

Johtuuko se siitä mitä on sanottu – vai siitä, kuka on sanoja? Vääristelläänkö toisten viestejä herkemmin kuin toisten? Vai määritteleekö kenties joku milloin mistäkin pillastuva vaikuttajien ryhmä, mikä Suomessa on sallittua puhetta ja mikä ei?”

Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että Sinuhe Wallinheimo on kokoomuksen kansanedustaja. Antonio Flores on parturi-kampaaja. Siitä huolimatta, että Flores on ministeri Pekka Haaviston puoliso, ja häneltä on oikeutettua odottaa tiettyä käytöstä ei hänellä kuitenkaan ole mitään poliittista asemaa. Julkisuus nappasi Floresin omakseen presidentinvaalien myötä. Flores ei kuitenkaan ole samassa mielessä vastuussa tekemisistään kansalle kuin kansanedustajat tai ministerit. Hän ei ole minkään sortin päättäjä tai poliitikko, joten en ihmettele miksi ihmiset eivät ole hänen kommenteistaan yhtä kiinnostuneita kuin Wallinheimon kommenteista.

Ei ole myöskään mitään yhteinäistä pillastuvaa vaikuttajien ryhmää, joilla olisi yksi universaali mieli. Ihmisten loukkaantumiskynnys on erilainen ja mitä laajemmalle homma lähtee leviämään sen enemmän se toki ruokkii itseään. Kuitenkaan emme voi edelleenkään lukea kenenkään mieltä. Teemme johtopäätöksiä sen perusteella mitä näemme ja kuulemme. Ne johtopäätökset eivät loogisestikaan ole aina oikeita. Kaikki hölmöydet eivät kantaudu jokaisen korviin, eivätkä täten myöskään Facebook-seinälle. Jos ottaisi työkseen käsitellä kaikki möläytetyt hölmöydet täysin tasapuolisesti niin mikään aika ei yksinkertaisesti riittäisi tähän. Hölmöyksiä möläytellään sitä tahtia, että kaikki niistä eivät millään voikaan saada samaa määrää julkisuutta.

Näkisin kuitenkin jälkipyykissä viisaana korostaa sitä, että jokaista ihmistä pitäisi kannustaa olemaan rohkeasti oma itsensä. Jokaisella on oikeus päättää mitä tuo julki itsestään ja mitä ei. Yleinen viesti pitäisi kuitenkin olla, että jos haluat tuoda asioita julki se on täysin ok. Esimerkiksi konservatiivisissa urheilupiireissä on vielä työtä tehtävänä, sillä maailmaa ei muuteta yhdessä yössä. Itse olen alkanut viime aikoina ottaa yleensä tähän keskusteluun mukaan omista sairauksistani mainitsemisen. Minäkin olen avoin sairauksistani. Se ei tarkoita, että korostaisin sairauksiani tai en olisi mitään muuta. Sairaudet ovat vain yksi osa minua, enkä koe tarvetta tai halua kätkeä niitä. En kokisi tällaista tarvetta siinäkään tilanteessa, että olisin julkisuuden henkilö.

Seksuaalivähemmistöt joukkuelajeissa on herättänyt myös kansan syvät rivit kommentoimaan asiaa. Mauno Ryösö Lappeenrannasta naputteli iloksemme kirjoituksen, jossa puolustettiin varautuvaa suhtautumista homoseksuaalisuuteen joukkuelajeissa.

”Mikäli homoseksuaalisuuden avoin toteuttaminen yleistyy nuorten urheilijoiden joukkueissa, se tuo mukanaan avoimesti erotisoituneen käyttäytymisen poikien kesken.

Kun tiedämme poikien suoraviivaisen tavan ottaa toisiinsa kontaktia, tämä tarkoittaa kiusallisia tilanteita ja pelkoja pelimatkoilla, pukuhuoneissa ja suihkutiloissa. Jos poikien välisten suhteiden erotisoitumisesta tulee osa joukkuepelien todellisuutta, pelimatkoilla on luovuttava yhteisistä sosiaalisista tiloista ja majoitusratkaisuista.”

Loogisestikin homoseksuaali alkaa suurin piirtein kuksia toista väkisin kentällä tai pukuhuoneessa, koska pojat ovat suoraviivaisia, tämänhän nyt kaikki tietävät… Vai miten se nyt menikään?

