Tasavallan presidentin siunausta

Uuden vuoden aattona juttelin toisen puoliskoni kanssa, että voisin lyödä vetoa siitä mitä presidenttimme Sauli Niinistön uuden vuoden puheessa tullaan ainakin käsittelemään. Veikkasin, että yhteisöllisyys ja yksilön vastuu lähimmäisistään ja vähemmänkin lähimmäisistään tulee puheessa korostumaan muodossa tai toisessa kuten viime vuonnakin. Nyt voisin kai narsistisesti todeta, että joskus on ikävää olla oikessa.

”Hyvät kuulijat,

Me emme pikkutuulessa taivu, emmekä kovassakaan viimassa taitu. Suomella on tässä muuttuvassakin maailmassa selvät vahvuutensa. Perustuksemme on vankka – hyvin koulutettu kansa, joka luottaa demokratiaan, oikeusvaltioon ja tasa-arvoon. Yhteiskuntamme ei ole särötön, mutta se on yhä kestävää tekoa.

Käsillämme on nyt havahtumisen hetki. Meidän on katsottava rohkeasti eteenpäin. On tehtävä päätöksiä. On luotava uutta, mutta on myös purettava vanhaa, pysyväksikin luultua. Luotamme vielä toisiimme ja itseemme. Tämän luottamuksen varassa voimme tavoitella uutta.

Suomi on aina pärjännyt paineessa. Voimat on koottu ja suunnattu eteenpäin. Suomi tarvitsee jokaista, täällä syntynyttä ja tänne muuttanutta. Jokaisella on annettavaa.

Kansalaiset,

Joitakin päiviä sitten seurasin Helsinki-Mission toimintaa televisiosta. Mieleeni jäi yli kaiken yksi lausahdus: kyllä meillä kaikilla on se hetki aikaa, naapurina, tuttavana tai muutoin vain, että kysäistään, mitä Sinulle kuuluu, voinko jossain auttaa?

Ystävällisyys, lähimmäisyys ja toveruus – ollaan niissä entistäkin rohkeampia! Meistä yhdessä muodostuu uusi suunta, johon Suomi kulkee.

Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!”

Äkkiseltään tämä kuulostaa erittäin mukavalta ja sehän tässä on tarkoituskin. ”Tarvitsemme enemmän Hursteja”-tyylisestä viestistä ei äkkinäinen löydä mitään ”pahaa”. Ihmisille, jotka seuraavat politiikkaa tasan presidentin uuden vuoden puheen verran vuodessa tämä varmasti uppoaa kuin moottoroitu veitsi joulukalkkunaan. Kovin kaksisesti tosin ei tarvitse edes olla lehtiä lukenut, kun huomaa mitä tämän viestin taustalla asuu. ”Huolehtikaa tosistanne, sillä yhteiskunnan pitää säästää ja hyvinvointivaltio tulee alas ajaman.”

Vanhaa saattaa olla joskus hyväkin purkaa, mutta hyviksi todettuja asioita ei kannattaisi omasta mielestäni purkaa. Niitä voi kehittää, mutta niitä ei kannataisi purkaa. Miten nykyisessä ilmapiirissä edes jokseenkin valveutunut kansalainen voi luottaa siihen, että yhteiskunta ei jätä häntä silloin kun hän tarvitsee apua? ”Jokainen on oman onnensa (ja siinä sivussa kaikkien muidenkin onnen) seppä”-hengen kasvaessa on vaikea pysyä luottavaisena ja positiivisena, vaikka kuinka olisikin ihminen, joka yrittää kantaa oman vastuunsa itsestään ja myös muista parhaansa mukaan. Minusta tuntuu, että omalla tavallaan ihmiset muuttuvat tässä nykyisessä ilmapiirissä jatkuvasti itsekkäämmiksi, koska heidän on selviytyäkseen pakko tehdä näin.

On surullista, että jatkuvasti korostetaan yhteisöllisyyden kaavussa sitä miten hyvinvointivaltiota tulisi purkaa. Asioiden laittaminen kauniimpaan kuoreen ei muuta itse sisältöä miksikään. Hengennostatuspuheet voivat olla toki hyödyllisiäkin ja on totta, että yleinen ilmapiiri on erittäin tärkeä asia, mutta pelkät hengennostatuspuheet eivät tuo hoitoa sairaille ja vanhuksille, eivätkä tuo ruokaa työttömän pöytään. Hengennostatuspuheiden tarkoitus ei saisi olla kansalaisten siedättäminen nykyisten palvelujen alasajamiseen. On varmasti jokaiselle selvää, että hyvinvointi ei säily itsestään ilman työtä ja uusia ajatuksia. Presidentti varmasti syö palkkiollaan ihan mukavasti, mutta kansalainen ei valitettavasti syö Jumalan siunauksella, vaikka sen toivottaminen kaunista onkin. Ei voi välttyä ajatukselta, että yltäkylläisyydestä on helppo ohjeistaa muita.

