Enkeleitä onko heitä?

Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui Demokraatin haastattelussa hyvin turvapaikanhakijoista ja heihin kohdistuvista odotuksista.

”Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan, että myös Suomessa maahanmuuttokriittinen ja epäluulon sävyttämä puhetapa alkaa olla yhä hyväksytympää. Ihmisten mieliin pesiytyy vaivihkaa ajatus, että yhteen ihmisryhmään kuuluukin suhtautua niin.

Muisti eurooppalaisen historian tapahtumista tuntuu olevan lyhyt. Hän kritisoi sitä, että jotain ihmisryhmää olisi syytä pitää jo lähtökohtaisesti epäilyttävänä.

– Katupartiot herättävät minussa sen kaltaisia reaktioita, että näin lisäämme turvattomuutta emmekä turvallisuutta, Mäkinen sanoo Demokraatin haastattelussa.”

Itseäni keskusteluissa on jo pitkään ottanut päähän se, että monet eivät tunnu näkevän turvapaikanhakijoita lainkaan ihmisinä oikein millään tasolla. Turvapaikanhakija ja ylipäänsä maahanmuuttaja alennetaan usein olennoksi, jolla ei saa olla normaaleja inhimillisiä tunteita. ”Vääränlainen” ihminen ei saa koskaan esimerkiksi turhautua.

Kun valkoinenkristittyheterokantis menettää hermonsa vaikkapa siellä Kelassa, hänen toimintaansa saatetaan jopa ihailla. Ajatellaan, että oikeuksistaan pitää pitää huolta. Sen mielletään olevan oikein. Kun valkoinenkristittyheterokantis vastustaa vaikkapa puoli-ilmaiseksi teetettävää kuntouttavaa työtoimintaa terveille hän toimii monien mielestä oikein, koska kyllähän ihmisten pitää tehdystä työstä palkka saada. Jos se ”vääränlainen” tekee samaa, saattaa hän samojen ihmisten mielestä ollakin laiska ja kiittämätön. ”Vääränlaisen” pitäisi ilolla vaikka syödä ruokaa, joka vetää vatsan sekaisin. ”Vääränlaisen” pitäisi mukisematta tyytyä virikkeettömään elämään. ”Vääränlaisen” pitäisi olla superkiitollinen siitä, että on saanut edes jotakin ihmisoikeuksia ja pitäisi ymmärtää olla vaatimatta tasa-arvoisia oikeuksia. ”Vääränlaisen” pitäisi ilmeisesti olla tyytyväinen ja kiitollinen jopa siitä, että joku sylkee päälle.

Jokaiselle meistä lienee tuttu tilanne, että jokin pieni asia katkaisee kuormittavassa tilanteessa sen kamelin selän. Jokin pienempi asiakin saattaa olla silloin tunnetasolla liikaa. ”Vääränlaisen” kohdalla tällaista käytöstä ei kuitenkaan ymmärretä. Ei pystytä ollenkaan astumaan niihin toisten kenkiin tai ei ehkä edes haluta, koska ”vääränlaisia” ei mielletä edes ihmisiksi. Täten heillä ei myöskään ole oikeutta normaaleihin ihmisyyteen kuuluviin tunnereaktioihin.

”Vääränlaisten” pitäisi todellakin olla niitä enkeleitä. Epäihmisiä, jotka ovat suurin piirtein kiitollisia siitäkin, että joku yritti polttaa rakennuksen, jossa asut. Normaali ihminen-myytin tavoin luodaan myös myytti yhdestä ainoasta oikeasta turvapaikanhakijasta/maahanmuuttajasta/mamutaustaisesta. Tämä myytti on joustamaton, eikä siihen mahdu elävä ihmisyys. Todellisuudessa tällaisia myyttejä täyttäviä ihmisiä ei ole olemassa.

Maahantulijoiden pitäisi pystyä heti elättämään itsensä, mutta he eivät saisi kuitenkaan ”viedä kantis-Peran töitä”. Maahantulijoiden pitäisi pystyä heti toimimaan uudessa ympäristössä, mutta he eivät saisi kuitenkaan olla osallistuvia, eivätkä tuoda itseään esille, koska tällöin he ovat muka vaativia ja kiittämättömiä. Pitäisi sopeutua ja käyttäytyä suomalaiseen muottiin sopivasti, mutta turvapaikanhakija ei kuitenkaan saisi käydä esimerkiksi baarissa. Toisaalta myös hiljaisena ja vetäytyvänä oleminen on sekin ”väärin” ja ”epäilyttävää”. Sen sijaan, että pyrittäisiin näkemään se, että turvapaikanhakijatkin (kuten kaikki vähemmistöt) ovat ihmisiä halutaan nähdä kaikessa arkisessakin pelkkiä ongelmia. Oikein etsitään niitä ja jos ei tarpeeksi löydetä, niitä keksitään.

