Yhteiskunta ei ole vain toimitusjohtajia varten

Lamat ja taantumat ovat varakkaille aina hyviä saumoja markkinoida vähävaraisilta leikkaamista ainoana keinona saada talous nousuun. Tätä linjaa edustaa myös nokialaisen Purson toimitusjohtaja Jussi Aro.

IMG_6039 IMG_6038

Aron motiivit ymmärtää hyvin nopeasti. Toimitusjohtaja paroilla ja heidän kilpailukykyisillä yrityksillään on niin tiukkaa, koska valtio verottaa kohtuuttomasti, että vähäosaisiltahan on pakko leikata. Työläisetkin ovat aika paskoja, kun haluavat elää palkallaan.

Pakkohan tällaiseen peruskokoomuslaiseen tyhjään ja vastenmieliseen jorinaan oli vastine kirjoittaa.

”Purson toimitusjohtaja Jussi Aron kolumni Nokian Uutisissa perjantaina 26.2 oli turhauttavan tyhjää luettavaa. Kaikenlaisia ehdotuksia esitettiin sen kummemmin avaamatta, mitä ne oikeasti käytännössä tarkoittaisivat. Ihan ensimmäiseksi sanon, että tuskin kukaan ajattelukykyä omaava ajattelee, että työtä ei tarvitsisi tehdä tai etteikö kilpailukyky olisi tärkeä asia.

Kukaan ”Suomi nousuun leikkaamalla”-väestä ei ole kuitenkaan vieläkään osannut tarjota kovin hyviä selityksiä sille, miten yksityisten yritysten kilpailukykyä parannetaan sillä, että valtio ja kunnat leikkaavat jo huonossa asemassa olevilta? Miten ihmeessä huonossa asemassa olevilta leikkaamalla syntyy työtä? Miten neuroottisesti leikkaamalla ylipäänsä syntyy kasvua? Ajatushan on toki se, että vähempiosaisille entistä vähemmän ja parempiosaisille entistä enemmän.

Olisi myös mielenkiintoista tietää, mitä Aro tarkoitti sillä, että tulonsiirtojen varassa elävällä ei voi olla ”samaa elintasoa kuin työssäkäyvällä”? Itse sain aikoinaan osa-aikaisena pienipalkka-alan työläisenä monessa kuussa alle tonnin palkkaa. Moisella ei nykyisellä kustannustasolla kustanneta edes perustarpeita ilman lisätuloja. Kuinka pieniä esimerkiksi sosiaalietuuksien tulisi siis Aron mielestä olla, kun ne jo nykyisellään ovat riittämättömiä?

Aron ei varmasti onnekseen tarvitse miettiä, millaista on elää tulonsiirtojen tai pienen palkan varassa. Ymmärrän, että toimitusjohtajan todellisuus on erilainen kuin minun, 30-vuotiaan tällä hetkellä kuntoutustuella elävän, todellisuus. Silti olisi ollut suotavaa ennen kolumnin ulostuuttaamista miettiä, millaisia ne sosiaalietuudet ovat ja millaisen elintason niillä voi saavuttaa. Ei kukaan ole vaatimassakaan, että sosiaalietuuksista pitäisi pystyä mitään Purson toimitusjohtajan elämää viettämään… Sosiaaliturvan pitäisi kuitenkin riittää perustarpeisiin. Siitä ei ole kenellekään hyötyä, että ihmisten asemaa tarkoituksellisesti huononnetaan niin, että tulot eivät riitä arjen perustarpeisiin.

Mielenkiintoinen ristiriita kirjoituksessa oli myös siinä, että työn pitäisi muka olla Aron mielestä aina kannattavaa, mutta kirjoitus henki hyvin selvästi sitä, että ei se pahasta olisi jos työläisten edut ja palkat heikkenisivät. Miten esimerkiksi nykyisillä matalapalkka-aloilla työskentelystä tehdään kannattavaa leikkaamalla työläisten eduista? Miksi työläisiltä saa napsaista etuja pois ja huonossa asemassa olevilta viedä kaiken, mutta miksi esimerkiksi hyvintoimeentulevan toimitusjohtajan veroja ei saa korottaa? Siitä olen samaa mieltä, että työnteon pitäisi aina olla kannattavaa, mutta Aron kannattama politiikka ei tätä tavoitetta edistä.

