”Mutta mistä kuluttaja voi tietää?”

MV-lehti on viime aikoina ollut eniten esillä mitä hörhöilyyn tulee, mutta maahanmuutto ja pakolaisuus eivät toki ole ainoita ”hörhömagneetteja”. Nyt.fi nosti esille Kemikaalitutka-blogin Facebook-sivun, jossa on julkaistu sitruunahapon valmistustapoja koskeva meemi. 

Kemikaalitutka2

Ensinnäisenä en voi olla miettimättä, että jos bioteknisesti tuotettu sitruunahappo aiheuttaisi hedelmättömyyttä, niin eikö hedelmättömyyden pitäisi olla melkoisesti nykyistä yleisempää? Sitruunahappoa nimittäin käytetään melko monissa tuotteissa. Jos kyse ei kerran ole määristä, niin hedelmättömyyden pitäisi olla todellakin paljon nykyistä yleisempää.

Kysyin Kemikaalitutkan Facebook-sivuilla, että miten ketään on huijattu, kun sitruunahapon valmistustavat ovat kuitenkin naurettavan helposti löydettävissä. Sitruunahappo valmistus googletuksella ensimmäinen vastaantuleva sivu kertoo valmistustavat. Sain vastaukseksi seuraavaa:

”Liittyy siis siihen, että suomeksi nimi ”sitruunahappo” on harhaanjohtava. Englanniksi nimi ei ole ”lemon acid”, vaan ”citric acid”. Suomeksi ei-harhaanjohtava nimi voisi olla sitraattihappo tms.”

Mutta mietitäänpä keskivertokuluttajaa seisomassa siellä kaupan hyllyn edessä. Mitä sitraattihappo kertoisi keskivertokuluttajalle? Olisiko se valmistustavan selvyyden kannalta yhtään sen informatiivisempi? Kysäisin tätäkin.

”Ei pelkkä nimi varmastikaan. Mutta ehkä kuluttaja sen perusteella etsisi herkemmin tietoa aiheesta.”

Se jäi avoimeksi, miksi juuri sitruunahaposta pitäisi nyt kaikkien etsiä tietoa? Onko sitruunahappo vaarallista? Miksi se olisi vaarallista? Ilmeisesti väitettyjen homejäämien takia. Se, että ihminen itsenäisesti yhdistää jotkut oireensa tekijään x ei vielä tarkoita tai todista yhtään mitään. Pelkkä kokemus ja tutkittu tieto pitäisi kyetä erottamaan toisistaan.

Homeyliherkkyys on nyt paljon ihmisiä puhuttava asia ja tämän vuoksi kaikki, mihin liittyy jotenkin home saa nyt helposti ihmiset panikoimaan ja levittämään kirjoituksia. Selvennyksenä, että en todellakaan väheksy esimerkiksi hometaloista sairastuneita päinvastoin. Se tässä onkin surullista, että ihmisiä suorastaan käytetään hyväksi.

Ehkä voisimme vaihtaa sitruunahapon nimeksi 2-hydroksi-1,2,3-propaanitrikarboksyylihappo, joka on sitruunahapon toinen nimi…

Tästä muistuu mieleen se, kun aikoinaan somessa mesottiin kovasti siitä, että tuotteissa on piilosokeria, jota ei paljasteta kuluttajalle. Tosin sokerin määrä, niin lisättyjen kuin luontaisesti tuotteissa esiintyvien, lukee kyllä tuoteselosteissa. Esimerkiksi se, että jossakin tuotteessa lukee ”Ei lisättyä sokeria” ei tarkoita, että tuotteessa ei olisi lainkaan sokeria. Tämä ei kuitenkaan tee merkinnästä huijausta. Sokerin käytön määrää tarkkailevana itselläni ei ole ollut mitään ongelmaa tarkistaa, missä tuotteessa on sokeria niin paljon, että en sitä halua ostaa.

Taannoin somessa levitettiin paljon myös medioiden noteeraamaa ”tietoa” siitä, että jogurtti aiheuttaa syöpää, koska se sisältää asetaldehydia. Ihmiset jättivät huomioimatta sen, että monet arkiset ruoka-aineemme sisältävät karsinogeenisia aineita, mutta käyttömäärät ratkaisevat. 

Itse ajattelen, että kun kaikki tehdään ihmiselle valmiiksi, ihminen tyhmenee ja muuttuu entistä avuttomammaksi myös ajattelun suhteen. Itsellänikin on aika tarkkaan rakennettu ruokavalio. Katson, että vastuu sen noudattamisesta, tuoteselosteiden tutkimisesta ja tuotteiden ja ainesosien taustan selvittämisestä on tietyn rajan jälkeen minulla itselläni. Aivoja saa ja pitää käyttää.

Missä siis menevät rajat? Onko kyseessä tiedon levittäminen, tietämättömän kuluttajan paapominen vai silkka ”klikkausjournalismi”? Jos joku yhdistää sitruuna-sanan automaattisesti ”luonnollisuuteen”, niin kenen syytä tämä on? Kun puhutaan vaikkapa siitä vitamiini- tai rahkapurkista, niin onko niiden valmistaminen ylipäänsä ”luonnollista”? Luonnollisuus on tällaisissa asioissa melko liukuva määritelmä.

Kyse on nähtävästi pelkistä mielikuvista, mutta millaista mielikuvaa vaihtoehtosivustot sitten itse antavat? Mielikuvillahan nämäkin sivustot nimittäin pelaavat. Vaihtoehtosivustoilla usein arkinen ja todellisuudessa vaaraton asia saadaan näyttämään kamalan pelottavalta. Vaihtoehtosivustoja yhdistää myös ”Kysyn vaan?”-mentaliteetti. Todellisuudessa kysytyt kysymykset ovat kuitenkin usein kaukana oikeasti loogisesta kritiikistä. Esitetyt kysymykset ovat usein sellaisia, että lukija voi helposti muka tuntea itsensä viisaaksi kyseenalaistajaksi.

Vaihtoehtomedioita, -blogeja ja -Facebook-sivustoja yhdistää usein se, että ne todellakin markkinoivat itseään totuuden kertojina. Kuten Kemikaalitutkankin Facebook-sivuilta on nähtävissä, niin joskus totuuskin voi tietämättömille vihjailevasti kerrottuna aiheuttaa paniikkia. Ihmiset tykkäävät siitä tunteesta, että ”joku välittää juuri minusta” miettimättä, mitä sen ”välittämisen” taustalla on? Oli sitten kyseessä MV, Magneettimedia tai Kemikaalitutka suosio perustuu ihmisten pelkojen hyväksikäyttämiseen. Sosiaalisina ja psykologisina ilmiöinä nämä sivustot ja niiden kannattajat ovatkin sinänsä mielenkiintoisia. Kun pelon siemen on istutettu, lumipallo kasvaa itsestään. Mielenkiintoisuus ei toki poista sitä, etteikö ihmisten mediakritiikin puutteesta pitäisi todellakin olla huolissaan.

Tuo sitruunahappomeenikohuun liittynyt toinen sivustolle saatesanojen kera lisätty meemi on kontekstin huomioon ottaen hieman hupaisa.

Kemikaalitutka3

”Kemikaalitutkan aiheena ovat ympäristön epäpuhtaudet. Jos tuntuu, että esimerkiksi sitruunahapon valmistustavasta lukeminen pelottaa, on paras lopettaa sivuston seuraaminen ja siirtyä katselemaan vaikka sateenkaaria kakkaavia yksisarvisia.”

Eräs kommentoija oli jo jopa palauttamassa vitamiineja kauppaan, koska ne sisältävät sitruunahappoa. Miksi ne vitamiinit pitäisi palauttaa jäi avoimeksi? En ihmettelisi, jos siitä suututtaisiin, että ”en tiennyt, miten sitruunahappoa valmistetaan” ei todennäköisesti kelpaa syyksi vitamiinien palauttamiselle.

Turhan hysterian lietsominen kyllä vituttaa, mutta ketä sitruunahapon valmistustavat pelottavat? Minua ne eivät pelota. En usko, että myöskään asiaa Nyt.fi:lle kommentoinutta elintarvikekemistiä ja Helsingin yliopiston ravinnon turvallisuuden professoria Marina Heinosta nämä valmistustavat pelottavat. Pelko löytyy kyllä jostakin ihan muualta kuin sitruunahappohysteriaa kritisoineiden joukosta.

Ympäristön epäpuhtaudet? Onko home aina ympäristön epäpuhtaus vai mitä tällä ajettiin takaa?

