Homo homini lupus

Jani Kaaro käsittelee Helsingin Sanomien kolumnissaan koulukiusaamista. Hänen näkökulmansa lähtee siis liikkeelle kenialaisesta paviaaniyhteisöstä. Tutkija Robert Sapolskyn tutkimuksista, joissa seurataan kyseisen paviaaniyhteisön elämää. Kun paviaaniyhteisön aggressiivisimmat koiraat pääsivät käsiksi turistihotellin parkkipaikalta löytyneeseen saastuneeseen ruokaan, ja kuolivat yhteisöön saapui rauha. Tästä Kaaro vetää johtopäätöksensä, että meissä ihmisissäkin on riidanhaastajia ja kiusaajia, joille ei vain ole tehtävissä mitään muuta kuin yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kaaron ajatusmallin mukaan tarve kiusata ei voi esimerkiksi johtua onnettomista olosuhteista kiusaajan lapsuudessa, ei mahdollisista psykologisista häiriöistä vaan kyseessä ovat kiusaajan ajatukset, kyseessä on kiusaajan valinta. Ratkaisu, jonka kiusaaja päättää toteuttaa. Kaaro toteaa ylevästi, että kiusaamisen hyväksymiselle ei ole tekosyitä. Kolumnissaan Kaaro mainitsee kolumnissaan myös olleensa kiusattu koko yläasteen ja lukion ensimmäinen luokan ajan.

Kolumni sai loogisestikin suuren suosion ja runsaasti levityskertoja Facebookissa runsaiden hurraa-huutojen kera. Antoihan se tavallaan pahalle kasvot. Kolumni yksilöi pahan, teki sen helpoksi ymmärtää, ja myös helpoksi poistaa. Kun itse luin kolumnia, ensimmäinen reaktioni oli epäusko. Minusta kolumnin ajatusmaailma henki suunnatonta kaksinaismoralismia, ja ajatus siitä että ihmisiä aletaan kategorioida jo lapsesta lähtien siltä pohjalta, että oletko mätä omena vai et sai itselleni kylmänväreet selkäpiihin kulkemaan. Onko Kaaro kuullut esimerkiksi tuplaY-kromosomista? Siihen aikanaan liittyneistä vääristä käsityksistä ja niiden seurauksista yksilöille? Suosittelen tutustumaan aiheeseen. Kaaron kolumnista henkii selvästi ajatus, että hänestä on täysin oikeutettua ja yhteisölle edullista tehdä yksittäisestä kiusaajasta hylkiö, hänhän on sen ansainnut. Silmä silmästä. Yhdestä henkilöstä pitää siis tehdä varoittava esimerkki. Yhden avulla pitää hallita muita seurausten pelolla, sen sijaan että lähdettäisiin etsimään ja ratkaisemaan ongelman syitä. Lapsuuden kokemukset tai elämän kulku eivät siis voi Kaaron mukaan selittää kiusaajan käytöstä, mutta kiusaaminen sai Kaaron hänen sanojensa mukaan keskeyttämään lukion. Kaaro on asiaa mietitttyänsä tullut lopputulokseen, jossa kiusaajia oli vain yksi, joka inspiroi toisia kiusaamaan. Tähän väliin on pakko lainata pätkä kyseisestä kolumnista:

”Olen usein ajatellut, että me ihmiset olemme toinen toistemme termostaatteja. Me säädämme ja jäljittelemme toinen toistemme tunteita, käyttäytymistä ja mielentilaa. Kun porukkaan tulee eloisa ihminen, hän saa eloa koko porukkaan. Kun porukkaan tulee onnellinen ja iloinen ihminen, pieni ilo alkaa kiertämään meissä kaikissa. Ja surkea itsensäsäälijä vetää kaikkia muitakin alas lokaan. Näin se menee koulukiusaamisessakin. Koulukiusatun ongelma ei ole vain se, että kiusaaja kiusaa häntä, vaan se, että kiusaaja säätää muidenkin termostaatin kiusausasentoon. Kun kiusaaja on paikalla, kiusaamisesta tulee uusi normaali, ja muutkin alkavat osallistua siihen. Siksi yhden mädän omenan poistaminen puhdistaisi koko koulun ilmapiiriä, toisin kuin uhrin poistaminen.”

Tämän logiikan mukaan siis kiusaajalla on kuitenkin erittäin suuri vaikutus toisiin. Kaaron termiä lainatakseni pikkukiusaajat eivät siis ole suoranaisesti vastuussa omisista tekemisistään, vaan kiusaaja on vastuussa omien tekemisiensä lisäksi kaikkien pikkukiusaajien tekemisistä. Kuitenkaan muiden tekemisillä ei voi olla merkitystä kiusaajaan. Kuten jokainen voi todeta Jani Kaaron logiikka ontuu melkoisesti. Kiusaaja on siis näkemyksen mukaan tietynlainen ultimaalinen paha. Syyllinen, jolla ei ole toivoa muutoksesta eikä toisenlaisesta elämästä. Kiusaaja on kiusaaja jo syntyessään. Minun silmissäni tämä menee samaan kastiin kuin perisynti. Täyttä roskaa molemmat! En oikeuta kiusaamista missään määrin, siksi kiusaajien kiusaamisen syihin pitää puuttua, sen sijaan että kiusaaja vain siirretään uusien uhrien luo. Tässä täytyy jälleen kerran muistuttaa siitä ymmärtämisen ja hyväksymisen erittäin olennaisesta erosta. Ainakin Kaarolta nämä ovat menneet sekaisin kuin puurot, vellit ja liemet konsanaan.

Allekirjoitan sosiaalisen lumipallo-ilmiön, me seuraamme toistemme tekemisiä, ja mitä useampi asian tekemistä toistaa sitä todennäköisemmin tekemisestä tulee jossakin vaiheessa tietylle sosiaaliselle porukalle normi. Tämähän on nähtävissä jo suhtautumisesssa tähän kolumniin, on normi että kiusaaja on täysin paha ja sieluton ihminen, pelkkä öykkäri. Itselleni iski kuitenkin silmään ajatus, että omaa ja toistenkin käytöstä voi vastuuttaa muilla, mutta yksi kiusaaja on se, jonka täytyy olla lopulta siinä lopullisessa vastuussa kaikkien tekemisistä ilman ”selittelyjä”. Toinen ajatus, jota en todellakaan allekirjoita on se, että ihmisen voi jo ensimmäisellä luokalla kategorioida niin sanotuksi mädäksi omenaksi.

Minä olin koulumaailmassa pitkälti se sosiaalisten piirien ulkopuolinen, milloin meikkasin väärin ja milloin käyttäydyin väärin, ja milloin mitäkin. En kuitenkaan syytä tästä mitään ultimaalista pahaa, jotta minun olisi helpompi käsitellä asioita. Minusta tölvijät ja kiusaajat olivat lähinnä onnettomia ihmisiä, joiden toivoin saavat asiansa kuntoon. He olivat ihmisiä, joiden piti esittää kovaa saadakseen edes jonkinlaista sosiaalista hyväksyntää. He eivät olleet yhtään sen kummemmin pahoja kuin minäkään. Kun me ihmiset itse teemme jotakin typerää tai elämä ei suju, me haluamme ymmärrystä ja haemme sitä kertomalla elämämme eri vaiheista, mahdollisista tragedioista elämässämme. Etsimme mahdollisia syitä. Sen sijaan kun naapurin Kylli tekee jotakin, sitä ei voi ”puolustella”. Aikuisten ihmisten halu ymmärtää ja kyky käsitellä ihmisyyttä loppuu, kun kyse ei olekaan enää meistä itsestämme. Itsekkyyttä, sitä meissä kaikissa on jonkin verran, mutta rajansa kaikella! Se mikä niin Kaaron kolumnissa kuin ylipäänsä tällaisessa asenteessa pistää savun nousemaan korvista on se, että itse uhrin asemaa käytetään keppihevosena kivien heittelyyn, jotta saadaan tuomittua toiset kokonaan täysin kelvottomiksi ja toivottomiksi ihmisiksi. Ajattelemme, että toisen on pakko olla jotenkin huonompi ihminen kuin meidän itsemme, eihän hän muutoin tuollaista tekisi.

Kiusaaminen jättää jäljet. Aivan totta. Ihan samalla tavalla niitä jälkiä ihmiseen jättää turvaton lapsuus, heitteillejättäminen, hyväksikäyttö, väkivalta ynnä muut kauheudet. Asetelma me kiusatut ja nuo kiusaajat, säilyy vielä kymmeniä vuosia koulunpihan taakse jättämisen jälkeenkin. Katkeruus ja vihakin ovat normaaleja tunteita, ja niitä pitää käydä läpi. Jos pakenee esimerkiksi koulukiusaamista loputtomiin sen taakse, että on olemassa yksinkertaisesti pahoja ihmisiä, niin ei koskaan opi kohtaamaan sitä miten onnettomia kiusaajat lopulta ovat olleet, Miten heillä ei ole ollut rohkeutta olla oma itsensä. Menneisyyden haamuista ei pääse koskaan eroon, jos ei koskaan oikeasti kohtaa niitä.

Sen sijaan, että selittelee toisen olevan se ultimaalinen paha, voi kohdata sen totuuden että kyseessä on ihminen. Pikkuriikkinen ihminen suuressa maailmassa kuten minäkin, oikeastaan ihan samanlainen ihminen. Sillä on nenä, sillä on silmät, sillä on aivot, se voi oppia, ja sillä on sydänkin siellä jossakin, ja se voi hyvin suurella todennäköisyydellä tuntea. Sängyn alla oleva mörkö onkin sängyltä pudonnut pehmolelu, joka muuttui ihmismielen pimeissä sopukoissa joksikin paljon suuremmaksi ja pelottavammaksi. Mörkö saa sinut tuntemaan itsesi pieneksi ja pelokkaaksi, vaikka oikeasti mörkö ei olekaan mörkö lainkaan. Mitä vahvemmaksi ihminen tulee itse, sitä enemmän sitä oppii, että loppupeleissä kysymys ei olekaan loputtomiin siitä toisesta, jossakin vaiheessa kysymys on minusta. Siitä miten minä pääsen asiasta yli. Elänkö itse vain annanko toisten määritellä koko loppuelämäni miten minä elän,  koska heillä on tai oli omia ongelmia? Nouse siis kiusaajan rautanyrkin alta, ja näytä että se rautanyrkki onkin tosiasiassa vain paperia! Ei kiusaaja yleensä ole erityisesti juuri sinua vastaan, kiusaaja on itseään vastaan ja täten usein tavallaan koko maailmaa vastaan.

Kaaron kolumnissa minua jäi askarruttamaan erityisesti se mihin ne kiusaajat sitten pitäisi laittaa, mitä heille pitäisi tehdä? Millaiseen lajiteluun tällainen ajattelu johtaa? Aletaanko kiusaajalle hokea, että hän ei koskaan voi ollakaan muuta kuin säälittävä kiusaaja? Lykätäänkö kiusaajat saman tien vankilaan, koska rikollisiahan heistä tulee kuitenkin? Omat mielikuvani tässä vaiheessa ovat hieman keskitysleirimäiset. Onko ongelmien siirtäminen koskaan ratkaisu? Itse taistelin aikanani entisessä työpaikassani pitkään narsistista pomoa vastaan, en tehnyt sitä itseni vuoksi, sillä minä en koskaan halunnut uraa kyseisessä työpaikassa. Yritin korjata tilannetta työtovereideni, ja tulevien työntekijöiden vuoksi, sillä he ovat aivan yhtä arvokkaita kuin minäkin. Oikeastaan oman arvonsa tajuaminen lähtee siitä, että tunnustaa toisten ihmisten arvon, myös niiden itselle etäisempien ja epämiellyttävämpien ihmisten arvon. Sen sijaan että tuomitsen toiset, käännän heille selkäni ja haluan rangaista heitä, voin antaa anteeksi, ojentaa käteni ja yrittää mahdollisesti jopa auttaa heitä. Pienen lapsen ei tarvitse kyetä tällaiseen ajatteluun, mutta lapsellekin voidaan opettaa, että toiset ovat arvokkaita, sinä olet arvokas ja koska sinä olet arvokas, sinä et saa antaa toisten nujertaa itseäsi. Kaiken ahdistuksen ja pelon jälkeen sen mädän omenan sisällä onkin oikeasti vain pienen pieniä matoja.

”Oletteko siis koskaan miettineet, millainen maailmamme olisi, jos meillä olisi jokin keino rangaista ja saada kuriin kaikki nämä kiusaajat, häiriköt, etuilijat ja päällepuhujat; aggressiiviset öykkärit, jotka ottavat itselleen oikeuksia, joita he eivät soisi muille?” 

Kaaro syyllistyy tässä kolumnissa ihan samaan kuin kiusaaja, ottaa itselleen oikeuksia, joita ei soisi muille. Hän ottaa käsiinsä oikeuden tuomita muita, mutta ei anna tätä oikeutta muille. Katkeruus, tuo tunne joka satuttaa aina eniten sitä, joka tuntee katkeruutta. Tarvitseeko kenenkään enää kysyä miksi maailma ei ole parempi paikka?

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *