Punainen ranneke ja vähävaraisuuden häpeä

Moni Facebook-ystäväni on viime päivinä linkittänyt juttua Porin uimahallin rannekkeiden värikoodeista, ja niistä nousseesta kohusta. Eri asiakasryhmille on siis määritelty Porin uimahallissa eri väriset rannekkeet. Sininen ranneke on aikuisille, musta ranneke on uimaseurojen harjoittelijoille ja vihreä niille, jotka maksavat ohjatusta tunnista. Keltainen ranneke annetaan jumppaajille tai kuntosalin asiakkaille, ja punainen ranneke on tarkoitettu opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille. Punainen ranneke on siis ranneke, joka mielletään vähävaraisten asiakkaiden rannekkeeksi. Jotkut punaisen ranneekkeen saajat kokivat, että ranneke loukkaa heidän yksityisyyttään. Äkkiseltään ajatellen kuulostaa typerältä ja aiheettomalta kohulta. Typerän kohun takana voi kuitenkin olla piilossa iso viesti yhteiskunnastamme.

Omasta mielestäni tämä näet kertoo siitä, että työttömyys ja vähävaraisuus ovat edelleen suunnaton häpeä monelle. Toisaalta ymmärrän varsin hyvin senkin, koska harva se päivä moni kuulee niitä ”Luuseri, et halua vaan tehdä töitä”-kommentteja. On erittäin surullista, että työttymyys ja vähävaraisuus ovat edelleen asioita, jotka koetaan tällä tavalla tabuiksi. Meillä edelleen yllättävänkin yleisiä asenteita ovat, että työtön ei halua tehdä töitä, opiskelija on luuseri (aikuisopiskelija on tietyn ihmisryhmän mielestä vielä pahempi luuseri, koska haluaa mahdollisesti vaihtaa alaa). Itse olen monet kerrat hävennyt kyvyttömyyttäni tehdä töitä. Olen nuori ja äkkiseltään monen sellaisen mielestä hyvässä kunnossa, joka ei tilannettani tunne. Silloin kun minulla on parempi päivä, niin saatan näyttää ulospäin aivan terveeltä. Tiedän myös paljon ihmisiä, jotka ovat kateellisia sairaille, koska kuvittelevat, että minun kaltaiseni eivät ole oikeasti sairaita, vaan pummivat ja vähävaraisina saavat etuja, joita he itse eivät saa. On surullista, että todella voimakas kateus leimaa monen vähävaraisen elämää siinä missä vaikkapa maahanmuuttajankin elämää. ”Tuo saa jotakin mitä minä en!”

Voi kuulostaa typerältä, mutta näin monta vuotta tällaisena väliinputoajana olleena, tiedän että tuollaiset asenteet satuttavat, vaikka kuinka yrittäisi sellaiset kommentit ohittaa. Pahinta on kun näitä asenteita saa jopa hoitohenkilökunnan taholta, koska sairastaa sairauksia, joita ei oteta vakavasti vielä nykyään. Tämän seurauksena tällaiset asenteet muiden taholta satuttavat entistä enemmän.

Punainen ranneke kattaa useampia ihmisryhmiä, mutta jos minä menisin uimahalliin rannekkeen kanssa, niin suurin osa olettaisi minun olevan opiskelija. Ihmiset vain tulevat aina tekemään oletuksia. Ympärillä oleva yhteiskunta ja siinä kanssaeläjät väistämättä muokkaavat myös ihmisen omaa käsitystä itsestään, ja myös sitä kuinka avoin asioista haluaa olla. Minä olen ollut aina omasta tilanteestani avoin, ja olen pääosin sinut oman tilanteeni kanssa, vaikka joskus tunnenkin häpeää ja syyllisyyttä. Joskus olen kärsinyt avoimuudestani, mutta olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että loppupeleissä on aina paras olla avoin. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka kokevat häpeän tunteen niin voimakkaana, että eivät halua tuoda yllämainitulla tavalla ilmi vähävaraisuuttaan.