Sama kaava toistuu kaikissa keskusteluissa, jotka koskevat vähemmistöjä. Pitäisi tyytyä vähempään kuin ”normaalit” ihmiset. Pitäisi olla epäinhimillisen kiltti ja alistuva. Kun vähemmistöön näkyvästi kuuluva käyttäytyy samoin kuin normaalin ihmisen myyttiin näennäisesti istuva ihminen, muuttuu monien mielessä toiminnan luonne täysin päinvastaiseksi. Jos et suostu olemaan alistuja, oletkin muka kiittämätön paskiainen. Jos et suostu alistumaan loukkaatkin muka niitä, jotka kokevat oman epävarmuutensa ja pelkojensa takia tarvetta olla ylempänä.

Raivostuttavan kaksinaismoralistista. Toisia alentavat ovat lähes aina täysin sokeita kaksinaismoralismilleen ja itsensä ylentämiselle. Tämän mahdollistaa juuri se muiden epäinhimillistäminen. Kun ”kohde” kerran ei muka ole ihminen laisinkaan, niin miksi ihmeessä häntä täytyisi kohdellakaan kuin ihmistä? Miksi toisen kuitenkaan pitäisi tyytyä huonompaan kohteluun ja alentamiseen, kun et itsekään siihen tyytyisi?

Moni on kauhistellut esimerkiksi pientä vastaanottorahaa tai sitä, että turvapaikanhakijat haluaisivat itse tehdä ruokaa. No, mitä me suomalaiset köyhyysrajan alapuolella elävät teemme? Moni meistä keskustelee paljon siitä, miltä tuntuu elää ilman rahaa. Miltä tuntuu elää almuilla. Tällaista ei pidetä enää nykymittapuulla inhimillisenä, eikä oikeana vaan alentavana, syrjäyttävänä ja ihmisen minäkuvaa rikkovana.

Turvapaikanhakijoiden kohdalla asia on kuitenkin yllättäen aivan toisenlainen. Jos siis itse itket somessa köyhyyttäsi, niin älä myöskään tuomitse turvapaikanhakijaa, joka haluaisi käydä itse marketissa ja tehdä itse sitä ruokaa.

Keskusteluissa tasa-arvoisesta avioliittolaista, äitiyslaista tai translaista on tullut aina esille se, että ”Mitä ne vielä vaativat, kun niillähän on jo vähän oikeuksia?”. Toiveet, unelmat, itsemääräämisoikeus, halu arvostavaan ja tasa-arvoiseen kohteluun ja normaaliin arkeen. Nämä asiat eivät enää olekaan hyväksyttäviä kun kyseessä on ihminen, joka ei sovi tiettyyn muottiin. Täysistä ihmisoikeuksista haaveilukin on ”normaaleja” loukkaavaa, jos olet jotenkin ”erilainen”. Esimerkiksi turvapaikanhakijoilla, ulkomaalaiseen rakastuneilla ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvilla ei saisi joidenkin mielestä olla oikeutta edes perheeseensä.

Kukaan meistä ei todellakaan ole enkeli ja huonompaankin asemaan joutuneella ja keskivertonormaalin myytistä tavalla tai toisella poikkeavalla ihmisellä on oikeus tunteisiin, tasavertaiseen kohteluun ja myös oikeus yrittää vaikuttaa asioihin.

Kuva: http://www.funnyjunk.com/funny_pictures/4240516/Double+standards+at+their+best

Kuva: http://www.funnyjunk.com/funny_pictures/4240516/Double+standards+at+their+best

Ihminen, älä suotta pelkää omia pelkojasi!

Jos olet keskustellut maahanmuuttokriittisten kanssa olet luultavasti törmännyt vastaaviin argumentteihin:

”Mä tunnen pari mamua, en mä voi olla rasisti”

”Mun lapsen puoliso on mamu, en mä hei voi olla rasisti”

”Siis mä oon käyny Afrikassa, mä en voi olla rasisti”. 

Jos olet seurannut sosiaalisten hankkeiden vastustamista, olet saattanut kuulla seuraavanlaista:

”Siis mun sukulaisella on kehitysvammainen lapsi, enhän mä siis tietenkään vammaisia vihaa.”

”Siis mun kaveri on koditon, eihän mulla voikaan olla mitään kodittomia vastaan”.

Jos olet lueskellut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia koskevia keskusteluja olet luultavasti lukenut seuraavanlaisia kommentteja:

”Siis mä en voi olla homokammoinen. Mähän tunnen useampia homoja ja lesboja”

”Homotusta on joka puolella, mutta siis onhan munkin serkku homo. Eihän mulla siis mitään homoja vastaan oo”.

Henkilökohtaisesta näkökulmastani tällainen logiikka on aina ollut äärimmäisen outo. Kuten kaikissa muissakin asioissa ihmiset ovat tässäkin asiassa yksilöitä. Ne sukulaiset, tutut, lapsen puolisot tai matkustelut eivät määrittele sitä onko yksilöllä itsellään syrjivää ajattelua jotakin ihmisryhmää kohtaan. Ihminen ei voi paeta vastuusta omista sanomisistaan vetoamalla sukulaisiin, tuttaviin ystäviin tai matkusteluunsa.

Kuva: http://cdn.meme.am/instances/500x/61054323.jpg

Kuva: http://cdn.meme.am/instances/500x/61054323.jpg

Toteamalla, että ”Eihän mulla voikaan olla mitään tätä ja tätä ryhmää vastaan, koska serkku on/kaveri on/tyttärellä on…” ohitetaan suurpiirteisesti se vastapuolen huoli syrjinnästä. ”Eihän mulla voikaan olla mitään tätä ja tätä ryhmää vastaan” on lausahdus, jolla yritetään saada toinen osapuoli lisäkysymyksineen näyttämään jopa vähäsen naurettavalta.

”Eihän mulla siis mitään sitä ja tätä ryhmää vastaan ole, mutta…”

Tällaiset perusteluthan ovat hyvin tuttuja nimby-ilmiön tiimoilta.   Harva haluaa tunnustautua avoimesti vaikkapa rasistiksi, vammaisia pelkääväksi tai homokammoiseksi, mutta ajatuksia voidaan oikeuttaa ulospäin (ja usein myös itselleen) milloin milläkin verukkeella. Toiset käyttävät keppihevosena taloutta ja toiset vaikkapa sitä, että milloin jokin ryhmä tuottaa muka rauhattomuutta ympäristöönsä ja pelottaa lapsia. Toiset sanovat, että jokin ryhmä ei muka oikeasti tarvitse apua. Usein vedotaan yleensä ryhmän jäseniltä kysymättä ja heidän mielipiteitään tietämättä siihen, etteivät ryhmän jäsenet halua tätä tai että päätös ei ole kyseisen ryhmän jäsenille edukas.

I`amnotaracistbut

Kuva: http://www.quickmeme.com/img/d4/d4c3b89954cad6e329b1f60e162819afb12233ed8067f01661ad8498f2c7de5e.jpg

Moni toki myös tietää, että avoimesti tiettyä ihmisryhmiä vihaavana on haastavaa kerätä kannatusta ajatuksilleen. Siksi pyritään aina löytämään se ”mutta”, mihin voidaan vedota oli sille sitten perusteita tai ei. Monille tällainen retoriikka on vain strateginen veto. Mietin kuitenkin usein noita juttuja lukiessani, että onko joidenkin ihmisten sitten parempi olla, kun he oikeuttavat itselleenkin pelkoihin ja ennakkoluuloihin perustuvaa inhoa jopa suoranaista vihaa äkkiseltään ehkä jollakin joidenkin mielestä järkevältä kuulostavalla syyllä? Tuntevatko he itsensä nukkumaan käydessään paremmiksi ihmisiksi, kun ovat oikeuttaneet toisten ihmisten alentamista, eri arvoisuutta ja jopa pilkkaamista vaikkapa taloudella tai turvallisuudella?

Tuntuuko se paremmalta olla ”maahanmuuttokriitikko”, kun kovasti selittää itselleen vaikkapa, että pakolaiset ovat kaikki ”dollaripakolaisia” tai ”iPhonemiehiä”? Tuntuuko se paremmalta vastustaa vammaisten tukiasuntolaa, kun vetoaa kaavoitukseen ja sanoo, että vammaisten olisi parempi heidän itsensä kannalta olla poissa omakotialueilta? Tuntuuko se paremmalta vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, kun vetoaa ”perhearvoihin”?

”Mutta” vaihtuu, mutta ajatus taustalla ei vaihdu.

”Nuo ovat huonompia kuin minä/me”

”Minä en/me emme halua noita tänne”

”Pysykööt poissa ihmisten ilmoilta”

”Menkööt muualle”

”Pysykööt omassa maassaan”

”Ne ovat kaikki rikollisia tai vähintään häiriöksi”

Pelot ja ennakkoluulot ovat ihmiselle todellisuutta olivat ne perusteltuja tai eivät. Ennakkoluulot ja pelot ovat normaali osa ihmisyyttä, mutta ihminen kykenee valitsemaan, miten niitä käsittelee. Olisi rehellistä ja suoraselkäistä myöntää pelkonsa ja ennakkoluulonsa ja opetella käsittelemään niitä muuten kuin turvautumalla ihmisvihaan ja toisten sortamiseen.

”Ovat persoja makeille ja vaihtavat pillereitä karamelleihin. Tuovat epäsosiaalista joukkoa perässään”

-Marjaniemeläinen nainen kehitysvammaisista