”Miks ne aina marssii?”

”Miks pitää juhlii sitä et on homo?” ”Eiks tää oo tarpeetonta? Eihän kukaan homoja syrji.” Pride-kuukauden aikana olen törmänyt useaan otteeseen tällaisiin kysymyksiin ja väittämiin siitä, että tasa-arvo on totta. Jatkossa taidan vastata kahdella sanalla: Pulse, Orlando. Pride ei ole vain juhlia ja marsseja. Pride ei ole pelkkää hauskanpitoa. Pride on rohkeutta olla näkyvä omana itsenään pahimmillaan jopa väkivallan kohteeksi joutumisen tai henkensä uhalla. Monissa maissa on arkea pelätä henkensä puolesta seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä takia. Joten miksiköhän sitä marssitaan? Jos tosissasi kysyt tällaista, niin ehkä sinun olisi aika kyseenalaistaa omat etuoikeutesi. Jos et ole kokenut minkäänlaista syrjintää tai et pysty kyseenalaistamaan etuoikeuksiasi tai tuntemaan solidaarisuutta, niin ehkä voisit vaikka pitää suusi kiinni.

Voisi tietenkin taas ohi mennen mainita senkin, että kaikki LGBT-yhteisössä eivät ole homoja vaan yhteisö on hyvin kirjava.

Pride-kuukauden aikana olen myös nähnyt runsaasti väittelyjä yhteisön sisällä siitä, ketkä ovat oikeita LGBT-ihmisiä? Olen nähnyt tietämättömyyttä, jopa vihaa. Kun tietoa on tullut enemmän, on myös tullut uusia termejä. Näinpä jopa syytöksen, että uudempien termien kautta itsensä tunnistavat pilaavat Pride-kuukauden. Toivon, että tällaisia kirjoittelevat nyt todella miettivät, ketkä sen Pride-kuukauden pilaavat? Toivon jokaisen muistavan, että vihaa vastaan voidaan seistä vain yhdessä.

On äärimmäisen vastenmielistä lukea, että jopa Suomessa riemuitaan tästä teosta. Väkivaltaisen, homofobisen ja vakavasti mielenterveysongelmaisen ihmisen teko on yhdistetty jo kaikkiin muslimeihin ja ”matuinvaasioon”. Ikävä sanoa, mutta oli toki odotettavissa, että veritekoa pyritään käyttämään rasismin ja islamofobian lietsomiseen. Ollaan kysytty, miksi LGBT-väkeä pitäisi suojella, kun hehän tätä ”eksotiikkaa tänne haalivat”. Todellisuudessa nämä kirjoittelijat ovat aivan yhtä sairaita kuin Orlandon ampuja. Suosittelen lukemaan Sakari Timosen bloggauksen aiheesta. Kuvakaappaukset ovat suhteellisen järkyttävää luettavaa. Mutta eihän sitä homofobiaa ole… Missään määrin ajatuksiltaan tasapainoinen ei huuda hurraata, kun viattomia ihmisiä kuolee.

Väistämättä mieleeni tuli myös aasinsilta wc-kiistaan, joka on jo pitkään ollut käynnissä ja aiheesta on keskusteltu Suomessakin. Pohjois-Carolinan bathroom bill-kohu on nostanut taas keskustelua enemmän keskiöön. En voi sanoa tähän muuta kuin, että toiset pelkäävät viereissä kopissa tarpeitaan tekevää ja toisilla loppui elämä sinne vessaan LGBT-vihan takia. Viha tappaa.

Kuva: http://www.telegraph.co.uk/content/dam/news/2016/06/13/aaa100506201_Mina_Justice_shows_a_text_message_she_received_from_her_son_Eddie_Justice_at_Pulse_nig-xlarge_trans++Ziel4o5V67A8oEG4hw1UsjNtTUwuTcn_sMIAm3zVEIU.jpg

Kuva: http://www.telegraph.co.uk/content/dam/news/2016/06/13/aaa100506201_Mina_Justice_shows_a_text_message_she_received_from_her_son_Eddie_Justice_at_Pulse_nig-xlarge_trans++Ziel4o5V67A8oEG4hw1UsjNtTUwuTcn_sMIAm3zVEIU.jpg

Sydämeni on uhrien ja heidän omaistensa kanssa. Me emme koskaan hiljene, koska hiljaisuus tappaa. Nyt meidän täytyy puhua ja entistä lujempaa. Olkaa rohkeita ja pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne. Rakkaus voittaa.