”Homoseksuaalisen elämäntavan tuominen joukkuelajien piiriin edellyttää siis kalliita järjestelyjä, jotta kenenkään pojan tai tytön ei tarvitse majoittua tai riisuutua tilassa, jossa hän joutuu miettimään edellä mainittuja jännitteitä.”

Aina löytyy niitä, jotka kokevat olonsa ahdistuneiksi ja pelokkaiksi yhteisissä tiloissa. Niin kauan kuin yhteisiä tiloja on niin tällaista tilanteita ei voida täysin poistaa. Eiköhän enemmän pitäisi keskittyä siihen ajatukseen, että pukutilat ovat vaatteiden vaihtamista varten ja pesutilat peseytymistä varten? Ei kaikki nuoria naisia huvita gynekologillekaan mennä riisumaan. Kuitenkin siellä olisi ihan suotavaa käydä.

Sitten vielä voimme palata siihen, että joku kokee epämiellyttäväksi sen, että toinen kertoo olevansa homo. No jokainen meistä kertoo asioita, jotka joku kokee epäsopiviksi milloin mihinkin. Jokainen meistä on luultavasti saanut Facebookissakin kommentteja, joissa pohditaan onko tämän ja tämän kirjoittaminen Facebookissa sopivaa. Sitä se elämä on. Jokainen päättää kuitenkin itse mitä asioita on soveliasta julkaista ja mitä ei, ja niin kauan kuin kertomalla asioita julkisuuteen ei vahingoiteta ketään toista ei mielestäni kukaan muu voi päättää mitä toisen on sopivaa kertoa julkisesti ja mitä ei. Nämä asiat ja rajat jokainen päättää omalta kohdaltaan itse. Joku julkimo esittelee lehdessä taloaan, joku autoaan. Mielestäni siinä, että mennään arvostelemaan vaikkapa sitä, että toinen on julkisesti homo tai toinen toinen kertoo lehdessä sairaudestaan on niiden yksityisyyden rajojen ylimenemistä. Kenelläkään ei ole yksinkertaisesti oikeutta tulla kertomaan ihmiselle oliko kertominen homoudesta, masennuksesta tai sattuneesta onnettomuudesta oikein vain väärin.

Jokainen meistä LHBTI-aktivisteista haluaa nimenomaan sitä, että tulevaisuudessa kenenkään ei tarvitse tulla ”kaapista ulos”, eikä tällaista typerää termiä enää edes käytetä, koska sillä mikä kunkin suuntautuminen ei ole mitään väliä. Ei homous ole tosiaan sen kummempi asia kuin vasenkätisyys. Vasureita ei syytetä itsensä korostamisesta, vaikka vasureilla on oma festarikin. Tavoite on se, että siinä ei ole enää mitään uutisoimisen arvoista, että joku on homo tai bi ja joku ei halua määritellä itseään, koska me olemme erilaisia ja se on täysin sitä tylsää arkipäivää ja normaalia elämää ihan kuten heterouskin. Luulen, että LHBTI-yhteisöissä odotetaan paljon konservatiiveja innokkaammin kaapista tulo-otsikoiden loppumista. Jokainen vähemmistöön kuuluva haluaa vain elää rauhassa. Nyt vielä näitä otsikoita tulee, kun joku ”paljastuu homoksi”, mutta se päivä tulee kun niitä ei enää tarvita mihinkään.

Laitan tähän nimettömänä yhden kommentin, joka puhutteli minua:

”Seksuaalisuutta ei tarvii joka yhteyteen tuoda.Esim.työnhakuun,urheiluun,politiikkaan jne.Ei seksillä ja seksuaalisuudella ole mitään tekrmistä ko.asioiden kanssa..Seksi sitten erillisenä asiana on toinen juttu”

Ajatus, että seksuaalisuudesta ei saa puhua, mutta seksistä saa oli minusta erikoinen. Eli jos minä sanon: ”En halua kategorioida seksuaalista suuntautumistani” tämä ei ole korrektia, mutta jos kerron kaiken ”panoelämästäni” niin se on korrektia.

Tasa-arvo nyt vain on poliittinen asia halusi sitä joku yksilö tai ei. En ole kuullut, että kukaan olisi työnhaussa ilmoittanut huutavansa ”Olen homo homo homo!!! Kuulitko sää olen homo!”. Toki jos kumppani on samaa sukupuolta ja vaikka nimi tulee esiin, niin tätä nyt on mahdotonta kätkeä. Ilmeisesti kuitenkin homon pitäisi kyetä tämä kumppanin nimi kätkemään, mutta heteron ei. Tällä logiikalla minäkään en voi ilmoittaa, että olen naimisissa miehen kanssa, sillä samojen ”sääntöjen” tulee sitten koskea kaikkia. Ei voi vaatia muilta sitä mitä ei itsekään toteuta.

 

Kuka pelkää homoa?

Eräs Facebook-ystäväni kommentoi seuraavaa uimari Ari-Pekka Liukkosen kerrottua homoudestaan: ”Homokisat taas.Montako homoa tulee kaapista,se maa on voittanut.Urheilusta viis..”

Huomattavaa on, että kyseinen ihminen pitäytyy aina kovasti käsityksessään, ettei hän oli homofoobinen. Kun tällaista päivitystä menee kommentoimaan tyyppillinen vastaus kommenttiin alkaa jotenkin näin: ”Siis mä olen aina puolustanut seksuaalivähemmistöjä, mutta eihän tällaisesta jatkuvasta homotuksesta tule enää yhtään mitään! Lehdissä on pelkkiä homoja!” ”Siis mähän olen aina puolustanut seksuaalivähemmistöjä, mutta en mä voi sitä tasa-arvoista avioliittolakia allekirjoittaa, ku homot pyrkii viemään meidän normaalien avioliitto-termin!” Kun urheilija kertoo avoimesti olevansa homo kisoista tulee ”homokisat”. Sama heijastui vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Meillä oli homoseksuaali presidenttiehdokas, ja vaaleista tuli ”homovaalit”. Pelkkä avoin homona oleminen saa ihmiset ajattelemaan pelkkää sänkyelämää aina ahdistumiseen asti. Avoin heterona oleminen ei kuitenkaan saa tällaista reaktiota aikaan.

Tällaiset kommentit saavat jokseenkin savun nousemaan korvista. Miten ihminen voi väittää puolustavansa seksuaalivähemmistöjä, jos heille ei ole valmis antamaan edes täysivaltaisia ihmisoikeuksia? Seksuaalisuutensa kanssa sinut olevan ihmisen ei käsittääkseni tarvitse pelätä sitä, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän. Ajatellaan, että jos suurin osa urheilukisoissa kilpailevista on heteroita, eikö tällöin koko urheilu olisi aikamoista heterourheilua… No ei tietenkään. Tämähän on aivan typerä ajatuskin. Kun siirrytään pois ”normaalina” pidetyltä alueelta ajatuksesta tulee monen päässä kuitenkin täysin validi. Seksuaalivähemmistöt eivät edelleenkään ole uhka hereroille, eikä luojan kiitos onneksi suurin osa heteroista näin ajattelekaan. Aina myös puhutaan siitä miten ”homot korostavat seksuaalisuuttaan”. Yksikään homoystäväni ei ole koskaan sen kummemmin korostanut seksuaalista suuntautumistaan. Se, että on avoimesti oma itsensä, sanoo olevansa homo tai on parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa julkisesti ja puolustaa oikeuksiaan ei ole seksuaalisuutensa korostamista millään tavalla. Jos joku näkee tämän seksuaalisuutensa korostamisena niin voi sanoa, että vika on katsojan silmässä ei seksuaalivähemmistöjen edustajissa.

Uutiset, joissa puhutaan kaapista tulemisesta ovat ylipäänsä hölmöjä. Missä vaiheessa heterot tulevat kaapista? Ai niin, eiväthän he tule, koska ihminen on hetero ellei ”se sitten tule kaapista”. Heteronormatiivisuus elää ja voi hyvin. Tästä kertoo myös se, että esimerkiksi termi cis-sukupuolinen (ihminen kokee fyysisen syntymäsukupuolensa oikeana) nähdään turhana, koska ”eihän normaalille tarvitse olla mitään erillistä termiä vaan normaali on normaali”.

