Viha ei synny tyhjästä

Maanantaina 26.5.2014 alkoi suhteellisen poikkeuksellinen oikeudenkäynti. Naista ja miestä syytetään joukkosurman suunnittelusta. Suunnitelmat olivat edenneet sen verran pitkälle, että kaksikko oli alkanut kerätä asevarastoa iskun toteuttamista varten. Huomiota herätti kovasti naisen oikeudenkäynnissä tekemä ele, jonka moni tulkitsi natsitervehdykseksi. Lainaan tässä Paljastettu3-sivun statusta Facebookista:

”Poliisi oli tutkinut koneen, sähköpostiviestit ja saanut selville että nainen käytti nimimerkkiä nbk2012, käynyt yliopiston sivuilla, lukenut Finlexistä rikosnimikkeitä yms. Syytetty nainen yliopistoiskussa oli vielä kiinniottopäivänään kirjoitellut Suomi24-foorumille nimimerkillä AlienIndie. Tätä ei sitten saatu muka selville? Suomi24-foorumilla nikille AlienIndie löytyy 4558 osumaa joissa nainen kertoilee natsisympatioistaan ja koulusurmafantasioistaan. Näistä oli aiemmin vinkattu poliisille. Kiinniottipäivänä AlienIndien kirjoittelu loppui. 

Ja näin kertoo meille Ilta-Sanomat 27.5.2014: ”Esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole tullut esiin viitteitä Helsingin yliopistoiskun suunnittelusta syytettyjen mahdollisista natsikytkennöistä tai –sympatioista. 

Myös 24-vuotiaan naisen oikeusavustaja Oona-Karita Vainio kertoo, ettei ole toimeksiannon aikana kohdannut mitään viitteitä natsityyppisistä ajatuksista.”

Notta pistää miettimään.

Tässä lisää aiheesta https://www.facebook.com/photo.php?fbid=717684094939804&set=a.609119982462883.1073741828.609115989129949&type=1

Uskon kyllä, että tekijät ovat olleet vakavasti masentuneita ja omalla tavallaan syrjäytyneitä. Tämä ei silti sulje mitenkään pois sitä, etteikö kaksikolla voisi olla äärioikeistokytköksiä. Jos kytkös on totta, ja henkilö on sama, on erikoista, että poliisi ei ole tätä yhteyttä löytänyt… Jätän nyt kuitenkin tästä kirjoittamisen muille. Yritän nyt tarjota näkökulman siihen, miksi tällaisten tekojen ja suunnitelmien syitä on tärkeää miettiä.

Masentuneilla, syrjäytyneillä ja kiusatuilla on valitettavasti suurempi alttius on joutua ääriliikkeiden ja jopa väkivallan pariin. Ikävä sanoa, mutta kokemukset siitä, miten kukaan ei voi auttaa, kukaan ei ymmärrä, eikä elämä tästä parane kuulostavat hyvin tyypillisiltä esimerkiksi itselleni. Huonojen kokemusten myötä myös tietynlaiset ihmisviha-ajatukset usein syntyvät. Tämä ei toki oikeuta niitä mitenkään.

Netissä on näkynyt paljon myös niitä näkemyksiä, joiden mukaan on turha miettiä, miksi he ovat alkaneet tällaista suunnitella? On kuulemma turha selittää teon suunnitelua? Itse ole tästä täysin eri mieltä. Miksi sitten näen tärkeäksi miettiä sitä, mikä henkilöt olisi mahdollisesti saanut tällaisen liikkeen pariin ja väkivaltaiseen ajatusmaailmaan? Yksi sana: ennaltaehkäisy. Mikäli emme tiedä, emmekä ole kiinnostuneita siitä, miksi ihmiset toimivat miten he toimivat meidän on todella vaikea ennaltaehkäistä väkivallan tekoja. En koe minkään sortin sympatioita syytettyjä kohtaan. Heidän suunnitelmansa on yksinkertaisesti helvetin karmiva ja väärin kaikella tapaa. Silti on tärkeää tunnustaa se tosiasia, että viha ei synny tyhjästä. Meillä on tuolla mittava joukko mielenterveysongelmaisia ja syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia. Itsekin tähän ryhmään kuuluvana sanon, että nyt olisi korkea aika miettiä, mitä tehdä asialle muutenkin kuin paperilla ja hienoilla sanoilla. Olen itsekin ajoittain kokenut, että minut yritetään jopa hoitotiimini taholta ajaa itsemurhaan. Olen kokenut, että minulle ei anneta mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämääni ja valintoihini. Koen osittain olevani juuri tällainen ”syrjäytetty”.

Kun ihminen on esimerkiksi ollut vuosia yksinäinen ja viettänyt aikaansa pääasiassa kotona, ihmiselle tulee kasvava tarve kuulua johonkin. Vaikka sen yhteenkuuluvuuden tunteen tarjoaisi taho, joka on ihmiselle vahingollinen siihen saatetaan tarttua, koska ihminen on epätoivoinen. Hyväksytyksi tulemisen tarve on niin kova, että mennään jopa mukaan liikkeisiin, jotka eivät tosiasiassa ehkä hyväksykään ihmistä muuta kuin ”työkaluksi”. Ihminen janoaa kuitenkin tässä vaiheessa niin voimakkaasti hetkellistä hyväksyntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, että hän on sokea. Tällaisista ihmisistä esimerkiksi ääriliikkeiden ja uskonlahkojen johtajat osaavat kyllä ottaa ”ilon irti”. Heidät saatetaan houkutella tekemään niin sanottuja likaisia töitä. Ihminen luulee toimivansa omien etujensa mukaan, vaikka hän tosiasiassa toimiikin niitä vastaan.

Lähestymistapaani toki vaikuttaa myös se, että haaveilin joskus kriminaalipsykologin ammatista, olen kiinnostunut kriminaalipolitiikasta ja olen lukenut paljon aiheesta. Ei siksi, että hyysäisin rikollisia tai hyväksyisin rikosten tekemisen. Vaan nimenomaan siksi, että näen ihmismielen toiminnan selvittämisen avaimena siihen, miten tekoja vähennetään ja miten rikollisia kuntoutetaan. Toki tähän vaikuttaa myös tämä, että olen itse monesti käynyt siellä ”mielen pimeällä puolella”. Tietyissä olosuhteissa minäkin olisin voinut olla ääriliikkeisiin päätyvä rikollinen. Luojan kiitos näin ei ole käynyt.

Itseäni kiinnosti myös se aspekti, että miksi esimerkiksi kiusattu ihminen ei tapakaan kiusaajiaan vaan sattumanvaraisia ihmisiä? Sitten tajusin, että ajatuksena saattaa hyvinkin olla se, että kiusaajat jäävät syyllistämään itseään teosta. Tärkeimpänä ei enää olekaan se, että viattomia ihmisiä kuolee vaan se, että kiusaajat kärsivät. Virheellisten tulkintojen vähentämiseksi selvennän tässä yhteydessä, että minusta myöskään kiusaajien tappaminen ei tietenkään ole oikeutettua. Tarkoituksena on nimenomaan havainnollistaa tekijän mahdollista ajatuskulkua tilanteessa. Myöskin se kansankielellä sanottuna sekaisin oleva ihminen yleensä oikeuttaa ne tekonsa päässään jotenkin. Niin karua ja hirvää kuin se onkin perhesurmaaja saattaa omassa päässään ajatella tekevänsä perheelleen palveluksen. Järjissään olevien ihmisten mielissä hirmutekona nähtävä teko saattaakin ihmisen itsensä mielestä olla ”rakkauden teko”. Ihmisen on oikeutettava toimintansa voidakseen toteuttaa sen. Terveen ihmisen mielessä tällaiset ajatukset ovat sananmukaisesti sairaita, mutta näille tekijöille ne saattavat valitettavasti olla täysin valideja ajatuksia.

Ihminen ei kuitenkaan yleensä huvikseen päätä käyttää elämäänsä tappamisen suunnitteluun ja mahdollisesti tappamiseen. Kuten vankilapsykiatri lehdessä jo totesi kostofantasiat esimerkiksi kiusatuille ovat suhteellisen normaaleja. Toinen asia on lähteä toteuttamaan niitä. Ihan yhtälailla masentunut tai syrjäytynyt ei tuosta vain lähde lahtaamaan porukkaa, eikä suurin osa itsemurhaa suunnittelevista toteuta tekoaan. Riski kuitenkin kasvaa, ja sen vuoksi olisi tärkeää puuttua ongelmiin ajoissa, eikä antaa niiden kasvaa ja kehittyä. Yksi ongelma on toki se, että jos ihminen ei osaa/jaksa/ymmärrä hakea apua. Itse kuitenkin näkisin, että ongelmana on myös juurikin se, että jopa siellä hoidon piirissä olevat menettävät uskon avun saamiseen koska kokevat, että heitä ei yksinkertaisesti kuunnella. Hoito on kaavamaista ja byrokraattista. Meistä jokainen voi kansan kielellä sanottuna kilahtaa, eikä kaikkea voi tietenkään ennakoida. Pitäydyn myös väitteessäni, että tietyissä olosuhteissa ja tilanteissa jokainen ihminen kykenee tappamaan. Tämä ei tarkoita, että olisimme pahoja tai, että tappaminen olisi jotenkin luonnollinen tai hyväksyttävä asia.