Kuva: http://orig06.deviantart.net/02c7/f/2011/147/c/d/love_is_love_by_ilostmyfang-d3hcqbl.jpg

Kuva: http://orig06.deviantart.net/02c7/f/2011/147/c/d/love_is_love_by_ilostmyfang-d3hcqbl.jpg

 

Vitsinvapaus

Naputellaanpas vaihteeksi närkästymisestä ja loukkaantumisesta. Kumpi on absurdimpaa loukkaantua ”vitsistä” vai loukkaantua siitä, että joku loukkaantuu ”vitsistä”? Jälleen palaamme klassikkoon; kuka saa kirjoittaa, ja mitä saa kirjoittaa? Onko sanojalla ja kirjoittajalla vastuuta sanomisistaan ja kirjoituksistaan, vai voiko kaiken kuitata huumorilla? Meillä saa sanoa ja kirjoittaa mielestäni suhteellisen vapaasti, ja siten niistä sanomisista ja kirjoittamisista voi toivottavasti myös keskustella leimautumatta kukkahattua kantavaksi rouvashenkilöksi. Tämän kirjoituksen inspiraationa toimii siis Sanna Ukkolan Ylen blogikirjoitus Mimosien maa, jossa Ukkola kritisoi kansalaisten reaktioita ”vitsillä heitettyihin mauttomuuksiin” ynnä muihin vastaaviin ihmisten tai median ylilyönteihin. Ukkolan mielestä vitseistä on turhaa ”loukkaantua”, ja toki ihmisten on tiedettävä aina luonnostaan, koska kyseessä on vitsi. Siitä, missä minkäkinlaisia vitsejä on sopivaa laukoa ei pitäisi keskustella, koska sehän on aika turhaa.

”Milloin meistä on tullut loukkaantujien valtakunta, mimosayhteiskunta? Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä ihan kaikesta? Eikö ihminen saa heittää enää herjaa ilman, että hänet ristiinnaulitaan?

Vaikka meillä on maailman vapain lehdistö, keskustelukulttuurimme on äärimmäisen tunkkainen.

Hallitus ei Suomessa heitä toimittajia tyrmään, mutta ällistyttävän moni on valmis sysäämään väärinpuhujat henkiseen eritysselliin.

Sensuurin ja vaikenemisen vaatimuksista on tullut sananvapauden mallimaassa arkipäivää.”

Mikä sitten on oma henkilökohtainen suhtautumiseni niinkin monimutkaiseen taiteenlajiin kuin huumori? No mielestäni kaikennäköistä huumoria voi heittää, mutta jos haluaa tehdä sen ilman jälkipuinteja, niin kannattaa katsoa missä ja millaisessa tehtävässä sitä kyseenalaista huumoria voi heittää. Meikäläinen on monesti täällä kotona heitellyt sellaista huumoria, että moni nettituttavani ei koskaan uskoisi moista minusta. Täällä kotona minulla on vastaanottavana yleisönä mieheni, joka ymmärtää mautonta ja mustaa huumoriani. Mieheni tuntee minut ihmisenä, ja tietää ajatukseni vitsin takana. Hän osaa lukea minua. En kuitenkaan voi olettaa kaikkien nettituttujeni tai blogin lukijoideni osaavan lukea onko mauttoman vitsin takana metsää vai merta. Tätä asiaa yritän ihan itse ajatella.

Kaikkia vitsejä ei kannata heittää Facessa, blogissa, lehtihaastattelussa tai torilla, jos ei halua antaa itsestään sivistymättömän idiootin kuvaa. Oikeus sanoa ei ole minulle synonyymi sille, että pitää sanoa. Olen ehkä sitten vähän kukkis, mutta yritän ilmaista aina asiat siten, että en tietoisesti loukkaa kanssaeläjiä. Toki mistä tahansa voi loukkaantua, mutta eri asia on voiko siihen, että joku kuitenkin loukkaantuu verhota loputtomiin käytöstapojen puutetta. Koska joku kuitenkin loukkaantuu minun ei tarvitse miettiä omia ilmaisutapojani? Onko se, että aikuinen ihminen miettii miten asiat ilmaisee vaatimus vaieta? Mielestäni on todella outoa ajatella, että itselleni täysin normaali aikuisuuteen kuuluva asia mielletäänkin sensuuriksi. Itse olen aina sanonut mitä ajattelen, olen vain yrittänyt miettiä miten sen teen. En koe, että olisin sensuroinut mielipiteitäni.

Jos kerran kaiken saa sanoa, niin eikö silloin ole ok sanoa sekin, että jokin menee minusta hyvien tapojen rajojen yli? Mielestäni on jotenkin hassua, että se joka ei diggaa totaalista käytöstapojen puutetta, onkin sitten se hölmö vouhottaja. Omasta mielestäni jokainen saa todellakin sanoa ja kirjoittaa mitä lystää, mutta jos sanoo tai kirjoittaa ajattelematta yhtään mitä tekee, niin pitää kestää myös jälkipuinti. Eikö Ukkola nyt sitten vastaavasti yritä tämän oman logiikkansa mukaan vaientaa toisin huumorista ajattelevia?

Vakavaa masennusta sairastavana näen päivittäin hölmöjä ja täysin asiattomia heittoja liityen sairauteeni, ja lähinnä ne tietyllä tavalla pistävät miettimään sitä millaisessa maailmassa elämme. En minä näistä jaksa loukkaantua, mutta silti en heittäisi vastaavanlaisia itse. Toki heitän itsekin vitsiä sairaudestani ja monista muista tabuista esimerkiksi täällä kotona. Jos kuitenkaan esimerkiksi nimittelyä tai asiatonta käytöstä ei saa ”tuomita” tai arvostella, niin tällöinhän emme voisi tuomita koulukiusaamistakaan. Aikuinenkin voi joskus sanoa jotakin harkitsematonta. Silloin voi miettiä olisinko voinut ilmaista asian eri tavoin, ja mahdollisesti pahoitella käytöstään. Ei se oman käytöksen miettiminen ole maailmanloppu.

”Tuorein raivon aiheuttaja on sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantila, joka erehtyi vitsailemaan aiheella, josta Suomessa ei saa vitsailla.

Mantila kommentoi viikoittaisella Valitut-palstallaan kevyeen sävyyn Chelsea (ent. Bradley) Manningia: ”Tietovuotaja Bradley Manning haluaa muuttua naiseksi. Se ei ole ihme. Laverteluhan on aina ollut ämmämäistä.”

Hätiin riensivät ihmisoikeusjärjestö Seta ja Naisasialiitto Unioni, jotka kiirehtivät tuomitsemaan Mantilan kommentin.

”Heitto on paitsi transfobinen, myös seksistinen. Ihmettelen, että yleinen sanomalehti menee tällaiselle linjalle”, Setan pääsihteeri Aija Salo jyrähti.

Joskus ihmettelen suomalaista keskustelukulttuuria. Mielestäni Mantilan kommentti ei ollut transfobinen, ehkä hieman sovinistinen. Ei se silti uhkaa minun naiseuttani millään tavalla.”

Se, että kaikki eivät ole hyväksyneet tällaisen heiton kuittaamista huumorilla, on mielestäni todellakin ymmärrettävää. Tosin heitto kertoo mielestäni paljon maailmasta, jossa moni ei edelleenkään tiedä mitä transsukupuolisuus tarkoittaa, mutta vitsiähän siitä kaikki voivat vääntää. Hauskaahan transsukupuolisuus on, vaikka siitä ei mitään tietäisi… Onko kommentti transfobinen? Onko se sovinistinen? Jokainen tietysti tulkitsee tavallaan, mutta mielestäni tällainen kommentti on ainakin helvetin mauton ottaen huomioon transsukupuolisten aseman yhteiskunnassamme.