”Yhteiskuntatieteilijä Tuula Juvosen mukaan median kaapista ulos -otsikot paljastavat yhteiskunnan heterokeskeisen ajattelutavan.

– Kaappi-ilmaisut kertovat erittäin vahvasta hetero-olettamuksesta. Ihmisen katsotaan olevan hetero ennen kuin toisin todistetaan, Juvonen sanoo.”

Moni hetero ei osaa edes ajatella, että tiukasti raamitetusta yhteiskunnallisesta sukupuoli- ja seksuaalikäsityksestä voi olla haittaa heteroillekin.

”Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteissä seksuaali- ja sukupuolisyrjintää tutkinut Marja Kokkonen painottaa, että kapeakatseisuudesta ja erilaisien urheilulajien homoleimoista on haittaa myös heteroille.

– On paljon poikia, jotka haluaisivat tanssia, mutta pelkäävät leimautumista homoiksi tai tyttöjä, jotka haluavat pelata jalkapalloa, mutta eivät halua kuulla lesbottelua, Kokkonen kertoo.”

Homoleiman pelko kertoo myös surullista kieltään siitä, että homous nähdään edelleen omituisempana ja huonompana kuin heterous. Homoksi mielletty altistuu syrjinnälle ja pilkalle. Monet tiedotusvälineet ovat uutisoineet viime aikoina siitä, että urheilumaailma on hyvin konservatiivinen. Moni ei jopa pidä mahdollisena sitä, että omassa urheiluseurassa olisi seksuaalivähemmistöön kuuluvia. 

”Kokkonen lähetti seksuaali- ja sukupuolisyrjintää koskevan tutkimuksensa kysymykset suomalaisille urheiluseuroille, jotta nämä välittäisivät kysymykset urheilijoille.

– Osa isojenkin urheiluseurojen miespuolisista johtajista vastasi minulle ihan vakavissaan, ettei kyselytutkimus koske heidän seuraansa, sillä heillä ei ole homoja, Kokkonen kertoo.”

On vaikea ajatella, että tällaiseen törmää vielä vuonna 2014.

Määrittely on ihmiselle itselleen monesti tärkeää ja monesti saattaa auttaa läheisiä ja ystäviä ymmärtämään, mistä on kyse. Kuitenkin on huomattava myös se, että ihmiselle on täysi oikeus olla määrittelemättä sukupuoli- tai seksuaali-identiteettiään näin halutessaan. Jos ihminen ei kuitenkaan kerro meille olevansa hetero, emme voi olettaa edes heteroseksuaalisessa parisuhteessa elävän olevan hetero. Emme voi myöskään olettaa häntä homoksi, biseksuaaliksi tai panseksuaaliksi. Emme voi olettaa myöskään homoseksuaalisessa parisuhteessa elävän olevan homo. Hän voi olla bi- tai panseksuaali tai ihminen, joka ei halua määritellä itseään. Emme siis voi olettaa mitään myöskään niistä urheilukisoihin osallistujista, jotka eivät ole ”tulleet kaapista”.

Jos urheilumaailma on seksuaalivähemmistöille vaikeaa niin sukupuolivähemmistöt ovat vielä hankalammassa asemassa. Tämä tapaus ei sinänsä liity urheiluun, mutta niinkin suuri media kuin Helsingin Sanomat kirjoitti transsukupuolisesta miehestä naisena. Olen usein sukupuolivähemmistöistä liikuntapalveluissa keskusteltaessa törmännyt kysymykseen ”No kuinka laaja tämä on ongelma on?”. Onko se oikeastaan mitenkään merkityksellistä? Jos kunnassa on vain yksi pyörätuolia käyttävä, eikö luiskia kannata rakentaa? Syrjintä tuntuu yleensä aina sen kohteeksi joutuvasta pahalta, ja syrjintä on aina väärin. Ei uimahallista ulosheitettyä transsukupuolista lohduta se, että cis-sukupuoliset voivat käyttää uimahallia vaivatta. Joskus olen miettinyt, että mitä jos tällainen ”typerää hypetystä ja homotusta”-ihminen saisi vaikka intersukupuolisen lapsen? Sehän olisi ”epänormaalia ja kamalaa”. Valitsisiko tällainen vanhempi lapselleen leikkauksen vauvana sopeuttaakseen hänet ”normaali”-käsitteen alle? Usein nämä samat ihmiset kyllä vastustavat kovasti esimerkiksi lapsille tehtäviä ympärileikkauksia.  Intersukupuolisen lapsen leikkaaminen toiseen sukupuoleen sopivaksi on kuitenkin aivan samanlaista väkivaltaa ja lapsen koskemattomuuteen kajoamista. Sen sijaan, että annettaisiin lapsen itse käsitellä asiaa ja päättää siitä kun hän on siihen kypsä tehdään päätös lapsen puolesta.