Syömisistäni erittäin kiinnostuneena puhun toki itsekin hyvien pakkausmerkintöjen puolesta, mutta miten selventää jokaisen yksittäisen ainesosan tausta ja tuotanto niin, että tietämättöminkin kuluttaja sen suoraan pakkausselosteesta ymmärtää? Tai vähintään niin, että se tietämättöminkin hyllyn edessä haahuilija ymmärtää alkaa juuri pakkausselosteen luettuaan etsiä tietoa niiden omien intressiensä pohjalta.

”Mutta mistä kuluttaja voi tietää?” Ei meidän oikeasti tarvitse olla toinen Jenkkilä. Ei meidän kuluttajien ole mikään pakko olla hölmöjä. Kemikaalikimaran ylläpitäjä Anja Nystén kirjoitti aiheesta hyvin. Nystén selvittää hyvin myös Kemikaalitutka- ja Safkatutka-sivustojen taustoja.

”Ennen kuin aletaan purkaa väitteitä auki, on kysyttävä olennaiset kysymykset: Kuka ja miksi?
Sivusto on Kemikaalitutka, Safkatutkan rinnakkaissivusto. Kemikaalitutkalla on useita kirjoittajia. Ei siis ole olemassa yhtenäistä Kemikaalitutka-linjaa, vaan kirjoitusten taso vaihtelee todella paljon. Sivusto on kaupallinen, se myy mainostilaa. Mitä mehevämpi juttu, sen enemmän liikennettä, kommentteja, klikkauksia ja tuloja.
Sitruunahappokirjoitusten takana on Anne Engholm. En löytänyt hänestä muuta tietoa kuin että hän pitää Porissa Magiart (Art & Wellbeing) -liikettä. Engholmin koulutus ei käy ilmi mistään. En myöskään löytänyt mitään hänen kirjoittamaansa ennen Kemikaalitutkaa.”

Nysténin kirjoituksen kommenteissa on toki jo mesoamista allergioista. Selvennykseksi vielä, että periaatteessa ihminen voi todella olla allerginen melkein mille tahansa. Onko jonkun ihmisen allergia sitten syy luoda yleistä hysteriaa vaikkapa elintarvikkeiden suhteen onkin toinen kysymys?

”Valtamedia on natsisika” – kriittisyyden ”inflaatio”

Tällä hetkellä näyttää siltä, että aukaisee nettisivun kuin nettisivun nousee salonkikelpoisesti sanottuna se maahanmuuttokriittinen keskustelu hetimmiten esiin. Viikonvaihteen Tamperelaista selaillessani oli taas pudisteltava päätäni. Milloin olivat taas mamujoukot ihmisiä seuranneet tai ainakin vähintään aivan täydellä varmuudella aikoneet lähteä seuraamaan. Kyllä luitte oikein aikoneet lähteä seuraamaan. Milloin taivasteltiin esimerkiksi lehtien kommentointiosioiden sulkemista (mamukriittisten törky- ja uhkausviesteillä ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa, koska mielipide ja sananvapaus), ja kuulemma rikoksen tekijöiden tuntomerkkejä pantataan. (Toim. huom. Esimerkiksi keskustelu siitä, että ulkomaalaistaustaisen näköinen ei ole mikään oikea tuntomerkki tai se, että somelevitykseen tuutattavien valheellisten tuntomerkkien levittely ei ole oikein ei tarkoita sitä, että tuntomerkkejä pitäisi pantata, jos rikollinen yritetään saada kiinni). 

Kriittisyys sanaa toistetaan yleensä näiden ”En mä rasisti ole, mutta…”-ihmisten kirjoituksissa. ”Olen vain kriittinen!” ”Pitää kyseenalaistaa valtamedia!” ”Pitää olla kriittinen!” ”Valtamedia valehtelee”

Kyllä todellakin pitäisi kyetä olemaan kriittinen. Ikävä kyllä monelle kriittisyys tuntuu nykyään tarkoittavan sitä, että sen varjolla saa nätisti ja oikeutetusti vihata milloin ketäkin syytöntä, leimata kokonaisia ihmisryhmiä ja oikeuttaa muka kriittisyys sanan varjolla niitä helposti epävalideiksi todistettavissa olevia argumentteja. Kriittisyys on myös monelle sitä, että pääasia on omaksua ”valtamedian näkemyksestä” poikkeava näkemys, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä faktojen kanssa.

