Kansanedustajien viikon pohdintoja – ketä ihmisoikeudet koskevat ja saako vähän tappaa?

Perussuomalaisten kansanedustajat ovat taas latoneet tiskiin ”parastaan”. Laura ”ihminen ei ole apina” Huhtasaari on todennut, että ihmisoikeudet eivät koske kaikkia. Huhtasaaren mukaan ihmisoikeudet koskevat vain ”heikkoja”, kuten ”vauvoja tai vammaisia”. Pitihän taas päästä myös samaa sukupuolta olevien naimisiinmenostakin piikittelemään. Kuulemma ollaan menty liian pitkälle, kun joissakin maissa pidetään ihmisoikeuskysymyksenä sitä, että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat mennä naimisiin.

Kukakohan saisi oikein Huhtasaarelle valot päälle? Eikö Huhtasaari oikeasti ymmärrä, että jos samaa sukupuolta olevat parit ovat juridisesti eri asemassa kuin eri sukupuolta olevat parit, niin se on tasa-arvo- ja ihmisoikeusongelma? Vai onko Huhtasaari oikeasti sitä mieltä, että jos esimerkiksi eriväriset ihmiset tai eri uskontoa edustavat ihmiset eivät saa maan lain mukaan mennä naimisiin, niin kyse ei ole ihmisoikeuksien polkemisesta? Jos ihmisen oikeutta mennä naimisiin rajoittaa vaikkapa sukupuoli, etninen tausta tai ihonväri, niin miten tämä ei Huhtasaaren mielestä ole ihmisoikeuskysymys? Tähän kuulisin mielelläni jonkin sortin perusteluja. Toisaalta loogisen tarkastelun kestäviä perusteluja taitaa olla Huhtasaarelta turha odottaa.

Se, että Huhtasaari on akateemisesta perheestä oleva evoluution kieltävä kristitty ei oikeuta häntä yleisesti määrittelemään, mitä ihmisoikeudet ovat tai keitä ne koskevat. Jos Huhtasaaren henkilökohtainen vakaumus estää jonkun kanssa naimisiin menemisen, niin Huhtasaaren on jatkossakin hyvin helppoa toteuttaa omaa vakaumustaan omassa elämässään. Kukaan ei ole puuttumassa hänen henkilökohtaisiin oikeuksiinsa toteuttaa omaa vakaumustaan omissa valinnoissaan niin kauan kun hän ei muita valinnoillaan satuta.

Huhtasaarelle voin myös kertoa, että vammaisuus kuten ei mikään muukaan asia ei tee ihmisestä automaattisesti jotekin ”heikkoa ihmistä”.

”Ihmisoikeudet perustuvat siihen, että toisen oikeus on toisen velvollisuus. Niillä suojellaan ihmisiä toisilta ihmisiltä, koska eläimet eivät voi loukata ihmisoikeuksia.”

Ihmisoikeuksien pitää siis suojella ihmisiä toisilta ihmisiltä paitsi siinä tapauksessa, että maa (tai itse Laura Huhtasaari) vain päättää, että jollakin ryhmällä tai jollakulla yksilöllä nyt ei ole ihmisoikeuksia…

Jos en paremmin tietäisi, en uskoisi tällaisten sepustusten tulevan kansanedustajalta:

”koska eläimet eivät voi loukata ihmisoikeuksia.”

 ”– Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen.”

Myös Teuvo ”MV-lehti on luotettava media” Hakkarainen on aivoripuloinut ja kertonut, että esimerkiksi henkirikoksen uusijat pitäisi ”lopettaa”, koska yhteiskunnan ei kannata parantumattomia tapauksia elättää. Viis ihmisoikeuksista ja viis siitä, että niissä maissa, joissa kuolemantuomio on käytössä väkivaltarikoksia on runsaasti ja ne ovat usein hyvin raakoja. Koskakohan Hakkarainen siirtää kustannustehokkuusajattelunsa myös rikokseen syyllistyneiden ulkopuolelle? Uuniin vain, niin ei yhteiskunnalle tule kustannuksia. Herra Hakkaraisen the final solution ja ongelmat on pois poltettu.

Ihmisoikeuksien puolustajat kokoustamassa.  Kuva: http://www.honestreporting.ca/wp-content/uploads/2013/11/suncartoonun-721x433.jpg

Ihmisoikeuksien puolustajat kokoustamassa.
Kuva: http://www.honestreporting.ca/wp-content/uploads/2013/11/suncartoonun-721×433.jpg

Jostakin kumman syystä edelleen törmää myös siihen, että kuolemantuomion vastustaminen muka tarkoittaa sitä, että hyväksyy rikokset. Ei. Ei todellakaan. Se tarkoittaa sitä, että kenelläkään meistä ei ole oikeutta riistää toiselta elämää tai toimia välillisesti niin, että toiminnan seuraukset aiheuttaisivat ihmiselle kuoleman. Rikoksista pitää totta kai tulla seuraamuksia, mutta hengen riistäminen tai ihmisen lähettäminen kuolemaan ei sivistysvaltioissa kuulu niihin seuraamuksiin. Tällöin tuomareiden ja tuomion täytäntöön panevien tulisi ”lopettaa” myös itsensä, sillä hekin olisivat murhaajia.

Minusta on vastenmielistä edes ajatella, että esimerkiksi Hakkaraiselle toisten ihmisten hengen riistämisestä keskusteleminen on vain poliittinen peliväline. Oli ihminen sitten minusta miten vastenmielinen tahansa, en minä voi kannattaa hänen henkensä riistämistä, enkä viedä häneltä hänen ihmisoikeuksiaan. Minulla ei ole mitään oikeutta sellaiseen. Toisaalta mitäpä populisti ei ääniensä eteen tekisi.

Huolestuttavaa on juurikin se, että tällaiset aivan omissa maailmoissaan hiihtelevät toimivat kansanedustajina eli kannatusta löytyy, vaikka mistään ei mitään tiedetä, eikä halutakaan tietää. Tiede ei kiinnosta ja tieteen toteen näyttämiä asioita kiistetään. Kansainväliset sopimukset eivät kiinnosta. Niitä ollaan valmiita rikkomaan ja sopimuksia ollaan valmiita jopa kokonaan mitätöimään, koska nyt vain halutaan toimia niin.

Jälleen kerran täytyy kysyä, että elämmekö me todella vuotta 2015? Voimmeko siinä vaiheessa sanoa, että sivistys on kuollut ja kuopattu, kun suuressa salissa istuvat tosissaan pohdiskelevat kuolemantuomion hyödyllisyyttä ja kertoilevat, että ihmisoikeudet eivät koske kaikkia?

”Tähän on tultu – gaypornoa postimerkeissä”

Kansanedustajat Teuvo Hakkarainen ja Mika Niikko ovat jälleen vauhdissa. Kansanedustajat ovat nyt saaneet päähänsä, että syksyllä julkaistavat Tom of Finland postimerkit syyllistyvät homoeroottisuuden ja konservatiivien loukkaamisen ohella myös antisemitismiin. Asiasta on ”yllättäen” myös tehty kirjallinen kysymys. Lukiessani Oinosen huolesta liittyen näihin merkkeihin heitin vitsinä, että onkohan kirjallinen kysymys asiasta jo tehty… En tällöin tosissani uskonut, että kysymys tultaisiin todella tekemään. Olisihan tämä tosin pitänyt jo arvata. Tässä on taas hyvä tilaisuus esittää aktiivista kansanedustajaa. Suotta sitä yrittää aina välillä uskotella itselleen, että kyllä persujen naurettavuudellakin on rajansa.

”Suomen valtionyhtiö Itella aikoo julkaista syksyllä 2014 Touko Laaksosen alias Tom of Finlandin töihin perustuvia homoeroottisia postimerkkejä. Postimerkit tulevat leviämään ympäri maailmaa. Itellan arvoihin kuuluu mm. ’huolehtiminen toisista, ympäristöstä ja yhteiskunnasta’.”

”Itella on arvojensa vastaisesti unohtanut lapset ja nuoret. Ei ole mitenkään perusteltua, että tällaiset homoeroottiset kuvat päätyvät heidän käsiinsä, puhumattakaan kenenkään muun käsiin, joka ei halua niitä katsella”.

Someone think of the children! Seuraavaksi Hakkarainen ja Niikko ovat varmaankin kieltämässä saunomista. Saunassahan näkee toisten ihmisten paljaita pakaroita, ja tämä on lapsille täysin sopimatonta! Mihin toimiin ministeri aikoo ryhtyä tällaisen synnin ja turmelluksen poistamiseksi? Seuraavaksi Hakkarainen ja Niikko varmasti haluavat myös Suomen estävän pääsyn pornosivustoille, koska jos jotakin on internetissä olemassa niin sitähän on pakko katsella halusi tai ei! Käytännössä jokainen pornon katsoja on viaton uhri. Voihan sitä pornon katselua tietysti näinkin selittää. Myös pornoliikkeet on kiellettävä, koska niissähän on pakko asioida, jos niitä on olemassa!

Janrossijagayporno

”Suomen ei ole mitään syytä toimia tässä pioneerina. Postimerkit vahingoittavat Suomi-kuvaa. Niistä on uutisoitu ympäri maailmaa. Voimme vain kuvitella, kuinka voimakkaan negatiivisia reaktioita se saa aikaan konservatiivisissa maissa”.

Ihme kun ei Oinonen ole ollut mukana tämän kysymyksen teossa. Oinonenhan oli etunenässä huolissaan siitä, että konservatiiviset ääri-islamistit loukkaantuvat tällaisista homomerkeistä! Oinonen oli myös huolissaan, että mitä tilanteita aiheuttaakaan se, kun ulkoministeriö lähettää Tom of Finland-postimerkeillä varustettuja kirjeitään konservatiivisiin muslimimaihin. Oinosen kannattaisi ehkä ihan ensimmäiseksi tutustua virastojen ja virkamiesten postituskäytäntöihin.

Koomista on myös kuinka nämä samat ”kansallismieliset” ihmiset selittävät aina siitä, että ”niitä muslimeja ei saatana pidä mielistellä missään”. Logiikka ja perussuomalaisuus eivät tosin ole koskaan kulkeneet käsi kädessä, joten sinänsä tässä ei ole mitään uutta auringon alla. Ensin ratsastettiin homoilla muslimeita vastaan ja nyt ratsastetaan muslimeilla homoja vastaan. Kerrassaan mahtavia ihmisiä!

Myös Niklas Herlin, jota olen tähän asti pitänyt ihan suhteellisen fiksuna jätkänä ilmaisi Uuden Suomen blogissaan huolensa siitä, että valtion yhtiö julkaisee tällaista pornoa. Suokaa anteeksi, mutta itse en osaa nähdä näitä merkkejä pornona mitenkään. Jos esimerkiksi alastomuus on aina pornoa niin tällä logiikallahan jokainen isä ja äiti on pedofiili, koska he ovat taatusti nähneet lapsensa alasti.

50markkaa

Kuva: http://www.finntimo.com/images/large/Setelit/50%20Markkaa%201939%20Litt.D%20B5954451_LRG.jpg

”Postimerkin homoseksuaalilla hahmolla on päässään Natsi-Saksasta tuttu upseerin koppalakki. Koppalakissa on kokardina pilkkaava Daavidin tähti. Näin Suomen valtionyhtiö Itella syyllistyy antisemitismiin. Tämä on edelleen koko Suomen kannalta erittäin häpeällistä. Valtionyhtiö Itella siis hyväksyy antisemitismin ja on natsimyönteinen”

Tähän on tultu. Suomen kannalta häpeällistä on, että meillä on tällaisia sirkuspellejä eduskunnassa. Ylipäänsä nämä isänmaanpuolustajat kauhistelemassa ”natsimyönteisyyttä” on jo melkoinen paradoksi itsessään. Minäkin olen käyttänyt koppalakkia muun muassa vappuna. Olenkohan nyt Hakkaraisen ja Niikon mielestä natsi? Eikös näiden sankareiden pitänyt ajaa sitä ihan täyttä sanan- ja ilmaisunvapautta? Kyseessä ei ole myöskään ensimmäinen kerta kun postimerkeissä ilmenee alastomuutta.

Postimerkkisauna

Kuva: http://vapriikki.net/blog/wp-content/uploads/2014/04/0381-650×650.jpg

Edellisiä legendaarisia kirjallisia kysymyksiä ovat olleet esimerkiksi Vesa-Matti Saarakkalan kysymys lottopotin voitonjakoperusteista sekä Teuvo Hakkaraisen kysymys etäluettavilla sähkömittareilla harjoitettavasta sähkölaitteiden manipuloinnista. Jokainen tietysti ajaa itselleen tärkeitä asioita ei siinä mitään.

”mihin toimiin ministeri ryhtyy, että Itella saadaan perumaan homoeroottisten ja antisemitististen postimerkkien julkaiseminen”.

Tämä huolestunut kansalainen kysyy, että mihin toimiin ylipäänsä täällä Suomessa aiotaan ryhtyä, että tällaiset pellet eivät enää pääsisi kansanedustajan asemaan? Arvoisat herrat Hakkarainen, Oinonen, Niikko ja Herlin, jos ette pidä Tom of Finland-postimerkeistä niin älkää sitten ostako niitä. Jos joku lähettää teille kirjeen tällaisella merkillä varustettuna, niin kukaan ei pakota tuijottelemaan sitä merkkiä. Sen kuoren ja merkin voi heittää vaikka roskikseen tai saunan pesään. Seuraavaksi kansanedustajat voivatkin tehdä kirjallisen kysymyksen siitä, mitä ministeri aikoo tehdä sille, että lapset tuijottelevat siveettömästi puolipukeissa kulkevia itseään paljastelevia ankkoja ja muumeja. Tällaisten traumojen hoitaminen tulee näet veronmaksajille tulevaisuudessa kalliiksi.

Loppuun vielä koko kansan profeetan Jouko Pihon Facebookissa julkaistu mielipide näistä turmelluksen merkeistä: ”Kun Tom of Finlandiin liittyvät julkeat homopostimerkit julkaistaan syksyllä 2014, niin sen salliva Suomi tulee vetämään päälleen Jumalan tuomion kuten Sodomassa ja Gomorrassa.”

Suomi vetää pään täyteen 2014! Valmistautukaa!

