Mursu avautuu

”Olet lihava. Meilläpäin paistiksi kutsutaan.” ”Kannattasko tipauttaa ensi vähä painoo ja sitte kattoo uudestaa noita alaselän tatuointeja?” ”poistakaa itsenne tän tyhmän ämmän kavereista saadaan se pois julkisuudesta!!!” ”On se vaikee hyväksyy sitä tosiasiaa et oot vitu ruma” ”edes photoshop ei auta tota rumaa norsu-rottaa” ”kuvottavuuksien kuvottavuus” ”Btw,kun kerta käskettiin kattoo peiliin että ei olla täydellisiä,nii tiiän et en oo täydellinen mut oon ainaki 100x paremman näkönen kun joku läski ja ruma valas joka väittää itteensä kauniiks!”

Läski, valas, ruma ämmä, paisti, ruma norsu-rotta, kuvottava. Olenko todellakin ainoa, joka kysyy tässä vaiheessa, että mitä helvettiä? Minäkin olen läski valas, ja kehtaan käydä tuolla rumentamassa ihmisten päivää ulkona. Mikä helvetti ihmisiä vaivaa? Minulle ei tulisi mieleen kommentoida tällaisia pahimmalle vihamiehellenikään, puhumattakaan minulle täysin tuntemattomista ihmisistä. Mitä sinä saat siitä, että kutsut toista valaaksi, paistiksi tai kuvottavaksi? Tunnetko itsesi jotenkin hyväksi tyypiksi tai paremmaksi ihmiseksi? Ei, sinä et ole hyvä tyyppi. Sinä olet kiusaaja.

Aina löytyy jokin syy haukkua ja pilkata toisia. Milloin toisella on väärän väriset vaatteet tai milloin toinen on lihava. On jokseenkin surullista, että samaan aikaan, kun meillä taistellaan kiusaamista ja sen seurauksia vastaan, niin samalla meillä on olemassa näitä, melkein kaikkien mielestä, täysin hyväksyttyjä kiusaamisen kohteita. Kohteita, joihin saa purkaa kaikki oman elämänsä ongelmat ja patoutumat. Asioista voidaan keskustella, ja jokainen saa sanoa mielipiteensä, mutta jos ei mielipidettään kykene ilmaisemaan ilman pilkkaa ja kiusaamista, niin kannattaisi ehkä miettiä onko sitä pakko sanoa. En minäkään pidä kaikkien ihmisten vaatteista tai hiuksista, mutta sen toisen ihmisen tukka tai paita ei ole minulta mitenkään pois. Miksi minä haluaisin nimenomaan loukata toista kertomalla sen kallisarvoisen mielipiteeni toisen ulkonäöstä? Oikeus kertoa mielipiteensä tilanteessa kuin tilanteessa ja asiasta kuin asiasta tuntuu välillä lähteneen totaalisesti lapasesta ihmisillä. Peruskäytöstavat tuntuvat olevan täysin merkityksettömiä. Omasta mielestäni maailmaan sopii muitakin kuin minun kaltaisiani. Kiusaaminen ja pilkkaaminen on aina kiusaamista ja pilkkaamista. Se ei riipu kohteesta, eikä kohteen tekemisistä. Jos joku haukkuu minua, minun ei tarvitse haukkua häntä. Kasvotusten käytävä tunnepitoinen riita on myös hiukan eri asia kuin harkittu kiusaaminen ja mollaaminen.

”nonnii… tuommonen monsteri ku herreis aamulla vierestä ni mielummin puris kätesä irti ja vaikka jalatkii ennen ku herättäs” ”onks tää joku uhanalainen eläin?” ”Sehän on Miss Piggy II, Meillä oli aikoinaan maalla mummolan naapurissa ton näkösiä emakoita sikalassa mm Miss Piggy, mut sillä ei ollut ku vaan toisessa silmässä tommonen tumma läikkä… Tän täytyy olla joku geenimanipulaatio virhe…” ”mikä tahansa eläin on kaunis tämän näyn rinnalla.”

Kun kaveritkin kirjoittelevat törkeyksiä, niin pitäähän sitä itsekin moisia kirjoitella. Muutenhan sitä joutuu sosiaalisista piireistä ulkopuolelle. Jos minä jään yksin sen takia, että en nimittele ja kiusaa ketään, niin sitten jään. Onneksi ei ole tarvetta lunastaa itselleen sitä sosiaalista kruunua. Ihmiset tuntuvat tavoittelevan toisten hyväksyntää keinolla millä hyvänsä. ”Ku toikin tekee!!!” ”Kato mitä toi tekee, en mä oo mitään siihen verrattuna!!!” Mitä josko joskus ajattelisit ihan itse, etkä vain sen naapurin tai Face-kaverin aivoilla?

”Meinaatko pikku piski ulkoiuttaa tota sun lemmikkisikaa tänään??” ”Jos jonkun äijän heppi viä heilahtaa ton eessä, niin se on todella sairas,” ”hitto mikä mätisäkki” ”Pakko tilata jenkeistä kun Suomessa ei norsunloimia myydä.” ”Vitun typerä hylje.”  ”Se tatuointi ei tuu ikinä näkymään jos jatkat tuota turpoamista….” ”Olet todella lähellä petolinnun persettä ja se ei ole kaunis.”

No perskeles! Kiva, että kerroitte minullekin, että minunkaan ei enää pitäisi saada vaatteita Suomesta. Tähän asti olen kyllä ostanut kuteeni ihan Seppälästä, Cittareista ynnä muista peruspuljuista, mutta ilmeisesti olen kuvitellut koko asian. Lähteeköhän minunkin kanini tai kissani ulkoiluttamaan minua, lemmikkiporsastaan? Joskus mietin, että jos ihminen, johon tällaisia kommentteja kohdistetaan tekisi vaikka oikeasti sen itsemurhan, niin tuntisivatko nämä kiusaajat edes pistoa sydämessään? Vai ovatko he todellakin niin ehdollistettuja siihen, että tiettyjä ”kohteita” saa pilkata, että he kieltäytyvät ajattelemasta asiaa ja omaa vastuutaan sanomisistaan ja kirjoituksistaan? Vastuu onkin heidän logiikkansa mukaan kiusatulla eikä kiusaajalla. Muutkin hyväksyvät sen, joten minunkin täytyy hyväksyä. Kiusaamista ei edes osata eikä edes haluta kyseenalaistaa. Ehkä juuri sinäkin voisit olla vahva ja ajatella itse? Älä kiusaa ketään!

 

 

 

 

 

 

 

 

Vain murhaaja

Traaginen Eerikan surma on herättänyt paljon keskustelua netissä, ja aina kun keskustellaan tunnepitoisesta asiasta on riski, että homma karkaa käsistä. Kaikenmoisia mauttomuuksia on jo tullut nähtyä, mutta eilen vastaan tuli sellainen asia, että Coca-Cola Zerot meinasivat mennä väärään kurkkuun. Ihmiset näet levittävät toisen Eerikan surmaajan kuvaa, ja kuva on varustettu tekstillä: ”Jakakaa tätä kuvaa niin paljon kuin voitte,jotta kaikki elinkautistaan istuvatkin näkevät. Tässä on Touko Tarkki, lapsen murhaaja. Ansaitsee ehdottomasti kuolemantuomion tekosistaan.” (kirjoitusvirheet ovat alkuperäisessä tekstissä).

Suokaa anteeksi ystävät, tutut ynnä muut, mutta mitä helvettiä teille oikein liikkuu siellä päänupissanne?

Suomessa kun ei tunnetusti ole sitä kuolemantuomiota käytössä, niin tekstin tarkoitushan on selkeästi kannustaa väkivaltaan ja murhan tekemiseen. Jos diggaat kuolemantuomiosta, niin muuta jumalauta vaikka sinne Teksasiin! Ehkä oma penskasi tekee siellä rikoksen, josta saa kuolemantuomion ja voit hekumoida sillä suuresti ihailemallasi väkivallalla. Jeesustelet ihan miten paljon tahansa, niin sinä et ole niitä murhaajia parempi. Voihan sitä väkivaltataipumustaan oikeuden verhossakin purkaa. Voihan sitä ratsastaa julman henkirikoksen uhrilla, ja esittää vielä jaloa siinä sivussa. Jokin raja sillä kaksinaismoralistisella jeesustelulla ja paskanjauhamisellakin on. Jokainen meistä kykenee väkivaltaan. Se ei ole mikään saavutus. Murhaajan murhaava ei ole sankari, hän on vain samanlainen murhaaja. Tekojen syitä voi ymmärtää, mutta väkivalta on yksinkertainen juttu ajatustasolla. Sen joko hyväksyy tai ei hyväksy. Sille joko antaa vallan tai ei anna.