Hameeseen pukeutuvaa miestähän nyt vain kutsutaan transuksi, eikös juu, koska se on muka hauskaa ja transu on hyvä pilkkanimi. Kun kysyy ihmisiltä tarkoitatko transulla transsukupuolista vai kenties transvestististä henkilöä vai ehkä jopa queeriä, niin he saattavat mennä hämilleen. No transuhan on transu, vitsin aihe vain eikös joo? No ei varmasti ole ainakaan niiden mielestä, jotka tällaisisten vitsien välittämistä ennakkoluuloista kärsivät arjessaan. En ole transsukupuolinen enkä voi puhua transsukupuolisten suhtautumisesta tähän kommenttiin, mutta typeriä ennakkoluuloja ja mauttomia kommentteja olen tosiaan joutunut kohtaamaan. Voin jotenkin samaistua siihen tunteeseen, mitä se on kun toinen ei ymmärrä mistä puhuu ja vitsailee asialla. En ymmärrä lainkaan miksi Setan pääsihteeri Aija Salo ei olisi saanut puuttua tähän, ja sanoa mielipidettään? Koska se oli vitsi? Transfobiaa on kyllä tarpeeksi jo ilman mauttomia vitsejäkin. Mielestäni siis Mantilan kommentin asiattomuudesta keskustelu on myös ollut täysin ymmärrettävää.

”Talous on kuralla, valtio velkaantuu silmissä ja Eurooppa ympärillä kärvistelee historiansa pahimmassa talouskurimuksessa.

Mutta meillä pöyristytään, järkytytään ja kohistaan yhden päätoimittajan heitosta.

Totta kai Mantilan möläytys oli hölmö eikä edes hauska, mutta onko tosiaan jokaisesta möläytyksestä nostettava tällainen valtaisa meteli?”

Entä voiko ihmisten käytöstavoista ylipäänsä käydä keskustelua, koska Euroopassa on talouskriiisi. Koska on tärkeämpiäkin asioita? Voiko ihmisoikeusrikkomuksista Suomessa käydä keskustelua, koska Afrikassa on nälänhätää. Tämä argumentti alkaa olla jo sen verran maailmaa nähnyt, että tämän voisi laittaa leppoisia lepopäiviä viettämään. Aina keksii jonkun tärkeämmänkin asian kuin se, mikä on nyt päivän puheenaiheena. Tämä pyörä voisi pyöriä loputtomiin, ja ikinä emme voisi keskustella mistään. Mielestäni on outoa syyllistää asioista keskustelevia hassuiksi vedoten siihen, että ”minusta maailmassa on tärkeämpiäkin asioita”. Ukkolan kirjoitus on mielestäni kuitenkin asiallinen, vaikka en kaikesta samaa mieltä olekaan.

Minusta on kuitenkin myös vähän hassua, että jos Ukkola todellakin kokee tällaiset asiat yhdentekeviksi, niin miksi hän kirjoitti kuitenkin aiheesta? Eikö tämänkin tilan olisi voinut käyttää vaikka talouskriisin ratkaisemiseen? Ukkola valitsi itsekin antaa tälle aiheelle palstatilaa Ylen blogistaan. En itse jaksa naputella kirjoitusta aiheesta, joka ei meikäläistä vähempää kiinnosta, ja jota pidän täysin epäolennaisena, mutta tyylinsä kullakin.

”Mitä keinoja on enää reagoida todellisiin ihmisoikeusloukkauksiin, jos koko verbaalinen arsenaali on jo käytetty puolivillaisten vitsien torjuntaan?

Poliittinen korrektius tässä maassa on mennyt jo niin pitkälle, että aapisista sensuroidaan possujen kuvia, jotta kukaan ei varmasti loukkaantuisi.”

Mielestäni normaaleissa käytöstavoissa ei ole mitään tekemistä poliittisen korrektiuden kanssa. Possujen sensurointi on hassua, koska tässä mennään juuri siihen, että kaikesta voi loukkaantua. Keltaisesta väristä voi loukkaantua. Mielestäni on kuitenkin aivan eri asia sensuroida possuja poliittisen korrektiuden takia kuin miettiä itse aikuisena ihmisenä sitä miten sen oman mielipiteensä asiasta ilmaisee. Vitsinvapauden mukana tulee myös vastuuta. Vapaassa yhteiskunnassa ihmisten voisi olettaa myös kantavan vastuunsa, koska pelkkiä vapauksia ilman vastuuta ei ole paitsi ehkä kännissä, läpällä ja kaveri teki-ajatusmallissa, jossa muilla on vastuu, ja jokaiselle yksilölle itselleen kuuluvat omasta mielestään ainoastaan vapaudet.

http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_mimosien_maa/6795505

 

Tähän loppuun soveltuneekin hivenen vitsikäs kuva...

Tähän loppuun soveltuneekin hivenen vitsikäs kuva…