On totta, että esimerkiksi kansanedustajien palkkioiden korotukset ovat naurettavan pieni summa, mutta näitä solidaarisuutta korostavina aikoina on melko surullinen viesti, että lastensairaalan rakentaminen jää yksityisten ihmisten ja yritysten almujen varaan, mutta silti jo hyvintoimeentulevien elintasoa on varaa kasvattaa, koska ”palkkioiden kehitys on jäänyt jälkeen yleisestä palkkakehityksestä”. Jos puhutaan tästä hengennostatuksesta niin myös käytännön keinoilla voitaisiin hieman nykyistä laajemmin näyttää esimerkkiä muuallakin kuin puheiden pitämisessä. Niinistö on itse palkkioistaan lahjoituksia tehnyt, ja nyt olisikin taas Niinistölle hyvä sauma korostaa anteliaan miehen mainettaan ja tehdä lahjoitus lastensairaalalle. En voi välttyä ajatukselta, että tuntuu absurdilta näin itse työkyvyttömänä työttämänä, että minun pitäisi 518 euron kuukausituloillani alkaa miettiä mistä minä voisin luopua. Totta kai ihminen elää vaikka ilman sähköä hätätilanteessa, mutta harva meistä siihen enää vapaaehtoisesti suostuu.

En kuitenkaan pelkästään mollaa presidentin puhetta siitä oli toki hyvääkin. Esimerkiksi seuraavasta pätkästä olen täysin samoilla linjoilla.

”Elämme samalla rajun teknologisen vallankumouksen aikoja. Monet tutut tehtävät loppuvat, ammatit katoavat. Suomessa tämä näkyy teollisuuden murroksena – yt-neuvotteluina, irtisanomisina. Mutta on huomattava, että samalla syntyy kokonaan uusia ammatteja ja uusia mahdollisuuksia. Kyllä meistä niihinkin on!”

Presidenttimme koko uuden vuoden puheen voi lukea täältä.

Sosiaalipummin puheenvuoro

Pääsiäisen kunniaksi palatkaamme jälleen aiheeseen sosiaalipummius. Seuraava teksti sisältää myös ankaraa kärjistämistä. Ankaran kärjistämisen tarkoitus on saada ne aivojen rattaat siellä ihmisten päässä pyörimään ja näkemään se, että maailma ei ole niin mustavalkoinen.

”Mun verorahoilla vittu maksetaan” No vittu sinun verorahoillasi maksetaan muun muassa niitä sinun lapsilisiäsi! Hassua, että moni näistä ”sosiaalipummi-saarnaajista” on hyvin tarkkoja siitä, että heillä on oikeus elää omaa elämäänsä ”normaalista poikkeavasti”. Jos jotakin omaa tukea tai avustusta viedään, niin heti älähdetään. Oletko koskaan ajatellut, että kaikki eivät haluaisi verovaroista maksaa sinulle lapsilisää? Onhan sinulla oikeus tehdä kakara, mutta miksi ansaitsisit siitä rahaa? Sinun verorahoillasi siivotaan myös niitä tupakka-askeja, joita et viitsi roudata sinne roskikseen.

Vaikka olisin terve, ja minut yritettäisiin pakottaa vaikka opiskelemaan alaa, joka ei minua pätkääkään kiinnosta, niin en menisi sinne riemusta kiljuen. Menisin sinne asenteella, että suoritan vain pakolliset asiat, ja haen toivealalleni. Jos olisin varakas ihminen, niin en menisi lainkaan, koska minulla olisi siihen varaa. Kyllä olen paha sosiaalipummi. Ajattelen myös itseäni ja omia tarpeitani. Opiskelija siis istuu sen vuoden kursseilla, jotka eivät kiinnosta ja joilla hän ei opi mitään, koska homma ei kiinnosta. Mahdollisesti sellaiselta, joka olisi motivoinut opintoihin on viety paikka. Yhteiskunta siis tukee ”turhia opintoja”. Kenelle tästä on hyötyä? Ei kenellekään. ”Mun verorahat”-määkijät ehkä saavat tästä jotakin sairasta tyydytystä. Uskovatko nämä määkijät oikeasti omaan hyvyyteensä vai ovatko he vain kateellisia? Onhan se nyt ihan kamalaa, että sosiaalipummit saavat rahaa, jolla eivät tule toimeen! Sosiaalipummien rahat tulisi jakaa näille hyville ihmisille, yhteiskunnan paremmille ihmisille, niin kaikki olisi paljon paremmin.

Kerran kävin Facebookissa keskustelua erään kaverin kaverin kanssa, ja hän saarnasi kovasti sosiaalipummeista. Aloin tapani mukaan kyselemään, että miten tällainen sosiaalipummi sitten määritellään? Mihin kategorioidaan esimerkiksi ihmiset, joilla on sairaus, jota ei oteta vakavasti tai ihminen, jolla on on mahdollisesti jokin täysin uusi sairaus? Lääkärit kuulemma määrittelevät sairaudet, se ei ole hänen asiansa. Pystyisiköhän kaveri kertomaan vaikka omalle lapselleen tai puolisolleen, joka sairastuisi moisiin sairauksiin, että jos lääkärit määrittelevät hänet tietyllä tavalla niin asian on oltava niin? Muuttuisiko ääni kellossa siinä vaiheessa, ja  oppisiko kaveri kyseenalaistamaan asioita ja ajattelemaan itse? Loputtomasti ei voi laittaa jota kuta toista ajattelemaan puolestaan.

Muistan itse kuinka pienenä koulua aloittelevana lapsena koko maailma oli minulle avoin. Tiedättekö mitä minä halusin tehdä? Minusta piti tulla paleontologi. Minun suuri haaveeni oli käydä kuussa. Minä uskoin, että minä voin jonakin päivänä tehdä sen. Sosiaalipummi ei halunnut olla sosiaalipummi. Ei tullut paleontologia. Tuli yhteiskunnan pohjasakkaa. Tuli moniongelmainen ”sosiaalipummi”. Tuli ihminen, joka ei enää usko siihen, että häntä koskaan tullaan tukemaan tai auttamaan. En halua edelleenkään olla sosiaalipummi, mutta en jaksa enää uskoa toisenlaiseen huomiseen. Kun kymmeniä kertoja lyödään hanskat vasten rajoitteisen ihmisen kasvoja, sitä lakkaa uskomasta ja toivomasta. Sitä ottaa mitä saa, ja luovuttaa. Tämän lumipallon pyörittäminen aloitettiin jo ala-asteella. Joka päivä tunnen itseni huonoksi ihmiseksi koska en onnistu enkä saa tarvittavaa apua ja tukea. Joka päivä mietin miksi minun pitää aina epäonnistua tässä pakkotahtisessa yhteiskunnassa? Miksi minä en sovi tähän maailmaan? Miksi minä olen tällainen valuvikainen yksilö? Olen yrittänyt olla ”normaali”, en vain ole siihen pystynyt. Tämä sosiaalipummi teki aikanaan satoja tunteja ylitöitä ilmaiseksi, koska välitti työstään. Sisäinen yrittäjä ei jätä koskaan rauhaan. Edelleen kulkiessani kaupassa järjestelen tavaroita ohimennen. Minua raivostuttavat nämä kunnolliset kansalaiset, jotka eivät kaupassa viitsi edes sitä tyhjää juomakoria nostaa sivuun. 

Millainen on kunnollinen kansalainen? Minäkään en haluaisi maksaa roskaajien tuotoksien siivoamista, mutta en kitise siitä joka saatanan käänteessä. Aina löytyy jotakin, jota joku itsensä Suomen keskipisteeksi tunteva veronmaksaja ei haluaisi maksaa. Kuka ei halua maksaa laiskoille työttömille. Toinen ei halua maksaa syöpäsairaalle tupakoitsijalle hoitoa. Kolmas ei halua maksaa laiskoille opiskelijalle. Jokainen meistä käyttää jotakin yhteiskunnan palveluita. Sinäkin kitisijä käytät niitä, ja olet taatusti nostanut elämässäsi tukia. Mutta juuri sinähän olet mielestäsi tähän oikeutettu. Juuri sinä olet ansainnut tukesi ja palvelusi, mutta kukaan muu ei. Tämä sosiaalipummi täällä vain skriivailee teidän verorahoillanne. Niin sosiaalipummiksi moni minuakin näet kutsuisi. Saarnatessaan jokainen voisi itse miettiä, että ehkä juuri sinäkin olet itse ollut joskus sosiaalipummi? Miksi juuri sinulle täytyisi antaa ilmaista rahaa? Ottaisitko sinä yrittäjänä töihin ihmistä, jota kyseinen työ ei pätkääkään kiinnostaisi? Minä en ottaisi.

Sijoita verorahasi tuottavasti!