Alastonmuumi

Selkeää pornoa! Kuva: https://peda.net/kemi/perusopetus/peruskoulut/sauvosaarenkoulu/luokat/2-luokka/muumi-jpg:file/download/96fafbca182bc96e2bb457f50e9e8b571ed9b941/muumi.jpg

 

Tasa-arvon kauhistus

Tasa-arvoinen avioliittolaki on jälleen ajankohtainen asia. Jälleen eteemme levittäytyy mitä mahtavin paraati järjen riemuvoittoja alkaen siitä miten tasa-arvoinen avioliittolaki kyseenalaistaa tasa-arvon käsitteen aina siihen, miten kristittyjä loukataan, kun tällaista haureutta yritetään ajaa läpi. James Hirvisaari ei ole ole yksin näkemyksensä kanssa, että kyseessä ei ole tasa-arvoasia laisinkaan. Ei saa syrjiä paitsi, että seksuaalivähemmistöjä saa syrjiä, jos heistä ei pidä.

Sitten tulee kuulemma moniavioisuus, eläinten kanssa naimisiin meneminen ja lapsimorsiamet; ja kohta Hirvisaaret, Saarakkalat ja Pakkaset pakkohomoutetaan!

Facebookissa esille on nostettu Uuden Suomen blogikirjoitus vuodesta 2011, jossa aikuinen mies kirjoittaa rakastuneensa veljeensä. Homoaspektin vuoksi tämä kirjoitus on nyt lähtenyt kovaan jakoon, ja johtopäätöksenä joillakin tuntuu olevan, että seuraavaksi kaikki naivat siskojaan ja veljiään, koska ”avioliittolaki”. Näitäkin tapauksia, joissa rakastutaan omaan siskoon tai veljeen on aina ollut. Jos järjellä ajatellaan niin tällainen suhdehan on homoseksuaalisena turvallisempi, koska homopari ei voi saada lapsia keskenään, eikä riskiä sisäsiittoisuudesta ja sen tuomista haitoista täten ole. Rakastumisella omaan siskoon tai veljeen ei tosin ole mitään tekemistä avioliittolakiuudistuksen kanssa, koska suurin osa ihmisistä ei rakastu siskoonsa tai veljeensä oli seksuaalinen suuntautuminen sitten mikä tahansa.

Kaikkea yritetään keksiä, että saataisiin itselleen oikeus olla toisia parempi. Hurjimpien näkemysten mukaan marginaaliset sisko-veli-, veli-veli- ja sisko-sisko-suhteet ovat vain alkua laajemmalle insestiaallolle. En tiedä pitäisikö tämä nyt sitten tulkita niin, että kirjoittajalla on jotakin tuntemuksia sisartaan tai veljeään kohtaan…

Aiheesta toki innolla bloganneet muun muassa Vesa-Matti Saarakkala ja James Hirvisaari.

”Henkilökohtaisesti vastustan lakia parista syystä. Ensiksikin on väärin puhua ”tasa-arvoisesta” avioliittolaista. Ei tämä ole tasa-arvokysymys vaan arvokysymys. Mielestäni vakiintuneita käsitteitä ei pidä sekoittaa eikä muuttaa, sillä avioliitto tarkoittaa jo sanakirjankin mukaan miehen ja naisen välistä liittoa. Mielestäni lakialoitteen kannattajat eivät ymmärrä, kuinka vakavasta instituution loukkauksesta on kysymys, nimittäin niitä kohtaan joille avioliitto on miehen ja naisen välinen. Kutsuttakoon seksuaalivähemmistöjen liittoa vaikkapa pariliitoksi.

Toinen asia on adoptiokysymys. En hyväksy samaa sukupuolta olevien ulkoista adoptiota, sillä minusta lapsi pitää ensisijaisesti sijoittaa perheeseen, jossa lapsi saa isän ja äidin. Törkeää ja anteeksiantamatonta on se, että adoptiolaki täysin tahallisesti valmisteltiin homoliittoja silmällä pitäen. Minä yksin pidin siitä silloin meteliä mutta sanomani kaikui kuuroille korville.

Näkemykseni ei ole syrjintää. Ei Suomessa ketään saa syrjiä. Ei myöskään kristillistä tai muuta uskonnollista arvopohjaa edustavia aviopareja eikä orpolapsia.”

-James Hirvisaari

Miksi samaa sukupuolta olevien liittoa tulisi kutsua eri nimellä? Miksi avioliitto-termi on käytössä myös maissa, joissa niin sanottu valtionuskonto ei ole kristinusko? Miksi ateisti saa mennä avioliittoon, mutta homo ei? Mitä avioliitto-termin pyhyydestä huolissaan olevat kristityt ajattelivat tehdä näille asioille? Eräs Facebook-kaveri heitti hyvän kommentin liittyen tähän mussutukseen oikeudesta isään ja äitiin. Jos kerran lapsella on oikeus isään ja äitiin niin tällä logiikalla kuollut vanhempi pitää pystyä herättämään henkiin, koska ”lapsella on oikeus isään ja äitiin”.

”Arvokysymys” määrittely kertoo hyvin sen mistä on kysymys. Naisen ja miehen suhde mielletään arvoksi, ehkä jopa itseisarvoksi. Samaa sukupuolta olevien suhde sen sijaan on automaattisesti jotekin vähemmän arvossaan. Se ei voi olla arvo, eikä täten hyvä asia. Näkemys on, että oma parisuhdemuoto on selkeästi se hyvä perusarvo ja lähtökohta huolimatta siitä, että homo- ja biseksuaalisuutta on aina ollut. ”Minun arvoni ovat hyviä ja muiden arvot eivät ole edes arvoja lainkaan”-linja on kerrassaan surullinen. Kukaan ei edelleenkään ole estämässä Hirvisaarta, Saarakkalaa, Oinosta, Hakkaraista tai ketään muutakaan elämästä omien arvojensa mukaan jatkossakaan.

”Vai voiko todella olla niin, että mikäli kunnalliseen luottamuselimeen olisi valittavana kaksi henkilöä, nähtäisiin välttämättömänä, että toisen valitun olisi oltava mies ja toisen nainen, mutta että lasten kasvattaminen annettaisiin esimerkiksi kahden miehen vastuulle? Minusta tässä ei ole mitään logiikkaa.”

”Tämän kansalaisaloitteen taustalla oleva sukupuolineutraali ja seksuaalineutraali ihmiskäsitys ja maailmankuva ovat loppuun asti mietittyinä utopiaa. Luonnonlait tulevat vastaan.”

-Vesa-Matti Saarakkala

Omasta mielestäni sukupuolikiintiöt eivät ole tasa-arvoa, eivätkä ne istu mielestäni koko tasa-arvon käsitteeseen lainkaan. Luonto on myös aina yhtä järjenköyhä argumentti. Vai onko luonnossa kenties lakeja, jotka säätelevät, että naaras kauriit menevät tuolle puolelle jokea ja urokset tuolle toiselle puolelle? Luonnossa on homoseksuaalisuutta ja sukupuolenvaihdoksia.

On todella absurdia seurata keskustelua, jossa toinen osapuoli näkee tasa-arvoiset oikeudet loukkauksena omia oikeuksiaan kohtaan. Nettikeskusteluissa homoseksuaaleja on jo odotetustikin haukuttu elukoiksi ja siveettömiksi. On ihan tosissaan ihmetelty sitä, että eikö seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ole mitään häpyä, kun he eivät tajua olla loukkaamatta kristittyjä ja perinteisiä arvoja kannattavia? Ajattelevatko nämä vastustajat koskaan kuinka syrjiviä ja loukkaavia tekstejä he itse kirjoittavat? Ajattelevatko he koskaan, miten loukkaavaa on verrata seksuaalivähemmistöön kuuluvaa pedofiiliin tai zoofiiliin?

