Kansalaisaloite karilla

1.3.2012 saimme merkittävän mahdollisuuden tehdä kansalaisaloitteita. 50 000 nimeä kuudessa kuukaudessa, ja lakialoiteen piti mennä eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Ensimmäinen kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi jätettiin 6.3.2013. Tällä hetkellä kuitenkaan kukaan ei oikein tunnu tietävän mitä tälle kansalaisaloitteelle nyt sitten pitäisi tehdä? Miten sitä pitäisi käsitellä? Puhemiesneuvosto päätti olla yhteydessä eduskuntaryhmiin ennen kuin tehdään päätös siitä, miten näitä aloitteita nyt sitten aletaan käsittelemään.

”Ensimmäisen kansalaisaloitteen käsittely luo mallin, jota eduskunnassa tullaan käyttämään myös muiden kansalaisaloitteiden käsittelyssä tulevina vuosina. Koska kyseessä on uusi ja perustuslaillisestikin merkittävä asia, puhemiesneuvosto päätti vielä olla yhteydessä eduskuntaryhmiin ennen kuin käsittelyprosessista tehdään päätös.

Eduskuntaryhmillä on 8. huhtikuuta saakka aikaa käsitellä asiaa. Tämän jälkeen puhemiesneuvosto viimeistelee ohjeistuksen kansalaisaloitteen käsittelystä. Tavoitteena on, että ensimmäinen kansalaisaloite tulisi lähetekeskusteluun täysistunnossa huhtikuun loppuun mennessä.” 

”Laki määrää vain, että kansalaisaloitteesta käydään lähetekeskustelu ja puhemiesneuvosto ehdottaa, mihin valiokuntaan aloite lähetetään käsiteltäväksi.”

On siis mahdollista, että kansalaisaloitteet voidaan jopa jättää lepäämään valiokuntiin. Valiokunnissa voidaan päättää, että aloitetta ei oteta käsittelyyn lainkaan. Nyt määritettävä malli tosiaan määrittää sen miten kansalaisaloitteet jatkossa tullaan käsittelemään. Ensimmäisen aloitteen myötä siis todellakin vasta aletaan miettimään, että mitä tälle aloitteelle nyt tarkalleen tehdään. En kuulu näihin joka asiasta mystisiä päättäjiä syyttäviin ihmisiin, mutta tällainen toiminta herättää kyllä kummastusta poliittisesti aktiivisessa kansalaisessa. Eikö tällainen aloitteiden käsittelytapa olisi pitänyt miettiä jo silloin, kun kansalaisaloite mahdollisuutta puuhattiin? Kuulostaa melko omituiselta, että vasta ensimmäisen aloitteen luovuttamisen jälkeen aletaan miettimään, että mitä näille nyt oikeastaan tehdään.

Kansan äänestysinto ja poliittinen kiinnostus tuntuu olevan tällä hetkellä melko heikkoa, joten älkää nyt torpedoiko tätä mahdollisuutta vaikuttaa. Jos aloitteista voidaan äänestää valiokunnissa, niin muutama ihminen voi henkilökohtaisen intressinsä mukaan torpata kymmenien tuhansien ihmisten tuen saaneen aloitteen. Ylipäänsä aloitteiden läpimeneminen tai läpimenemättömyys pitää pystyä perustelemaan järjellä, ei mutulla tai ainoastaan henkilökohtaisella vastustuksella tai puoltamisella. Koko kansalaisaloite muuttuisi melko merkityksettömäksi, jos aloitteet aletaan kierrättämään valiokuntien kautta. Kuka jaksaisi enää lähteä keräämään nimiä aloitteeseen, jonka etenemisen käytännössä muutama ihminen voi estää? Kansalaisaloitteen tarkoitus oli parantaa demokratiaa, mutta jos aloitteet kierrätetään valiokuntien kautta, niin sana edustuksellinen demokratia viedään jo uusiin ulottuvuuksiin. Tällä ei ainakaan motivoida kansalaisia tekemään lakialoitteita ja keräämään niihin nimiä. Tällaisen myötä koko kansalaisaloitteen idea menettäisi mielestäni merkityksensä täysin.

Mitä jos käsittelyyn tulee lainvastainen aloite? No tälllöin lakialoitetta ei mielestäni tietenkään voi käsitellä, koska se ei ole asiallinen lakialoite. Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että sähköisessä palvelussa on muutamastakin asiasta kaksi erillistä aloitetta, ja jotkut asiat eivät liity lakien säätämiseen mitenkään. Tässä asiassa pitää vain korostaa kansalaisten tarkkuutta, ja kehottaa kansalaisia lukemaan jo käynnissä olevat aloitteet läpi ennen oman tekemistä. Pitää kehottaa myös miettimään onko asia sellainen, että siihen voidaan järkevästi lainsäädännöllä vaikuttaa.

Ongelmista ja vastoinkäymisistä huolimatta toivotaan, että kansalaisten mielipide ja vaikuttamishalun herääminen ei alkanut liikaa pelottamaan, ja kansalaisaloitteiden käsittelymalli-asiassa päädytään järkevään ja mielekkääseen ratkaisuun.

”Aloite turkistarhauksen kiellosta on menossa maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Valiokunnan jäsenten tiedetään vastustavan kieltoa lähes yksimielisesti.”

”Turkistarhauksen kieltämistä ajavan aloitteen oli allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista.”

Lainaukset: www.ts.fi Kansalaisaloitteen tie voi katketa jo alkumetreillä, web.eduskunta.fi Kansalaisaloitteen käsittely eduskunnassa

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templates/1.htx?id=5602

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/461704/Kansalaisaloitteen+tie+voi+katketa+jo+alkumetreilla#.UT9XFBFB8II.facebook 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *