Mitä kaikkea saa tehdä uskonnonvapauden varjolla?

Kristillisdemokraattien Susanna Koivula pitää suorastaan pöyristyttävänä, että rippikoulussa hyväksyttäisiin kaikki nuoret sellaisina kuin he ovat ja kerrottaisiin avoimesti siitä tosi asiasta, että ihmisiä on erilaisia myös seksuaalisuuden saralla.

Evankelisluterilaisella kirkolla on oikeus kerätä veroja, eivätkä esimerkiksi yritykset voi kieltäytyä kirkollisveron maksamisesta. Siitä huolimatta jotkut kirkon väestä ajavat oikeutta harjoittaa sekä aktiivista, että passiivista syrjintää uskonnonvapauden nimessä. Seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti ei ole ideologia, jota voi opettaa. Jokaisella on oma seksuaali- ja sukupuoli-identiteettinsä, joka ei väkisin muutu, eikä sen tarvitsekaan muuttua. Koivula tai kukaan muukaan ei voi lakaista heidän normistaan poikkeavia maton alle sillä, että heidän olemassa oloaan ei käytännössä tunnusteta.

Onko se sitten syrjintää, jos vaikkapa homoseksuaalinen nuori joutuu kokemaan itsensä ja tunteensa epänormaaleiksi, koska seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ei puhuta tai kysyttäessä erilaisten tunteiden väitetään vain olevan syntiä? Jos ihminen ei saa tulla näkyväksi omana itsenään, koska hänen oma minuutensa (joka ei ketään satuta) kielletään muiden toimesta, niin kyllä se on erittäin julmaa henkistä väkivaltaa. Onko näistä ihmisistä myös uskonnonvapauden nimissä ok vaikkapa pelotella lasta Saatanalla, jos lapsi sattuu leikkimään vääränlaisella lelulla? Onko uskonnonvapauden nimissä oikeus vaikkapa hoitaa lapsensa aivokasvainta manaamalla, koska poikkeavan käyttöksen syyhän on totta kai riivaaja?

Milloin se tapahtuu, kun uskonnollinen hurmos menee täysin tieteen ja järjen edelle? Uskonnonvapaus ei ole kortti, jonka kautta saa vahingoittaa muita ihmisiä. Elämme kaikki uskonnosta riippumatta samassa yhteiskunnassa. Eläessämme yhteiskunnassa yhdessä meidän täytyy noudattaa tiettyjä perussääntöjä. Emme saa esimerkiksi tappaa tai pahoinpidellä ketään, mutta entä henkinen puoli? Tai periaatteessa ”saamme” tappaa ja pahoinpidellä, mutta teoista on sitten loogisestikin seurauksensa. Saako ihmisen erilaisuuden ”kiistää”? Saako ihmistä pelotella helvetillä ja Saatanalla ihan vain siksi, että ihmisellä on kädessään vääränlainen lelu? Saako ihmisen oman minuuden kokonaan ignoorata muiden toimesta? Saako täysin tervettä ihmistä ”eheyttää”? Onko se moraalisesti tai eettisesti oikein? Jos henkilön y uskonto sanoo, että ihmisiä tai eläimiä pitää uhrata päästäkseen Jumalan suosioon, niin pitääkö tämä hyväksyä, koska uskonnonvapaus? Onko murha enää murha tai syrjintä syrjintää, jos sen perustelee uskonnolla?

Otetaan isomman mittakaavan esimerkki siitä, miten tärkeää on, että myös muut tunnustavat toisen olemassaolon. Mikäli valtiota ei tunnusteta muiden toimesta sen olemassaolo muuttuu hyvin haastavaksi ja kyseenalaiseksi. Saman voidaan katsoa pätevän ihmisiin. Jos kukaan ympärillä ei tunnusta ihmisen minuutta, ihmisen on psyykkisesti erittäin haastavaa ”olla olemassa”. Moni varmasti muistaa Muumilaakson tarinoista Ninni-tytön tarinan. Vaikka Ninnin tarina onkin fiktiivinen, se kuvaa hyvin ihmisen psyykeä.

Missä määrin yhteiskunnassa siis voidaan hyväksyä aktiivista tai passiivista syrjintää tai jopa tukea tällaista uskonnonvapauden varjolla? Missä menee raja? Ainakin selkeä linja voidaan vetää siihen, että jos uskonnon omat opetukset ovat ristiriidassa lain kanssa, niin mielestäni ei ole epäselvyyttä siitä kumpaa noudatetaan. Maalliset lait ja säädökset menevät aina uskonnollisten opetusten ohi. Passiivinen syrjintä on myös syrjintää, vaikka kaikki eivät sitä syrjintänä pidäkään, eikä lakiakaan voida aina suoraan hyödyntää passiivisen syrjinnän kitkemiseen. Passiivilla syrjinnällä on kuitenkin samat seuraamukset kuin aktiivisella syrjinnällä. Kaikkea passiivista syrjintää ei voida lailla estää, mutta siitä on kuitenkin oikeus keskustella. Sanoisin, että siitä pitääkin keskustella. Uskonnolliset yhteisöt eivät voi rajata itseään yhteiskunnan ulkopuolelle ja toimia kuten heitä huvittaa. Kuten kaikki muutkin vapaudet myös uskonnonvapaus tuo mukanaan vastuuta. Uskontoonsa vedoten ei voi tehdä mitä vain. Tämä vääntöhän on sisällöllisesti aika identtistä äärioikeisto ja sananvapauden vastuu-väännön kanssa.

