Kun hyväntekeväisyydestä tuleekin keppihevonen

Taannoin sain Facebook-seinälleni kommentteja, joissa tivattiin hyvin aggressiiviseen sävyyn kuinka monta vilttiä minä olen lahjoittanut Syyriaan. Kirjoittajan muut minulle kirjoitetut viestit ovat olleet samansävyisiä ja en näihin viesteihin lähtenytkään lainkaan vastaamaan. Ajattelin kuitenkin tehdä kirjoituksen keskusteluilmiöstä, joka saa minut näkemään punaista. Nimittäin ”Olen lahjoittanut joskus jotakin jonnekin ja olen nyt Jeesuksesta seuraava”-ilmiöstä.

Tämä ei ole nimittäin ensimmäinen ja tuskin myöskään on viimeinen kerta, kun omia lahjoituksia käytetään niin sanotusti aseena keskusteluissa. Onpahan sekin nähty, että Unicefille lahjoittava ei voi kuulemma olla rasisti, vaikka laukoisikin rasistisia kommentteja.

Useimmiten käytetty ”kortti” taitaa olla se, että ”olen tavannut afrikkalaisen/mun siskon kaverilla on ulkomaalainen mies/tunnen homon, joten en mää voi olla yhtään rasistinen tai homofobinen, vaikka sanoisin ja tekisin mitä”.

Sitten saa muka hyvällä omallatunnolla vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia, kun tuntee homon. Sitten saa muka hyvällä omallatunnolla olla ”huolissaan pakolaistsunamista” ja käydä muiden kimppuun, kun on tehnyt lahjoituksen kohteelle x.

Kuva: http://www.mememaker.net/static/images/memes/1806153.jpg

Kuva: http://www.mememaker.net/static/images/memes/1806153.jpg

 

Jos lahjoitat eläimille, joku tulee määkimään, miksi et lahjoita ihmisille? Jos lahjoitat ihmisille, joku tulee määkimään, että lahjoitat väärille ihmisille, väärän järjestön kautta tai lahjoitat liian vähän. ”Mun lahjoitus/tapa tehdä asioille jotakin on arvokkaampi ja parempi ku sun!” Määkijöitä riittää aina tekee niin tai näin.

Hyväntekeväisyyteen lahjoittamisen tai auttamisen motiivi on hieman kyseenalainen, jos tarkoituksena on vain saada muiden silmissä hyvän ihmisen status. Ei hyväntekeväisyyden tai auttamisen ole tarkoitus olla mikään keppihevonen, joka otetaan esille silloin kun se muka omaa hyvyyttä pönkittää. Kun minä lahjoitan johonkin se on lahjoitettu. Minä en lahjoita siksi, että voin sen jälkeen julistaa nettikeskusteluissa olevani melkein Jeesuksesta seuraava. Lahjoitan, koska haluan. Kun minä autan jotakuta en auta siksi, että minua pitäisi sen takia pokkuroida.

Aivan varmasti voisin tehdä lahjoituksia ja auttaa enemmänkin, kuten suurin osa ihmisistä voisi. En todellakaan ole mikään Jesse, eikä minulla ole tarve moista teeskennelläkään. Jos joku pitää minua paskana ihmisenä tämän takia, niin saa sitten aivan vapaasti minun puolestani niin tehdä. Auttamisen ja ihmisoikeuksien puolustamisen ei pitäisi olla mikään kilpailu.

Jokainen lahjoittaa paljonko lahjoittaa ja kenelle lahjoittaa, joko tavarana tai rahana ja auttaa omalla tavallaan, eikä tämä asia liity millään tavalla esimerkiksi keskusteluun siitä, onko naurettavaa olla ”huolissaan” siitä, että turvapaikanhakijat kävelevät kevyen liikenteen väylillä.

Sen sadannen kerran se asia ei muuten ole allekirjoittaneesta kiinni, kuinka paljon tänne tulee turvapaikanhakijoita, joten minulta on edelleenkin turha tivata kuinka paljon minä olisin valmis ottamaan turvapaikanhakijoita. Minä en ”vastaanota” tänne yhtään ketään. Myöskään se pystyykö turvapaikanhakijoita majoittamaan kotiinsa ei edelleenkään määritä sitä saako heitä puolustaa. ”Eihän tästä selvitä”-kauhistelijoille sanon, että kukaan ei ole sanonutkaan, että tilanne on helppo, mutta ei tämä ensimmäinen (eikä ikävä kyllä varmasti viimeinenkään) pakolaiskriisi maailmassa ole.

On oikeasti jees, jos lahjoitat, autat ja olet ihan aidosti huolissasi. Jos lahjoitat tai autat hyvän omantunnon saadaksesi, niin ei siinäkään mitään vikaa ole. Näiden asioiden käyttäminen oman kilven kiillottamiseen on kuitenkin aika vastenmielistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *