Itsenäisyyttä, oikeudentajua ja vapautta

Aina silloin tällöin postilaatikkooni tulee valkoinen hyvin huomaamaton kirjekuori, jossa on ainoastaan nimeni, osoitteeni ja postimerkki. Koska muistini on tunnetusti hyvä, mutta vähän liian lyhyt, niin ensimmäisiä kertoja hämmästyin joka kerta, että mikä ihme tämä on? Nyt tuon mysteerikirjeen ulkonäkö on jo ajat sitten painunut alitajuntaani. Nämä eivät ole kirjeitä salaiselta ihailijalta tai uhkauksia vihamiehiltä. Nämä ovat Pirkanmaan Setan jäsenpostia.

Sen lisäksi, että opin muistamaan kuka näitä kummia kirjeitä oikein lähettää kesti minulla hetken aikaa tajuta, miksi yhdistyksen jäsenposti on pakattu näin. Jopa Sesam-lehdet, silloin kun paperiversio vielä kotiin jaettiin, tulivat pakattuina tällaisiin ”mysteerikuoriin”. Kuulun muihinkin yhdistyksiin, ja niiden jäsenposti tulee yleensä yhdistyksen logolla ja lähettäjän tiedoilla varustettuna. Mutta Setan jäsenyys ei olekaan kaikille juttu, josta uskaltaa julkisesti laulaa. Siitä voi tulla harmia. Siitä voi tulla leima. Liittyessäni Pirkanmaan Setan jäseneksi seksuaalivähemmistöistä ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista puhuttiin jo avoimesti mediassa ja politiikassa. En osannut edes ajatella, että asia on edelleen tavallaan näinkin tabu. Että Setan jäsenyys voi todellakin leimata ihmisiä. Itse en sinisilmäisenä osannut alunperin edes ajatella, että tällaiseen yhdistykseen kulumisesta voisi saada osakseen harmia. Että siihen ei ehkä uskaltaisi julkisesti kuulua. Silloin minä todella tajusin, että Suomessa 2000-luvulla pelätään. Joudutaan pelkäämään.

Olin vasta aloittanut aktiivisen bloggaamisen, ja olin silloin aika untuvikko. Nyt tiedän paremmin millaisia keskusteluita käydään, ja millaisia asenteita edelleen on voimissaan. Vuosien kuluminen ja vihapuheen lukeminen eivät ole kuitenkaan saaneet intoa tai tahtoa murtumaan. Päinvastoin. Kaikki tämä näyttää toteen sen, että töitä on vielä tehtävänä. Haluan, että koittaa päivä jolloin jokainen voi avoimesti kuulua Setaan ilman, että hänen täytyy pelätä leimaa tai hankaluuksia. Haluan, että koittaa päivä, jolloin ”homoleimalla” ei enää ole väliä, koska homous, heterous ja kaikki siltä väliltä ovat samanarvoisia. Haluan, että jäsenposti voidaan lähettää yhdistyksen nimellä ja logolla varustettuna, eikä sillä enää ole väliä.

On tärkeää, että kaikkia meitä kohdellaan tasa-arvoisesti yhteiskunnan silmissä. Yhteiskunnan pitää antaa viesti, että ketään ei saa syrjiä. Olemme edenneet jo kaksi suurta askelta juridisen homofobian nujertamiseksi. Eduskunta äänesti perjantaina 28.11 tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen puolesta äänin 105-92, ja suuri valiokunta yhtyi täysistunnon päätökseen äänin 17-8. Nämä askeleet ovat kohdanneet kiviä ja kantoja edessään, mutta lopulta ne on astuttu loppuun asti. Seuraavat askeleet ovat edessä, ja me emme aio perääntyä. Me astumme nekin loppuun asti vaikka läpi kananmunakuurojen. Tasa-arvon toteutuminen ei ole mielipidekysymys, vaan sivistyneen yhteiskunnan perusarvo. Perjantaisen äänestyksen jälkeen törky räjähti netissä käsiin. Ikävä kyllä tämä oli arvattavissa. Tasa-arvon vastustajat voivat haukkua, uhkailla ja sylkeä meidän tasa-arvon kannattajien kasvoille. Voitte yrittää halpamaisesti esittää uhria, joiden pyhään avioliittoon kosketaan. Teidän rumat sananne ja ala-arvoinen käytöksenne eivät kuitenkaan saa ihmisiä perääntymään, ja uhkauksenne eivät vaienna meitä. Voimme kompastua, mutta me emme kaadu. Tämän kirjoituksen henkimä viesti ei koske pelkästään tätä asiaa, vaan kaikkeen epätasa-arvoon on puututtava rohkeasti ja periksiantamattomasti. Sivistyneessä Suomessa ei syrjitä. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä asioita riippumatta siitä, mikä on taloudellinen tilanne tai mitä muita asioita on käsiteltävänä.

Jokainen askel kohti parempaa huomista on vaatinut päättäväisyyttä ja vahvuutta, eivätkä tasa-arvoista avioliittolakia koskevat askeleet ole olleet poikkeus. Muutokset parempaan eivät tule itsestään, eivätkä ne yleensä tule helpolla, mutta jos kaikki alistuvat huominen on synkkä. Suomi on ihmisten maa, erilaisten ihmisten maa. Suomi ei ole erilaisuutta kammoksuvien yksityistä omaisuutta. Suomen kansalaisten tulee olla kuten isänmaansa. Itsenäisiä ja vapaita. Vahva ei ole se, joka käyttää voimaa lyödäkseen pienemmän alas. Vahva on se pieni, joka kestää ne iskut ja nousee periksiantamattomana ylös. Minun suomalaisuuteni on sitä periksiantamattomuutta, oikeudentajua ja vapautta meille jokaiselle tulla näkyväksi ja tasa-arvoisesti kohdelluksi omana itsenään. Tasa-arvoisen huomisen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta askel kerrallaan. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Vitsinvapaus

Naputellaanpas vaihteeksi närkästymisestä ja loukkaantumisesta. Kumpi on absurdimpaa loukkaantua ”vitsistä” vai loukkaantua siitä, että joku loukkaantuu ”vitsistä”? Jälleen palaamme klassikkoon; kuka saa kirjoittaa, ja mitä saa kirjoittaa? Onko sanojalla ja kirjoittajalla vastuuta sanomisistaan ja kirjoituksistaan, vai voiko kaiken kuitata huumorilla? Meillä saa sanoa ja kirjoittaa mielestäni suhteellisen vapaasti, ja siten niistä sanomisista ja kirjoittamisista voi toivottavasti myös keskustella leimautumatta kukkahattua kantavaksi rouvashenkilöksi. Tämän kirjoituksen inspiraationa toimii siis Sanna Ukkolan Ylen blogikirjoitus Mimosien maa, jossa Ukkola kritisoi kansalaisten reaktioita ”vitsillä heitettyihin mauttomuuksiin” ynnä muihin vastaaviin ihmisten tai median ylilyönteihin. Ukkolan mielestä vitseistä on turhaa ”loukkaantua”, ja toki ihmisten on tiedettävä aina luonnostaan, koska kyseessä on vitsi. Siitä, missä minkäkinlaisia vitsejä on sopivaa laukoa ei pitäisi keskustella, koska sehän on aika turhaa.

”Milloin meistä on tullut loukkaantujien valtakunta, mimosayhteiskunta? Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä ihan kaikesta? Eikö ihminen saa heittää enää herjaa ilman, että hänet ristiinnaulitaan?

Vaikka meillä on maailman vapain lehdistö, keskustelukulttuurimme on äärimmäisen tunkkainen.

Hallitus ei Suomessa heitä toimittajia tyrmään, mutta ällistyttävän moni on valmis sysäämään väärinpuhujat henkiseen eritysselliin.

Sensuurin ja vaikenemisen vaatimuksista on tullut sananvapauden mallimaassa arkipäivää.”

Mikä sitten on oma henkilökohtainen suhtautumiseni niinkin monimutkaiseen taiteenlajiin kuin huumori? No mielestäni kaikennäköistä huumoria voi heittää, mutta jos haluaa tehdä sen ilman jälkipuinteja, niin kannattaa katsoa missä ja millaisessa tehtävässä sitä kyseenalaista huumoria voi heittää. Meikäläinen on monesti täällä kotona heitellyt sellaista huumoria, että moni nettituttavani ei koskaan uskoisi moista minusta. Täällä kotona minulla on vastaanottavana yleisönä mieheni, joka ymmärtää mautonta ja mustaa huumoriani. Mieheni tuntee minut ihmisenä, ja tietää ajatukseni vitsin takana. Hän osaa lukea minua. En kuitenkaan voi olettaa kaikkien nettituttujeni tai blogin lukijoideni osaavan lukea onko mauttoman vitsin takana metsää vai merta. Tätä asiaa yritän ihan itse ajatella.

Kaikkia vitsejä ei kannata heittää Facessa, blogissa, lehtihaastattelussa tai torilla, jos ei halua antaa itsestään sivistymättömän idiootin kuvaa. Oikeus sanoa ei ole minulle synonyymi sille, että pitää sanoa. Olen ehkä sitten vähän kukkis, mutta yritän ilmaista aina asiat siten, että en tietoisesti loukkaa kanssaeläjiä. Toki mistä tahansa voi loukkaantua, mutta eri asia on voiko siihen, että joku kuitenkin loukkaantuu verhota loputtomiin käytöstapojen puutetta. Koska joku kuitenkin loukkaantuu minun ei tarvitse miettiä omia ilmaisutapojani? Onko se, että aikuinen ihminen miettii miten asiat ilmaisee vaatimus vaieta? Mielestäni on todella outoa ajatella, että itselleni täysin normaali aikuisuuteen kuuluva asia mielletäänkin sensuuriksi. Itse olen aina sanonut mitä ajattelen, olen vain yrittänyt miettiä miten sen teen. En koe, että olisin sensuroinut mielipiteitäni.

Jos kerran kaiken saa sanoa, niin eikö silloin ole ok sanoa sekin, että jokin menee minusta hyvien tapojen rajojen yli? Mielestäni on jotenkin hassua, että se joka ei diggaa totaalista käytöstapojen puutetta, onkin sitten se hölmö vouhottaja. Omasta mielestäni jokainen saa todellakin sanoa ja kirjoittaa mitä lystää, mutta jos sanoo tai kirjoittaa ajattelematta yhtään mitä tekee, niin pitää kestää myös jälkipuinti. Eikö Ukkola nyt sitten vastaavasti yritä tämän oman logiikkansa mukaan vaientaa toisin huumorista ajattelevia?

Vakavaa masennusta sairastavana näen päivittäin hölmöjä ja täysin asiattomia heittoja liityen sairauteeni, ja lähinnä ne tietyllä tavalla pistävät miettimään sitä millaisessa maailmassa elämme. En minä näistä jaksa loukkaantua, mutta silti en heittäisi vastaavanlaisia itse. Toki heitän itsekin vitsiä sairaudestani ja monista muista tabuista esimerkiksi täällä kotona. Jos kuitenkaan esimerkiksi nimittelyä tai asiatonta käytöstä ei saa ”tuomita” tai arvostella, niin tällöinhän emme voisi tuomita koulukiusaamistakaan. Aikuinenkin voi joskus sanoa jotakin harkitsematonta. Silloin voi miettiä olisinko voinut ilmaista asian eri tavoin, ja mahdollisesti pahoitella käytöstään. Ei se oman käytöksen miettiminen ole maailmanloppu.

”Tuorein raivon aiheuttaja on sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantila, joka erehtyi vitsailemaan aiheella, josta Suomessa ei saa vitsailla.

Mantila kommentoi viikoittaisella Valitut-palstallaan kevyeen sävyyn Chelsea (ent. Bradley) Manningia: ”Tietovuotaja Bradley Manning haluaa muuttua naiseksi. Se ei ole ihme. Laverteluhan on aina ollut ämmämäistä.”

Hätiin riensivät ihmisoikeusjärjestö Seta ja Naisasialiitto Unioni, jotka kiirehtivät tuomitsemaan Mantilan kommentin.

”Heitto on paitsi transfobinen, myös seksistinen. Ihmettelen, että yleinen sanomalehti menee tällaiselle linjalle”, Setan pääsihteeri Aija Salo jyrähti.

Joskus ihmettelen suomalaista keskustelukulttuuria. Mielestäni Mantilan kommentti ei ollut transfobinen, ehkä hieman sovinistinen. Ei se silti uhkaa minun naiseuttani millään tavalla.”

Se, että kaikki eivät ole hyväksyneet tällaisen heiton kuittaamista huumorilla, on mielestäni todellakin ymmärrettävää. Tosin heitto kertoo mielestäni paljon maailmasta, jossa moni ei edelleenkään tiedä mitä transsukupuolisuus tarkoittaa, mutta vitsiähän siitä kaikki voivat vääntää. Hauskaahan transsukupuolisuus on, vaikka siitä ei mitään tietäisi… Onko kommentti transfobinen? Onko se sovinistinen? Jokainen tietysti tulkitsee tavallaan, mutta mielestäni tällainen kommentti on ainakin helvetin mauton ottaen huomioon transsukupuolisten aseman yhteiskunnassamme.

Hameeseen pukeutuvaa miestähän nyt vain kutsutaan transuksi, eikös juu, koska se on muka hauskaa ja transu on hyvä pilkkanimi. Kun kysyy ihmisiltä tarkoitatko transulla transsukupuolista vai kenties transvestististä henkilöä vai ehkä jopa queeriä, niin he saattavat mennä hämilleen. No transuhan on transu, vitsin aihe vain eikös joo? No ei varmasti ole ainakaan niiden mielestä, jotka tällaisisten vitsien välittämistä ennakkoluuloista kärsivät arjessaan. En ole transsukupuolinen enkä voi puhua transsukupuolisten suhtautumisesta tähän kommenttiin, mutta typeriä ennakkoluuloja ja mauttomia kommentteja olen tosiaan joutunut kohtaamaan. Voin jotenkin samaistua siihen tunteeseen, mitä se on kun toinen ei ymmärrä mistä puhuu ja vitsailee asialla. En ymmärrä lainkaan miksi Setan pääsihteeri Aija Salo ei olisi saanut puuttua tähän, ja sanoa mielipidettään? Koska se oli vitsi? Transfobiaa on kyllä tarpeeksi jo ilman mauttomia vitsejäkin. Mielestäni siis Mantilan kommentin asiattomuudesta keskustelu on myös ollut täysin ymmärrettävää.

”Talous on kuralla, valtio velkaantuu silmissä ja Eurooppa ympärillä kärvistelee historiansa pahimmassa talouskurimuksessa.

Mutta meillä pöyristytään, järkytytään ja kohistaan yhden päätoimittajan heitosta.

Totta kai Mantilan möläytys oli hölmö eikä edes hauska, mutta onko tosiaan jokaisesta möläytyksestä nostettava tällainen valtaisa meteli?”

Entä voiko ihmisten käytöstavoista ylipäänsä käydä keskustelua, koska Euroopassa on talouskriiisi. Koska on tärkeämpiäkin asioita? Voiko ihmisoikeusrikkomuksista Suomessa käydä keskustelua, koska Afrikassa on nälänhätää. Tämä argumentti alkaa olla jo sen verran maailmaa nähnyt, että tämän voisi laittaa leppoisia lepopäiviä viettämään. Aina keksii jonkun tärkeämmänkin asian kuin se, mikä on nyt päivän puheenaiheena. Tämä pyörä voisi pyöriä loputtomiin, ja ikinä emme voisi keskustella mistään. Mielestäni on outoa syyllistää asioista keskustelevia hassuiksi vedoten siihen, että ”minusta maailmassa on tärkeämpiäkin asioita”. Ukkolan kirjoitus on mielestäni kuitenkin asiallinen, vaikka en kaikesta samaa mieltä olekaan.

Minusta on kuitenkin myös vähän hassua, että jos Ukkola todellakin kokee tällaiset asiat yhdentekeviksi, niin miksi hän kirjoitti kuitenkin aiheesta? Eikö tämänkin tilan olisi voinut käyttää vaikka talouskriisin ratkaisemiseen? Ukkola valitsi itsekin antaa tälle aiheelle palstatilaa Ylen blogistaan. En itse jaksa naputella kirjoitusta aiheesta, joka ei meikäläistä vähempää kiinnosta, ja jota pidän täysin epäolennaisena, mutta tyylinsä kullakin.

”Mitä keinoja on enää reagoida todellisiin ihmisoikeusloukkauksiin, jos koko verbaalinen arsenaali on jo käytetty puolivillaisten vitsien torjuntaan?

Poliittinen korrektius tässä maassa on mennyt jo niin pitkälle, että aapisista sensuroidaan possujen kuvia, jotta kukaan ei varmasti loukkaantuisi.”

Mielestäni normaaleissa käytöstavoissa ei ole mitään tekemistä poliittisen korrektiuden kanssa. Possujen sensurointi on hassua, koska tässä mennään juuri siihen, että kaikesta voi loukkaantua. Keltaisesta väristä voi loukkaantua. Mielestäni on kuitenkin aivan eri asia sensuroida possuja poliittisen korrektiuden takia kuin miettiä itse aikuisena ihmisenä sitä miten sen oman mielipiteensä asiasta ilmaisee. Vitsinvapauden mukana tulee myös vastuuta. Vapaassa yhteiskunnassa ihmisten voisi olettaa myös kantavan vastuunsa, koska pelkkiä vapauksia ilman vastuuta ei ole paitsi ehkä kännissä, läpällä ja kaveri teki-ajatusmallissa, jossa muilla on vastuu, ja jokaiselle yksilölle itselleen kuuluvat omasta mielestään ainoastaan vapaudet.

http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_mimosien_maa/6795505

 

Tähän loppuun soveltuneekin hivenen vitsikäs kuva...

Tähän loppuun soveltuneekin hivenen vitsikäs kuva…