Mielestäni erityisesti nuorten ja lasten parissa työskenteleviltä on oikeus edellyttää, että lapsen ja nuoren omaa täysin tervettä perusnormista poikkeavaa identiteettiä ei saa tuomita vääräksi, eikä ignoorata. Jälleen on hyvä kysyä, kuka meistä ylipäänsä sopii normiin? Eipä minunkaan rippikouluaikanani enää kukaan paasannut esiaviollisen seksin olevan syntiä. Ajat siis muuttuvat, tieto lisääntyy ja järkevä ihminen ymmärtää tämän. Vaikka usko olisi ihmiselle kuinka tärkeä asia on ihmiskunnan tietomäärä kuitenkin melkoisesti karttunut niistä ajoista, kun pyhiä kirjoja kirjoitettiin. Ne kirjat on kirjoitettu sen aikaisiin käsityksiin perustuen. Eivätkä käsitykset voineet tietenkään ollakaan samoja kuin tänä päivänä, koska silloin tiedon määrä oli vähäinen.

Kunnioitan lähtökohtaisesti jokaisen oikeutta omaan uskoon. Kuitenkin kun uskonnon kanssa aletaan kävellä tieteen yli, aletaan kiistää toisten minuuden olemassaoloa ja aletaan hakea oikeutta syrjiä toisia, niin voisi kysyä miksi sitten minun pitäisi tunnustaa moisen ihmisen uskovaisuus tai kunnioittaa sitä? Mikäli alamme pelata noilla säännöillä, niin pistäisin oman pennoseni siihen, että rationaalinen ihminen osaa halutessaan olla paljon mulkumpi kuin uskonnollista fundamentalismia edustava. Jos nimittäin asiaa lähestytään rationaalisesti, niin huomauttaisin mitä kohteliaimmin, että uskovaiseksi voidaan opettaa tai uskovaisuuden voi valita, mutta se ei ole sisäsyntyinen ominaisuus. Uskovaisuus ei siis ole samanlainen ominaisuus kuin ihonväri, vamma tai seksuaalinen suuntautuminen. Lähtökohtaisesti kuitenkin myös ihmisten henkilökohtaisia valintoja tulee kunnioittaa, kunhan ne eivät satuta muita ja täten ihmistä ei saa syrjiä myöskään hänen uskontonsa perustella. Toki ihmisellä on oikeus rumasti sanottuna olla mulkku niin halutessaan, mutta ei voi odottaa kaikkien hyväksyvän sitä mukisematta.

Pääsemme jälleen pitkään paljon esillä pyörineeseen kysymykseen. Onko suvaitsematon, jos ei suvaitse suvaitsemattomuutta? Nyt.fi käsitteli viime vuoden puolella asiaa loogisesti.

”Mitä siis tarkoittaa ihminen, joka vaatii muilta oman suvaitsemattomuutensa suvaitsemista?

Hän ei vaadi vain oikeutta ajatella, olla ja elää omalla tavallaan, muita vahingoittamatta. Hän vaatii itselleen aktiivista etuoikeutta syrjiä.

Vaatimus on röyhkeä ja tekopyhä.

Suvaitsemattomuuden suvaitsemisen vaatimuksesta on tullut erilaisia äärinäkemyksiä edustavia fundamentalisteja yhdistävä uskonkappale ja omaa etua ajavan vallankäytön väline.”

Olet sitten kirkkoa vastustava ateisti persu tai fundamentalistinen uskovainen, niin teitä yhdistää sama asia. Tekopyhyys, röyhkeys ja halu käyttää omaa näkemystä muiden alistamiseen.

Sadannen kerran: Vaikka ääriuskovaisia kuinka pelottaa niin se, että seksuaalisuuden monimuotoisuudesta kerrotaan ei tee kenestäkään heterosta homoa, eikä vastaavasti pelkkä heteronormatiivisen mallin opettaminen tee homosta heteroa. Kenestäkään ei myöskään tule transsukupuolista sen takia, että ihmiset tietävät transsukupuolisuuden olemassa olosta. Yleensä olen hyvin kärsivällinen, mitä tulee ihmisten toimintamotiivien ymmärtämiseen, mutta joskus tulee niitä hetkiä, kun kuvainnollisesti ei vain jaksa kaataa vettä vuotavaan kulhoon, koska tietää etteihän se vesi siellä pysy. Lukemattomia kertoja fundamentalistien voidaan katsoa välillisesti osallistuneen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen kuolemaan. Yksi julkisuuteen nousseista tapauksista on transnuori Leelah Alcorn.

Yritin aikani käydä dialogia monenkin konservatiivin kanssa. Uskoin, että heistä löytyy empatiaa ja rakkautta ymmärtämään se, mitä tuskaa he aiheuttavat muille ihmisille. Uskomattominta on se, että nämä ihmiset mielestään omaavat kovinkin korkean moraalin ja pitävät esimerkiksi meitä suvakkeja täysin moraalittomina. Minun silmissäni he näyttävät lähinnä hieman pelokkailta ”onnenonkijoilta”, jotka kuvainnollisesti vaihtavat inhimillisyyden ”taivaspaikkaan”. Jos he eivät olisi niin ilkeitä, niin tuntisin enemmänkin sääliä kuin ärtymystä. Onko urheutta polkea heikompaansa, koska ”Jumala käskee”? Ei, on rohkeutta nostaa kätensä heikomman suojaksi. Toivottavasti Jumalan kämmenellä on tilaa jokaiselle meistä sellaisena kuin me olemme syntyneet.

”Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.”

 

Apinajakyyhky