Näkemystään ei tarvitse sen kummemmin perustella, eikä kukaan saa siihen perusteluja kysyäkään, koska on vain niin helvetin coolia omata se ”vaihtoehtoinen näkemys”. Aivan kuin liikkuisimme juuri varhaisteini-ikään saapuneiden parissa, joille tärkeintä muka kokea olevansa omaleimainen. Tärkeintä on kuulua ryhmään, joka mielletään omassa mielessä jotenkin kapinalliseksi ja ”ulkopuoliseksi”, jotta voidaan mieltää itsensä omaehtoisesti toimivaksi ja ajattelevaksi ”kapinalliseksi”.

Tämän hetken kriittisyys on sitä, että uskotaan terveydenhuollon olevan salaliitto ja vaikkapa inkiväärin parantavan syövän, koska hei esimerkiksi solumyrkythän tappavat soluja ja sehän kuulostaa hirveän pahalta. Tämän hetken kriittisyys on sitä, että uskotaan kaikkien eriväristen olevan terroristeja, koska ne nyt vain ovat kaikki ”eläimiä” ja ”barbaareja”. Tämän hetken kriittisyys on sitä, että klikkaillaan MV-lehteä, koska ”vittu kukaan muu ei kerro totuutta, koska vihervassarimedia”. Tämän hetken kriittisyys on sitä, että ei haluta uskoa evoluutioteoriaan, koska ”eihän nyt ihminen ole apina ja mä olen akateemisesta perheestä”.

Tämän hetken kriittisyys on sitä, että jopa kaiken maailman huruhöpö on kyseenalaistamatta hyväksyttävä totuudeksi, koska perustelujen pyytäminen ja oikean keskustelu asiasta on ”kriittiseksi” itseään kutsuvan henkilön loukkaamista. Tähän nivoutuu olennaisesti myös tietyissä piireissä vallalla oleva sananvapauskäsitys, jonka mukaan huruhöpöstä kirjoittamatta jättäminen ja oikeaksi todistetun tiedon perusteella kirjoittaminen on ”kulttuurimarxismia” ja suorastaan ”loukkaus sananvapautta kohtaan”.

Muistelen enemmän ja vähemmän lämmöllä kuinka itselläni oli teini-iässä vaihe, jolloin oli kovin tärkeää muka erottua joukosta. Kun H&M:stä ostamani hieno pitkä musta hame näkyi jonkun toisen tytön päällä kadulla, niin enhän minä voinut sitä enää käyttää, koska edustinhan minä muka niin kapinnallista alakulttuuria. Nyt tämä muisto hymyilyttää. Olinhan mielestäni niin suuri kapinallinen ja kriittinen ajattelija, että minun oli pakko toimia kuten muutkin kyseisen viiteryhmän ihmiset ja ”valtavirtapukeutuminen” edes yksittäisen vaatekappaleen muodossa ei ollut missään määrin hyväksyttävää. En kuitenkaan kyennyt tuolloin olemaan oikeasti kriittinen, omilla aivoillani ajatteleva yksilö vaan seurasin sokeasti viiteryhmää, johon koin kuuluvani. Tällainen ajattelu on täysin normaalia identiteetin etsintää teiniltä ja monella meistä on ollut tällainen vaihe, mutta yleensä aika tekee tehtävänsä. En osaisi enää mitenkään kuvitella rakentavani omaa identiteettiäni noin.

Vihervassarisuvakkina olen kritisoinut monesti niin ”valtamedian” tekemiä juttuja kuin poliisin toimintaakin. Ei tuota kuitenkaan tuskaa myöntää, kun joku ”valtamedian” edustaja kirjoittaa hyvän jutun, eikä tuota tuskaa myöntää poliisin toimineen oikein, kun aihetta kiitoksiin on. On hieman absurdia lukea juttuja siitä, kuinka ”me suvakit luotamme sokeasti valtamediaan”.

Pyrin itse parhaani mukaan tutkailemaan asioita tapauskohtaisesti ja lähtökohtaisesti tärkeintä olisi, että ihmiset ajattelisivat ja selvittäisivät asioita ihan itse, eivätkä jakaisi ihan täyttä tuubaa netissä vain periaatteen vuoksi, koska ”tämä nyt on niin vitun siistiä olla kapinallinen”. ”Mä nyt luen MV-lehteä, koska valtamedia nyt vain on perseestä ja te olette vittu kaikki ihan tyhmiä huoria”. Tällaistako on suomalainen kriittinen ajattelu vuonna 2015?