”Työkyvytön työnhakija tässä päivää!”

Jostakin syystä työttömyysluvuista puhuttaessa unohtuvat usein kokonaan minun kaltaiseni ihmiset. Ihmiset, jotka ovat työkyvyttömiä, mutta ovat pakosta joutuneet roikkumaan työttömyystilastoissa työttöminä työnhakijoina saadakseen työttömyysetuutta. Vaikka olisit kuinka työkyvytön et näet välttämättä saa sairauspäivärahan jälkeen työkyvyttömälle kuuluvaa kuntoutustukea. Voidaan kysyä, ketä tällainen järjestelmä hyödyttää? En todellakaan ole ainoa joka on vastaavassa tilanteessa. Jos huonosti käy, olen taas muutaman kuukauden kuluttua työkyvytön työtön työnhakija.

Ei työkyvyttömästä tule työkykyistä sillä, että hänelle ei myönnetä kuntoutusrahaa. Joskus kyllä tuntuu, että ajatuksena on se, että kun tarpeeksi ihmistä pompotellaan luukulta toiselle, niin työkyky maagisesti palautuu jossakin vaiheessa. Väistämätä ihminen alkaa kokea jossakin vaiheessa, että häntä pidetään pummina, eikä häntä oteta tosissaan.

Ydinkysymys onkin kuinka moni työttömyystilastoissa roikkuva on oikeasti edes käytännössä työmarkkinoiden käytettävissä? Onko mielekästä listata työkyvyttömiä työttömyystilastoihin vain koska turha byrokratia? Todennäköisesti tämä on tapa kaunistella työkyvyttömyyseläketilastoja. Kuntoutusrahan saaja kun toiselta nimeltään työkyvyttömyyseläkeläinen. Eihän se nyt sovi, että väärän ikäisiä ihmisiä on liikaa työkyvyttömyyseläkkeellä, vaikka he kuinka olisivat työkyvyttömiä. Tilastokaunistelu suuntaan ja toiseen on kuitenkin täysin hyödytöntä peliä. Siinä ei voita kukaan, mutta turhan byrokratian rattaisiin joutuvat ihmiset kärsivät ja rahaa palaa.

Tämäkin ongelma ratkeaisi perustulolla. Nykyinen sosiaaliturvamalli on ylipäänsä tehty pitkien ja vakituisten työsuhteiden aikaan. Jyrki Kasvi käytti eräässä Facebook-keskustelussa taannoin loistavaa termiä ”silpputyö”. Elämä on ylipäänsä muuttunut melkoisen vaihtelevaksi ja silppuisaksi. Moni opiskelee vielä myöhemmällä iällä itselleen uuden ammatin. Monella on elämänsä aikana kymmeniä työsuhteita. Ihmisen tulee sopeutua jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin. Tulisiko myös yhteiskunnan vastata uuden ajan haasteisiin uusilla ajattelumalleilla?

Nykyiset tukimallit voidaan nähdä passivoivina, mutta ei siinä mielessä kuin tätä termiä yleensä käytetään. Ihmiset eivät uskalla tehdä, koska he joutuvat pelkäämään perustoimeentulon menettämistä. Ihmiset eivät voi parantaa omaa elämänlaatuaan, eivätkä he voi hankkia lisätuloja, koska saman tien pitäisi pystyä kokonaan elättämään itsensä kokonaan. ”Silppuyhteiskunnassa” se on yllättävän hankalaa terveellekin puhumattakaan vajaakuntoisista. On paljon pätkätöitä ja osa-aikaisia työsuhteita. Pätkätöissä ja osa-aikaisuudessa voi olla myös uusia mahdollisuuksia ihmisille, jos heidän vain annettaisiin päästä niihin kiinni.

”Silppuyhteiskuntaa” ei välttämättä tarvitse nähdä uhkana, vaan se voidaan nähdä myös mahdollisuutena, jos kehitämme politiikkaa yhdessä kehittyvän yhteiskunnan kanssa sen sijaan, että jäisimme junnaamaan vanhaan. Jotkut väittävät, että aika on ajanut universalistisen hyvinvointiyhteiskunnan ohi, mutta itse olen eri mieltä. Universalistinen hyvinvointiyhteiskunta ei ole vanhentunut, mutta sitä on aika kehittää paremmaksi ja uusiin haasteisiin sopivammaksi. Nyt tarvitaan rohkeutta siirtyä uudenlaiseen sosiaaliturvamalliin.

Toisaalta jos hyvinvointivaltion haasteiden pohtiminen tuntuu jollekulle ylivoimaisen vaikealta voimme myös soveltaa kansanedustajaehdokas Ilkka Sysimetsän ohjetta:

”Frederikin mielestä Suomesta kyllä löytyy töitä niitä etsiville. Useammat eivät vain viitsi hakea.

– Menkää töihin siitä, vaikka risumetsään perkele! Frederik laukoo.”

Kun kaikki on vaikeampaa

Työ- ja elinkeinotoimisto on vihdoinkin uudistanut toimintaansa. Kun astelen sisään toimistoon näen koppirivin sijaan lapun. jossa ystävällisesti kerrotaan, että minun ei olisi tarvinnut poiketa paikan päällä lainkaan, koska nykyään asiat hoituvat 2000-luvun tyyliin internetissä! Hetken kuluttua selkäni taakse hiipii sen yhden kopin uumenista TE-toimiston työntekijä, jolle ihmetten sitä, että miksi minut neuvottiin Kelasta tänne TE-toimistoon eikä kerrottu, että voin hoitaa kaikki asiat netissä? Kuulemma asiakkaiden pitää tulla TE-toimistoon kuulemaan tämä ohjeistus. Mikä ohjeistus? No se, että voit tehdä tämän netissä. Epäselväksi jäi se, että miten ilmoittautuu esimerkiksi ihminen, jolla ei ole verkkopankkitunnuksia. Miten hän voi asioida TE-toimistossa, jossa ilman pankkitunnuksia ei pystytä edes päivää sanomaan? Koomisintahan tässä kaikessa on, että olen jo ilmoittautunut työkyvyttömäksi työttömäksi työnhakijaksi vuonna 2011, ja työnhakuni on edelleen voimassa. Minun ei olisi siis tarvinnut ilmoittautua työnhakijaksi, vaan saada se perkeleen lausunto! Lausuntoa ei voi enää kuulemma työnhakija pyytää vaan Kela pyytää sitä. No Kelassa minun ei annattu täyttää edes hakemusta, kun lausuntoa ei ollut heille tullut. Lausuntoa en minä voi nettipalvelussa pyytää, joten kuitenkin virkailija joutui alistumaan kirjoittamaan paperiinsa tilannettani. Tällä hetkellä pähkäilen, että pitäisikö sitä hakea sitten työmarkkinatukea vaiko työttömyyspäivärahaa. Ehkä minun täytyy jälleen mennä käymään Kelassa, ja olematonta rahaa kuluu.

Palveluun kirjauduttuani huomasin nopeasti, että perusperiaate halvalla saimme toteutui jälleen. Palvelu näet muistuttaa lähinnä yli kymmenen vuotta sitten nähtyjä nettisivuja. Toimivuudelle ei edes kehtaisi arvosanaa antaa, koska alinkin arvosana olisi liian hyvä. Eli suomeksi, joudut kuitenkin asioimaan sen koppiinsa piiloutuneen TE-toimiston virkailijan kanssa. Nettipalvelu näyttää käytännössä olevan lähinnä osoite- ja nimitietojen muuttamista varten. Tällä hetkellä tarvitsisin siis sellaisen yksinkertaisen lappusen kuin työvoimapoliittisen lausunnon Kelaa varten. Työnhakuni työkyvyttömänä työnhakijana on ollut voimassa vuodesta keppi ja kives lähtien (nettipalvelun mukaan työnhakuni pitää uusia vuonna 2030), mutta lausunnon saaminen on silti työn ja tuskan takana. TE-toimiston sitruunoita aamupalaksi syönyt virkailija ilmoittaa, että he ehkä soittavat minulle TE-toimistosta vielä asian tiimoilta tai ehkä eivät. Ei kai heillä mitään kysyttävää pitäisi olla, mutta ehkä he silti soittavat. Ehkä heillä on tylsää töissä, kuka tietää. Toisen kerran huomautan ystävällisesti puhelinfobiastani. Vastaukseksi saan, että ”No kai se asia sitten jotenkin hoituu, jos et halua ottaa vastaan puheluita…” Viimeistään tässä vaiheessa dinosauruksilla ja avaruusolennoilla on jomotusta aikaan saava matsi päänupissani. Eli suomeksi tiedustelen asiaa kahden viikon kuluttua, ja se ei ole edennyt mihinkään, koska kaikki TE-toimistossa ovat ajatelleet, että kyllä halpa nettipalvelu hoitaa, ja me voimme istua ja näyttää kyllästyneiltä.

”Kyllä me jossakin vaiheessa kaikki joudumme byrokratian uhreiksi…” Jotkut ovat käyttäneet viimeiset viisi vuotta paperisotaan ja byrokratiaan, ja meinanneet välillä mennä narun jatkoksi jatkuvan perusasioiden menettämisen pelon vuoksi. Onhan tässä tullut vuosien varrella jo sosiaali- ja terveysministerillekin laitettua postia. Vastausta en tosin koskaan saanut. Luultavasti joku avustaja siirsi postini roskakoriin, mutta tulipahan ainakin lähetettyä postia.

Pieni tiivistyspähkinän kuoressa omasta tukiviidakostani, pienet käänteet välistä jättäen. Sairauspäivärahalta epäonnistuneeseen kuntoutusprojektiin. Kuntoutusrahalta sairauspäivärahalle. Sairauspäivärahalta epäonnistuneeseen kuntoutustuki hakemukseen. Epäonnistuneesta kuntoutustuki-yrityksestä ammattiliiton ansiosidonnaiselle. Ansiosidonnaisen jälkeen ehkä Kelan työttömyyspäivärahalle tai työmarkkinatuelle, ehkä sairauspäivärahalle. Olisi ollut jo pitkään oikeutettu jälleen sairauspäivärahaan (jolloin ansiosidonnaista olisi jäänyt jäljelle), mutta lääkärini ei ole kirjoittanut tarvittavaa lausuntoa, vaikka moni lääkäri on minut työkyvyttömäksi todennutkin ja tutkimuksissa olen ravannut. Lääkärini vuoksi söin ansaitsemani ansiosidonnaisen tavallaan turhaan, koska muita vaihtoehtoja minulla ei tällöin ollut. Lienee ihan tervettä olla hiukan turhautunut ja epäluuloinen. En valita enkä voivottele, kunhan mietin miten paljon pienemmillä kustannuksilla tämä minunkin sairasteluni olisi voitu rahoittaa? Kuinka paljon potilaan mielenterveyttä olisi voitu säästää? On melko ristiriitaista, että ihminen on sairauslomalla, ja silti pitää pystyä käymään jatkuvasti aikaa ja voimia vieviä paperisotia. Kuinka moni jää kaiken ulkopuolelle?

Edellisen kerran, kun kävin TE-toimistossa minulle valehdeltiin suoraan päin naamaa siitä, että miten asiassa kannattaa toimia, koska virkailijan aivot olivat ilmeisesti jääneet kahvihuoneeseen, jos niitä oli koskaan päässä ollutkaan. Olisi hauska tietää paljonko tämä mahtava ja mullistava uudistus on tällä kertaa kustantanut. Tästä olisi voitu saada toimiva ja monen arkea helpottava, mutta sen sijaan asiat ovat vain monimutkaistuneet. Itselleni on aika käsittämätön myös se ajatus, että paikan päältä ei enää saakaan palvelua. Keneltä nyt kysytään, kun tulee vaikeuksia tai tilanne, jonka toimintamallia ei ole nettisivuilla? Ennen ”työtön” sai työvoimapoliittisen lausunnon sillä, että marssi toimistoon ja kertoi olevansa työtön. Ennen lääkäriajankin sai varattua sillä, että marssi oman alueensa ilmoittautumistiskille. Nykyään täytyy soittaa omahoitajalleen, ja vain ja ainoastaan oma hoitajalleen, koska muut toki eivät osaa katsoa koneelta asiakkaan tietoja, ja varata hänelle aikaa. Julkisella sektorilla kaikki on vaikeampaa, ja hyvätkin ideat saadaan taatusti ryssittyä kunnolla, ja rahaa palaa ja palvelu kärsii. Onko tämä sitten ihmeellistä, kun julkisella sektorilla palvelujen oikeasta tehokkuudesta ja toimivuudesta kiinnostuminen ei tunnu kuuluvan oikein kenenkään työhön… Erilaisten palvelumuotojen tulisi täydentää toisiaan. Netti- tai puhelinpalvelu ei voi sulkea pois kasvokkain tarjottua palvelua, eikä myöskään päinvastoin.

Näin meillä TE-toimistossa.

http://reichsbieber.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110454-porin-seudun-te-toimisto-rikkoo-lakia-reichsbieber-laajentaa-reviiri%C3%A4%C3%A4n

 

porityönhaku