Yksi käsittämättömimmistä aivopieruista on myös se, että ”voihan lesbonainen mennä naimisiin miehen kanssa, ja homomies naimisiin naisen kanssa”. Onhan heillä siis tasa-arvoiset oikeudet! Onhan kaikilla tasavertainen oikeus kävellä portaatkin, silti toiset ovat liikuntaesteisiä ja tarvitsevat sen luiskan tai hissin…

Aino Frilander oli koonnut hyvin näitä eduskuntatason ripuleita asiasta. 

Milloin on myös pohdittu sitä, että eihän kansan todellista mielipidettä tiedetä. Ehkä kuitekin jotakin johtopäätöksiä voidaan tehdä siitä, että lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista keräsi 166 851 nimeä, ja adressi lakiesitystä vastaan on kerännyt 43 868 nimeä. Kansalaisaloitteen nimien keräysaika on puoli vuotta. Vasta-adressi on päivätty 9. joulukuuta 2012, ja se on edelleen avoinna. Lienee tarpeetonta edes mainita, että kansalaisaloite-palvelussa henkilöllisyyden varmennus on hieman toista luokkaa kuin adressit.comissa. 

Surullisinta on kuitenkin huomata se, että ”homosaation ja homotuksen vastustaminen” nähdään näiden ihmisten omasta toimesta yksilöllisenä ja persoonallisena. Syrjintä ja toisten arvottaminen itseä alemmaksi nähdään hienona. Mielletään vastustavansa ryhmäpainetta, kun ”ei mennä mukaan homosaatioon”. Halutaan laittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt takaisin kaappiin, koska heidät koetaan epämiellyttäviksi ja ahdistaviksi. Pelätään oman identiteetin menettämistä, jos toisten identiteetistä tulee yhteiskunnallisesti yhtä arvokas kuin siitä omasta identiteetistä. Tasa-arvon pelko kertoo lähinnä omasta heikosta identiteetistä.

Homothan ne vain kuulemma ovat kieroutuneita halutessaan naimisiin. Paljon on myös esitetty kysymystä, mitä ne oikein seuraavaksi kehtaavat vaatia? Kuulemma rekisteröidyn parisuhteen tulisi riittää. Kuten tällaiseen keskusteluun Facebookissa totesinkin, onhan se kamalaa, että mustat ihmisetkin aikoinaan kehtasivat vaatia oikeutta istua samalla penkillä. Saivathan ne jo penkit, eikä sekään perkele riittänyt! Miettivätkö nämä ihmiset koskaan, miltä heistä tuntuisi, jos heidän omia oikeuksiaan rajoitettaisiin tällä tavalla? Mitä jos heterolle sanottaisiin, että olet hieman yksinkertainen, et sinä mihinkään naimisiin pääse? Meteli tulisi ja kova.

Törmäsinpä jopa keskusteluun, missä mietittiin mikä tulee sitten homoparin ja heidän lapsensa sukunimeksi? Mekin mieheni kanssa täytyimme maistraatissa sellaisen lomakkeen, jossa kysyttiin tulevat nimet. Se pitääkö erilliset nimet, yhdistääkö nimet vai ottaako yhden nimen on jokaisen parin oma asia kuten sekin mikä annetaan lapsen sukunimeksi. Kirjoittaja, joka pohti tätä pohti myös, että virastothan ruuhkautuvat ja tulee eroja ja perintöriitoja. Heteropareilla ei tunnetusti ole eroja ja perintöriitoja, ja rekisteröidystä parisuhteesta ei koskaan erota. Yhtenäisen lainsäädännön tavoitteenahan on nimenomaan selkiyttää asioita. Tämän kaverin mielestä kuulemma lainsäädäntöä tulee enemmän kun lainsäädäntöä yhteinäistetään… En myöskään ymmärtänyt sitä, miten virastojen työmäärään vaikuttaa se onko eroavan parin liitto nimellä avioliitto vai rekisteröity parisuhde? Toisaalta voiko ajatusta, jossa ei ole mitään järkeä edes ymmärtää? Onpahan sitä jo nähty argumenttia avioliiton suosio heteroiden keskuudessa on kuitenkin laskenut, joten miksi homojen pitäisi saada mennä naimisiin? Mielestäni tämä ei kyllä liity mitenkään tähän kyseiseen asiaan.

”Olen arvokonservatiivi häpeilemättä. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.” Timo Soini (ps)¨

Arvokonservatiivi ei varmaan sitten hyväksy tällaisen ”vajaan” mielenterveyspotilaan avioliittoakaan…

”Aloite on ristiriidassa sen biologisen tosiasian kanssa että avioliitto on instituutio jonka tarkoitus on lisääntyminen.” Peter Östman (kd)

Ai jaa. Me emme ole kyllä hetimmiten mieheni kanssa ole lisääntymässä ja olemme naimisissa.  Ilmeisesti avioliitto ei myöskään kuulu niille, jotka eivät voi saada lapsia.

”Nyt syrjityiksi ovat vaarassa joutua perinteisen avioliiton kannattajat.” James Hirvisaari (m)

Kertoisiko arvoisa E-K miten? Onko se jonkun ”perinteisen avioliiton kannattajalta” pois, jos naapurin Liisa ei menekään naimisiin Penttinsä kanssa? Eikös avoliittokin tosiaan tällä logiikalla vaaranna ”perinteisen avioliiton kannattajien aseman”?

”Toinen kummallinen perustelu on tasa-arvo. Ei naapurin naimisissa olevalla rouvalla edelleenkään olisi oikeutta mennä naimisiin naapurin naimisissa olevan herran kanssa, vaikka kuinka rakastaisivat toisiaan.” Pentti Oinonen (ps)

Täh? Sitten rouva ja herra ottavat avioeron ja menevät toistensa kanssa naimisiin. Eikö Oinonen tunne Suomen nykyistä lainsäädäntöä vai mistä kiikastaa?

”Itse en uskaltaisi murentaa tätä luomakunnan alusta asti hyväksi todettua avioliitto- ja perhekäsitystä, joka hyvin selvästi nousee myös Raamatun sanasta.” Mika Niikko (ps)

Avioliitto lain näkökulmastahan on aina ollut nykyisenlainen… Paitsi, ettei ole. Oras Tynkkynen on käsitellyt asiaa fiksusti eduskunnan täysistunnossa. Sanotaanko muuten siellä Raamatussa, että ihmisen päälle saa ajaa varastetulla autolla tai ihmiseltä saa varastaa käsilaukun herra Niikko?

”Parhaatkaan isät eivät voi muuttua äidiksi. Lainsäädännöllä ei pitäisi luoda tilanteita joissa lapselta viedään oikeus isään tai äitiin.” Peter Östman (kd)

Lapsia ei siis voi huostaanottaa vaikka äiti ja isä piikittäisivät lapsiin huumeita, koska ”lapsella on oikeus isään ja äitiin”? Miksi isän tarvitsisi olla äiti?

”Teuvo Hakkaraisen rinnasta ei tule maitoa vaikka kuinka lypsäisi tai imisi. Missä ovat heteroiden ihmisoikeudet?” Teuvo Hakkarainen (ps)

Kaikilta naisiltakaan ei tule maitoa, sitä varten on äidinmaidonkorvikkeita. Ollaanko heteroilta ottamassa jotakin pois vai?

”En hyväksy sitä, että jotenkin leimataan taantumukselliseksi, vanhanaikaiseksi ääri-ihmiseksi, jos kannattaa sitä, mikä on voimassa oleva lainsäädäntö.” Timo Soini (ps)

Lainsäädäntöä on asiassa kuin asiassa muutettu moneen otteeseen. Timo Soini on minusta vanhanaikainen ja taantumuksellinen. Ääri-ihminen termiä en ehkä itse Soinista käyttäisi. En edelleenkään näe mitään hienoa tai arvostettavaa siinä, että ihminen oikeuttaa syrjiviä mielipiteitään milloin uskonnolla ja milloin arvoilla. Syrjintä ei ole siistiä eikä tee sinusta yksilöllistä tyyppiä. Miksi ylipäänsä ihmiset, joiden elämään laki ei vaikuttaisi mitenkään jaksavat tätä lakimuutosta nupit kaakossa vastustaa? Koska arvot? No tämän lakimuutoksen ei tarvitse vaikuttaa hevon helvettiä sinun henkilökohtaisiin arvoihisi.

Absurdeimman kommentin palkinto menee kuitenkin seuraavalle:

”Pitääkö kaurapuuroa syödä kaikkien, jos vain osa siitä pitää. Pitääkö heitä varten tehdä yhteiskunnan laki.”

Missä vaiheessa kaurapuuron syöminen on kielletty lailla joltakin ihmisryhmältä?

Vielä viimeiseksi: Rakas media, luovu jo sanasta homoliitto. 

Priorisointikysymyksiä

Teuvo Hakkarainen otti Uuden Suomen blogissaan kovin sanoin kantaa SDP:n Antti Rinteen perussuomalais-kommenttiin otsikolla Puolustaako Antti Rinne suomalaista työläistä?

”Kotimaisten pienyritysten tukemiseen ei löydy rahaa, ei myöskään sotaveteraaneille, eikä vanhusten hoitoon. Syyriaan on rahaa jakaa 7 miljoonaa humanitaarisena apuna YK:n huonomaineisten pakolaisjärjestöjen kautta.”

Mitäs sanotte jos harrastaisimme pientä kulttuurinvaihtoa, ja lähettäisimme Teuvo Hakkaraisen persujen edustajana tutustumaan Syyrian tilanteeseen paikan päälle? *vitsi* Hakkaraisen ongelma Suomessa saattaa olla, että söisikö sitä tänään makkaraa Karhulla vai makkaraa Karjalalla? Syyriassa Hakkaraisen ongelma olisi jo ratkaistu. Siellä Hakkaraisen ei tarvitse syödä mitään. Ehkä Teuvo onkin oikeassa? Ehkä suomalaiset todellakin tarvitsevat kipeämmin apua kuin syyrialaiset. Syyrialaisten puolesta moni vaikea ongelma on jo ratkaistu.

Perussuomalaiset kehtaavat käyttää populismissaan ihmisiä, joilla ei ole mitään. Pitäisivät jo suunsa kiinni ja tekisivät asioiden eteen muutakin kuin lätisisivät paskaa. Tuskin olen ainoa, joka on niin kyllästynyt näihin ulisijoihin, jotka itse käyttävät jokaisen edun häikäilemättömästi, mutta valittavat niiden ihmisten auttamisesta, joilla ei ole mitään. Eivät kaikki kansalaiset halua näille ulisijoillekaan maksaa palkkioita verorahoista. Teuvon on helppo soittaa leipäläpeään kuukausipalkkiollaan. Jos itse en olisi tällä hetkellä työkyvytön, niin toivoisin verorahojani käytettävän mielummin syyrialaisten auttamiseen kuin perussuomalaisten palkkioon. Jännä, että perussuomalaiset vanhusten ja työläisten puolustajana eivät ole olleet lainkaan huolissaan siitä, että Suomi ostaa 200 miljoonalla eurolla tankkeja… Ovatko nämä tankit todella tarpeellisia? Kannattaako Suomen tehottomaan armeijaan syytää tällaisia summia rahaa? Toki minä olen epäisänmaallinen, kun tällaisia edes kehtaan kirjoittaa.

”Miltähän tehdastyöläisestä tuntuu, kun hän aamulla lähtee työhönsä ja samaan aikaan jotkut huonosti työllistyvät maahanmuuttajat vielä nukkuvat. Osa maahanmuuttajista on tullut vaan nauttimaan eduista. Suomalaiset työläiset maksavat laskut. Kotouduttuaan maahanmuuttaja saattaa joku kaunis päivä työllistyä, mikäli vaivautuu opettelemaan kielen. Rinne ei ole huolissaan suomalaisen työläisen hyvinvoinnista ja mielellään kritisoi niitä isänmaallisia ihmisiä, jotka laittavat suomalaiset etusijalle.”

Vituttaako tehdastyöläistä sekin, että univaikeuksista kärsivä ei ole vielä edes nukahtanut? Vituttaako sekin, että jotkut menevät iltavuoroon? Vituttaako tehdantyöläistä se, että naapurin Matti on työtön? Vituttaako tehdätyöläistä, että alakerran Mohammedilla on paremmin palkattu työ? Mikäpä ihmistä ei vituttaisi? Voisi kai todeta, että Teuvo Hakkarainen nauttii myös vain yhteiskunnan eduista kohtuuttoman palkkion muodossa. Mitenkähän me tämän ongelman ratkaisisimme? Ainakin voi sanoa, että Teuvolla on pokkaa. Teuvo saa itse tuhansia euroja yhteiskunnalta kuussa, minä saan vähän yli viisisataa ja minulla ei käy edes mielessä, että syyrialaisia ei pitäisi auttaa. Köyhyydestäni huolimatta minulla on joka päivä ollut tähän asti jotakin syömistä ja katto pään päällä, joten kyllä minulla menee syyrialaisiin pakolaisiin verrattuna todella hyvin. Jokaisella on tietysti oikeus priorisoida asiat miten tahtoo.

Suomihan on persujen mielestä maailman sosiaalitoimisto, vaikka esimerkiksi Ruotsiin verrattuna otamme todella vähän pakolaisia vastaan. Emmekö voisi käyttää samaa logiikkaa myös lasten suhteen? Lasten kouluttaminen ja kasvataminen on myös yhteiskunnalle kallista, joten miksi pitää vääntää lisää lapsia kun voisimme ensin auttaa jo olemassa olevia suomalaisia? *sarc*

Ei Suomi saa olla mikään sosiaalitoimisto paitsi silloin kun persu tarvitsee taksia tai Esson baarin vakioasiakas viinaa. Kyllähän sitä nyt persun täytyy taksilla tonnilla kuussa rallata eduskunnan laskuun kun terveys reistailee. Mitenkäs persu puolustaa suomalaista työläistä tai veteraaneja? Kenties esittämällä lomautuksia ja vanhustenhuollon tehostamista?

Jussi Halla-ahon maailman sosiaalitoimisto kommentti oli muuten melko mielenkiintoinen. Pakolaisista muodostetaan tyypillisesti ongelma, koska pakolaiset nähdään kouluttamattomina ja jopa työhaluttomina. Katsotaanpa vähän vaikkapa syyrialaisten pakolaisten määrää Suomessa:

”Ruotsi on ollut syyrialaisia kohtaan Euroopan vastaanottavaisin maa, jopa Saksaa edellä. Pelkästään tänä vuonna Ruotsiin on päässyt 15 000 syyrialaispakolaista.

Suomesta turvapaikkaa sen sijaan on saanut haettua viitisenkymmentä syyrialaista.

Lisäksi Suomi on luvannut ottaa ensi vuonna vastaan 500 syyrialaista kiintiöpakolaista YK:n pakolaisjärjestön kautta. Suomi kasvatti pakolaiskiintiötään syyrialaisten vuoksi 300:lla.”

”Vain murto-osalla Suomen vieraskielisestä väestöstä on pakolaistausta: viimeisten 30 vuoden aikana Suomeen on muuttanut pakolaisena noin 40 000 henkilöä.”

2013 Ruotsi otti siis 15 000 syyrialaispakolaista ja viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Suomeen on on muuttanut pakolaisena noin 40 000 henkilöä. Ehkä tämä antaa vähän perspektiiviä siitä miten suuri maailman sosiaalitoimisto Suomi on. Peruspriorisointi tuntuu usein näin maalaisjärjellä ajateltuna vähän oudolta. Onhan se toki mukavaa ajella taksilla ja hoitaa asioita mahtipontisessa ja modernissa puoluetoimistossa saarnaten samalla mamuista eihän siinä mitään… Lienee ehkä tarpeetonta edes muistuttaa Hakkaraisen sukusahan nostamista tuista.

Toisaalta voisihan Hakkarainenkin siirtyä Timo Ihamäkimaiseen ajatteluun:

– Pitäisi olla ehdottomasti 20 000 asukasta, ja meillä jää 20:ta asukasta vaille. Lukumäärä ratkaisee, joten yritämme saada mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia. Emme ole rajanneet, että niiden täytyisi olla syyrialaisia, mutta niitä on nyt joka tapauksessa saatavilla, sanoo Timo Ihamäki.

Hän myöntää, että humanitäärinen halu auttaa ei ole ratkaiseva tekijä kiintiöpakolaisesityksen taustalla.

– Totta kai haluaisimme mieluummin suomalaisia, mutta meillä on nyt periaatteessa hätä kädessä. Nyt pitäisi 20 000 saada täyteen, ja aikaa on vain vuosi. Sanon suoraan, että meillä on tämä tarkoitus. Totta kai yritämme antaa myös humanitäärisen avun, mutta en tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään.

Heinolan kaupunginvaltuuston kokoomuslainen puheenjohtaja sen on tajunnut: Niistähän voi olla saatana hyötyäkin! Ei niille mitään palveluita tarvitse miettiä, mutta kun nyt tarvitsisimme pari tyyppiä lisää! Tietenkään ei sairaita eikä ikäloppuja ja ihoväri ja uskontokin olisi ihan kiva itse valita. Ihmisistä on ilmeisesti jossakin vaiheessa tullut taas kauppatavaraa… ”Nyt tarvitsisimme 20 tervettä, nuorta ja koulutettua suhteellisen vaaleaa syyrialaista kiitos. Jos ei heitä nyt tänään ole saatavilla, niin kai jotkut muutkin kelpaavat. Kai ne johonkin saadaan sitten täällä tungettua. Ei me sellaisista humanitäärisista palveluista olla murehdittu. Mihin ne semmoisia tarvitsevat? Mitä ne edes ovat?” Kaikki meistä syyllistyvät jossakin määrin Minä minä-ajatteluun, ja se on ihan tervettäkin. Kuitenkin rajansa kaikella.

Perussuomalaiset ”tavallisen kansalaisen” asialla

”Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu.” 

http://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/

Perussuomalaiset ovat yrittäneet profiloitua työväkeä puolustavaksi, suoraselkäiseksi ja luotettavaksi puolueeksi. Perussuomalaisten piti tarjota tavallisille kansalaisille vaihtoehtoja politiikassa. Perussuomalaisten piti ymmärtää tavallisen kansalaisen tarpeita politiikassa, mutta kuinkas sitten kävikään. Tässä on hiukan listaa siitä, miten perussuomalaiset sitten ovat käytännössä puolustaneet esimerkiksi työväkeä politiikassa:

”-Perussuomalaiset vastustivat työntekijöiden lomaoikeuden parantamista. Yli puolet salissa olleista äänesti parannusta vastaan: http://kariuotila.fi/blogi/2013/04/04/156

-Olli Immonen vaatii kovempia rangaistuksia ”laittomista lakoista”:http://immonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132118-laittomien-lakkojen-sakkorangaistuksia-kovennettava

-Porin Perussuomalaiset vaativat Porin sataman henkilöstön lomautuksia:http://yle.fi/uutiset/perussuomalaiset_halusivat_lomautuksia_porin_satamassa/6649793

-20.5.2013 Vantaan valtuustossa perussuomalaiset vaativat työntekijöiden kesälomien lyhentämistä.

-Teuvo Hakkaraisen ja 30 muun Perussuomalaisen kansanedustajan allekirjoittama lakialoite nuorten pakkotyöllistämisestä:http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2898045/perussuomalaisten-30-kansanedustajaa-laittaisi-nuoret-pakkotyohon

-Viime marraskuussa perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaiden muodostama Täysmuutos-ryhmä julkisti tavoitteensa leikata ikääntyneiden työntekijöiden palkkoja.

-Vuoden alussa julkisuuteen tulleessa Sampo Terhon ja PS:n puoluetoimiston työryhmän paperissa esitettiin puolestaan leikkauksia irtisanomissuojaan ja pakkotyötä työttömiksi joutuneille.”

Listan laatimisesta kiitos Justus Mollbergille sekä Facebookille, josta postauksen aikanaan löysin. 

Perussuomalaisten toiminnassa duunarin puolustaminen ei siis juurikaan ehdotuksissa, lakialoitteissa tai äänestyspäätöksissä näy. Nuoret ilmaiseksi töihin, ja ikääntyneiden palkat alas. Myöskään tasa-arvoa perussuomalaisten ehdotuksista on vaikea löytää. Työttömät ovat ilmeisesti monen perussuomalaisen mielestä työttömiä huvikseen, ja nuorten syrjäytyminenkin johtuu vain siitä, että kotona ei ole kasvatettu työnteon arvostukseen.

http://timomaliniemi1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148791-vapaa-kasvatus-on-suurin-syy-nuorten-syrjaytymiseen

Toki tämänkin blogikirjoituksen lopussa mainitaan, että kirjoittajaa kohtaan olisi pitänyt olla kannustavampi eli ei se systeemikään ihan aina aukottomasti toimi, mutta pääasiassa työttömät ja syrjäytyneet ovat kuitenkin vain laiskoja ja esittävät ”vähän masentuneita”, jotta ei tarvitsisi tehdä töitä. Voi kiitos Timo Maliniemi, masennusta kohtaan ei tarpeeksi olekaan ennakkoluuloja jo entisestään. Täytyyhän niitä kunnon perussuomalaisen käydä näpyttelemässä nettiin vähän lisää.

Perussuomalaiset ovat myös siitä hassu ryhmä, että he harvoin käyttävät sanoja; minä uskon, voisi olla että, tämä on mahdollista. Yleensä jokainen mutu näpytellään nettiin hetimmiten silkkana totuutena. Perussuomalainen ei itse välitä koskaan todistaa mitään, vaan he siirtävät kätevästi todistustaakan aina toiselle osapuolelle. Usein esimerkiksi perussuomalaisten kirjoituksissa ei näe edes minkään sortin lähdeviitteitä. Eikä se toisen osapuolen todistelukaan tosin heidän kantaansa muuta. Mikään todiste ei näet ole koskaan riittävä. Jos sanon, että minulla on kaksi kättä ja näytän ne perussuomalaiselle, niin hän luultavasti kysyy; ”Miten niin sinulla on kaksi kättä? Jos kävelen kolme askelta vasemmalle, niin näen vain yhden!” Perussuomalaiset katsovat asioita tiukasti vain sieltä näkökulmasta, joka on heidän omille näkemyksilleen edullinen.

Perussuomalainenhan ei koskaan valehtele, sehän on selvää. Hän harjoittaa kyllä sarkasmia ja huumoria, joilla mahdolliset väärinymmärrykset voidaan aina selittää. Kuka tietää, ehkä tavallisen kansan äänitorvena toimiminen on kokonaisuudessaan ollut suuri huumorin riemuvoitto, joka meidän tavallisten tallaajien olisi vain pitänyt tajuta.

Itseäni kummastuttaa juurikin se, että puhutaan toista ja toimitaan toisin. Myöskin se, että selkeät ja yksiselitteiset faktat eivät vain mene jakeluun, hämmästyttää. Perussuomalaiset eivät ole kunnostautuneet vaalilupaustensa pitämisessä yhtään muita paremmin.* Harmillista on, että suuren kansanosan poliittinen muisti tuntuu olevan melko lyhyt. Perussuomalaisten suoraselkäisyyttä näet edelleen kompataan suurin sanoin. Tosin yhtä perussuomalaisten ryhmää Soinin johtamispolitiikka ei ole miellyttänyt, ja se on perussuomalaisten äärioikeistolainen siipi. Hajoaako perussuomalaisten populistinen kansankosiskelu-yritys omaan mahdottomuuteensa jää nähtäväksi. Suotavaa kuitenkin olisi ihan jokaisen poliitikon kohdalla muistaa seuraavissa vaaleissa, mitä se oma edustaja lupasi edustaa, ja mitä hän äänesti ja ehdotti. Jokaisen poliitikon olisi myös suotavaa ajatella, että kannattaisiko vaalien aikaan rehellisesti kertoa ne ihan omat mielipiteensä, ettei tarvitse sitten myöhemmin selitellä jokaista äänestyspäätöstään.

*Selvennettäköön vielä omaa kantaani vaalilupauksiin. Kaikkia mitä on luvannut ajaa ei välttämättä tietenkään saa läpi, eikä yleensä saakaan, mutta lupauksensa mukaisesti pitäisi sentään luottamustoimessa toimia ja äänestää. 

 

Kunnatkuntoonmainos

Hakkarainen ja minareetin huudot

Kohukansanedustaja Teuvo Hakkarainen esitti kovia väitteitä Uuden Suomen blogissaan. Blogikirjoitus poistettiin palvelusta, joka toki sai jälleen kerran sananvapauden ritarit naputtelemaan ahkerasti kaikennäköisiä viestejä ympäri nettiä. Erkki-Kalevi sai nyt varmasti pontta teorialleen, että Uusi Suomi on mokuttajien vallassa… Hakkaraisen mesosi kirjoituksessaan siis islamin väkivaltaisesta luonteesta, ja siitä miten suurin osa terroristeista on hänen mukaansa muslimeja. Se, että tämä väite on todistettu vääräksi, ei Teuvon tykitystä haittaa, koska islamisaatio tulee ja islamisaatio tappaa.

http://www.loonwatch.com/2010/01/not-all-terrorists-are-muslims/

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Raportti+Muslimiv%C3%A4est%C3%B6n+kasvu+Euroopassa+hidastuu/1135268160690

Hakkarainen argumentoi muslimien pahuutta sillä, että Koraanissa kehotetaan tappamaan vääräuskoiset. Oletkos koskaan Teuvo lukenut meidän valtauskontomme opusta, jota Raamatuksi kutsutaan? Suosittelen tutustumaan kyseiseen opukseen. Raamatussa on melkoisesti väkivaltaa ja suoranaista kehottamista väkivaltaan huolimatta ylevästä kymmenestä käskystä.

”5. Moos. 22:13-21 ”Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä … ja sanoo:
Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä …
(20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi.”

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam2.html

Uskontojen pyhät kirjat ovat aina aikansa kuvia, ja niiden kirjoituksia voidaan tulkita eri tavoilla. Se, että pyhässä kirjassa kannustetaan väkivaltaan ei todellakaan tarkoita, että me voimme leimata kaikki uskontokunnan edustajat väkivaltaisiksi tai terroristeksi. Tällaiseen ei ole mitään perusteita. Tämä on vain typerää ennakkoluuloa eri uskontokuntaa edustavia ihmisiä kohtaan. Se kadulla vastaan kävelevä muslimityttö ei hyvin suurella todennäköisyydellä ole terroristi, eikä hän kansaa ennakkoluuloilla pelottelemalla sellaiseksi muutu.

Hakkaraisen mielestä Suomessa vaietaan muslimiväestön tekemistä rikoksista. En oikein saa otetta mitä Hakkarainen tällä tarkoittaa. Sitäkö, että koska hän ei saa julistaa kaikki muslimeja ja somaleita raiskareiksi ja tappajiksi ilman jonkin sortin seurauksia, niin rikoksista vaietaan? No kuvitellaanpa, että rikoksista tahallisesti vaiettaisiin. Kuvitellaan, että Iltapulu ei kirjoita kuin suomalaisista rikoksen tekijöistä. Oletko Teuvo koskaan ajatellut, että sinun kaltaisesi perusteettomasti päätä aukovat ja vihamieliset hemmot voisivat silloin olla siihen osasyynä? Asioista ei ehkä uskalleta keskutella, koska sinun kaltaisesi ihmiset eivät oikeasti edes halua käydä keskustelua. Jos mainitsee Teuvolle sanan muslimi tai maahanmuuttaja, niin Teuvolle ryöpsähtävät mieleen islamisaatio, joukkoraiskaukset ja pyhä sota, sekä naisia säälimättömästi raiskattavaksi metsästävät somalijengit. Teuvolle ei tule mieleen oma työtoveri, naapuri tai maahanmuuttaja, joka miettii kaupassa ostaisiko tänään omenoita vai päärynöitä. Teuvolle ei tule mieleen tavallista ihmisen arkea elävä ihminen, vaan pommiliiviin verhoutunut terroristi. Ennakkoluulojakin surullisempaa on totaalinen kyvyttömyys kohdata faktoja ja omia ennakkoluulojaan. Jos sinulle kertoo, että ulkona on päivä ja vie sinut ulos sitä katsomaan, niin sinä väität, että nyt on yö. Selkeästi todettavilla tosiasioilla ei ole merkistystä, vaan kuvittelet, että kansaa voi vedättää parhaiten helpoilla iskulauseilla ja ennakkoluuloja herättämällä ja ruokkimalla. Sinä kuvittelet, että politiikkaa tehdään vihaa ja ennakkoluuloja lietsomalla.