Joskus minusta tuntuu, että järkyttävien tapahtumien kautta tapahtumiin täysin liittymättömät ihmiset yrittävät lunastaa jotakin ”hyvän ihmisen paikkaa” näiden tapahtumien varjolla. Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan pelastaa jonkun. Jokainen meistä voi tehdä tästä maailmasta edes vähän paremman paikan. Jokainen meistä voi aloittaa siitä, että kieltäytyy väkivallasta ja sen lietsomisesta. Jos joku käy kimppuuni niin totta helvetissä puolustaudun, mutta mikä on motiivi lietsoa vihaa tuntematonta ihmistä kohtaan? Mikä on motiivi kehottaa suoraan murhaamaan sinulle tuntematon ihminen? Järkytys? Oman tunne-elämän ongelmat? Viha? Empatia on jees juttu, ja totta kai tapaus järkyttää, mutta jos järkytyt noin kovasti vieraan ihmisen tapauksesta, että olet valmis jakelemaan murhakehotuksia, niin oikeasti mene juttelemaan jonkun kanssa. Mesota saa ja mielipiteitä saa esittää, ja tapauksesta saa toki keskustella, mutta murhakehotus on oikeasti jo aikalailla toinen asia kuin normaali järkytys ja keskustelu.

Oli tällainen ”koko kansan rikosjuttu” miten hirveä tahansa, niin minusta on käsittämätöntä, että se saa ihmisen haluamaan tosissaan vieraan ihmisen kuolemaa. On totta, että kaikilla meillä on ohimeneviä hetkiä, jolloin vihanpuuskassa ajattelemme todella pahoja asioita. On myös totta, että jokainen meistä kykenisi tietyssä tilanteessa tappamaan. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun ihminen alkaa harkitusti postamaan Facebookiin kehotuksia ihmisen murhaamisesta ollaan kuitenkin edetty jo aika pitkälle normaaleista vihantuntemuksista, ja niiden ilmaisemisesta.

Osa elinkautista istuvista on mieleltään enemmän tai vähemmän epätasapainoisia. On sairasta ja säälittävää, että tällaisia laitostuneita ihmisiä kannustetaan murhan tekemiseen. En tiedä kumpi on oksettavampaa murha vai toisen kannustaminen murhan tekemiseen. Jos minä kuolisin henkirikoksen uhrina, niin suurin tapa halventaa muistoani, olisi lietsoa lisää väkivaltaa tähän maailmaan. Ihminen, joka tappaisi surmaajani ei puolustaisi muistoani tai oikeutta. Hän olisi murhaaja. Tämä maailma ei kaipaa lisää väkivaltaa. Väkivalta synnyttää aina vain lisää väkivaltaa, kunnes joku katkaisee kierteen. Ihminen on käyttänyt väkivaltaa koko olemassaolonsa ajan. Onko se tehnyt meistä onnellisia? Onko se tehnyt maailmasta paremman paikan? Ei ole, eikä tee.

Vihan tunteet ovat normaaleja, ja me ilmaisemme niitä eri tavoin. Siinä vaiheessa kuitenkin kun aletaan postaamaan nettiin murhakehotuksia todellisista ihmisistä, niin mielestäni vihan ilmaiseminen ei enää ole tervettä. Jokaiselle tekisi todellakin hyvää nähdä ruumis, ja nähdä mitä kuolema on. Se ei ole niinkuin tv:ssä ja sarjoissa. Täällä se on todellista. Täällä ei nousta ylös, ja pestä maskeerauksia pois. Eerikan tapaus ei ole vain jokin jännä juttu, jota seurataan lehdestä. Kaikki sen osapuolet ovat todellisia. Eerikan tapaus ei ole meitä varten kirjoitettua viihdettä ja terapiamateriaalia. Ottamalla toisen hengen et palauta toista. Et tuo mitään oikeutta tähän maailmaan. Kukaan meistä ei ole siinä asemassa, että voisi oikeutetusti ottaa toisen hengen saati levittää tuollaista mautonta paskaa Naamakirjassa.

By the way, ajattelin jälleen tänään, että tämä pallo olisi tosi jees ilman meitä ihmisiä. Jätän silti murhakehotukset välistä. Elämä on kova juttu, murha ei. Väkivaltaa ei vastusteta väkivallalla.

 

Do it!