Järkevä tehostaminen ei ole paha asia, mutta säästäminen pelkkänä itseisarvona ei ole toimiva lähtökohta. Talous ei käänny nousuun leikkaamalla, eikä ihmisiä heitteille jättämällä luoda sitä hyvinvointia. Mahtaako toimitusjohtaja Aro olla tietoinen, kuinka paljon valtio menettää vuosittain tuloja suuryritysten verosuunnittelun vuoksi?

Jos kerran kamala valtio vaikeuttaa kohtuuttomasti suurten yritysten toimintaa ja tekee kilpailukyvyn kehittämisestä suorastaan mahdotonta verotuksen ja säädösten kautta, niin miten ihmeessä on mahdollista, että Purso on kilpailukykyinen? Turhan kokoomuslaisen diipadaapan sijaan Aro voisi pistää jakoon vinkkinsä kilpailukyvyn parantamiseksi.

Voidaan perustellusti olettaa, että toimitusjohtajan näkemys edustaa myös Purson työnantajalinjaa. Purson työntekijöiden sietääkin siis toivoa, etteivät he esimerkiksi sairastu. Valtion pitäisi kuitenkin olla olemassa kaikkia kansalaisia, ei pelkästään varakkaita toimitusjohtajia ja heidän suuryrityksiään varten. Ihmillisyyden ja talouden ei pitäisi olla politiikassa vastakkaisia asioita. Enemmänkin niiden tulisi olla toisiaan tukevia asioita.”

Tähän ”nettiversioon” liitän vielä sen, miten kurjasti Purson johdolla menee.

”Purson toimitusjohtaja Jussi Aro sai 167 083 euron ansiotulot ja 19 080 euron pääomatulot. Purson omistajistosta Jari Ollilan ansiotulot olivat viime vuonna 26 417 ja pääomatulot 580 151 euroa sekä Virpi Kaasalaisen ansiotulot 40 101 ja pääomatulot 519 366 euroa.”

Eiväthän ihmiset millään tule tällaisilla tuloilla toimeen, kyllä se on pakko lähteä esimerkiksi työttömiltä, sairailta, vammaisilta, eläkeläisiltä leikkaamaan ja pistettävä röyhkeät palkkaa ja etuja vaativat työläiset ruotuun. Tämä on aivan järkyttävää, miten tällaiset ”rupuperseet” varastavat rikkaiden pöydästä. Vain varakkailla on näet oikeus vaatia itselleen lisää.

Purso voi toki yrittää ratsastaa sillä, että he ilmoittavat maksavansa veronsa Suomeen. Kiva asia kyllä, mutta omasta mielestäni tämän pitäisi olla tavallaan itsestäänselvä asia, että verot maksetaan siihen maahan, missä toimintaa pyöritetään.

Aro kuten moni muukin pukee oman edun tavoittelunsa valtion pelastamisen kaapuun. Minun näkökulmastani hän ei tässä kovin kaksisesti onnistunut, mutta joku taatusti tämänkin syötin nielaisi koukkuineen päivineen, koska ”Kyllähän Purson toimitusjohtaja tietää…” Kurjistamis- ja eriarvoistamispolitiikka sopii varsin hyvin isojen yritysten johdolle. Halvempi työvoima ja nöyrä työväenluokka sopisivat Aron kaltaisille ihmisille paremmin kuin hyvin. Köyhyyden ja eriarvoisuuden lisäämisellä ei kuitenkaan pelasteta yhteiskuntaa.

”Riviveronmaksajan” harha

Joskus sitä miettii, miksi ”kykypuolue” kokoomus on Suomessa niin suuressa suosiossa? Nettipalstoja lukemalla huomaa, että moni itseään ”kunnollisena veronmaksajana” pitävä saarnaa ”yhteiskunnan rahoilla elävistä”. Harvoin nämä kirjoittajat vaivautuvat miettimään, mikä tekee ihmisestä yhteiskunnan rahoilla elävän? Meitä yhteiskunnan tukien avulla eläviä pidetään automaattisesti ihmisinä, jotka huvikseen oleskelemme, koska rahaa tulee yhteiskunnalta ovista ja ikkunoista. Usein näillä ihmisillä ei ole tietoa siitä millaista on todella elää yhteiskunnan tuilla. Siitä elämästä on näet rento oleilu kaukana. Ilmeisesti työttömien tai sairaiden tulisi mielummin vaikka myydä itseään kuin nostaa yhteiskunnan tukia. Tällä hetkellä onneksi yhteiskunnassamme autetaan niitäkin, jotka eivät ole nettoveronmaksajia. Ajatus hyvinvointiyhteiskunnasta tukeutuu siihen, että ketään ei jätetä.

”Kunnollisina veronmaksajina” itseään pitävät ajattelevat usein, että he ovat korvaamattomia. Heidän kohdalleen ei heidän mielestään voi osua työttömyyttä tai sairautta. He eivät uhraa ajatustakaan sille, että he kuuluvat työpaikalla usein juuri siihen ryhmään, joka on korvattavissa ilman sen kummempia ongelmia. Riviveronmaksajan elämä on usein pienestä kiinni, ja yksi pieni asia voikin muuttaa kaiken. Me tavalliset tallaajat emme ole Wahlrooseja. Meillä ei ole työpaikoilla samanlaista asemaa tai vaikutusvaltaa vaikka kuinka uskottelisimme itsellemme olevamme korvaamattomia. On hölmöä ajatella, että sairastuminen tai yt-neuvottelut eivät voi koskettaa itseä, koska ”Minä olen niin tärkeä”.

Tässä yhteydessä voi myös mainita sen ryhmän, joka mielestään ei käytä mitään yhteiskunnan palveluita. Joskus tekisi mieli kysyä, että asutko talossa, jossa on kunnallistekniikka? Käytätkö yleisiä katuja? Mikäli vastaus on kyllä, niin käytät yhteiskunnan palveluita. On hassua ajatella, että pelkkä kuukausittain tienattava summa määrittää monien mielessä ihmisen arvon.

Jokaisen meistä voi korvata työntekijänä, mutta ihmisenä meitä ei korvaa kukaan. Jokainen meistä on arvokas yhteiskunnan jäsen, vaikka ei olisikaan nettoveronmaksaja tällä hetkellä tai koskaan. Ylimielisyys on turhaa. Olen itse vajavainen, enkä ole nettoveronmaksaja, mutta ainakaan en tallo toisia jalkoihini ja tiedostan elämän haavoittuvuuden.

Kun ”köyhä” lehteen pääsi…

Helsingin Sanomissa oli juttu pieneläkeläisistä. Tässä jutussa tuli jälleen loistavasti esille se, miten eri tavoin omaan tilanteeseensa voi suhtautua. Meinasin vetäistä unilääkkeeni väärään kurkkuun lukiessani tätä juttua. Heti aluksi kerron, että symppaan täydestä sydämestäni haastateltua Anne Kyyröä. Hänen tilanteensa on erittäin hankala ja hänen asenteensa on sellainen, josta me kaikki voimme ottaa oppia. Sen sijaan Silvolan pariskunta sai tämän suvakkihipin verenpaineen nousemaan, olkoonkin ”herttaisia senioreita”. 

”84-vuotias Kauno Silvola saa yrittäjän eläkettä. Kuljetusalan yritystä perustaessaan hän määritteli itse eläkkeensä tason. Yel-maksu jäi alhaiseksi, niin kuin se monella jää. Nyt Silvola saa käteen alle tuhat euroa kuussa. Osa summasta tulee Kelan maksamana kansaneläkkeenä.

”Ostaa ei voi, matkustaa ei voi, täytyy katsoa tarjouksien perään kun ruokaa haetaan”, Kauno Silvola sanoo.

Silvolan tilannetta helpottaa hieman se, että hänen ei tarvitse elää yksin. Silvolan vaimon Ellenin eläkkeestä jää verojen jälkeen käteen noin 1 300 euroa kuussa. Yhteenlaskettuna pariskunnan tulot ovat muutaman sata euroa yli pienituloisuusrajan.”

”Eläkkeet menevät kokonaan elämiseen. Myös lääkkeisiin menee paljon rahaa. Heinäkuussa pelkästään Ellen Silvolan lääkkeisiin meni yli 160 euroa.

”Kaiken maailman avustuksia annetaan ihmisille, jotka eivät käy töissä. Loppujen lopuksi ne ovat korkeampia kuin minun eläkkeeni”, Kauno Silvola sanoo.

”Tietysti se katkeroittaa mieltä, että jotkut saavat enemmän, vaikka eivät ole tehneet mitään”, hänen vaimonsa toteaa.

Tämä ei ole ihan totta. Toimeentulotuen perusosa on 480 euroa, työttömän peruspäiväraha perheettömälle on 686,86 euroa. Ajatus tukien jakamisesta saa kuitenkin Silvolat tuntemaan, ettei heidän työtään arvosteta.

Myös johtajien suuret eläkkeet kismittävät. Pariskunnan mielestä olisi reilua, että Suomeen säädettäisiin eläkekatto.

Viimeksi pariskunta on tehnyt isomman hankinnan viime marraskuussa. Silloin he ostivat 1 400 euroa maksaneen kristallikruunun olohuoneeseen 50-vuotishääpäivän kunniaksi.

Köyhyys hävettää. Siksi Silvolatkaan eivät halua ottaa vastaan apua. Paikallinen helluntaiseurakunta jakaa ruokakasseja, mutta tällaiseen Silvolat eivät ”todellakaan” halua lähteä. He elävät mieluummin kädestä suuhun.

Silvoloilla on sikäli hyvä tilanne, että heillä on jonkin verran säästöjä ja omakotitalo Mäntsälässä. Asumiskulut ovat suunnilleen 500 euroa kuukaudessa. Jos säästöjä ei ole ja velkaa on maksamatta, tilanne voi eläkkeelle jäämisen jälkeen muodostua katastrofaaliseksi.”

Tapanani on yleensä pidättäytyä toisten rahankäytön arvostelemisesta, mutta tällä kertaa annan mennä. Eläke menee siis kokonaan elämiseen, ja ruokaa on pakko ostaa tarjouksesta, mutta on säästöjä ja ostetaan 1400 euron kristallikruunu! Omakotitaloa en pidä vauraan merkkinä, koska siinä asuminen saattaa olla joskus halvempaa kuin asuminen kerrostalossa, mutta 1400 euron lamppu kattoon!!! Joku sanoo, että olen kateellinen. Ei, en ole kateellinen. En haluaisi mistään hinnasta olla noin ylimielinen. Mielummin olen nuori, sairas ja oikeasti perseaukinen kuin noin sokea. Käyttäköön Silvolat puolestani rahansa miten haluavat, mutta valittaminen tukien jakamisesta ”niille, jotka eivät tee mitään” on absurdia. Sillä 1400 eurolla olisi muuten saanut jo pari edullisemman budjetin matkaa tai käynyt ”muutaman” kerran teatterissa… Nämä ovat niitä valintoja, joita Silvoloilla on näköjään vielä varaa tehdä, ja hyvä heille näin.

Olkoonkin senioreita, niin silti tällainen ajattelemattomuus pistää sapen kiehumaan. Ei kai sitä nyt jumalauta haetakaan seurakunnalta ruokakasseja, jos on varaa ostaa 1400 euron lamppu!!! Jos meikäläinen nuorena tuilla pakosta elävänä ilmoittaa ostaneensa pari alle kahden euron lävistyskorua niin minua pidetään tuhlarina. En tahdo kehdata kertoa niistä muutaman euron ostoksistanikaan kenellekään koska pelkään ihmisten ajattelevan, että olisin voinut silläkin parilla eurolla maksaa enemmän velkojani. Ehkä meille nuorille kriteerit ”tuhlaamiseen” ovat erilaiset kuin vanhoille. Ehkä se, että vanhempi eläkeläispari ostaa 1400 euron lampun on sitten sitä vastuullista köyhän rahankäyttöä… Varmasti Silvolat ovat kruununsa ansainneet, mutta nauttisivat siitä sitten ilman kateutta työttömiä tai nuoria sairaita kohtaan. Huvinsa kullakin ja köyhälläkin saa olla joskus niin sanottua ”luksusta”. Köyhäkin saa joskus panostaa itseensä, mutta 1400 euron lamppu! Sentään tällä kertaa vaivauduttiin toimittajan toimesta oikaisemaan, että mielikuva työttömien tienesteistä ei ole totta. Mutta kun sehän on se periaatekymys. Mitäs ovat työttöminä saatanan hipit?

”Ajatus tukien jakamisesta saa kuitenkin Silvolat tuntemaan, ettei heidän työtään arvosteta.”

Tekisi mieli sanoa rumasti, erittäin rumasti. Jos olisin ollut toimittaja, niin en olisi voinut pitää suutani kiinni. Kyllä, monen eläke on liian pieni. Ei, tämä ei tarkoita sitä, että työttömille ja nuorena sairastuneille ei pidä maksaa mitään, ja että heidät pitäisi ajaa entistä kovempaan ahdinkoon. Saanko kirjoittaa suoraan? Ei, en henkilökohtaisesti arvosta kovasti noin ylimielisiä ihmisiä, joille elämä ei iästä huolimatta ole kartuttanut lainkaan viisautta, eikä kykyä ajatella, mitä sieltä suusta päästetään. Tiedän varsin hyvin senkin, miten huonot etuudet yrittäjillä on ja asiaan pitäisi saada muutosta. Asiaa ei kuitenkaan edistetä luomalla tällaista vastakkainasettelua yrittäjät ja vanhemmat eläkeläiset vs. työttömät ja nuoret sairaat.

Kuva: http://img2.wikia.nocookie.net/__cb20130516202211/adventuretimewithfinnandjake/images/5/5f/Bunny_facepalm_by_shlj23-d4s3yaj.jpg

Kuva: http://img2.wikia.nocookie.net/__cb20130516202211/adventuretimewithfinnandjake/images/5/5f/Bunny_facepalm_by_shlj23-d4s3yaj.jpg

Kyyrön tilanne on tosiaan oikeasti tiukka ja hänellä on aivan erilainen asenne. Toiset sen sijaan haluavat muilta kaiken pois, vaikka itsellä on perustarpeet. Toiset suhtautuvat vähävaraisuuteen erilailla ja ymmärtävät myös toisten erilaisen ahdingon. Silvoloiden saarna ei poikkea yhtään mamukriittisten ajatuksista. ”Muut saavat kaiken ilmaiseksi, ja minä en!”. Toinen kalastaa itse ruokansa ja elää kesät sähköttömässä mökissä, ja toiset puolestaan ostavat kristallikruunun! En kehtaisi julkisesti nimelläni lehdessä valittaa köyhyyttäni, jos olisimme mieheni kanssa ostaneet 1400 euron lampun. Olisivat nyt edes jättäneet tämän kertomatta tuossa haastattelussa. Suokaa anteeksi ruma kielenkäyttöni, mutta nyt vittu oikeasti! Onhan se totta, että köyhyys on näkökulmakysymys ja tulojen tippuminen tulee aina shokkina, koska ihminen tottuu nopeasti tiettyyn elintasoon. Rajansa kuitenkin kaikella.

Koska joku muuten vetää herneen nenään, niin mainittaneen, että kyseessä on vertauskuva. En kannata tuolilla naamaan lyömistä.  Kuva: http://fc03.deviantart.net/fs70/f/2012/014/a/9/some_people_just_need_a_high_five_by_neko_cat13-d4mby4i.jpg

Koska joku muuten vetää herneen nenään, niin mainittaneen, että kyseessä on vertauskuva. En kannata tuolilla naamaan lyömistä.
Kuva: http://fc03.deviantart.net/fs70/f/2012/014/a/9/some_people_just_need_a_high_five_by_neko_cat13-d4mby4i.jpg