Kun termi määrittelee ihmisen

Termi feminismi herättää nykyään kovasti keskustelua. Poimitaanpa yksi kommentti Facebookista:

”Feminismi on aate, joka ajaa naisten etuja. Ei miesten. Feminismin ydin on kuvitelma siitä, että miehillä on valta ja naiset ovat alistettuja. Näin ollen feministinen aate lähtee siitä, että tasa-arvo saavutetaan, kun miehiltä siirretään riittävästi valtaa naisille.

Kerro minulle mitä feminismi on tehnyt miesten tasa-arvon hyväksi. Esimerkiksi räikeissä rakenteellisissa syrjintätapauksissa kuten avioerojen huoltajuusoikeudenkäyntien tuomioissa.

Jos tilastot olisivat toisin päin jokainen feministi huutaisi naama punaisena instituutionaalisesta syrjinnästä.”

Itse kutsun itseäni mielummin tasa-arvon kannattajaksi kuin feministiksi. Tästä huolimatta en tajua sitä, miksi kaikki feministit leimataan nykyään monesti idiooteiksi tyyliin ”Ne tahtovat leffaan naishahmoja, koska niitä on pakko olla, vaikka kirjassa, josta leffa tehtiin ei niitä ollutkaan!”. Kaikki itseään feministeiksi kutsuvat eivät kuitenkaan ole näitä ”höyrypäitä”, eivätkä ”kiukuttele miehille” tai ”vihaa miehiä”. Höyrypää-ilmiötä emme valitettavasti voi välttää oli kyseessä sitten mikä tahansa aate tai asia. Ikävää on se, että usein nämä höyrypäät ovat niitä äänekkäimpiä yksilöitä. Minä olen usein tullut paremmin toimeen miesten kanssa toimeen kuin naisten kanssa, mutta en minä silti voi alkaa leimata naisia selkäänpuukottajiksi ja idiooteiksi. Emme voi tehdä johtopäätöksiä siitä, ”mitä jokainen femisti tekisi tietyssä tilanteessa”. Feministeilläkään ei ole yhtä universaalia mieltä.

Vallan siirtäminen-ajatuksessa on vähän sama kompa kuin siinä, että jos homot saavat samat oikeudet kuin heterot niin tämä on heteroilta pois. Tasa-arvoisten oikeuksien ajatus on juurikin yksinkertaisesti se tasa-arvo. Se, että minulla on yhtäläinen oikeus päättää asioistani kuin naapurillani omistaan, ei ole pois siitä naapurini omasta päätäntävallasta. Siihen, miksi en halua kutsua itseäni feministiksi vaikuttaa osaltaan varmasti se, että en näe ihmisiä yksiselitteisesti miehinä tai naisina. Näen heidät ihmisinä. Silti en halua lähteä leimaamaan ketään itseään feministiksi kutsuvaa muutaman ääriajattelijan mukaan. Mielestäni se on täysin epärationaalista. Tunnen monia fiksuja ihmisiä, sekä miehiä että naisia, jotka kutsuvat itseään feministeiksi ja kannattavat sitä ihan oikeaa tasa-arvoa naisten ylivallan sijaan.

Omakohtaista kokemusta lähiperhepiiristä on siitä, miten epätasa-arvoiset miehen oikeudet ovat esimerkiksi vanhemmuudessa verrattuna naiseen. Feminismi on kuitenkin alunperin aate, joka ajaa naisten oikeuksia niin, että oikeudet olisivat tasa-arvoisia. Se, että joku kuuluu feministiseen järjestöön, ja tämä järjestö tekee työtä naisten oikeuksien puolesta ei tarkoita sitä, etteivätkö järjestöön kuuluvat voisi ajatella myös miesten oikeuksia. Minä kuulun Setaan, ja samalla yksinkertaistetulla logiikalla voisi sanoa, että ”Miksi minä en tee mitään heteroiden oikeuksien eteen?”. Se, että joku puolustaa ryhmän x oikeuksia ei sulje automaattisesti pois toista. Yhtälailla vaikka syöpäjärjestöt keskittyvät syöpäsairaisiin, vaikka muidenkin sairaiden tilanteessa olisi parannettavaa.

Usein ajatellaan, että koska meillä Suomessa on esimerkiksi juridinen palkkatasa-arvo työtä ei enää ole tehtävänä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että asenneilmapiiri ei ole sama asia kuin laki. Minä kuulun niihin, joiden mielestä miesten oikeuksissa esimerkiksi vanhemmuudessa olisi ihan juridisesti paljon parannettavaa. Vastustan myös nykyistä syrjivää ja eriarvoistavaa asevelvollisuusjärjestelmää. Tämä ei silti sulje pois sitä, ettenkö voisi tarpeen tulleen ottaa myös naisasiaa esille esimerkiksi tilanteessa, jossa naista syrjitään sukupuolensa vuoksi. Otetaan tähän esimerkki siitä, että vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki menisi läpi niin se ei tarkoita, ettäkö seksuaalivähemmistöjen puolesta asenteiden muuttamisessa tehtävä työ loppuisi siihen paikkaan. Se, että tietyn ryhmän puolesta puhutaan ei tarkoita, että tätä ryhmää pidettäisiin automaattisesti itsessään heikkona. Jos minä puhun vaikkapa siitä, että fibromyalgiapotilailla on hankala asema byrokratiassa, niin en pidä meitä fibropotilaita ihmisinä mitenkään heikkoina. Näen epäkohdan, ja puhun ja kirjoitan siitä. Saavutettuja asioita ei myöskään saisi koskaan pitää itsestäänselvyyksinä.

Mielestäni ei myöskään tule yhdistää tasa-arvoa ja tasapäistämistä keskenään. Esimerkiksi kiintiöt eivät ole mielestäni mitään tasa-arvoa, ja tasa-arvoajatuksen on tarkoitus taata esimerkiksi työnhaussa nimenomaan se, että pätevin riippumatta sukupuolesta, uskonnosta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumista ynnä muista saa sen työpaikan. Tasa-arvo ei tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi koulutustausta työnhakutapauksessa vaikuta asiaan.

Yksi asia, jossa myös miehiä tulisi tuoda enemmän esiin on perheväkivallan uhrina oleminen. Edelleen elämme strereotypiassa, jonka mukaan nainen on perheväkivallassa uhri (kuten myös nainen nähdään usein aina lapselle hyvänä huoltajana), vaikka näin ei aina todellakaan ole. Väkivalta ja syrjintä ovat kaikessa muodossaan tuomittavia riippumatta siitä keneen ne kohdistuvat. Josko lopettaisimme määrittelemästä ihmisiä kokonaan sen perusteella kutsuvatko he itseään feministeiksi, hipeiksi, Setan jäseniksi, fibropotilaiksi tai homoiksi? Josko lähtisimme tässäkin asiassa siitä, että määrittelyistä huolimatta me olemme kaikki yksilöitä? Yhdestä ominaisuudestamme ja ajatuksestamme huolimatta meissä on myös monia muita ominaisuuksia ja ajatuksia. Yksi termi ei voi määritellä koko ihmistä. Ongelmista ja epäkohdista puhuminen ei koskaan ole heikkoutta tai heikoksi leimaamista, vaan mielestäni se on vahvuutta.