Kun yksi ryhmästä tekee, mielestänne kaikki tekevät. Teillä on tietty käsitys asioista, ja sitä ei mikään muuta. Teillä on ratkaisu kaikkeen, vaikka teillä ei ole mitään ratkaisua tarjotakaan. Koska mielestäsi muslimit ja somalit ovat raiskareita, niin voisitko sitä Teuvo selittää minulle miksi suomalainen mies raiskaa? Miksi suomalainen mies tappaa? Miksi suomalainen mies ei kännissä ymmärrä kunnioittaa naisen koskemattomuutta? Olisiko sinulla tähänkin jonkin yksiviivainen selitys? Jos pelkästään kulttuuri, uskonto tai ”rotu” määrittelee sinusta sen mitä ihmisestä tulee, niin miten suomalaisesta voi mielestäsi tulla raiskaaja? Miksi kaikki muslimit tai somalit eivät raiskaa? Miksi joku ahkera, tunnollinen ja ihana suomalainen mies varastaa tai tappaa?

Teuvolla menevät myös sujuvasti sekaisin käsitteet islamisti ja muslimi. Teuvo mietiskelee mikä todella motivoi muslimeja, ja hämmästelee sitä, että länsimaalaiset eivät vaivaudu tähän asiaan perehtymään. Teuvon mielestä ”sota terrorismia” vastaan on epäonnistunut, koska länsimaalaiset ovat niin naiiveja, että hoksaa islamisaation etenemistä. Sota terrorismia vastaan kuulustaa lähinnä jenkeiltä nyysityltä tyhjältä fraasilta, jota on helppo toistaa. Tässä vaiheessa voimme taas skipata sujuvasti sen, että suurin osa terroristeista ei ole muslimeja. Mikä tämä mystinen terroristiryhmä siis on jota vastaan meidän kaikkien länsimaalaisten tulisi Teuvon mielestä sotia? Voimme kuitenkin myös kysyä mikä motivoi herra Hakkaraista kirjoittamaan tekstiä, joka vilisee asiavirheitä? Miksi kansanedustaja päättää julkaista tuollaista tekstiä? Eikö kansanedustajan tulisi tuntea vastuunsa siitä, mitä hän kertoo kansalle? Ehkä tämä vastuu koskeekin vain Kataista ja Urpilaista, ja talousasioita…

Islamisteja tänne raahaavat kuulemma elävät unessa ja illuusiossa. Siis momento, kuka nyt on raahannut tänne islamisteja? Kun se muslimi ei edelleenkään ole automaattisesti islamisti. Media ja vihervasemmisto ovat vain tällaisia kieroilijoita, jotka eivät halua tuoda totuutta esille tästä kansanryhmästä. Jeah, ja huomenna Teuvosta tulee tasa-arvoisen avioliittolain lähettiläs… Tai sitten ei.

Nasima Razmyar kirjoittikin jo Teuvolle vastineensa, ja voin vain yhtyä ihmettelyihin siitä, että Hakkarainen on valmis leimaamaan työtoverinsa terroristiksi ja sosiaaliturvan varassa eläjäksi. Onkohan Teuvo edes ajatellut, että hänellä on työtoverina muslimeita? Vai onko kenties konsepti työtä tekevästä muslimista liian monimutkainen herra Hakkaraiselle?

”Nämä elävät sosiaaliturvan varassa ja osa vielä yhä etenevässä määrin syyllistyy rikoksiin, jotka ennen ovat olleet harvinaisia meillä mm. joukkoraiskauksiin.”

Joukkoraiskaus on Suomessa erittäin harvinainen rikos, tämä ei toki lohduta yhtään niitä, jotka ovat tällaisen hirmuteon kohdanneet. Jokainen rikos on aina erittäin tuomittava ja vakava. Mitään rikosta ei voi vähätellä. Raiskaus on aina rikos ihmisyyttä vastaan, mutta joukkoraiskauksiin vedoten ei kuitenkaan voida faktaperäisesti lietsoa ulkomaalaisvihaa.

http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/raportit/joukkoraiskauksista_osa_keksittyja

”Muslimeja tulvii miljoonittain länteen kuin Troijan puuhevosessa, jossa he odottavat ”maltillisina” kutsua jihadiin.”

Eli Hakkaraisen mielestä kaikki nämä maltilliset muslimit vain teeskentevät maltillista päästäkseen soluttautumaan länsimaihin… Onkohan Hakkarainen kenties loppuunpalanut, kun tällaisia totuutena löpertelee? On erittäin valitettavaa, että sinä Teuvo olet niellyt tämän hieman erikoisilla pytyillä käyvien salaliittoteoreetikkojen sontapropagandan olemattomasta islamisaatiosta. On erittäin ikävää, että sinä leimaat tällaisen perättömän paskan takia kaikki muslimit. Et taida edes ymmärtää, miten käsittämätön kirjoituksesi oli.

Miksi Hakkarainen haluaa polttaa kaikki sillat yhteen kansanryhmään perusteettomasti? Eikö meidän vaikeina aikoina pitäisi yrittää vetää yhtä köyttä, eikä mustamaalata toisia täysin perusteettomilla syytöksillä? Muslimit ovat osa yhteiskuntaamme, he elävät täällä meidän kanssamme, ja sinä Teuvo et voi sille yhtään mitään, vaikka kuinka foliohattuilisit. Tiedän tiedän, sinusta on mukavaa luoda epäsopua ja kaaosta perättömiin asioihin perustuen. Ilman kaaosta ja epäsopua perussuomalaisilla ei näet ole tulevaisuutta. Jos kuitenkin aiot toimia politiikassa muunakin kuin epäsopua lietsovana tietämättömänä moukkana, niin sinun on pakko oppia siistimään suusi, tarkistamaan tietosi ja hyväksymään se tosi asia, että kaikki muslimit eivät ole islamisteja, eivätkä kaikki somalimiehet ole raiskaajia.

”Isänmaallinen ihminen ei voi hyväksyä nykymenoa.”

Oletko sinä Teuvo mielestäsi isänmaallinen? Millä tavoin se ilmenee? ”Valkoinen heteromies ei kuuntele minareettien ulinaa ja lähettää vähemmistöt Ahvenanmaalle!” Tämä ei ole isänmaallisuutta, tämä on ahdasmielisyyttä. Rasismilla ja syrjinnällä ei ratkaista mitään ongelmia. Ehdin jo luulla, että Teuvo oppi jotakin, kun hän välillä myönsi möläytelleensä asiattomuuksia, mutta toivoni oli nähtävästi täysin turha. Haluaisin kyllä jonakin päivänä käydä Teuvon kanssa kahvilla ja jutella näistä asioista, joten korostan, että en inhoa Teuvoa ihmisenä tai poliitikkona mitenkään, vaan hänen argumentointinsa ihmetetyttää minua suunnattomasti. Kuten Pekka Haavisto joskus kommentoi, niin Hakkaraisen fiksut ajatukset ja puheenvuorot jäävät valitettavasti väistämättä näiden aivopierujen varjoon.

 

Hakkarainenjaislaminluonne

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013081917384891_uu.shtml

http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2013/08/20/avoin-kirje-sinulle-teuvo/

Teuvojakänny

”Odota hetki James. Olin jo kuulevinani huutoja minareetista…”