Keskustelussa on otettu esille myös Breivik, ja se miten Breivik todettiin täysin järjissään olevaksi. Ikävä sanoa, mutta itse pitkän linjan mielenterveyspotilaana en usko luotettaviin mielentilatutkimuksiin. Esimerkiksi psykopaatti tai sosiopaatti voi mennen tullen huijata näissä tutkimuksissa. Breivik sai sen mitä hän halusikin. Hän pääsee vapaaksi aikanaan, ja häntä ei pidetäkään vain ”kilahtaneena”. Omasta mielestäni myös ajatus, että mieleltään vakavastikin sairas ei voi kyetäkään suunnitelmalliseen toimintaan tai jopa esittämään tietyissä tilanteissa järjissään olevaa on outo. Jokaisen yksilön tila on kuitenkin erilainen. Mielestäni kukaan ihminen, joka lähtee lahtaamaan toisia ei ole psyykeltään ”normaali”. Niin vastenmielinen kuin esimerkiksi äärioikeisto-ideologia minusta onkin on kuitenkin tärkeää tunnustaa asioiden syitä. Voimme laittaa joukkomurhan suunnittelijoita ja tappajia vankilaan (itse tosin laittaisin kaikki tällaiset hoitoon), mutta tärkeää olisi myös ennaltaehkäistä sitä, että ihminen ei päädy näin toivottomaan ja vihan sokaisemaan tilaan.

Jos seuraa noiden ääriliikkeissä mukana olevien ihmisten kirjoituksia voi helposti nähdä, ettei heillä ole kaikki päässä kunnossa. Mielestäni esimerkiksi nämä yliopistoiskun suunnittelijat kuuluvat todellakin hoitoon sekä itsensä, että yhteiskunnan takia. Näistä ihmisistä on myös mahdollisuus oppia asioita. Luojan kiitos he eivät ehtineet toteuttaa suunnitelmaansa. Keskustelussa tärkeää olisi muistaa, että ihmisen sairaustila tai järkkynyt mieli ei tee hänen teostaan tai suunnitelmastaan mitenkään hyväksyttävää tai oikeutettua, eikä se ole lieventävä asianhaara. Tämä ei myöskään tarkoita, että teolla ei olisi seurauksia. Se vaikuttaa vain siihen pistetäänkö vankilaan vai hoitoon.

Joku saattaisi kysyä, että miltä se sitten tuntuu kun näkee osan itsestään sellaisen ihmisen kirjoituksissa, joka on suunnitellut tappavansa 50 ihmistä? Näen tämän tabun murtamisen paikkana. Rohkaisuna siihen, että puhuisimme tunteistamme ja kuuntelisimme toistemme tunteita ennen kuin ne kehittyvät tällaisiksi suunnitelmiksi tai teoiksi. Itse koen kahlanneeni sen verran, että omat kellukkeeni ovat aika vahvat. En voi kuitenkaan olla miettimättä niitä, joilla näitä kellukkeita ei ole. En ole koskaan miettinyt toisen ihmisen vahingoittamista tosissani. Arvostan ihmishengen niin korkealle, että omat kostafantasiani ovat liittyneet lähinnä ilkivaltaan, ja näitäkään en ole koskaan vienyt ajastustasoa pidemmälle, enkä tällaista hyväksy missään määrin. Ajatustasolta on vielä pitkä matka itse tekoon, mutta pienestä pallosta kasvaa iso ajan kanssa, jos sen annetaan vieriä.

Haluan murtaa sen tabun, että ajoittaiset rankatkaan ajatukset eivät ole esimerkiksi syy viedä ihmistä pakkohoitoon. Haluan murtaa sen tabun, etteikö järkevä ja looginen ihminenkin voisi ajatella ”typeriäkin” ajatuksia masennustilassaan. Nämä ajatukset eivät ole syy tuomita, eikä niiden ilmaisemista tulisi pelätä. Näiden ajatusten tulisi kuitenkin herättää siihen mitä tehdä, että pallo ei jatka kasvamistaan. Mitä voisimme tehdä, jotta nämä ajatukset eivät muutu teoiksi? Yhteiskunnan apuverkko ei ole niin vahva kuin moni ehkä kuvittelee sen olevan. Mietimällä ääriliikkeiden ja väkivallantekojen syntymekanismia, voimme ehkäistä niiden syntymistä, leviämistä ja toteutumista. Mielestäni tämä on sekä yksilöiden, että yhteiskunnan kannalta tehokkaampi tapa lähestyä asiaa, vaikka se monia varmasti ahdistaakin. Vielä kerran muistutan siitä hyväksymisen ja ymmärtämisen erosta. Minua ei saa hyväksymään eikä oikeuttamaan minkään sortin väkivaltaa. Minusta väkivalta on aina vastenmielistä ja tuomittavaa. Tämä ei tarkoita sitä, etten voisi pohtia asioiden syitä. En missään määrin myöskään hyväksy tai sympatiseeraa mitään ääriliikkeitä.