Jostakin kumman syystä näitä arjessa ilmeneviä asioita vähätellään. Jos ihminen kehtaa vaatia inhimillistä kohtelua, se nähdään itsensä tykötuomisena ja jopa ”normaalien ihmisten” oikeuksien polkemisena. Yhyy, onhan se kamalaa jos homo uskaltaa sanoa julkisesti olevansa homo. Kyllä tässä nyt varmasti moni hetero traumatisoituu loppuiäksi.

Setan Facebook-sivuilla keskusteltiin myös oletetustikin Ari-Pekka Liukkosen tapauksesta, ja keskusteluun tuli toki klassisia ”Homous on sairaus”-kommentteja, mutta myös ”mielenkiintoisempaa” tavaraa, joiden kautta voimme tarkastella näiden ”Kyllä homot on ok, mutta homotus ei”-ihmisten näkökulmaa.

”Maailmassa on aina ollut homot ja heterot….sen kummemmin kantaa ottamatta toivon kuitenkin tässä nykypäivän ”homohehkutuksen” yleistyessä yhä voimakkaammin … etteivät lapset siinä vaiheessa kun jo alkavat ymmärtämään asioita rupea kyselemään että ”mikä on hetero”…..”

En voinut tietenkään vastustaa kiusausta ja kävin vastaamassa.

”*** ******, mitä on ”homohehkutus”? Heteropariskuntia on joka puolella, mutta jostakin kumman syystä en kuule kauhistelua ”heterohehkutuksesta”. Siksikö, koska se olisi järjetöntä? No yhtälailla on järjetöntä puhua ”homohehkutuksesta”.

Joskus näitä hetero- ja homojuttuja mediassa laskettiinkin, ja kyllä ne heterot edelleen kirkkaasti voittivat, jos sillä nyt jollekulle jotakin merkitystä on. Heterojutuissa ei myöskään yleensä mainita sanaa hetero. Joten jos lasketaan pelkkiä homo-sanan mainintoja, niin voidaan toki saada aikaiseksi ajatus, että vain homoista puhutaan. Heteron ei tarvitse tulla ”kaapista ulos”. Minusta olisi toisaalta hirveän piristävää, että heterot uskaltaisivat toteuttaa omaa kaapista ulos-kampanjaa, jolla kyseenalaistettaisiin heteronormatiivisuutta. Lopulta toivottavasti kenenkään ei tarvitse tulla kaapista ulos, vaan jokainen meistä voi vain olla oma itsensä ilman, että kukaan pitää jonakin ”hypetyksenä” sitä, että ihminen uskaltaa olla oma itsensä.  

Miksi lapsi ei saisi kysyä mikä on hetero?”

Heteron ja cis-sukupuolisen ei tosiaan tarvitse miettiä sitä uskaltaako ilmaista olevansa hetero ja cis-sukupuolinen ilman, että sitä pidetään jonakin hypetyksenä. ”Homohypetyksestä” tai ”homohehkutuksesta” puhuessaan jokaisen kannattaisi miettiä, mitä tämä oikeasti tarkoittaa? Millaisen viestin se sisältää? Tällaisten sanojen käyttäminen sisältää aina vaatimuksen siitä, että seksuaalivähemmistöjen tulisi olla hiljaa omasta suuntautumisestaan, koska avoimesti omana itsenään oleminen on hypetystä. Tällaistako viestiä te todella haluatte levittää esimerkiksi lapsille ja nuorille? Että omana itsenään avoimesti oleminen on typerää hypetystä? Onko avoimesti heterona oleminenkin typerää? Ai niin, eihän se ole, koska se on ”normaalia”…